S
Samantha
Vieras
Hei!
Tapailen erästä miestä joka on kyllä todella ihana paketti!
Hän kuulemma kykenee olemaan kanssani täysin oma itsensä ja näyttämään/kertomaan tunteensa. Miespuolisten ystävien kanssa hän ei kuulemma kykene, eikä edellisen tyttöystävänsä kanssa kyennyt myöskään esimerkiksi itkemään vaikka olisi itkettänyt. He seurustelivat puoli vuotta.
No hän on kuulemma rakastunut minuun ihan hirveästi, ei ole koskaan tuntenut moista rakkautta, ei edes tyttöön jonka kanssa sen 6 kk seurusteli. Me olemme tunteneet nyt 2 kuukautta, nukkuneet toistemme luona ja käyneet treffeillä, on ollut todella ihanaa.
Tänään päädyimme puhumaan vakavia. Puhuimme omista elämistämme, kävimme läpi nuoruuttamme ja lapsuuttamme. No ensin kerroin omastani kaikennäköistä, niin vakavia asioita kuin iloisiakin. No hänen vuoronsa tuli. Hän liikuttui. Hänellä valui kaksi kyyneltä silmästä ja hän tokaisi että "Olen ollut aina tosi kiltti kaikille, en ole koskaan satuttanut ketään" kysyin että miksi kyyneleet valuivat silmistäsi kun kerrot noin hianon asian että olet onnistunut olemaan ihana aina kaikille. hän tokaisi "Anteeksi, liikutuin vain niin kovasti"
No päästiin hänen liikuttumiseensa. Kysyin "oletko aina ollut noin herkkä liikuttumaan" hän vastasi "kyllä vaan, en mä jätkäporukassa enkä exän kanssa mutta esimerkiksi kotona jos ikävöin sua tai mietin jotain surullista tai katon jotain leffaa, tosin leffoissa ei tarvii olla kuin joku ihan normi loppu nii saatan silti liikuttua, ei välttämättä mitään kovin surullista" no kysyin että liittyykö se suruun, onko hän esimerkiksi nyt surullinen kun kyyneleet pääsivät, hän vastasi että "ei se liity suruun, olen nytkin ihan onnellinen"
tuossa keskustelumme, mutta siis tiivistettynä. Hän liikuttuu hirveän helposti, ei tarvitse kun olla liikuttava kappalekkin niin hänellä on vedet silmissä.
Kyseessä tosiaan on todella kiltti mies, ei ikinä lyönyt ketään saati huutanut kellekkään, ei ole vihainen koskaan kauaan, joskus vähän mököttää. Hirveän läheisyyden kaipuinen kylläkin, haluaa kokoajan suudella ja olla lähellä.
Mietin vaan että onkohan tollainen noin herkästi liikuttuminen yleistä, että kyyneleet tirauttaa..