Hyviä uutisia tuli rakenneultrassa meillekin, kaikki on niin kuin pitää ja luultavasti saamme tytön, sen mistä olemme vähän salaa haaveilleet ja millä nimellä pikkuista puhutelleet jo raskauden alusta asti =) . Mutta pääasia tietysti, että kaikki on hyvin ainakin tällä hetkellä..
Jotenkin itseäni harmittaa, että mieli ei ole niin hyvä: aikaansava, reipas tai edes kovin iloinen - vaikka kaikki syyt ovat olemassa! Asiat pelottaa, huolestuttaa ja mietityttää, kun tämä on ensimmäinen raskaus ja olen luonteeltani jonkin verran perfektionisti. Yhtään vaatetta en ole pikkuiselle vielä ostanut, vaunut sentään on - kiitos miehen aktiiviisuuden . Tuntuu, että kaikki muut ovat onnensa kukkuloilla ja minulla on mieli enemmän miinuksella. Toivon joka päivä, että tämä johtuu nyt niistä paljon puhutuista hormoneista ja menee ohi tässä itsekseen, kun aikaa kuluu. Masennuslääkkeitäkin olen miettinyt, mutta en jotenkin pikkuisen takia haluaisi aloittaa, vaan yrittää sinnitellä ilman. Kai se on aika normaalia, että tunteet ovat myllerryksessä ja mieli kelaa mennyttä elämää, joka nyt tulee muuttumaan totaalisesti? Oma kroppakin surettaa jo nyt, että mahtuuko sitä enää ikinä vanhoihin vaatteisiinsa ym. - niin pinnallista kuin se tämän kaiken keskellä onkin. Kiitos, että sain avautua tästä :ashamed: .
Toinen asia, tietääkö joku, mistä voisi löytää jotain mamma ym. ryhmiä pääkaupunkiseudulla, joita ehkä voisi jopa treffata ja saada näin vertaistukea ja jakaa kokemuksia myös livenä? En kauheasti ole aikaisemmin pyörinyt missään täälllä keskustelupalstoilla, joten olen aika noviisi näissä asioissa.
Ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille ja palaillaan!
Sofia 21 + 1
Jotenkin itseäni harmittaa, että mieli ei ole niin hyvä: aikaansava, reipas tai edes kovin iloinen - vaikka kaikki syyt ovat olemassa! Asiat pelottaa, huolestuttaa ja mietityttää, kun tämä on ensimmäinen raskaus ja olen luonteeltani jonkin verran perfektionisti. Yhtään vaatetta en ole pikkuiselle vielä ostanut, vaunut sentään on - kiitos miehen aktiiviisuuden . Tuntuu, että kaikki muut ovat onnensa kukkuloilla ja minulla on mieli enemmän miinuksella. Toivon joka päivä, että tämä johtuu nyt niistä paljon puhutuista hormoneista ja menee ohi tässä itsekseen, kun aikaa kuluu. Masennuslääkkeitäkin olen miettinyt, mutta en jotenkin pikkuisen takia haluaisi aloittaa, vaan yrittää sinnitellä ilman. Kai se on aika normaalia, että tunteet ovat myllerryksessä ja mieli kelaa mennyttä elämää, joka nyt tulee muuttumaan totaalisesti? Oma kroppakin surettaa jo nyt, että mahtuuko sitä enää ikinä vanhoihin vaatteisiinsa ym. - niin pinnallista kuin se tämän kaiken keskellä onkin. Kiitos, että sain avautua tästä :ashamed: .
Toinen asia, tietääkö joku, mistä voisi löytää jotain mamma ym. ryhmiä pääkaupunkiseudulla, joita ehkä voisi jopa treffata ja saada näin vertaistukea ja jakaa kokemuksia myös livenä? En kauheasti ole aikaisemmin pyörinyt missään täälllä keskustelupalstoilla, joten olen aika noviisi näissä asioissa.
Ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille ja palaillaan!
Sofia 21 + 1