YLI 35-V. KUUMEILIJAT vol 9

Plääh :/ täällä sunnuntai alkoi päänsäryllä. Migreeni vihloo tuolla silmän takana ja se tarkoittaa vain yhtä asiaa.. Hormonitasot on romahtamassa ja menkat tulossa,uskoisin että huomenissa
Useimmin kylläkin poden migreeniä vasta menkkojen aikana, mutta nyt tulikin jo etuajassa..
Aamulämmöt olivat kyllä vielä ylhäällä aamusella ja ff heittää yli 70% mahkuja raskaudelle oireiston perusteella.. Itsellä usko ei oo läheskään noin korkeella. Siksi otin hyvällä omallatunnolla lasin viiniä (pienen tosin) eilen, kun kävimme miehen kanssa ulkona syömässä.

Yksi lapsista ihmetteli miksei menty hotelliin yöksi tekemään uutta pikkuveljeä.. :) voih, kun se olisikin niin yksinkertaista

Nyt jos koettas päiväunille, yö oli levoton ja vähäuninen. Ja ssaattaai auttaa tähän oloonkin.

Plussatuulosia, Puskis :wave:
 
Pikapäivitys..

Menkkakipuja ja pientä vuotoa, alkoi tänään. Kaikki muut oireet hävinneet, pientä tavallista menkkojen lähellä olevaa tissikipua lukuunottamatta. R-testi eilen haalea plussa mutta tänään aamupisusta tehty pregcheck selvä puhdas nega. Eli ehkä ollut kiinnittymisyritystä mutta nyt kannattaa odottaa tätiä tänne. Nimittäin muistan raskauksista sen että oireet ovat olleet tosi voimakkaat ja testien viivat myös jo muutamia päiviä ennen kuukautisten alkamispäivää.

Samettihortensia mikä sulla tilanne?

Nyt minä täällä odotan kovasti muiden plussauutisia, täällä nyt kovin hiljaista ja positiivista tuulta kaivataan :)

*muoks* kp lisäys 27/30
 
Viimeksi muokattu:
SUNNUNTAI 7.10.2012

.......................ikä .............kp .................yk .......toiveissa
Elena75................37...........4/28................17.................3.
Äiskä3..................38...........8/26-28..............?..................3
Kaktus-76.............36...........10/29..................1v.................2.
K.........................37............11/28..................2v.................3.
Sirpa75................37...........11/25-27.............2v..................2.
Pippurihäntä.........35............13/28-34.............5....................2.
Syystuuli74...........37...........21/26-30...........16..................2
Puskajussi............40............24/23-30............8..................5
Samettihortensia...38............25/26-28..........1....................3.
Alissia..................36...........27/30................1...................3.




:attn:TAUSTALLA:attn:
Miltsu...kierukka pois 31.8
Hopsan



:heart:PLUSSANNEET:heart:

2012
lokakuu.......Mustikkasuu yk3
syyskuu......Scarleth (3.IVF)
elokuu........Jaahas yk 9
heinäkuu.....Whisky Peat yv 1, Dominique yk 16 (OI 1), Pepinka yk 4, Leenuliinukka yk2
kesäkuu......ei plussia
toukokuu ....Ronja76 yk 17 (1.IVF)
huhtikuu......ei plussia
maaliskuu....Melanie75 yk 3, Elmaleena yk 4
helmikuu.... Killi12 yk 3, Erika76 yk 4
tammikuu... ei plussia

2011
joulukuu......äiskä-73 yk 8, Milanella yk ?
marraskuu....Isobella yk 3, puskajussi yk 4
lokakuu ...... Barbamama35 yk 14, Kaneli74 yk 9, Keskeneräinen yk 4
syyskuu ..... Vilhelmiina73 yk 4, Eemas yk 4
elokuu ....... luosto yk 2, ilona***, Papuli yk 1
heinäkuu .... Lumihiutale73 yk 10
huhtikuu .... tääl taas yk 23, Niisku74 yk6
helmikuu .... Liljaana yk 5, Irmeli74 yk 1, ksylofoni yk6

2010
marraskuu . Helvi-10 ?, Siobhan42 yk 2, Pilvilinna74 yk 2, Koralli73 yk 10
lokakuu ..... calumet ?
syyskuu .... Jambo yk 1, kurkkunaamio yk 2
elokuu ....... Chilipapu yk 8
kesäkuu ..... Annemaarit ?
toukokuu ... happihyppy yk 8, Onnellinenx5 yk 3, Rae34 yk 10
huhtikuu .... Minnihiiri68 yk 5, Pimpula yk 4
maaliskuu ... Lumi-Marja ?, Jääräpää ?
helmikuu .... viivi74 yk 1
tammikuu ... Puskajussi yk 3, Poni06 yk 2


:heart:SYNTYNEET:heart:
Keskeneräinen......30.6.2012 poika
Barbamama.........12.6.2012 tyttö
Siobhan42.............6.8.2011 tyttö
Liljaana ............. 22.9.2011 poika
Pilvilinna74 ......... 3.8.2011 poika
Koralli73 ............. 2.8.2011 tyttö
Helvi-10 ............ 12.7.2011 tyttö
kurkkunaamio ..... 19.5.2011 poika
happihyppy ........ 25.12.2010 tyttö
jääräpää ............ 7.12.2010 tyttö
Lumi-Marja ........ 19.11.2010 tyttö
puskajussi ......... 18.10.2010 poika
Poni06 .............. 24.8.2010 poika
Tiktu ................ 11.5.2010 tyttö
äiti vm70 ........... 22.3.2010 tyttö


Edellinen ketju: YLI 35-V. KUUMEILIJAT vol 8

dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)
 
Hei ystäväiset!
En päässyt koneelle viikonloppuna kun nettipirulainen ei toiminut. Testit eivät ehtineet tulla postissa, mutta eipä niitä tarvita :( Eilen oli tosi kovat menkkakivut ja tuli muutama veripölähdys eli menkat alkavat varmaan tänään. Missään aiemmassa raskaudessa ei verenvuotoa ole ollut. Pieni pettymys on vaikka en uskonutkaan olevani raskaana. Täytyy vissiin yrittää tehokkaasti heti kun menkat on ohitse.
Nyt siis kp 26/26-28

Alissia, jospa kuitenkin olisit raskaana!! Sait plussaa testiin, aivan mahtavaa, jos kuitenkin...jännitän puolestasi ja peukutan! Toivottavasti menkat eivät alkaisi :heart:

Puskikselle voimia migreeniin :hug: Se on niin kurja vaiva. Ja peukutusta kaikkien vauvayrityksille :flower:
 
Lämmittää niin lukea Scarlethin & Mustikkasuun raskauksista,
teillä on ollut niin rankkaa, onnitteluhaleja :heart:
Samettihortensialle kaunis kiitos ihanista sanoista :heart:
Onnea myös kaikille kenellä on ollut hyviä kuulumisia, ja voimahaleja niille ketkä kokevat niitä tarvitsevansa!

Äiskälle ja iltatähdelle superonnittelut! Voih, miten nämä vauvauutiset aina herkistää. Ihanaa.

Puskikselle tsemppiä, toivotaan nyt että tuo ff:n povaama 70% kuitenkin pitäisi paikkansa, ja plussa sieltä vielä tupsahtaisi. Migreeni on kyllä niin p**stä, jaksamista sen kanssa!

Heilun täällä vielä säännöllisesti vakoilemassa teidän kuulumisia. Eka neuvola oli viime perjantaina ja yritän jo vähitellen orientoitua niin, että raskaana ollaan kunnes toisin todistetaan. Eka ultrahan oli jo viikko sitten mutta hermoheikkona tilasin seuraavan ultran yksityiseltä ensi viikkoon, vielä kun tuntui olevan niin monta viikkoa seuraavaan yhteiskunnan kustantamaan ultraan. Jos ensi viikon ultrassa edelleen näkyy sykkivä sydän ja suunnilleen oikeassa tahdissa kasvava toukka, niin ehkä sitten alan uskoa tähän raskauteen. Vielä ollaan kuitenkin kriittisillä viikoilla, kasassa nyt 8+2.

Mukavaa ja plussarikasta viikkoa kaikille!!
 
  • Tykkää
Reactions: puskajussi
Hei vaan kaikille!

Olipa kiva kuulla susta Äiskä ja valtavan suuret onnittelut pikku typykäisestä, mietinkin sinua tuossa yksi päivä kun nimesi pisti silmään tuosta plussanneiden listalta

Joo, täällä ei vieläkään punaista.. Ei tätiä eikä testiinkään, kun semmosen muistin kaapissa olevan. Davidin joku liuska, en mitenkään muista herkkyyksiä, mutta eiköhän tää oo selvä..
Kurvais se akka nyt, niin pääsis seuraavaan kiertoon ja yritykseen

Eilen aamulla oli niin menkkaolo, mutta se katosi päivän myötä. Ja tänäaamuna taas sama ja ohi meni..
Eilen tuli pariin otteeseen ihan puskista veren maku suuhun ja sitten mietin, että on ollut pari päivää ihan tajuton jano. Vettä oon lipitelly lasitolkulla ja mikään ei tunnu riittävän. Päälle vielä hervoton turvotus..(ei ihme jos turvottaa)
Siitä sitten tietty tuli pikkuisen toiveikas olo, että mitäs jos sittenkin.. Aamulla taistelin itseni kanssa, etten ajaisi apteekkiin testiostoksille ;)
En sitten ajanut, mutta hemmetti muistin yllättäen kesken pisun, että on se liuska "piilossa" iteltäni.. Äkkii lirut seis ja viimeset purkkiin :D
Ärsyttävää kiusaa noiden lämpöjenkin kanssa, eilen oli pientä laskua ja tänään taas nousi takaisin aiempiin lukemiin. Höh!

No, semmoset oli tän päivän huvitukset... Hih!

Mukavaa kuulla sinustakin Scarleth, kyllä nuo viikot menee nopeaan. Kohta oot kympin paremmalla puolella

Kuinkas Samettihortensia? Eihän vuoto yltynyt?
Mulla oli yllättäen tuon nelosen raskaudessa reilummin verenvuotoa seitsemännellä viikolla, kolme aiempaa raskautta menivät ihan ilman ongelmia.
Syytä ei varmuudella löydetty, se oli joko hematooma tai kaveri, joka ei jaksanutkaan mukana
Myös viimeksi kesken menneessä raskaudessa oli häivähdys punaista valkkarin seassa joskus rv4+, ehkä juuri niihin aikoihin kun menkkojen piti alkaa.

Nuo vuodot ovat yllättävän yleisiä, varsinkin alkuraskaudessa


Mitäs muille kuuluu? Syyskiireitä?

Plop-Plop kaikille, Puskis :wave:
 
Viimeksi muokattu:
KESKIVIIKKO 10.10.12


.......................ikä .............kp .................yk .......toiveissa
Vuorikristalli..........36............1/?...................2.................5.
Samettihortensia...38............2/26-28............2....................3.
Elena75................37...........7/28...................17.................3.
Äiskä3..................38..........11/26-28..............?..................3
Kaktus-76.............36...........13/29..................1v.................2.
K.........................37..........14/28..................2v.................3.
Sirpa75................37...........14/25-27.............2v..................2.
Pippurihäntä.........35............17/28-34.............5....................2.
Syystuuli74...........37...........24/26-30...........16..................2
Puskajussi............40............27/23-30............8..................5
Alissia..................36...........30/30................1...................3.




:attn:TAUSTALLA:attn:
Miltsu...kierukka pois 31.8
Hopsan



:heart:PLUSSANNEET:heart:

2012
lokakuu.......Mustikkasuu yk3
syyskuu......Scarleth (3.IVF)
elokuu........Jaahas yk 9
heinäkuu.....Whisky Peat yv 1, Dominique yk 16 (OI 1), Pepinka yk 4, Leenuliinukka yk2
kesäkuu......ei plussia
toukokuu ....Ronja76 yk 17 (1.IVF)
huhtikuu......ei plussia
maaliskuu....Melanie75 yk 3, Elmaleena yk 4
helmikuu.... Killi12 yk 3, Erika76 yk 4
tammikuu... ei plussia

2011
joulukuu......äiskä-73 yk 8, Milanella yk ?
marraskuu....Isobella yk 3, puskajussi yk 4
lokakuu ...... Barbamama35 yk 14, Kaneli74 yk 9, Keskeneräinen yk 4
syyskuu ..... Vilhelmiina73 yk 4, Eemas yk 4
elokuu ....... luosto yk 2, ilona***, Papuli yk 1
heinäkuu .... Lumihiutale73 yk 10
huhtikuu .... tääl taas yk 23, Niisku74 yk6
helmikuu .... Liljaana yk 5, Irmeli74 yk 1, ksylofoni yk6

2010
marraskuu . Helvi-10 ?, Siobhan42 yk 2, Pilvilinna74 yk 2, Koralli73 yk 10
lokakuu ..... calumet ?
syyskuu .... Jambo yk 1, kurkkunaamio yk 2
elokuu ....... Chilipapu yk 8
kesäkuu ..... Annemaarit ?
toukokuu ... happihyppy yk 8, Onnellinenx5 yk 3, Rae34 yk 10
huhtikuu .... Minnihiiri68 yk 5, Pimpula yk 4
maaliskuu ... Lumi-Marja ?, Jääräpää ?
helmikuu .... viivi74 yk 1
tammikuu ... Puskajussi yk 3, Poni06 yk 2


:heart:SYNTYNEET:heart:
äiskä-73..............20.8.2012 tyttö
Keskeneräinen......30.6.2012 poika
Barbamama.........12.6.2012 tyttö
Siobhan42.............6.8.2011 tyttö
Liljaana ............. 22.9.2011 poika
Pilvilinna74 ......... 3.8.2011 poika
Koralli73 ............. 2.8.2011 tyttö
Helvi-10 ............ 12.7.2011 tyttö
kurkkunaamio ..... 19.5.2011 poika
happihyppy ........ 25.12.2010 tyttö
jääräpää ............ 7.12.2010 tyttö
Lumi-Marja ........ 19.11.2010 tyttö
puskajussi ......... 18.10.2010 poika
Poni06 .............. 24.8.2010 poika
Tiktu ................ 11.5.2010 tyttö
äiti vm70 ........... 22.3.2010 tyttö


Edellinen ketju: YLI 35-V. KUUMEILIJAT vol 8

dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)
 
Viimeksi muokattu:
Heipparallaa kaikki! Tämä ketju on tosiaan suht hiljainen.
Onnittelut vauvan saaneille ja odottajille!

Putous alkoi eli nyt kp 2, menkat alkoivat siis kp 27. Huh, miten hirveää taas, eilen ykäilin ja kipuilin töissä, nyt on hieman parempi, onneksi. Tässä kuussa täytyisi yritellä ahkerasti. Pelottaa vaan ettei sitä vauvaa tule ikinä ja keskenmenokin kummittelee mielessä. Eli siis masentaa aika lailla. Anteeksi ruikutus!

Kiitos Puskis neuvoista! Taitaa tosiaan olla yleistä se vuotokin alussa vaikka itsellä ei sitä olekaan ollut. Sinulla taitaa olla nyt jännää, jospa plussaat pian! Niin kauan on toivoa kun putous pysyy poissa! Peukutuksia!!
 
Moikka.

Uusi kuumeilija ilmoittautuu joukkoonne :)

Olen 36-v 4 lapsen äiti ja viidettä koetamme siis pusata (tai miehelle eka, mut kuka niitä laskee ;)) Ketjua olen lueskellut jo jonkun aikaa, mutta nyt vasta sain aikaiseksi rekisteröityä.

Tänään alkoi yk 2. ja hätähousu kun olen, niin keljuttaa... Paremmalla onnella tässä kuussa?

Onnea plussan metsästykseen kaikille
 
Tervetuloa vuorikristalli :)

tiiättekö, mulla on ihan hirvee väsymys nyt tähän koko hommaan :stick: alkaa niinku tosissaan nyppimään se ettei onnistu.. Ja sitten mä näen usein unta positiivisista raskaustesteistä kuten viime yönä ja aamulla oli ketutus niin suuri herätessä ettei oo tosikaan.

Huoh, olen purkautunut kiitos :D
 
Hei kaikille,

ja tervetuloa mukaan Vuorikristalli:wave: Haluatko listalle laitettavan millaisia kiertopäiviä?

Alissia mikäs siellä on tilanne?

Syystuulen kuulumisia kaipailisin...

(.) Tänään on kp 13 ja tikkuun on taas pissitty. Tänään aamulla melko olematon viiva ja äsken tuli sit plussa, tai ainakin melkein. Täytyy varmistella vielä digillä. Eli meillä on sit toinen inssi edessä joko huomenna tai perjantaina, veikkaan perjantaita.
Mun kroppa on kyllä pelottavan täsmällinen...jos clomit on kp 5-9 niin plussa tulee aina kp13-14. Ei siis edes se viime kierron km sekoittanut säännöllisyyttä. Nyt täytyy kyllä myöntää että tuleva inssi pelottaa, tai lähinnä ne tunteet joita mahdollinen nega/plussa tuo tullessaan. Se taitais olla juhannusvauva jos nyt tärppäis.

Sirpa niin tutulta kuulostaa. Ton takia meillä tuleekin se tauko tän kierron jälkeen. Mä olen töissä erittäin naisvaltaisessa työpaikassa ja siellä ei voi olla päivittäin törmäämättä johonkin jolla olisi maha pystyssä. Vaikka se toisen onni ei ole multa mitään pois niin huomaan etten jaksa enää niitä kasvavia mahoja edes kommentoida.
 
Tervetuloa kovasti joukkoomme Vuorikristalli!
Kiva saada uutta porukkaa plussanneiden tilalle, saadaan pino pidettyä elossa :)

Jospa nyt olisi Kaktus sinun vuorosi, paljon vain positiivisia energioita ja ajatuksia. Ei kannata murehtia tulevia, ei edes välttämättä tapahtuvia asioita :hug:

Ja Sirpalle myös :hug:

Täällä aamun vieras oli vihdoinkin se täti punainen. Ehkä pieni harmitus kävi mielessä, mutta uuteen taistoon rinta rottingilla.
Eniten kyllä harmittaa se, että olemme pikkumiehen kanssa lähdössä Helsinkiin ostoksille ja härän kurkku on auki... Mitkä hemmetin vaipat sitä iskisi päälle.. :/

Tunnustan kyllä, että eilen notkuin netissä lukemassa ihmetarinoita myöhäisistä kiinnittymisistä. Vaikka dpo16 onkin vielä ihan normi luteaalirajoissa, niin mulle se oli erikoisen pitkä, kun yleensä on 11-14 päivää

No mutta, alamme aamupuuron keittoon, jotta pästään tien päälle ja hulluina hulluille päiville

Ja nyt niitä plussia :) puskajussi :wave:
 
Pikaisesti omaa napaa...aamulla lähes musta viiva ovistestiin ja digi=). Eilen illalla oli jo hymynaama. En tiedä onko hyvä vai huono asia mutta vuodan verta, ei paljon mutta kuitenkin...ei ole aiemmin ikinä ollut verenvuotoa ovulaation aikana, toivottavasti ei oo limakalvot liian ohuet. Mutta siis inssi on tänään ip:llä, pitäkää peukkuja.
 
Terkkuja lomamatkalta! Tulin pikaisesti vilkuilemaan kuulumisia kännykällä, tekstin muokkaustoiminnot ei oikein pelitä.

Puskikselle tsemppiä uuteen kiertoon. Tuo lutaalivaiheen heittely kuulostaa kyllä erikoiselta, kiinnittymisyritys tulee väistämättä mieleen.

Kaktukselle tosi isot tsempitykset operaatioon! Päivä kerrallaan sitten.

Nyt en ehdi enempää kommenteerata, mutta ensi viikolla viimeistään palaan lukemaan viestit tarkemmin.

Omanapaisesti vain sen verran, että lämpömittari unohtui ottaa matkalle mukaan :) Hyvä niin. Luulen kohdunkaulan ilmojen ja muiden tuntemusten perusteella paikallistaneeni oviksen jo kp 14 mikä on mulle historiallisen aikaisin. Romantiikkaa on riittänyt ja nyt rinnat aristaa, kuten oviksen jälkeen aina. Rentoilupäiviä tässä vietetään vielä pari, ja voin sanoa että tuli tarpeeseen :)

Mukavaa loppuviikkoa ja tervetuloa uudetkin listoille! Tämä on tosi kiva ketju meille kolmenkympin paremmalla puolella huiteleville haaveilijoille...
 
Tervetuloa Vuorikristalli!

Pahoittelut tädin kohdanneille. Mutta siitä taas uuten mahdollisuuteen!

kaktus onnea ovisplussasta, niin toivon että se johtaa seuraavaksi siihen vauvaplussaan!

Täällä täti tänään, kierto venähti yhdellä päivällä. Eli nyt on kp 1/30. Se siitä plussailuista, tää päätti nyt että höyrypäinen testailu jäi vikaksi kerraksi. Uskon että oli kemiallinen, se toki tuo toivoa että se oikea plussa vielä meille tulee, ehkä..
Mutta nyt kyllä päätin että testaan tässä kierrossa kun on oikea testipäivä eli jos tätiä ei näy. Piste. Jos meinaan täällä muuta puhua niin toppuutelkaa jookos :)

Tärppionnea kaikille toivotellen Alissia
 
PERJANTAI 12.10.2012


.......................ikä .............kp .................yk .......toiveissa

Alissia..................36...........2/30....................2...................3.
Vuorikristalli..........36............3/28-29...............2..................5.
Samettihortensia...38............4/26-28..............2....................3.
Elena75................37...........9/28...................17...................3.
Äiskä3..................38..........13/26-28..............?...................3
Kaktus-76.............36...........15/29..................1v.................2.
K.........................37..........16/28...................2v..................3.
Sirpa75................37...........16/25-27.............2v..................2.
Pippurihäntä.........35............19/28-34.............5....................2.
Syystuuli74...........37...........26/26-30...........16..................2
Puskajussi............40............29/23-30............8..................5



:attn:TAUSTALLA:attn:
Miltsu...kierukka pois 31.8
Hopsan



:heart:PLUSSANNEET:heart:

2012
lokakuu.......Mustikkasuu yk3
syyskuu......Scarleth (3.IVF)
elokuu........Jaahas yk 9
heinäkuu.....Whisky Peat yv 1, Dominique yk 16 (OI 1), Pepinka yk 4, Leenuliinukka yk2
kesäkuu......ei plussia
toukokuu ....Ronja76 yk 17 (1.IVF)
huhtikuu......ei plussia
maaliskuu....Melanie75 yk 3, Elmaleena yk 4
helmikuu.... Killi12 yk 3, Erika76 yk 4
tammikuu... ei plussia

2011
joulukuu......äiskä-73 yk 8, Milanella yk ?
marraskuu....Isobella yk 3, puskajussi yk 4
lokakuu ...... Barbamama35 yk 14, Kaneli74 yk 9, Keskeneräinen yk 4
syyskuu ..... Vilhelmiina73 yk 4, Eemas yk 4
elokuu ....... luosto yk 2, ilona***, Papuli yk 1
heinäkuu .... Lumihiutale73 yk 10
huhtikuu .... tääl taas yk 23, Niisku74 yk6
helmikuu .... Liljaana yk 5, Irmeli74 yk 1, ksylofoni yk6

2010
marraskuu . Helvi-10 ?, Siobhan42 yk 2, Pilvilinna74 yk 2, Koralli73 yk 10
lokakuu ..... calumet ?
syyskuu .... Jambo yk 1, kurkkunaamio yk 2
elokuu ....... Chilipapu yk 8
kesäkuu ..... Annemaarit ?
toukokuu ... happihyppy yk 8, Onnellinenx5 yk 3, Rae34 yk 10
huhtikuu .... Minnihiiri68 yk 5, Pimpula yk 4
maaliskuu ... Lumi-Marja ?, Jääräpää ?
helmikuu .... viivi74 yk 1
tammikuu ... Puskajussi yk 3, Poni06 yk 2


:heart:SYNTYNEET:heart:
äiskä-73..............20.8.2012 tyttö
Keskeneräinen......30.6.2012 poika
Barbamama.........12.6.2012 tyttö
Siobhan42.............6.8.2011 tyttö
Liljaana ............. 22.9.2011 poika
Pilvilinna74 ......... 3.8.2011 poika
Koralli73 ............. 2.8.2011 tyttö
Helvi-10 ............ 12.7.2011 tyttö
kurkkunaamio ..... 19.5.2011 poika
happihyppy ........ 25.12.2010 tyttö
jääräpää ............ 7.12.2010 tyttö
Lumi-Marja ........ 19.11.2010 tyttö
puskajussi ......... 18.10.2010 poika
Poni06 .............. 24.8.2010 poika
Tiktu ................ 11.5.2010 tyttö
äiti vm70 ........... 22.3.2010 tyttö


Edellinen ketju: YLI 35-V. KUUMEILIJAT vol 8

dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)
 
Viimeksi muokattu:
K
Tervetuloa Vuorikristalli:wave:

Pahoittelut tädin kohdanneille!

Kaktukselle tsempit! Toivottavasti on mennyt hyvin:)

Pippurihännälle tervetuloa takaisin! Mukavaa kuulla, että matka onnistunut hyvin ja sopivaan ajankohtaankin ;)

Sirpa, kuulostaa kyllä niin tutulta toi uskon loppuminen. Kyllä sitä on useasti miettinyt, että mahtaakohan tää ikinä johtaa mihinkään...ja ehkä kierto kierrolta sitä uskoo vähemmän ja vähemmän siihen, että joskus tärppäis. Vaan kun sitä ei oikein voi lakata yrittämästäkään:|

Mä olen yrittänyt tikutella ovista, mut ei oo näkynyt. No se nyt sitten päättyi siihen että kävin tänään opettelemassa pregnylin pistämisen. Nyt siis pitää yrittää miestä lämmitellä :saint: Hurjalta tuntui siellä klinikalla itseään pistää. Kyllä mä mietin sieltä lähtiessä, että enpä olis uskonut kaksi vuotta sitten että näin vaikeeks menee...

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!
 
huoh ja meilläkin on vielä edessä ne tutkimukset ja kiva mennä sinne kun on tällanen väsymys ja uskonpuute ettei se tule enää koskaan onnistumaan.
Tulenpas nyt tänne taas tuolta plussanneiden puolelta huutelemaan. Mulla jos kenellä taitaa olla aika pitkä historia uskon loppumisessa: edellisen mieheni kanssa yritettiin lasta n. reilut kaksi vuotta, tuloksetta. Nykyisen miehen kanssa meille on tehty reilun vuoden aikana kaikki mahdolliset tutkimukset, kolme ovulaation induktiota Clomifenilla, kolme inseminaatiota, yksi IVF yksityisellä (pakastealkioita ei jäänyt) ja kaksi IVF:ää julkisella, josta viimeisimmästä jäi pari pakastealkiota ja vihdoin tämä kauan kaivattu plussa. Väliin on mahtunut yksi kemiallinen raskaus ja yksi alkuraskauden keskenmeno. Joten voinette kuvitella, että usko on ollut välillä koetuksella... eihän tämäkään plussa vielä ole mikään tae siitä että lapsi saataisiin syliin saakka (menossa vasta 8+6 eli ihan mitä vaan voi vielä tapahtua), mutta onpahan ainakin päästy pidemmälle kuin koskaan ennen. Jos siis minä plussasin, niin hyvät mahdollisuudet on kenellä tahansa teistäkin :) Älkää siis luopuko toivosta!!
 
Iso kiitos todellakin tsempityksestä Scarleth :hug:

Ehkä tää olo sitten helpottaa joulukuussa kun on se eka aika sinne lapsettomuustutkimuksiin.. Kun miettii ettei oo kertaakaan edes yrittänyt onnistua reilun 2 vuoden aikana niin kyllähän se vähän jo kertoo siitä että joku asia on pielessä mutta mikä..?

En muista mistä mä joskus luin, oliko täältä vai helistimestä mutta joku sanoi kivasti että seksielämä parani kun lapsenteko ulkoistettiin :LOL: sitä odotellessa :D
 
Scarlethin pitkän kaavan tarinan kuuleminen antaa kyllä toivoa. Upeaa, että olette jaksaneet ja ilmeisesti säilyneet ihan täyspäisinäkin näiden aikojen yli. Toivon sydämestäni kaikkea hyvää odotusajalle :)

Sirpa - Muistan kanssa tuon lausahduksen täältä, ja alan hyvin ymmärtää siinä piilevän perän :D

K - Kiitos! Mä oon vieläkin ihmeissäni, miten se ovis nyt näin aikaisin uskalsi tulla, mutta ei olisi paremmin voinut sattua. Ja nyt ei sitten joudu odottamaan uutta kiertoakaan niin pitkään, kuin normaalisti!

Alissia - Mä en myöskään halua testailla aikaisin. Paljon mieluummin otan menkat kuin negan. Voin siis tsempata sua tarpeen tullen :)

Omia aatoksia ----
Mä olen ollut viime päivät jotenkin kovin liikuttunut, kun sain tietää yhden lähipiiristä saaneen hiljattain kovin kovin pienen keskosen. Jokainen päivä on varmasti siinä tilanteessa lahja ja mieli on ihan sekaisin. Tuo ihminen on ollut paljon mielessäni viime aikoina ja tuonut kyllä kiitollisuuden pintaan siitä, että olen itse saanut kokea normaalin raskauden ja synnytyksen ja saanut ihanan terveen pojan, joka on jo kovaa vauhtia kasvamassa mieheksi. Keskosen kohdalla mikään ei ole itsestään selvää, varsinkin mitä aikaisemmin joutuu tähän maailmaan tulemaan. Mitään selitystä aikaisin käynnistyneelle synnytykselle ei ole kuulemma saatu. Onneksi meillä on näin hienot hoitojärjestelmät!

Muuten sitten voin pikkuhiljaa alkaa palailla päivityshommiinkin, kunhan tästä vielä ens viikon työmatkat saan pöristeltyä alta pois.

Pippurihäntä kp 20 ja 6 DPO
 
Heipat kaikille ketjuilijoille :heart: Kiitos tarinoistanne & tsempityksistä.

Itsellä kp 7/26-28 eli yritys ja touhu päällä. Pitäisi tilata ovistikkuja, enää en taida ehtiä joten menee ensi kuuhun. Meille tulee tässä kuussa "pakollinen hetken ero" miehen kanssa ja nyt jännään osuuko nuo päivät juuri oviksen aikaan. Varmaankin osuu, plääh. Osalla teistä taitaa olla jännä viikko meneillään, eikös? Plussatuulosia toivottelen. Alissia, yritetäänkö yhdessä olla testailematta ettei tule niin paha mieli? Minun aina tekisi mieli testata, varsinkin kun tilasin niitä testejä viime kuussa. Mutta ei kannata, ei.
 

Yhteistyössä