YLI 40-v. KUUMEILIJA-KERHO

Aloitinpa päivän imuroimalla asunnon jo ennen töihin lähtöä. Nyt on kiva fiilis - tuntee jo saaneensa paljon aikaan ja eipähän ole sitten työpäivän päätteksi seurusteltava imurin kanssa, vaan voi käpristyä vaikka leffaa katsomaan rakkaan kainaloon.

Itsellä kp 10 ja selvät lähestyvän oviksen oireet tuntuu kropassa, tikutteluakin olen suunnitellut joten varmaan päivän, parin päästä tsekkaan, että ovis varmasti tässäkin kierrossa tapahtuu.

Mitäs teille toisille kuuluu näin kauniina päivänä?
 
Työelämän pyörteet vetää hiljaiseksi ja masentuneeksi. Olen päivittäin lukennut juttuja, mutta ei jaksa kiinnostua. Ovis oli ja meni ja mies sain houkuteltua mukaan hommiin. Joten nyt vaan odotellaan tulosta :)
Harvemmin tällainen negatiivinen into. Ei ovis tikutusta eikä fiilistä kuummeilla.

Ihanaa, joku hieman minua vanhempi ilmoittautui mukaan. Nimeä en muista ja toisella sivulla, kun on niin en voi kurkata nimeä.

Joten plussia teille jo tähän kiertoon.

=) mimmimamma :flower:
 
:attn:

Olimme pudonneet kolmannelle sivulle! :headwall:
Mitäs muille kuuluu?
Täällä lämmöt pomppasi takasin ylös perjantai aamuna ja la sekä su yöllä olen herännyt pahoinvoinnin tunteeseen, eilen jatkui iltapvään ja tänään en vielä tiedä, kuinka kauan kestää..

Ihmettelen, olenko heti kuitenkin raskaana uudelleen? :heart: Taitaa vaan kroppa temppuilla km:n jälkeen! :headwall: Pian se täti varmaan kurvaa meille noita-akka luudallaan! :D

Katsellaan siis, miten käy! :heart:

Ihanaa pvää kaikille! :hug: :flower:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:
 
Sunnuntai 9.3.2008

Mussukka67.........kp 13/29..........yk 8..........2.toiveissa, 1.yhteinen
Minni-07...............kp15/29...........yk2...........2.toiveissa, 1.yhteinen
Karpalo67.............kp25/28........yk yli 4 v.........toinen toiveissa
Rva Pikkumyy 4.s haaveissa/1. yhteinen/ km 02/08
Elina67..........
Hellu1..................kp44/?......3. haaveissa
mimmimamma.....kp14/27-27..........yk 6 v.
Nuusku...... ........kp24/26.....4.toiveissa
pyrstötähti...........
ruujakengu.........
annastiina..........


Anteeksi kun en ole päivitellyt...... :ashamed:

Minulla oli melkein viikon kaikki ihanat oireet: väsytti, pissatti, kn ulottumattomissa, huono olo, vatsanipistelyt jne jne.... sain jopa haamuplussan testiin pari päivää sitten. Eilen kaikki oireet loppuivat kuitenkin kuin seinään ja viime yönä alkoivat normaalit menkkakivut ja -olot... :headwall:
Testaan vielä kyllä huomenaamulla, mutta eiköhän juttu liene taas ohi tältäkin kierrolta...

Tsemppiä teille muille ja plussaisia tuulia++++++++++++++++ :wave:
 
Eli olen 40v syyskuussa täytän 41v mieheni täyttä 40v ens kuun alussa.
Mulla on 2tyttöä, esikoinen on edellisestä avioliitosta täyttää 15v ens kuussa ja sitten tämä meidän yhteinen "rakkaus pakkaus" 1v7kk. Alettiin yrittämään kaveria pikkuneidille heinä/elokuun -07 vaihteessa ja plussan sain 02.01-08 mikä olikin tmraskaus, lääkkeellinen tyhjennys tehtiin 04.02 ja jälkitarkastuksessa olen käynyt ja kaikki oli ok. Yrittämään saatiin lupa alkaa heti! Nyt sitten eilisen Naistenpäivän kunniaksi sain vieraan (eli täti) saapui, vuoto on suht normaalia ja maha kivut on kanssa aikas vähäiset.
Eikai se enään mitää tyhjennys/jälkivuotoa voi olla kun vuotoja ei ole siitä ollut enään pitkään aikaan?
Kierto ei venynyt onneksi kamalan pitkäksi,tyhjennysvuodon alusta oli kp32 kun alkoi nyt eilen menkat.
Eli äittä-67 km02/08....kp2/28-30....yk1.....3:mas,( toinen yhteinen)
Meniköhän oikein?

äittä-67
 
Mukaan tulisin tänne jos huolitte?
Monta tuttua nimeä täällä näkyykin, moi vaan :wave:

Lyhyesti historiaa...
Meille on viime vuoden aikana tehty 3 x IVF. Kaikilla kerroilla siirrettiin kaksi alkiota.1. kerralla plussa joka oli kemiallinen raskaus. Heti seuraavaan kiertoon luomu plussajoka valitettavasti tm. 2:sta muusta IVF-hoidosta ihan tyylipuhtaat negat, eikä koskaan saatu mitään pakkaseen. Syy että mentiin hoitoihin on minun lievä PCO.
Hoitoja ennen yriteltiin vuoden verran ja saatiin tulokseksi kohdun ulkopuolinen raskaus.

Joulun alla päätettiin sitten kolmannen hoidon aikana että enempää ei sitten enää kokeilla. Joo-joo! Tosi helppoa kun molemmilla hirveä vauvakuume. No menihän se yksi kierto ihan silleen ääneen miettimättä. Tässä kierroksessa bongattiin ovis ja toimittiin ohjeiden mukaan ;). Nyt sitten toivottu ettei "tätiä" näkyisi ensi viikon lopulla tai mieluiten ei 9 kuukauteen.

Vähän ollaan puhuttu myös josko vielä kerran yritettäisiin IVF:ä, kun nuo Kela korvaus systeemit muuttuivat. Mutta lopullista päätöstä ei olla vielä tehty.

Kaikille mukavaa viikonalkua ja paljon, paljon keväisiä plussatuulia.
 
Täällä vielä yksi nelkytvee joka ei osaa luopua vauvahaaveesta. Mulle tehty 4 kertaa IVF/ICSI, tuloksena nollaraskautta. Yksi tuulimunaraskaus ollut nuorempana....Mitään varsinaista vikaa ei ole löydetty kummastakaan. Ollaan luovuttu hoidoista, koska meille riitti neljä kertaa....Silti tuolla jossain mielensopukassa pieni toivon liekki yhä elää......kp23/26 -ei ainakaan mitään oireita ole raskautumisesta....
 
Hei vaan ja tervetuloa uusille pinoilijoille!!

On: Lämmöt tippuneet, kaikki oireet katosi sillon lauantaina. Testasin eilen sen toisen clearbluen ja sain enää tosi haaleen haamun haamun...tänä aamuna rfsu:lla nega.
Eli nyt vain odotellaan tätiä saapuvaksi..........

Mutta pidän kovasti peukkuja ylhäällä teille muille!!!!!!!!
 
Maanantai 10.3.2008

Mussukka67.........kp 14/29..........yk 8..........2.toiveissa, 1.yhteinen
Minni-07...............kp16/29...........yk2...........2.toiveissa, 1.yhteinen
Karpalo67.............kp26/28........yk yli 4 v.........toinen toiveissa
Rva Pikkumyy 4.s haaveissa/1. yhteinen/ km 02/08
Elina67..........
Hellu1..................kp45/?......3. haaveissa
mimmimamma.....kp15/27-27..........yk 6 v.
Nuusku...... ........kp25/26.....4.toiveissa
pyrstötähti...........
ruujakengu.........
annastiina..........
äittä-67.............kp3/28-30..........yk3.....3.haaveissa, 2.yhteinen
Mari66...............
päivänkakkara67..kp23/26................1. haaveissa
keijukka...4.haaveissa
 
Hei!
Mun tiedot on jääneet aiemin laittamatta, eli nyt eletään 21/28. Ja ensimmäistä yritetään ja ikää on nyt tuo pyöreät 40.

Meillä alkaa viimeinen lapsettomuushoito tässä kuussa (?). Takana on kaksi tyylipuhdasta negaa ivf-hoidoista ja tällä kertaa on vuorossa icsi. Iloisella mielellä ollaan lähdössä tähän hoitoon - ja toivottavasti sitä iloista mieltä riittää myös tulevaisuudessa.
Hoitoja en viime kesänä kokonut kovin rankkoina, mutta ne pettymykset olikin sitten toinen juttu. No, eteenpäin mennään ja toivotaan, että nyt saisimme toivotun lopputuloksen.

elina
 
Pino ollut hiljainen ja ajattelin ettei uusi tulokkaita löydy, joten ajattelin ehdotta siirtymistä tuonne 35 + pinoon....mutta virheellinen kuvitelma. Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tutut.

Itselläni tosi kipeät rinnat ja aamuöklötystä. Tyypillistä oviksen jälkeen. Ei merkkaa mitään.
Kp varmaan virheelliset tuossa listassa minun osalta? Taitaa tänään olla kp 19, jos edelliset menkat alkoivat 21.2.

Plussa tuulia ++++++ja voimia lapsentekopuhiin tavalla tai toisella

mimimmammma
 
Huomenta

Laitoin jo viikon 11 pinoon jäähyväiset eilen ja teen nyt täällä saman. Menkat alkoi eilen. Nyt alan uskoa,että minulle sitä kuopusta ei suoda ja sillä hyvä. Hullua näin vanhana enää ajatellakaan...pitää keskittyä nyt esikoisen rakastamiseen eikä huuhailla sellaista mitä ei kuitenkaan saa. Neljää pitkää vuotta on tarpeeksi, nyt en enää jaksa.

Hyvää jatkoa teílle muille ja onnea yritykseen....... :wave:
 
Karpalo67 :hug: Menkat aina pudottaa pilvilinnoista ryminällä alas, mutta älä vielä anna periksi jos vielä pikkuisen haluat. Itse olin sinun ikäisesi kun saimme nuorimmaisemme. Toki sitä odoteltiin parikin vuotta. Nyt olen 42v ja vielä yhtä toivoisin. Kävin gynellä n. kk sitten ja kerroin raskautumishaaveistani. Vähän jopa hävetti kertoa, kun toisilla on niin negatiivinen asenne iäkkäämpien raskautumistoiveisiin. Tämä gyne olikin aivan toista maata. Kannusti minua jopa vielä yrittämään, vaikka ikää on. Tuommoistahan minä halusinkin kuulla :) Joten Karpalo 67, älä ihan vielä anna periksi :)
 
Keskiviikona 12.3.2008

Vauva haaveissa:


Rva Pikkumyy..kp 2/32..yk 1 4.s haaveissa/1. yhteinen Karpalo67.............kp3/28........yk yli 4 v.....2.toiveissa
äittä-67.............kp5/28-30..........yk1..3.haaveissa, 2.yhteinen
Mussukka67.........kp 16/29..........yk 8...2.toiveissa, 1.yhteinen
Minni-07...............kp18/29...........yk2.....2.toiveissa, 1.yhteinen
mimmimamma.....kp21/27-27.......yk 6 v.
päivänkakkara67..kp25/26...........1. haaveissa
Nuusku...... ........kp27/26.....4.toiveissa
Hellu1..................kp47/?......3. haaveissa
Elina67..........
pyrstötähti...........
ruujakengu.........
annastiina..........
Mari66...............
keijukka...4.haaveissa


Kaikille Onnea kiertoon!

 
Huomenia kaikille!
Olinkohan laittanut väärän yritys kierron? :headwall:
Pitäis kait olla vasta yk1?! :ashamed:

Täti pakkas täältä kimpsunsa ja läks! =) Nyt pääsee sitten TOSI toimiin, greippimehuakin olen nyt alkanut juomaan!
Saas nähdä kuinka käy?

Kaikille tsemppiä ja hurjasti +++++++tuulia! :heart:

äittä-67
 
Vauva haaveissa:



Nuusku...... ........kp1/26.....4.toiveissa
Rva Pikkumyy..kp 5/32..yk 1 4.s haaveissa/1. yhteinen Karpalo67.............kp6/28........yk yli 4 v.....2.toiveissa
äittä-67.............kp8/28-30..........yk1..3.haaveissa, 2.yhteinen
gitte..................kp?/?...................1. haaveissa
pyrstötähti.........kp17/28..............4.haaveissa
Mussukka67.........kp 19/29..........yk 8...2.toiveissa, 1.yhteinen
Minni-07...............kp21/29...........yk2.....2.toiveissa, 1.yhteinen
mimmimamma.....kp24/27-27.......yk 6 v.
päivänkakkara67..kp28/26...........1. haaveissa

Hellu1..................kp50/?......3. haaveissa
Elina67..........

ruujakengu.........
annastiina..........
Mari66...............
keijukka...4.haaveissa
[/i]

Kaikille Onnea kiertoon!

 
pyrstötähti
Pyrstötähdellä siis ikää 47 kolme lasta 23-14-12-vuotiaat ja uusi liitto.Sterilisaationpurkuaika vetämässä tälle keväälle, kierto tänään 17/28 ja oikein reipas ovulaatio tälle viikolle takana,koko alakerta ollut ihan kuumeessa,varmaan vauvakuumeessa,mutta kyllä on ukkoparka sitten saanutkin kyytiä,kai pientä tuhmuutta saa harrastaa eihän kukaan tällä palstalla loukkaannu. Rakkaudestahan ne lapset alkunsa saa eikä siihen ihan riitä kädestä pitäminen. Ihanaa olla tässä porukassa mukana ja elää teidän ylä- ja alamäissä myötä. Iloista viikonloppua.
 
Heippaus kaikille ja mukavaa viikonloppua! Hanat aukes tänään, joten kp1 . Kerkesin jo leijua tuonne vauva-haave-maailmaan kun kierto vähän venähti. Ryminällä taas pudottiin ,mutta eiku jatketaan.
Kp 5 aloitan clomit ja kauhulla odotan millanen hormoni hirviö täältä paljastuukaan :LOL: Tosin taidan olla semmoinen jo ennestään.
 
Ihanaa että sieki oont noin vanha :) kun mieki jo oon 45v ja lopuvuodesta46v. eli vuosimallia 1962 sie vissiin 61 vai? Kävin tällä viikolla kaks kertaa hammaslääkärissä ja aamulla kun heräsin tunsin että suu oli turvoksissa, eka aajatus oli että mikähän tauti iski..mja onneksi en oo taudin iskiessä raskaana. eli niin nuo aina pyörii ajatiukset kuitenkin vauvan odotukseen löiittyen. käytiin hiihtämässä kuopukxsen kans, 4v. tänään ja haaveissani kattelin vastaan tulevia yksvuotiaita että jospa...vielä :snotty:
 
Moikka!
Saanko liittyä mukaan joukkoonne?Olen 39-vuotias,mutta täytän ensi vuonna helmikuulla 40-vuotta ja ekaa lasta yritellään alulle ja ensi keväänä siis syntyisi,kun meni mahdollisuus saada jouluvauva,kun mieheni on ollut koko tämän viikonlopun työssä pitkää päivää,kun on yksityisyrittäjä.Onko teistä 40-vuotias liian vanha saamaan ekan lapsen,vai kannattako minun luopua vauva haaveestani?Mulla äiti kuoli viime syksynä ja haluan nyt kovasti omaa lasta,kun ei ole äitiä enään mulla ja me olemme vauvaa yrittäneet alulle syksystä 05 ja takana on pari keskenmenoa viime vuodelta.
 

Yhteistyössä