N
nuorimamski
Vieras
Heippati hei!
Mulla on aivan ihana mies muuten mutta hänellä on ongelmia muistaa (tai keskittyä?)
esimerkkinä eilen: puhuimme puhelimessa (emme asu samassa osoitteessa niimpä juttelemme usein puhelimessa) ja hän kysyi minulta että moneltako menen töihin/millainen työpäivä minulla on. No kerroin meneväni kello 8 ja pääseväni kello 2.
no sitten puhuimme illalla 3 tuntia myöhemmin ja hän kysyi saman, eli moneltako työpäiväni alkaa. Hän ei muistanut kysyneensä asiaa.
No olen huomannut että hän joskus kysyy asiat uudelleen tai ei yksinkertaisesti muista jotain asiaa. Hän saattaa unohtaa kysyneensä tai kuulleensa asian ennen.
tämä "ilmiö" tuli myös esille kun minä teen tässä ylioppilastutkintoa, olen puhunut ainakin 4 kertaa niistä aineista jotka kirjoitan. Mielenkiinnosta kysyin mieheltä että muistaako hän aineita jotka kirjoitan, joista olen puhunut. No osan muisti mutta heitti jostain aivan ihmeestä maantiedon... (jota en todellakaan kirjoita, jossa olen aivan surkea)
no itse epäilen hänellä keskittymishäiriötä, ja yritin kauniisti vihjata. hän tietty loukkaantui mutta leppyi pian ja vastasi kysymyksiini. Kysyin siis että onko hänellä koskaan tutkittu/todettu. Hän sanoi että ei ole todettu, ihan hyvin pärjäsi ylä-asteella (7 keskiarvo) ja amiksessa (3,8 keskiarvo)
Olenko hirveä ihminen kun hermostun hänelle kun en jaksa sanoa asioita uudelleen tai kun minulle tärkeät (ylioppilaskirjoitusjutut) asiat unohdetaan?
onko muiden miehissä tätä samaa vai onkohan tällä jokin keskittymishäiriö jota ei vaan kakarana ole diagnisoitu?
toivottavasti saisin vastauksia, oisi kiva jakaa ajatuksia. Nyt imettämään vaaveroa