Yli vuosi yritystä 18

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja molly
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En päässyt kirjautumaan?!
Tosta ivf:stä. Meille sanottiin, että keväällä 07 alkaa ns. sisäänlaskenta ja syksyllä sitten 07 hoidot. Ilmeisesti ne täällä periferiassa keräävät "porukkaa" ja sitten syksyllä mennään. Tosin mä ajattelin, että kun ikääkin on JO kolmisenkymmentä, niin se lääkäri laittoi suosista sinne ja kun ei suurta vikaa ole mistään löytynyt.
Kiitti muuten primoinfosta. Luulin, ettei kukaan ole niitä syönyt. Tänään siis aloitan taas. Noista lugeista olen myös kuullut, mutta mulle niitä ei ole ehdotettu? Miksi sä syötkään niitä? Mullahan ilmeisesti tasataan kiertoa näillä primoilla ja siten munasolua vahvistetaan, jos kierto pitenisi ja säännöllistyisi.
Aukiolosta..Se jäi jotenkin mulle mysteeriksi..Se gyne sanoi, ettei näe virtausta. Mä kysyin vielä sitten, että onko se tukossa, mutta se vastasi, ettei näe ainakaan virtausta ja voi siis olla. Mulle jäi nyt ainakin jälkeenpäin sellainen tunne, että mitenkähän se nyt olikaan. Ainakin hartiapistot todella tuntui molemmilla puolilla ja ns. tukkeutuneella puolella enemmän, mutta jospa sinne yritettiin laittaa enemmän nestettä/ilmaa?! Mene ja tiedä. Sitäkin pohdin, että entä jos mä ovuloin aina vain vasemmalta..sittenhän mä en voi edes tulla omin neuvoin raskaaksi. Itkut=(

Mutta...Missä siis luuraavat Vippe? Molly? Tänne tytöt!!
 
Huomenia!
Tosta primolutista piti kysymäni, et onko se joku keltarauhaslääke? Tehokkaampi kuin Terolut vai? Mulla kun toi keltarauhanen ei täysillä toimi, eikä toi Terolut taida olla tarpeeksi vahva, niin tässäpä kyselen kun sinne tohtorille oon menossa. Jos vaikka sitä kokeilis seuraavaks..

Täällä on jo aika monella hoidot päällä. Ootteko muuten yksityisellä vai yleisellä puolella hoidoissa? Jotenkin noi hoidot omalla kohdalla tuntuu vielä vähän kaukasilta, mutta toisaalta tässä on näitä hormoneja popsittu jo oma aikansa, että toisaalta tekis mieli ottaa jo askel eteenpäin.

Meillä kun on jo kaksi lasta, niin luojan kiitos säästyy noilta perheenlisäyskyselyiltä. Lähimmille on sanonut taannoin, että kolmas voi tulla jos on tullakseen. Noi sukujuhlat on kaikkein kamalimmat. Sukulaisten hyvää tarkoittavat vauvakyselyt kirpasee. Ja sitten seurataan vatsanseutua, että joko on levinnyt. Muistan kyllä hyvin, kun ensimmäistä yritettiin ne vuoden päivät...Koita nyt Nasuppi selvitä niistä juhlista !!
Mukavaa viikonalkua ja toivottavasti, nyt niitä plussia saatais!! Lois taas uskoa muihinkin!
 
Heips!
Sorgen tytöt, ollu tosiaan rempan kanssa kiirettä. Laitetaan vähän tapettejakin uusiksi ymym ja vkl meni kotoseudulla, joten en oo ehtiny koneelle lainkaan. Eilen oli töissäkin nii kiireistä.. seliseliseli.. No, mutta hengissä ollaan. :) Kiva kun ootte kaipaillu.. ;)

Ovis oli varmaan perjantaina, niinko Mannallakin. Sain kaks tasavahvaa viivaa tikkuun torstaina (jee!), mut perjantaina en enää muistanu testata.. Vai tulikohan ne viivat perjantaina, ja lauantaina en muistanu enää testata... No, mut pe-la se ovis vissiin oli ja käytettiin ovis hyväksi. Saas nähdä kuinka kävi. Vajaa pari viikkoa menee jännäillessä, mutta se menee äkkiä, kun on tekemistä.. :) En oo oikeastaan ehtiny murehtia asiaa. Ehkä vois gynelle soitella ja varailla jo aikaa ens oviksen aikoihin... (huomaatteko kuinka optimistinen olen?) :)

Nasupille tsempit! On se kyllä varmaan karua kuulla omalla kohdalla, että IVF on sitten seuraava etappi. Mun yks kaveri alottaa parin viikon sisään IVF-hoidot ja jotenkin tuntuu niin hurjalta. En varmaan ite kykene siihen.. Tai sitten aika ei ole vielä kypsä. :)

Jahas, nyt tarvii jatkaa töitä. Tsempit ja halitukset kaikille tasapuolisesti!! :)
 
Heipsan pitkästä aikaa kaikille!
Takana melkein kahden viikon työmatka ja melkein totaalinen pimento tästä keskustelusta. Sen verran ehdin reissun päältä Kaislan megauutista onnitella. Kyllä nuo luomuyllärit vaan piristää ihan mielettömästi. Kaisla oikein paljon onnea odotukseen!

Pikaisesti luin ketjun läpi, mutta täällä on niin paljon ollut tapahtumia, että en millään pysty nyt kommentoimaan kaikille. Nasupin tilanne jotenkin kosketti, kun mehän mennään nyt samaisella hoidolla eteenpäin. Minäkin pidän tuota ivf:ää edelleen aika kaukaisena vaihtoehtona ja jos se hetki joskus realisoituu, että siihen joudutaan niin kyllä se varmaan koville ottaa. Toisaalta taasen viime aikoina olen jaksanut suhtautua asiaan vähän positiivisemmin.

Mulla on sitten tiedossa huomenna ensimmäinen inssi. Piikittelyt on onneksi ohi ja ne menivät ihan mukavasti. Eilen vain meinasi paniikki iskeä, kun pistin irroituspiikin ja se kirveli ihan älyttömästi. Muutoin tuo puregon-pregnyl yhdistelmä ei ole aiheuttanut mulle mitään oireita ja halutkin ovat palanneet ;-)
Eilen kävin ultrassa ja kaksi follikkelia siellä odotteli irroittautumista ja limakalvokin oli tällä kertaa ok. Clomit ohensi mulla limakalvon ihan olemattomaksi. Toiveet on tällä hetkellä realistisella tasolla, mutta saapi nähdä kuinka käy kun alkaa todellinen piinailu.

Omasta tilanteesta täytyy vielä valittaa sen verran, että olen suurien päätöksien edessä, jos tämä inssi ei tuota tulosta. Mulle on periaatteessa tarjottu uutta työpaikkaa, joka olisi melkein kuin mun unelma ja mahdollisuudet olis ihan erilaiset kuin nykyisessä työssä. Mut sitten on tämä vauvaprojekti, joka kyllä kummittelee mielessä ja jota ei voi unohtaa seuraavaksi pariksi vuodeksi. Onko kellään vastaavia kokemuksia? Olen jotenkin itse alkanut kallistumaan työpaikan vaihdon kannalle ja sitten voisi lykätä hoitoja muutaman kuukauden, mutta ei missään nimessä puolta vuotta enempää. En tiedä aika hankala tilanne ja pää ihan sekaisin liiasta pohtimisesta.

Mutta nyt tuli ihan liikaa omaa napaa. Jännäilijöille oikein paljon tsemppiä, josko joku vaikka seuraisi Kaislaa!!!
 
Täällä on ns. piinaviikko eli menkat pitäs kyllä viimeistään alkaa loppuviikosta saapi nähä miten käy ja tulevakko ajallaan. En bongannu ovistakaan eli mittään limamömmöjä ei tullu. En ole kyllä mitenkään toiveikas raskaudessa nyt on vain semmonen fiilis etten paljoa odottele miteen katotaan miten käypi.
Pitäs vain ajatella positiivisesti hyvät treenit on pohjalla kyllä sitten seuraava kiertoa vaille.
Onneksi nyt sitten kuun lopussa on sinne lääkäriin meno niin saa sitten ainaki tietää jossaki vaiheessa missä mahdollinen vika on.
Tsemppiä teille kaikille.
Lähen tässä katteleen minun kaverin yksi vuotiasta tyttöä.
 
Huomenta arvon naiset!

Ja anteeksi pitkä hiljaiselo (kivaa silti kun kaipailitte :)

Olin kipeänä hitto soikoon, kunnon flunssa iski jo viikonlopuksi ja meni sit juhlat ohi enkä siis päässytkään nauttimaan punkkua. Aika sitkeä syysflunssa tää on ollut mutta onneks sain nyt levättyä kunnolla.

Nasupille hei voimahaleja jaksaa jatkossakin, vaikka nyt olikin jo virkeämpi mieli. Toivotaan, että oviskivut ja kipuilu ja veri inssisä tarkoittaisi jotain hyvää? Ja siihen raskautumiseenhan tarvitaan vain se yksi iloinen uimari ja kauhean paljon tuuria! :)

Mannalla on ollut niin reipas ja pirtsakka viikon alku! Ja tässähän alkaa olemaan viikko oviksesta jo pian, onko mitään fiiliksiä suuntaan tai toiseen? Varmaan molempiin, heh, on tää niin skitsoa välillä itselläkin...

Äh, olen tässä ykkössivulla kirjoittelemassa niin nyt en muista tuoreempia kuulumisia... Mutta Kaislasta ei ollut tainnut kuulua mitään? Mikä on vointi ja onnenhuuman aste tällä hetkellä? :)

Omaa napaa: tuskinpa mitään (kp25). Ei ole minkäänlaisia oireita, ei siis yhtään mitään. Niin tai olisikohan tässä pari päivää vähän pipoa kiristänyt, jotain pms kiukun tapaista. Ärsyttänyt vähän. Ainoa poikkeava nyt on, että nännit/rinnat ei ole yhtään kipeät vaikka yleensä ovat. Viikko oviksesta tuli jotain vaaleanruskeaa tuhrua paperiin yhden vessakäynnin yhteydessä ja ajattelin että jaahas, tässäkö tää nyt oli ja alko jo VIIKKOA ennen menkkoja turhruilemaan. Mutta ei sitä oo nyt onneks enää näkynyt sen jälkeen. Teroja syön vielä jotain 4-5 päivää jos oikein muistan... Että vasta ensiviikolla ollaan viisaampia. Mutta viime kierrossahan runsaat tuhrut tuli teroista huolimatta (tai niiden takia?) jo vielä normaalia aikaisemmin, eli joku 4-5 päivää ennen menkkoja. Katsellaan...

Mulla on nyt niin paljon töitä tässä että huh huh. Saas nähdä ehdinkö raportoimaan mitään enää loppuviikosta, ehkä menee maanantaihin...

Kertokaa nyt vielä tytöt että missä vaiheessa kiertoa menette tällä hetkellä kun mä en taas muista? Tuntuu, että jännättäviä olisi pian? Eli koopeet mukaan viesteihin.

Koitan vielä keritä kakkossivulle katsomaan ja palaan ehkä vielä kommentoimaan jotain... Tää kauhee kasa papereita tässä mun nenän edessä ei oikein motivoi...
 
Ja niinhän multa jäi taas vaikka mitä kommentoimatta. Ellille mielettömästi TSEMPPIÄ JA PEUKKUJA EKAAN INSSIIN!! Hui hui hui, täällähän tapahtuu. Ja Saralla on jännäpäivät, peukut myös sulle!

Kiva muutenkin lukea Ellin kuulumiset pitkästä aikaa. Ja Vippen :) Vaikka itsekin olin poissa linjoilta monta päivää. Niin ja Elli, siihen työpaikkapulmaan. Jos itse olisin samassa tilanteessa niin ottaisin ehdottomasti uuden työn vastaan! Sehän olisi tosi hieno juttu, ja vielä jos se on lähes unelmahomma. Antaisi varmaan potkua elämään muutenkin ja yleensähän hyvät asiat poikii hyviä asioita. Eikun miten se olikaan? :) Tosiaan, eihän sitä vauvahaaveilua ja yrittämistä tarvitse jättää kokonaan pitkäksi aikaa, vaan joku puoli vuotta olisi moraalisesti ihan ok mun mielestä. Ja JOS sen puolen vuoden aikana nyt joku "vahinko" (heh) kävisikin, että raskautuisit vaikka välttelisitte sitä (mitään e-pillereitähän sä et ala syömään ethän), niin sit eikun so not. Näyttää sitten vaan asenteella, työmotivaatiollaan, innollaan ja osaamisellaan että kuitenkin tekee parhaansa ja on oikea ihminen siihen hommaan ja arvostaa työtä ja on sitoutunut. Eihän se äitiysloma ole kuin lyhyt aika yhden firman historiassa ja sen jälkeen olisit taas luultavasti käytettävissä vielä pitkään pitkään tulevaisuudessa. Itse listaan yleensä konkreettisesti paperille hyvät ja huonot puolet jos olen vaikean päätöksen edessä, kokeile vaikka sitä. Eikun go for it girl! Peukkuja siihenkin, ja kerro mihin päädyit sitten kun olet pohtinut rauhassa.

Äh, täytyy jatkaa töitä... Olen kirjoitellut tätäkin viestiä jo puoli tuntia ainakin ja koko ajan joku keskeyttää täällä...
 
Pakkasaamuja!!!
Mollylla jännät ajat..Toivottavasti se tuhru ois ollu tätä kuuluista kiinnittymisvuotoa! Peukut pystyyn!!! Ja siis mitkä kp:t niitä teroja syöt, kun vielä niitä popsit??
Ellille! Ilman muuta otat sen työpaikan vastaan, onpahan sitten unelma työpaikka, mihin palata äippäloman jälkeen =) ja oikein paljon onnea inssiin!!! Se voi olla, että tärppääkin heti, kun vaihdat työpaikkaa.. tulee muuta ajateltavaa kun tää ikuinen vauvaprojekti. Muistan kun ensimmäistä yriteltiin vuoden päivät, sitten tilattiin talopaketti. Ja kun lopulta päästiin sitten muuttamaan ym. kivaa puuhamaan niin hetihän tulin raskaaks. Sai välillä jotain muuta ajateltavaa kuin jotkut kiertopäivät..eikä suurempia mietitty koskas "peuhataan", kun ajatukset olivat toisaalla.
Mulla kp 6. Ja kohta lähden gynen juttusille, miettimään jatkoja. Mulla on clomit ja terot loppu.. et saa nähdä mitä seuraavaks. Tuun kertoileen kuulumisia!
Pidän tänään siivouspäivän kun osu vapaapäivä! Muksut päiväkotiin ja luuttu käteen..siitä se lähtee!!
 
Moi!
Voi rähmä siis, kirjottelin tos jo äskön, mut kone söi sen jutun... Hävisi yks kaks, mutta uutta yritystä kehiin!
Mulla menossa kp24, oireita ei suuntaan eikä toiseen! Mietinkin juuri et missäköhän vaiheesa voisi testailla sen inssin jälkeen, onko se 14pvää sopiva aika ootella? Kun ei sieltä klinikalta antaneet mitään ohjeita... (en siis mitenkään ole kuumilla hiilillä.), mutta kun se pettymys sieltä tulee, niin voisi sitten heti suunnata katseen seuraavaan kiertoon.
Täälä alkoi 6pvän vapaat, mutta nekin ikävissä merkeissä. Olisi hautajaiset huomenna,kun siipan pappa kuoli. Eli mennee vapaat lähes tulkoot reissaillessa.
Mukavat viikonloput kaikille! Palailen kun reissusta kerkiän.
 
Kiitti hurjasti tsemppauksesta! On tosi kiva kuulla toistenkin mielipiteitä siitä mitä tekisitte mun sijassa. Oon itekin kallistunut työpaikan vaihdon suuntaan, jos siis tämä inssi tuottaa negan.

Inssi meni kivuttomasti ja oviskin oli tapahtunut sopivasti. Miehen näyte oli tosi priimaa, joten siitä se ei ainakaan ole kiinni. Huomenna aloitan luget ja sitten aletaan odottelemaan, että kuinka käy. Lääkäri oli jotenkin epäileväinen onnistumisen suhteen, kun tuo endo on mikä on, mutta eipä kai tätäkään inssiä olisi tehty, jos toivo olis ihan mennyttä. Itsella kuitenkin aika realisti olo. Pelottaa vaan ne luget, kun niistä tosi moni on saanut raskausoireita muistuttavia oireita.

Satuliini; mulle sanottiin klinikalta, että pp16 testi, jos ei menkkoja ole näkynyt. Onko sulla luget käytössä??
Harmi, että teillä on murhetta perheessä, tsemppiä hautajaisiin!

Molly toivottavasti se tuhru olis ollut kiinnittymisvuotoa ;-)
Mulla kans vaihteli noi ”rintatuntemukset” clomien kanssa, joten siitä ei kannata huolestua. Ja jos vaikka olis merkki tärpistä.
Mä en ole koskaan käyttänyt teroja, mutta olen monesti törmännyt siihen, että ne jopa saattavat pahentaa tuhruja, mutta toki sekin on yksilöllistä.
Raportoihan tuntemuksia. Täällä jännäillään sun puolesta.

Mikä tilanne muilla??? Joko kaislalle paljon raskaustuntemuksia???
 
Moikka!

Vitsit, oispa nyt koko ketju täynnä plussatärppejä! Puhallan täältä kovasti tartutusta! Molly, jospa nyt! Ja Manna ja nasupilla ja ellilläkin oli jo inssit! Ja Satuliini, tule heti kertomaan, kun oot testannut! Voi kunpa... Ja Vippe, ei vielä pyyhettä kehiin! Peukut pystyssä koko jengille!

Kaipaan teitä hirveästi ja tuntuu oudolta, että kirjoittaa "ihan vieraille" tuolla odotuspuolella. Mutta kiitos vaan kysymästä, voin ihan hyvin. Taisi alkaa rv7 tänään, hui sentään ;) Ihan älyttömästi väsyttää, eikä voimat riitä ollenkaan niin kuin normaalisti. Ja alkuviikosta oli voimakasta menkkakipujen tapaista, mutta nyt taas rauhallisempaa. Paitsi että on alkanut tulla "yökköolo". Syödä pitää 2 tunnin välein tai alkaa oksettaa, vaikkei ois yhtään nälkä. Se tuntuu aika omituiselta. Mutta en valita, en, hurjan onnellinen olen tästä. Kunpa kaikki menisi hyvin! En ole vielä soittanut edes neuvolaan, mutta pitää pikkuhiljaa ottaa yhteyttä sinnekin.

Elliä piti vielä kannustaa, että sen kun otat sen työn vastaan! Haittaisiko tosiaan, jos olisit samantien onnellisesti raskaana? Itselläni on nyt se tyhmä tilanne, että vaihdan työpaikkaa vuodenvaihteessa... Tulee se 3 kk täyteen juuri niillä main. Mutta eipä näitä raskauksia oikeasti pysty suunnittelemaan kellon tai kalenterin kanssa, vaikka joidenkin puheista saakin sellaisen käsityksen. Ja on meilläkin oikeus kivoihin töihin, vaikka lapsia toivotaankin!

Tsemppiä loppuviikkoon! Kohta on taas viikonloppu, jee!
 
Vitsit, en vieläkään meinaa uskoa, että meidän Kaisla on raskaana :) On se vaan niin ihanaa!! Toivottavasti tullaan koko poppoo täältä perässä!

Tämä taitaa olla meille viimeinen jännäyskierto, sittenhän hoidot loppuu ja jäädään odottelemaan ivf:ää. Ellei lähdetä vielä yhteen tällaiseen hoitokiertoon, jotain lääkäri sellaista lupaisi, että voisi vielä kokeilla. Mutta jaksaakohan sitä enää, hohhoijaa. Saattaa olla, että täytyy pitää paussi koko touhusta.

Voivoi, kun oli niin äärimmäisen pieni se simppamäärä tässä inssissä, siksi en jaksa oikein elätellä toiveita. Alavatsaa on nippaillut oviksesta lähtien ja kyllähän sitä tietysti kuulostelee, että mitä siellä tapahtuu. Mutta en vain tosiaankaan jaksa uskoa.

Elli, mulla oli samanlaiset pohdinnat päällä työpaikan suhteen silloin kun alettiin yrittää. Nythän aika on näyttänyt, ettei tätä hommaa suunnitella järjestelmällisesti, joten vauva-asian ympärille ei tulevaisuutta kannata rakentaa. Kannustan elämään hetkessä sen suuremmin tulevaisuutta murehtimatta ja kyllä asiat sitten järjestyvät, kun se aika koittaa!

Mulla on muuten luget käytössä ja lääkäri sanoi, että jos vuoto alkaa, niin ne kannattaa lopettaa, muuten testataan lugekuurin (15 pv) jälkeen. Meillä on nyt menossa pp 3, vasta... Laitatko muuten ne luget emättimeen vai otatko suun kautta?

Meitähän on tosiaan monta inssissä ollutta tässä kierrossa, nyt vasta tajusin :) Tsemppiä Satuliinille ja Ellille, toivottavasti inssi tuottaisi toivotun lopputuloksen!

Ihanaa kuulla Vippestä ja Mollystakin!! Mollylla alkaa olla jännät paikat, iihk. Se oli ihan varmaan sitä kiinnitysvuotoa ja sä liityt kohta Kaislan seuraan!

Vippe ja Manna jännäilee sitten meidän inssiläisten kanssa, taidetaan kaikki mennä aika samoissa kierron vaiheissa. Nyt koko konkkaronkka tsempataan toisemme plussaan ja siirrytään kaikki kertarysäyksellä odottajien puolelle!

Ah, Manna, älä kysy niin vaikeita, että miksi kätän lugeja... :) Minä vain popsin mitä lääkäri määrää, tai tässä tapauksessa kyllä käytän niitä alapään kautta ;) Siis progesteronia eli keltarauhashormoniahan ne ovat, auttavaisivatkohan siis siinä kiinnittymisvaiheessa..? Help, joku viisaampi?!?

Perjantaita odotellen!
 
Hei
Täällä on ollutkin hiljaiseloa koko viikon, mutta nyt viikonlopun lähestyessä porukka alkaa pikkuhiljaa virkistymään. Mollylle tsemppiä toivottavasti onni on nyt sinun puolella.
Itse täällä kärsin haamumenkoista. Varmaan pitäis alkaa, kun on kaikki menkkakivut niin kuin ennenkin. Täytyy vaan odotella vielä vähän aikaa. En uskalla toivoa liikoja.
Toivottavasti tällä kierrolla saadaan kuitenkin tänne kovasti plussia niin pysyis Kaislan jäljiltä tuo hyvä onni täällä.
Yksikin plussa on täällä, kuin lotto voitto koko jengille se pitää lipunkorkealla.
 
Heissan!
Vapaapäivä lusittu..siivottu, käyty gynellä ja SHOPPAILTU. Toi shoppailu meni gynen piikkiiin, kun kerta piti kaupungille lähtee, niin ei kai sieltä tyhjin taskuin palata. Mä oon hirmu vaatefriikki ja tykkään ostella itelle ja muksuille rytkyjä... no eipä tartte taas vähään aikaan shoppailla.
Ellille tsemppejä! Me kyllä uskotaan ja tsempataan, vaikka lääkärillä omat epäilykset olisikin =) Älä lannistu!
Juuh.. mä kävin kans gynen jutulla ja se oli vähän niinkuin "päivää vaan", kuten lääkäri asian ilmaisi. Eli juteltiin, ei mitään sisätutkimuksia ym. (onneksi ei maksuakaan). Tää oli eri lekuri, millä mä oon käyny, mutta näki onneks "historian" koneelta ettei taas tarvinnu alusta kaikkee sepustaa. No aukiolotutkimusta munisten suhteen mulle ei tehdä. Kaksi lasta kun oon synnyttänyt, eikä vatsanalueen tulehduksia ole ollut, niin olisi tosi minimaalliset mahikset, että niissä jotain olisi, joten lääkärin mukaan mulle ei sitä tehdä. Riski, että ne olisi tukossa on niin pieni.
Keltarauhaslääkkeitä ei tämä tohtori määrännyt, koska hänen mielestä ne ovat aivan turhia, eikä niistä ole mitään hyötyä. No itse olin aivan äimänkäkenä, kun niitä oon syönyt jo tosi pitkään ja sitten sanotaan ettei niistä mitään apua ole..Clomeja ei myöskään uusittu, sillä jos oma ovis tapahtuu (mulla tapahtuu)..niin clomeista enempi haitta raskautumisen kannalta. Clomit vaikuttaa kuulemma kohdunkaulan limaan epäsuotuisasti ja siittiöiden olisi vaikeampi läpäistä lima ja kiinnittyä , kuin muuten. Joten jos ovis tapahtuu muuten, niin ei clomeja . Aikaisemminhan mulla on jo tutkittu, ettei endoa eikä pco:ta ole, että kaikki pitäisi olla ok! Eikä myöskään kystiä.

Meillä oli lähinnä tällanen keskustelutuokio.. kaiken lisäksi kun lääkäri näki ammattini (Sair.hoitaja)niin puhui tosi paljon ammttikielellä, ja luotti että kaiken ymmärrän. Vaikka noi jutut mulle ihan outoja.....

No tää gyne vahvasti epäili, että vika miehessä. Eli simpoissa vika.. Mun kannalta ikävämpi juttu.. Meillä kun on lapsia, niin miestä en tutkimuksiin.
No sovittiin, vielä tohtorin kanssa tapaaminen viikon päähän, jolloin mulla ovisaika, että nähdään että ovuloinko näin luomusti (oon nyt luomukierrolla) ja sit prolaktiini kp 20 aikoihin. Ja jos nuo kaikki on ok, niin vika miehessä! iLMEISESTI!
Jotenkin sitä toivois, että vika löytyis ittessä. Meillä ainakin miehellä kynnys hoitoon lähtöön tosi korkea.. No me ollaan luomusti saatu myös lapsia, joten varmaan täytyy toivoa, että näin kävisi kolmannenkin suhteen! Että tuskin hoidot meille ajankohtaisia, vaikka itse niihin valmis olisikin, niin mies ei.
Viikonjatkoja!!
 
Ei. Ei ei ei. Paska. Tuhrut alko taas. Ja ihan siis oon varma, että menkat alkaa joten eipä tarvi taas jännäillä mitään enää. Järkyt pms kiukut päällä myös, ihan kaikki v*ituttaa ja ankarasti! Äh, sori, musta ei nyt oikein ollut perjantaiseuraksi täällä :( Ärsyttää sekin, että nyt joudun ainakin viisi päivää odottamaan varsinaisia menkkoja vielä. #¤%!@!! Taidan mennä muualle kiukuttelemaan täältä... Sori omanapaisuus.
 
Voi paska Molly :( Onpas kurja tapa startata viikonloppu käyntiin. Kaikki me täällä ymmärretään, että sua v*tuttaa kybällä. Pura tänne vaan kiukkusi, eikös tämä ole juuri se paikka sellaiseen? Ehdotus: meet illalla kotiin, otat punkkupullon, suklaalevyn ja viltin, käperryt sohvalle ja märehdit tätä asiaa perinpohjin. Annat itsesäälille vallan ja vollotat silmäsi turvoksiin. Olen huomannut sen puhdistavan ilmaa ja helpottavan oloa jossain määrin. Huomenna on päivä uusi, vaikkei nyt siltä tunnukaan. Jaksamista ja rutistushalaus!

Manna kirjoittelee yleensä tiheämmin, mihin olet kadonnut? *huhuilee*
 
Voi p**** molly! Myötätunnot täysin sun puolellas. Tiedän tunteen, kun tuhrut iskee. Mikä ihme meitä vaivaa, kun ei plussia meinaa tulla??? Ei taas muu auta kuin odottaa menkkoja, lusia ne ja toivoa taasen seuraavassa kierrossa. Tätähän meidän elämä on.
Ei muuta kuin itsensä hellimistä viikonloppuna! Koita jaksaa!
 
Voihan p-ska sentään, Molly..
 
Maanantaita pitkästä aikaa. Mulla on ollut kiireitä ja muutenkin olo ollut hiukan matalapaineinen, niin en ole tänne kirjoitellut. Nyt sitten yritin lukea kaikkia juttuja, mutten mä millään muista kaikkia=(

Mollylle pahoitelut heti. Alkoiko ne punaiset päivät? #"!*#!!!

Siis täällä oli monta inssiläistä! Nasuppi, elli, Satuliini? Mikä tilanne???
Ja oliko Sara jännättävänä loppuviikosta jo?

Me tarvitaan nyt tänne plussia ja ripeästi!!

Omasta navasta lyhyesti.. taitaa olla kp 21 nyt menossa ja vielä Primoja jokunen päivä. Olo on tosi pessimistinen raskautumisen suhteen=(

Paremmalla aikaa enemmän taas..
 
Huh, eipä voisi täällä olla paljon hiljaisempaa ja kaikki tuntuvat olevan alamaissa... Ettei vaan kaamos alkaisi jo tehdä tuhojaan :(

Toivottavasti Mollylla on parempi mieli. Alkoivatko ne menkat vai miten kävi?

Samaa mieltä olen Mannan kanssa, että plussia tarvittaisiin nyt ja heti.

Laitanpa minäkin tähän omasta navasta vähäsen: kp 19, pp 8... Enpä tiedä mistään mitään. Vatsaa on nippaillut oviksen jälkeen paljon enemmän kuin aiemmin, mutta lugethan voivat sen juuri aiheuttaa. Lämpö on tasaisen koholla, 37 astetta heti aamupäivästä. Se vähän herättelee toivoa. Mutta siinäpä ne, eikä näistä voi mitään johtopäätöstä tehdä. Ei auta kuin kärvistellä. Äh, piinistä tosiaan.

Mitkäs on fiilikset muilla inssiläisillä? Entäpä muilla?

Koitetaanhan selviytyä tästä pimeästä ajasta ja pidetään ketjumme hengissä!
 
Tsauppis, jos nyt ehtis vähän enemmän kirjotella.. Ainakin omaa napaa. ;)

Kp24 on tilanne täällä. Aika mennyt taas yllättävän nopeeta, mutta on kyllä ollu rempan kanssa tekemistäkin.. Nippailua on ollu, ei mitään muuta ihmeempiä. Tissit ei oo ollu ollenka kipeet, mutta ei ne juur ookaan ollu.

Emmi, kumma homma tuo, kun sun lääkäri oli kaikkia lääkkeitä vastaan.. Hms. Clomeilla on kuitenkin tultu raskaaksi, nii miten se voi vaikeuttaa raskautumista?? :) Kai mies sentään simppatestiin uskaltautuu? Vaikka eipä miehelle sen enempää voikaan tehdä...

Siskolla on jännät ajat, vauva syntynee tänä viikonloppuna. :) Eilen piti vielä halailla ja silitellä masua, kun en sitä masua varmaan enää näe. Ihanaa. On kyllä tosi positiiviset fiilarit, ei mitään negatiivista. Ja hyvä niin. :)

Mälsää Molly.. :( Joko hanat aukes?

Jahas, mutta tarviikin mennä taas. Palaillaan naiset ja mukavaa viikkoa!!
 
Positiivista viikon alkua kaikista huolimatta.
Mennkoja ei ole kuulunu joten testasin kaikenvaralta ei onnistunut tälläkään kertaa, mutta nyt ajatukset kohti parempaa ja tulevaan. Ois ollu niin mukava isänpäivä lahja tulevalle iskälle :(
Testiä tehdessä sitä odottaan sitä kahta viivaa siihen ikkunaan, mutta ei sitä tälläkään kertaa tullut.
Jotenkin osasinkin odottaa, mutta toivoin kuitenkin parasta.
Nyt on vain toivottava, että tällä kierrolla täällä onnistuisi edes yksi onnellinen sehän se sitten antaa sitä toivoa meille muillekkin.
Parin viikon päästä on se lekurille meno jotenki uskon siihen, että siellä asiat sitten selvenevät.
 
Moi!
Täälä hautajaiset meni niin hyvin kun mennä saattoi.
Muuten ei minkäänlaisia tuntemuksia, kp38 pp13! Hirmuset plussapuhallukset täältä muille!! Ja ilmottelen taas....
 
Molly ilmoittautuu. Tuhrujen kanssa :/ Siis vielä edelleen, juu kyllä. Nämä terot on suoraan sanottuna ihan P****STÄ. Ei auta mua ainakaan. Tuhruttaa vaan ja tietysti ne menkat alkaa sitten vasta parin päivän päästä kun on lopettanut ne. Taitaa tulla huomenna rytinällä?

Muutenkin vähän paska fiilis tän koko homman suhteen ja matalapainetta tosiaan. Ei mitään itkukohtauksia tai sellaista mutta tosi down ja turta olo. Luen kirjaa missä päähenkilöllä oli kans vaikeuksia tulla raskaaksi mutta se on siinä juonessa ihan sivuseikka (eikä se loppujen lopuksi saanut vauvaa ennenkuin erosi ja harrasti yhdenillanjutun josta sit vahingossa napsahti) mutta sen seurauksena näen nyt öisin kaiken maailman lapsettomuusunia ja heti aamusta on ihan surkea fiilis. Sellainen olo, että meille ei ikinä sitä vauvaa tule ja se on ihan varma. Toisaalta olen tällä hetkellä ihan mielettömän onnellinen miehen kanssa ja voin tuijoitella sitä salaa ja miettiä miten paljon häntä rakastan ja miten onnelliseksi hän minut tekee. Meillä on ihana elämä. Mutta vauvaa ei taida tulla :( Mietin sitäkin, että lopettaisin tämän naurettavan haaveilun eikä elli-keskustelutkaan enää jotenkaan nappaa kuten ennen mutta ehkä tämä on ohimenevää... Toivottavasti. Kiitos teille ihanille myötätunnosta, olitte niin ihanasti kirjoittanut mun viime perjantain purkauksen jälkeen, tuli parempi mieli kyllä siitä!

Saanko mä valittaa vielä yhdestä jutusta... Mä oon lihonnut ihan törkeesti. En tiedä johtuuko hormooneista. Oon kyllä herkutellutkin... Ja flunssan takia en ole liikkunut kunnolla pitkään aikaan. Nyt mua ahistaa tää, housut kinnaa ja maha pömpöttää. Hirveet makkarat. Tuntuu, että ainakin 2-3 kg on tullut ihan reilussa viikossa. Yök. Tiedättekö kun on ihan älyttömän turvonnut ja paska olo. Tuntuu kuin posketkin olisi paisunut :( Vali vali. Mutta vähän helpotti jo tämäkin avautuminen :) Koitan reipastua.

Plussia tosiaan tarvittais tänne ketjuun. Satuliinillahan on tosi jännät paikat! Ei ole mitään menkkaoireita?

Vippe, miten keittiöremppa menee? Alkaako tulla valmista ja näyttääkö hienolta? Varmasti! Sun siskolla on hurjan jännää nyt. Tuleeko susta nyt ekaa kertaa täti? Onhan se sullekin aivan mahtis juttu! Ja ihanaa kun on hyvät fiilikset. Toivottavasti siskon vauvan syntymä tuo sulle seuraavana päivänä plussan tikkuun niinkuin tahkoojien Hertalle kävi :) Mää pidän Vippe kovasti peukkuja sulle!!

Mannallakin on aika lyhyt kierto eiks vaan, onko mitään tuntemuksia suuntaan tai toiseen? Ai että mä toivon että joku meistä nyt raskautuisi. Puuh puuh. Tulisi parempi fiilis varmaan kaikille. Ettei menetetä uskoa ja toivoa ihan kokonaan. Mitä Manna olet muuten puuhaillut?

Nasupille peukkuja piinailuun kans!

Ai niin ja Kaislalle piti lähettää terkkuja, oli ihana lukea sun kuulumisia! Kaikki menee ihan varmasti nappiin! Olisi kiva jos jatkossakin kävisit välillä kertomassa kuulumisia. Kirjoitatko johonkin ketjuun odottajien puolella? Voisi käydä siellä kurkkimassa joskus. Missäs meidän muut raskautuneet huitelee? Osalla varmaan jo vauvat syntynyt ja kaikkee! Olisi kiva tietää miten kaikki on heilläkin mennyt ja onko maailmaan syntynyt tyttöjä vai poikia yli vuoden yrittäneille :)

Oho, tästä tuli romaani, onnea vaan kaikille jotka on jaksanut lukea, heh. Mutta mun mielikin on jo vähän parempi! Eli kannattaa siis varmaan kirjoittaa tänne ja purkaa pahaa oloa (teidän niskaan, anteeksi). Koitetaan tsempata toisiamme!

Halein, Molly
 
En jaksa kirjautua...

Voih Molly=( Tiedän tuon tunteen, sillä mulla on menossa myös nyt sellainen "Mä en ikinä saa omaa lasta, kaikki muut vain saa-fiilis." Mikään järkiajattelu ei auta ja olen lähes koko ajan mieli maassa. Mietin, että jos tosiaan niin käy, etten koskaan raskaudu, niin tulen oikeasti varmasti hulluksi. Näen jo itseni masentuneena ja katkeroituneena ihmisenä, joka on paisunut 20 kiloa ja vain laahustaa kotona. Toisaalta tämä palsta muistuttaa mua koko ajan siitä, ettei ole raskautunut, mutta taas toisaalta täältä saa sitä vertaistukea. Mitein eilen oikein synkkänä, että ollaan 2 vuotta yritetty, niin se on varmaan niiiin maksimiaika ja jos ei kerran vieläkään ole mitään tapahtunut, niin miksi nyt enää tapahtuisi. Vaikka tiedän, että on monia monia muitakin, jotka ovat tulleet raskaaksi vuosien jälkeen, niin silti en jaksa oikein enää uskoa. Kaikki asiat tuntuu ärsyttävän ja myös mulla on paino noussut ja leukaan tullut finnikin herkistää jo itkemään!!! Tää on jotenkin niin masentavaa ja toivotonta taas. En ole hetkeen tavannut lapsellisia kavereitanikaan, koska en jotenkin nyt taas kestä sitä masentumatta. Tuntuu tosi pahalta sekin, että käännän selkääni sellaisille ihmisille, jotka eivät ole millään tavalla syyllisiä tähän omaan ongelmaan. Mutta minkäs teet. Noista Teroista piti sanoa..Mä soitin gynelle heti ekan kierron jälkeen, kun tuli tuhrua ja vuodot, niin lekuri vaihtoi ne heti Primoluteihin. Se sanoi, että ne ovat miedommat ja niitä kokeilee yleensä ensin. Eihän niitä ole järkeä syödä, jos ne ei toimi. Ota asia puheeksi. Voitko esim. soittaa? Mä sain resepitin sitten postissa, kun soitin. Toivottavasti meidän olo nyt tästä piristyy ja saisimme pikkuhiljaa jotain positiivista tässä yritysasiassa. Rinta rinnan mennään, mutta eihän vielä luovuteta=)
Piti vielä kysyä, että mikä teidän seuraava askel nyt on ja onko aikaa lekurille sovittu tms. eli kuinka pitkään menet clomeilla ja teroilla?

Olen pahoillani Sara sun puolesta. Negatestin tekeminen on raskasta. Mä olen testannut vain kerran, koska menkat on tullut aika vikkelästi. Jotenkin pelkään noita raskaustestejä ja odotan mielummin, koska se tunne, kun näkee sen negan, on varmasti niin turhauttava. Mutta nyt teillä lähtee asiat käyntiin, kun pääsette tutkimuksiin. Tsemppiä!

Vippe, sulla alkaa olla kuumat oltavat? Tuo remppailu on varmasti ihan hyväksi, kun saa ajatukset pois tästä asiasta. Mitenkä sun kierrot nyt yleensä menee eli milloin alkaa oikein jännäily? Tsemppiä sinnekin ja onnenpotkuja!

Satuliini! Milloin testaat? Nyt alkaa olla tosi jännää! Toivottavasti olisi nyt tärppi käynyt! Hitsit!!!Myön meidän Napupin tilanne on jännittävä! Onko mitään tuntemuksia. Mä toivon tosi paljon, että olisit nyt raskaana!!

Mutta...Vitsit, mite sitä saisi kaivettua taas sen positiivisuuden esiin. Mulla ei yleensä näin aikaisin ala tämä masisvaihe, mutta nyt kun mitään tuntemuksia ei ole, niin olen iahn satavarma, että menkat tulee viikonloppuna, kun Primot loppuu pian. Yritän jotenkin valmistautua siihen ja minimoida sen surun ja tuskan jotenkin. Keksispä vain miten? Onko hyviä vinkkejä, miten selviää menkkamasiksesta???? Otan kiitollisuudella vastaan vinkkejä!

Käykäähän inssiläiset nyt kertomassa kuulumisia! Ja Kaisla myös!
 

Yhteistyössä