YLI 35-V. KUUMEILIJAT vol 9

Heippahei!

Kaktus, mulla on virallinen veritestipäivä ens viikon torstaina eli 15.3. Toki sitä ennen ehdin takuulla tärvätä jo kasan kotitestejä :) Ajattelin ensi sunnuntaina tehdä ekan testin, vaikka se voi olla vielä liian aikaista. Mutta eipä se haittaa, testaileminen vaan on joskus niin kivaa!

Vähän levottomissa tunnelmissa täällä mennään, eli ihan helppo pätkä ei tule tästäkään piinailusta. Uhosin että siirron jälkeen pysyttelen viikon pois tältä palstalta, mutta toisin näköjään kävi.
 
Voi hyvää päivää, onnistuin hukkaamaan äsken kirjoittamani johonkin eli uudestaan:

Huhhuh Scarleth kuinka jännää!:eek:

Kaktus: Sullapa oli lyhyet menkat, *kade*. Itse saan kärsiä niistä aina viikon päivät:p

Ovistestin tulos tänään kaksi hyvin haaleaa lähes saman vahvuista viivaa. Koskaan ei vielä testiviiva ole ollut noin haalea. Mitähän tuo nyt sitten meinaa..Tänään pitäis taas touhuilla, toivottavasti saan miehen aktivoitua. Aloitankin Terolutit vasta torstaina, kun menkkojen ekana päivänä oli niin vähäistä vuotoa, että ehkäpä lasku pitää aloittaa vasta seuraavasta päivästä. Luin muuten jostain, että hormonikuurin aikana ei kannattais syödä greippiä kun se voi vaikuttaa lääkkeen tehoon jotenkin, joten jätän sen nyt tauolle.

Missä kaikki ovat, huhuu :wave:
 
Viimeksi muokattu:
Hei! Mäkin olen lukenut, että greippi saattaa heikentää aika monienkin lääkkeiden vaikutusta.
Juu, en usko minäkään, että satunnaiset tulehduskipulääkkeet haittaa hedelmöitystä. Olishan se aika helppo ehkäsymenetelmä, jos pari buranaa estäis raskauden. Täs projektissa tulee välillä ihan neuroottiseksi. En esim. haluais, et mies juo yhtään kaljaa kierron puolivälissä, ettei simpat vaan hidastu. :D Jos alkoholin ns. normaalikäyttö vaikuttais jotenki merkittävästi siittiöihin, niin ei niitä vaaveja syntyis varmaan ollenkaan. Välillä mun pitää ottaa järki käteen ja muistaa, että on muutakin elämää kuin tämä vauvan väsäys. Heh.
Tsemppiä kaikille ovulaatiota odottaville! Meitä onkin muutama. Toivottavasti nyt jollain edes tärppäis!
 
K
Scarleth peukutukset jo ens viikolle!

Melanie toivotaan, että talletukset onnistuis ja nyt tärppäis! Onneks miehet on yleensä niin hellyttävän helppoja saada innostumaan pupuilusta :)

jaahas mä olen myös sortunut tohon miehen juomisten kyttäykseen :) Onneks se on ainakin toistaiseksi ymmärtänyt ja ottanut nää mun neuroosit lähinnä huumorin kannalta.

Mulla kans testaukset tiedossa ens viikolla, jotenkin vaan jo etukäteen asennoidun niin, että en ehdi testejä edes ostamaan... Niin monta kertaa vaan käynyt niin :) Toisaalta tää on kivaa aikaa, kun voi vielä ajatella, että ehkä sittenkin...
 
Heippahei! K, olet oikeassa, tää vaihe on aina mukava kun on edes toivoa raskaudesta. Mä olen kyllä omalla kohdallani jostain syystä ihan hirmu pessimistinen onnistumisen suhteen, mutta toisaalta vieläkin ihan iloinen siitä, että hoito ylipäätään saatiin tehtyä. Vähän piinaavia nää piinapäivät nimensä mukaisesti on. Vielä ainakaan ei oo paljoakaan mitään todellisia tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Tosin ei nyt varmaan vielä pitäiskään, kun siirrosta vasta 5 päivää... testipäivän lähestymistä toisaalta odottaa ja toisaalta pelkää.
 
Keskiviikko 7.3.2012


..................... ikä ........ kp ..................yk ........ toiveissa
Kaktus-76...........35.........4/27-29.............9..............2.
Syystuuli74.........37.........8/26-30.............9..............2
Elmaleena...........40.........8/26-31............4...............3
Lilliputti72...........39........9/29-30.............6...............5.
Ronja76..............35........11/27-28...........15..............1.
Dominique..........35........11/25-27............11..............4.
Melanie75...........37........15/32................3................3.
Jaahas................35........15/28-29...........3................1.
Elena75..............36.........15/28...............8................3.
Whisky Peat.........36........17/30-35...........7................3.
Scarleth..............35.........17/28.............. 5................1.
K.......................37..........18/28..............12...............3.
Tiini....................36........43/27..............19..............3.
Helmisimpukka.....38........47/?................0...............3.



KADONNEET::attn: Hu Huu!

Tiiti35..................35..........?/22-25........11..............2.
Malfiina 76 .......... 35 ..... .?/25-30 ........ 11 ........... 3.



:heart:Plussanneet:heart:

2012
helmikuu.... Killi12 yk 3, Erika76 yk 4
tammikuu... ei plussia

2011
joulukuu......äiskä-73 yk 8, Milanella yk ?
marraskuu....Isobella yk 3, puskajussi yk 4
lokakuu ...... Barbamama35 yk 14, Kaneli74 yk 9, Keskeneräinen yk 4
syyskuu ..... Vilhelmiina73 yk 4, Eemas yk 4
elokuu ....... luosto yk 2, ilona***, Papuli yk 1
heinäkuu .... Lumihiutale73 yk 10
huhtikuu .... tääl taas yk 23, Niisku74 yk6
helmikuu .... Liljaana yk 5, Irmeli74 yk 1, ksylofoni yk6

2010
marraskuu . Helvi-10 ?, Siobhan42 yk 2, Pilvilinna74 yk 2, Koralli73 yk 10
lokakuu ..... calumet ?
syyskuu .... Jambo yk 1, kurkkunaamio yk 2
elokuu ....... Chilipapu yk 8
kesäkuu ..... Annemaarit ?
toukokuu ... happihyppy yk 8, Onnellinenx5 yk 3, Rae34 yk 10
huhtikuu .... Minnihiiri68 yk 5, Pimpula yk 4
maaliskuu ... Lumi-Marja ?, Jääräpää ?
helmikuu .... viivi74 yk 1
tammikuu ... Puskajussi yk 3, Poni06 yk 2

:heart:Syntyneet:heart:

Siobhan42.............6.8.2011 tyttö
Liljaana ............. 22.9.2011 poika
Pilvilinna74 ......... 3.8.2011 poika
Koralli73 ............. 2.8.2011 tyttö
Helvi-10 ............ 12.7.2011 tyttö
kurkkunaamio ..... 19.5.2011 poika
happihyppy ........ 25.12.2010 tyttö
jääräpää ............ 7.12.2010 tyttö
Lumi-Marja ........ 19.11.2010 tyttö
puskajussi ......... 18.10.2010 poika
Poni06 .............. 24.8.2010 poika
Tiktu ................ 11.5.2010 tyttö
äiti vm70 ........... 22.3.2010 tyttö


Edellinen ketju: YLI 35-V. KUUMEILIJAT vol 8

dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)
 
Viimeksi muokattu:
Hei!

Tässäpä listan päivitysohjeet:
1. Klikkaa edellisen listan oikeasta alareunasta lainaa.
2. Poista edellisen päivittäjän nimi ja [/QUOTE] -merkit alusta ja lopusta.
3. Päivitä päivät.
4. Lähetä.
 
Viimeksi muokattu:
Erityispeukutukset Scarlethille!:heart:
Kaks siirrettyä alkiota kuulostaa oikein hyvältä. Nyt siellä tosiaan jotain tapahtuu aivan varmasti. Ja jos plussa pärähtää sit ivf.stä, on jo monta alkuraskauteen liittyvää riskitekijää ohitettu. Mm. km-riski on niissä huomattavasti pienempi.
Näin oli lapsettomuusgyne sanonut mun ivf-hoidolla vauvaansa nyt odottavalle ystävälle.

Mut tuplaonnea nyt vaan ja mahtihermoja. Koita ihan väkisellakin ajatella positiivisesti tai sano itsellesi vaikkapa mielessäsi, että kaikki menee hyvin. Mä uskon ainakin myös ajatusten voimaan.

Jaahakselle, kipulääkkeistä. Mä olen ollut niiden suhteen viimeiset yheksän kuukautta lähes absolutisti. Kaks Buranaa on tainnu mennä.

ON Olen vähän taustaillut, koska harmitus viime kierron haamusta oli kuitenkin kova.

Tänään kävin hedelmällisyyttä lisäävässä akupunktiossa. Tämä oli siis toinen hoitokerta tässä kierrossa.
Hoitaja laittoi mulle sääriin ja vatsaan yhteensä neljä neulaa. Ensimmäisellä kerralla se ei tuntunut melkein miltään, mutta tänään menin hoitoon kiireessä ja jännittyneenä, joten neulojen laitto tuntui enemmän.
Neulojen lisäksi minulta lämmitettiin akupisteitä jaloista, vatsasta ja ristiselästä.
En saanut kummallakaan kerralla mitään erityistä jälkirentoutumisfiilistä.

Lisäksi sain hoitajalta ruusujuuritippoja. Eli se onkin sitten jo rohto nro 7, jota vetelen naamariini paremman fertiliteetin toivossa.
Tuota ruususysteemiä pitäs juottaa miehellekin. Naurettiin hoitajan kans, että jos ei vapaaehtosesti niitä ota, niin sitten ujutan ruusua ukon eväisiin salaa.
Mies naurokin aika mahtavat naurut, kun kerroin, että nyt silläkin alkaa ruusukuuri.

O-plussa tai ainakin melkein pärähti myös tänään tikkuun. Ekat panokset on jo saatu. Toiveissa ois vielä ns. varmistuslaukaus huomenna tai ylihuomenna.

Lisäksi oon nyt yrittäny tosiaan satsata positiivisiin ajatuksiin, vaikka pessimismi on mulle aika luontaista.
Eli ajattelen: Olen hedelmällinen, tulen raskaaksi.
Kuulostaa naivilta, mutta menköön se tässä ruusujuurten ja akuneulojen lomassa.
 
Dominique, kiitos ihan hirmuisesti kannustuksestasi! Tuota positiivista ajattelua tässä nyt tarvittaisiin, vajosin nimittäin eilen illalla ihan älyttömän pessimistiseen mielentilaan joka näyttää jatkuvan. Usko onnistumiseen on todella matalalla, ellei suorastaan ihan nollassa. Voi olla, että tää on joku mun mielen suojamekanismi, jolla valmistaudun kestämään mahdollisen pettymyksen. Kaikenlainen oirebongailukin tuntuu olevan ihan mahdotonta, kun sekä viime viikon ronkkimiset että Lugesteronit tuntuu aiheuttavan kaikenlaista juilintaa ja tissiarkuutta - ei näiden joukosta mitään raskausoireta erottaisikaan. Jos niitä nyt sitten vielä tässä vaiheessa (alle viikko siirrosta) muutenkaan alkaisi ilmaantua. Olen myöskin hyvin taipuvainen uskomaan mielen ja ajatusten voimaan, joten senkin takia tämä oma pessimismi ärsyttää ja lähes pelottaakin, että voinko sillä pilata koko homman. No, ehkä mäkin siirryn tässä muutamaksi päiväksi taustailemaan, tekis varmaan hyvää ajatella muita juttuja (jos pystyisi...)

Oipas nyt omanapaista valitusta. Mutta kun tuntuu niin vahvasti siltä, että persiilleen meni tämäkin yritys. Vinkuvonku :(
 
TORSTAI 8.3.2012


..................... ikä ........ kp ..................yk ........ toiveissa
Kaktus-76...........35.........5/27-29.............9..............2.
Syystuuli74.........37.........9/26-30.............9..............2
Elmaleena...........40.........9/26-31............4...............3
Lilliputti72...........39........10/29-30.............6...............5.
Ronja76..............35........12/27-28...........15..............1.
Dominique..........35........12/25-27............11..............4.
Melanie75...........37........16/32................3................3.
Jaahas................35........16/28-29...........3................1.
Elena75..............36.........16/28...............8................3.
Whisky Peat.........36........18/30-35...........7................3.
Scarleth..............35.........18/28.............. 5................1.
K.......................37..........19/28..............12...............3.
Tiini....................36........44/27..............19..............3.
Helmisimpukka.....38........48/?................0...............3.



KADONNEET::attn: Hu Huu!

Tiiti35..................35..........?/22-25........11..............2.
Malfiina 76 .......... 35 ..... .?/25-30 ........ 11 ........... 3.



:heart:Plussanneet:heart:

2012
helmikuu.... Killi12 yk 3, Erika76 yk 4
tammikuu... ei plussia

2011
joulukuu......äiskä-73 yk 8, Milanella yk ?
marraskuu....Isobella yk 3, puskajussi yk 4
lokakuu ...... Barbamama35 yk 14, Kaneli74 yk 9, Keskeneräinen yk 4
syyskuu ..... Vilhelmiina73 yk 4, Eemas yk 4
elokuu ....... luosto yk 2, ilona***, Papuli yk 1
heinäkuu .... Lumihiutale73 yk 10
huhtikuu .... tääl taas yk 23, Niisku74 yk6
helmikuu .... Liljaana yk 5, Irmeli74 yk 1, ksylofoni yk6

2010
marraskuu . Helvi-10 ?, Siobhan42 yk 2, Pilvilinna74 yk 2, Koralli73 yk 10
lokakuu ..... calumet ?
syyskuu .... Jambo yk 1, kurkkunaamio yk 2
elokuu ....... Chilipapu yk 8
kesäkuu ..... Annemaarit ?
toukokuu ... happihyppy yk 8, Onnellinenx5 yk 3, Rae34 yk 10
huhtikuu .... Minnihiiri68 yk 5, Pimpula yk 4
maaliskuu ... Lumi-Marja ?, Jääräpää ?
helmikuu .... viivi74 yk 1
tammikuu ... Puskajussi yk 3, Poni06 yk 2

:heart:Syntyneet:heart:

Siobhan42.............6.8.2011 tyttö
Liljaana ............. 22.9.2011 poika
Pilvilinna74 ......... 3.8.2011 poika
Koralli73 ............. 2.8.2011 tyttö
Helvi-10 ............ 12.7.2011 tyttö
kurkkunaamio ..... 19.5.2011 poika
happihyppy ........ 25.12.2010 tyttö
jääräpää ............ 7.12.2010 tyttö
Lumi-Marja ........ 19.11.2010 tyttö
puskajussi ......... 18.10.2010 poika
Poni06 .............. 24.8.2010 poika
Tiktu ................ 11.5.2010 tyttö
äiti vm70 ........... 22.3.2010 tyttö


Edellinen ketju: YLI 35-V. KUUMEILIJAT vol 8

dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)
 
Huomenta!

Voitteko kuvitella, pongasin oviksen tänä aamuna vaikka olin jo luopunut lähes toivosta sen suhteen! Melkein kaikkia 14 tikkua käytetty mitkä tilasin:confused: Noh, onnellinen olen tietysti, että ovuloin, mutta mites se Terolutien aloitus, mikä olis pitänyt tehdä tänään? Asiasta on hyvin ristiriitaista tietoa netissä.:| Laitoinkin kysymyksen Terolut Mimmien puolelle asiasta, jos heillä olisi omakohtaista kokemusta. Itse alan kallistumaan siihen, että aloitan Terot vasta ylihuomenna. Eikait niistä haittaakaan ole? Kun ne vahvistavat kohdun limakalvoa. Ja tuo siirto; ei millään viitsisi aloittaa niitä tänään, jos se estää sit tämän luonnollisen ovulaation! Argh, mä vihaan tällaista arpomista:mad: Mitä te tekisitte? Nyt pitäisi sitten pöllyttää peittoja tänään ja ehkä huomennakin.. Harjoiteltu ollaan nyt tässä kierrossa...hetkinen neljä kertaa kp 8 lähtien. Olis kyllä helpottavaa, jos jatkossa onnistuisi tuo oviksen pongaaminen, tuo touhuilu-tahti joka toinen päivä heti menkkojen jälkeen kierron loppupuolelle on ainakin itselleni vähän liikaa:p

Scarleth : selvä puolustusmekanismi tuo, että pelkää pahinta. Mä ainakin uskon, että teillä tärppää!:flower:

Domi: kyllä sitä varmaan itse kunkin tekee mieli aina pettymyksen jälkeen ottaa etäisyyttä tähän palstaan, mutta pian sitä taas löytää itsensä täältä. Oot kyllä NIIN oikeassa, että positiiviseen ajatteluun pitäisi panostaa! Itselläni väkisinkin painuu aina tuonne pessimismin puolelle.

Kiitos Domi ja Kaktus listan päivityksestä! Näin naistenpäivän kunniaksi positiivista ajattelua kehiin: me NIIN onnistutaan tänään hyödyntämään ovis petipuuhissa ja saadaan vauva vielä tämän vuoden puolella!

Positiivisia ajatuksia ja tärppionnea meille kaikille!:heart:
 
Melanie, onnittelut onnistuneesta bongaussessiosta. Mun käsityksen mukaan tuo kp 16:n ovisplussa on täysin normaali sun kierron pituuteen nähden.
Nyt vaan sit peitot heiluun!

Scarleth, pessimismihän on sen takia hyvä ratkaisu, että pettymys ei välttämättä tunnu sitten niin isolta.
Mutta, musta tuntuu siltä, että se pettymys on silti iso, vaikka sitä olis etukäteen fiilistellytkin. Että sama pyrkiä siihen optimismiin, kun pettymys tulee siitä pessimismistä huolimatta.

Olen itse asiassa vähän tutkaillut noita NLP-oppeja. Joskus muinoin katsoin vain Teemalta dokumenttia Mielen voima (tms.) ja siinä jopa puolet tutkituista lapsettomuudesta kärsineistä naisista tuli raskaaksi voidessaan muuttaa ajatteluaan.

Tänään tuli vielä vahvempi o-plussa. Saas nähdä mitä kieroa konstia koitan käyttää yllyttääkseni orhini vielä siitokseen.
Meillähän tuon muuten niin aktiivisen miehen penis kaivautuu nykyään vatsaonteloon, jos pyydän panolle ovulaation takia.
 
  • Tykkää
Reactions: kaktus-76
Domi: mun kierto on harmonikierukan poiston jälkeen heitellyt: ensimmäinen oli 24pvä ja toinen 39pvä. Sen takia olen tosi onnellinen tosta ovisplussasta vaikka ei se mitään vielä tarkoitakaan;) Kierukan aikanakin mun kierto vaihteli ollen 24pvä ja välillä 32pvä. Eli ota siitä nyt sit selvää koska on ovis. Mutta jos Terolutit tois apua tähän tilanteeseen.Olin jo skeptinen noiden halppis-tikkujen kanssa kun ei näyttänyt pitkään aikaan mitään, mutta tänään oli niin vahva testiviiva kontrolliviivaan nähden ettei tarvinnut arvailla. Ilman tikkuja en olis kyllä ovista pongannu: nyt kun miettii, niin valkovuoto on hieman erilaista ja halukkuus on noussut. Mutta ilman tikkuja en olis tuota huomannu. Mä kans pelkään, että jos kerron miehelle ovisplussasta, tulee ongelmia petipuuhissa. Voi tulla liikaa paineita. Hän on kyllä mielenkiinnolla kuikuillut mun ovistikku riviä, joten varmasti huomaa sen ihan oma-aloitteisesti kun tulee töistä:D
 
Melanie ja Dominique, onnea oviksesta itse kullekin ja tsemppiä siitokseen! :D Toigvottavasti Dominiquekin on saanut miehen jollain jymäytettyä. Meillä on muuten ihan sama ilmiö, eli ei todellakaan kannata edes sivulauseessa mainita, että olisi joku otollinen aika, muuten puuhat jää kyllä siihen...

Olet muuten Dominique ihan oikeassa tuossa, että ei se pettymys satu yhtään sen vähempää, vaikka olisikin yrittänyt olla pessimistinen. Yhtä lailla voisi siis yrittää pysyä positiivisin mielin ja uskoa, että sekin jollain aikajänteellä toisi jotain hyvää tullessaan. Haastavaa on, olen tällä erää ihan satavarma että en oo raskaana, mutta pitäis kai vaan yrittää suunnata katse seuraavaan kiertoon. Äh ja pah!
 
Moi! Mäkin oon kelaillu aika paljon tota positiivisuus vs. negatiivisuus asiaa. Oon aina ajatellut, että on parempi olla pessimistinen, mutta nyt oon tullut siihen tulokseen, että ei se positiivinenajattelu ja raskauteen uskominen tai sen toivominen ehkä ookaan niin huono juttu. Silloin ainakin voi olla positiivisella mielellä pari viikkoa kuukaudesta. Muuten sitä on koko ajan jotenki pessimistinen ja se kyllä syö sielua. Ja pettymys tuntuu kumminkin pahalta, vaikka olisikin 'varautunut' epäonnistumiseen ja menkkojen alkamiseen.

Saatiin aika hormoniklinikalle kuukauden päähän. *Huojennus*
Mies on ollut tosi kivasti mukana tässä projektissa eikä ole esittänyt vastalauseita tutkimuksiin menemisestä. Taitaa sekin tosissaan haluta lasta.

Hyvää viikonloppua ja onnea oviksiin, hedelmöittymisiin, kiinnittymisiin ym.!
 
LAUANTAI 10.3.2012

..................... ikä ........ kp ..................yk ........ toiveissa
Kaktus-76...........35.........7/27-29.............9..............2.
Syystuuli74.........37.........11/26-30.............9..............2
Elmaleena...........40.........11/26-31............4...............3
Lilliputti72...........39........12/29-30.............6...............5.
Ronja76..............35........14/27-28...........15..............1.
Dominique..........35........14/25-27............11..............4.
Melanie75...........37........18/32................3................3.
Jaahas................35........18/28-29...........4................1.
Elena75..............36.........18/28...............8................3.
Whisky Peat.........36........20/30-35...........7................3.
Scarleth..............35.........20/28.............. 5................1.
K.......................37..........21/28..............12...............3.
Tiini....................36........46/27..............19..............3.
Helmisimpukka.....38........50/?................0...............3.



KADONNEET::attn: Hu Huu!

Tiiti35..................35..........?/22-25........11..............2.
Malfiina 76 .......... 35 ..... .?/25-30 ........ 11 ........... 3.



:heart:Plussanneet:heart:

2012
helmikuu.... Killi12 yk 3, Erika76 yk 4
tammikuu... ei plussia

2011
joulukuu......äiskä-73 yk 8, Milanella yk ?
marraskuu....Isobella yk 3, puskajussi yk 4
lokakuu ...... Barbamama35 yk 14, Kaneli74 yk 9, Keskeneräinen yk 4
syyskuu ..... Vilhelmiina73 yk 4, Eemas yk 4
elokuu ....... luosto yk 2, ilona***, Papuli yk 1
heinäkuu .... Lumihiutale73 yk 10
huhtikuu .... tääl taas yk 23, Niisku74 yk6
helmikuu .... Liljaana yk 5, Irmeli74 yk 1, ksylofoni yk6

2010
marraskuu . Helvi-10 ?, Siobhan42 yk 2, Pilvilinna74 yk 2, Koralli73 yk 10
lokakuu ..... calumet ?
syyskuu .... Jambo yk 1, kurkkunaamio yk 2
elokuu ....... Chilipapu yk 8
kesäkuu ..... Annemaarit ?
toukokuu ... happihyppy yk 8, Onnellinenx5 yk 3, Rae34 yk 10
huhtikuu .... Minnihiiri68 yk 5, Pimpula yk 4
maaliskuu ... Lumi-Marja ?, Jääräpää ?
helmikuu .... viivi74 yk 1
tammikuu ... Puskajussi yk 3, Poni06 yk 2

:heart:Syntyneet:heart:

Siobhan42.............6.8.2011 tyttö
Liljaana ............. 22.9.2011 poika
Pilvilinna74 ......... 3.8.2011 poika
Koralli73 ............. 2.8.2011 tyttö
Helvi-10 ............ 12.7.2011 tyttö
kurkkunaamio ..... 19.5.2011 poika
happihyppy ........ 25.12.2010 tyttö
jääräpää ............ 7.12.2010 tyttö
Lumi-Marja ........ 19.11.2010 tyttö
puskajussi ......... 18.10.2010 poika
Poni06 .............. 24.8.2010 poika
Tiktu ................ 11.5.2010 tyttö
äiti vm70 ........... 22.3.2010 tyttö


Edellinen ketju: YLI 35-V. KUUMEILIJAT vol 8

dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on ekaa kertaa täysin selvät ovulaatio-oireet! En ole tikutellut niitä nyt enkä aiemminkaan, mutta en ole kyllä aiemmin niitä huomannutkaan. Ihanaa! Eilen tuli simppalasti, pitää tänään ampua vielä varmistuslaukaus...
 
MAANANTAI 12.3.2012

..................... ikä ........ kp ..................yk ........ toiveissa
Kaktus-76...........35.........9/27-29.............9..............2.
Syystuuli74.........37.........13/26-30.............9..............2
Elmaleena...........40.........13/26-31............4...............3
Lilliputti72...........39........14/29-30.............6...............5.
Ronja76..............35........16/27-28...........15..............1.
Dominique..........35........16/25-27............11..............4.
Melanie75...........37........20/32................3................3.
Jaahas................35........20/28-29...........4................1.
Elena75..............36.........20/28...............8................3.
Whisky Peat.........36........22/30-35...........7................3.
Scarleth..............35.........22/28.............. 5................1.
K.......................37..........23/28..............12...............3.
Tiini....................36........48/27..............19..............3.
Helmisimpukka.....38........52/?................0...............3.



KADONNEET::attn: Hu Huu!

Tiiti35..................35..........?/22-25........11..............2.
Malfiina 76 .......... 35 ..... .?/25-30 ........ 11 ........... 3.



:heart:Plussanneet:heart:

2012
helmikuu.... Killi12 yk 3, Erika76 yk 4
tammikuu... ei plussia

2011
joulukuu......äiskä-73 yk 8, Milanella yk ?
marraskuu....Isobella yk 3, puskajussi yk 4
lokakuu ...... Barbamama35 yk 14, Kaneli74 yk 9, Keskeneräinen yk 4
syyskuu ..... Vilhelmiina73 yk 4, Eemas yk 4
elokuu ....... luosto yk 2, ilona***, Papuli yk 1
heinäkuu .... Lumihiutale73 yk 10
huhtikuu .... tääl taas yk 23, Niisku74 yk6
helmikuu .... Liljaana yk 5, Irmeli74 yk 1, ksylofoni yk6

2010
marraskuu . Helvi-10 ?, Siobhan42 yk 2, Pilvilinna74 yk 2, Koralli73 yk 10
lokakuu ..... calumet ?
syyskuu .... Jambo yk 1, kurkkunaamio yk 2
elokuu ....... Chilipapu yk 8
kesäkuu ..... Annemaarit ?
toukokuu ... happihyppy yk 8, Onnellinenx5 yk 3, Rae34 yk 10
huhtikuu .... Minnihiiri68 yk 5, Pimpula yk 4
maaliskuu ... Lumi-Marja ?, Jääräpää ?
helmikuu .... viivi74 yk 1
tammikuu ... Puskajussi yk 3, Poni06 yk 2

:heart:Syntyneet:heart:

Siobhan42.............6.8.2011 tyttö
Liljaana ............. 22.9.2011 poika
Pilvilinna74 ......... 3.8.2011 poika
Koralli73 ............. 2.8.2011 tyttö
Helvi-10 ............ 12.7.2011 tyttö
kurkkunaamio ..... 19.5.2011 poika
happihyppy ........ 25.12.2010 tyttö
jääräpää ............ 7.12.2010 tyttö
Lumi-Marja ........ 19.11.2010 tyttö
puskajussi ......... 18.10.2010 poika
Poni06 .............. 24.8.2010 poika
Tiktu ................ 11.5.2010 tyttö
äiti vm70 ........... 22.3.2010 tyttö


Edellinen ketju: YLI 35-V. KUUMEILIJAT vol 8

dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)
Lista päivitetty, menikö oikein?
 
  • Tykkää
Reactions: Dominique
Kiitos päivityksestä Syystuuli!
Nuo kehykset saa vielä pois poistamalla ne QUOTE-tekstit viestin alusta ja lopusta, mutta oikein hyvältä päivitys näyttää noinkin.
Ja onnittelut oviksesta ja mahtionnittelut myös simpoille.

Jaahas, on varmasti helpotava tieto, kun aika klinikalle on plakkarissa. Ja ihanaa, että mieskin on mukana jutussa. Kaikki miehethän ei tosiaan hoitoihin lähde, vaikka se esikoinen olisi vasta tilauksessa.

Meillä taitaa olla aika selvää, että esimerkiksi inssi on jo mun miehelle aivan liikaa, joten tässä mennään sitten Lugejen ynnä muiden voimalla.
Tässä ihmettelenkin niiden Lugejen kanssa, että ottaako vaiko eikö ja milloin ja minkä verran. Pistin jopa tuonne Felicitasin lapsettomuusketjuun asiasta kysymyksen, mutta vastaus oli kyllä informaatioarvoltaan yhtä tyhjän kanssa.

Scarleth, sähän olet käyttänyt luomukierroissakin Lugeja. Tässä tuleekin nyt kysymyksiä:
Pitikö sun jatkaa Lugeja vielä mahdollisen positiivisen r-testin jälkeen?
Miksi sä sait myös luomukiertoihin Luget?
Testattiinko sun keltaruhashormoni vai oliko sen vähäisyydestä vain epäily?

Mä sain Luget monta päivää, jopa yli viikkoa ennen menkkoja alkavan vaaleanpunaisen valkovuodon ja tuhruilun ja suht lyhyen luteaalin (n.9-11 vrk) takia. Verrikokeita ei tehty, vaan resepti tuli oireiden perusteella.
Nyt annokseni on siis 200 mg aamulla ja 200 mg illalla.

Domi, dpo4 ja piina.
 
Dominique: täysin luomukierroissa mulla siis ei oo ollut Lugeja mutta yhdessä inssikierrossa oli. Se tuli oikeastaan mun omasta aloitteesta, kun takana oli keskenmeno ja yksi kemiallinen raskaus, ja halusin jotain tukilääkitystä ihan vaan oman mielen rauhoittamiseksi. Annostus oli silloin aika pieni verrattuna nykyiseen. Tässä ivf:ssähän Luget kuuluu vakiosettiin. Mulla ei ole siis todettu mitään keltarauhasen vajaatoimintaa.

ON: mä olen niiiiiin ei-raskaana kuin olla ja voi. Ei vaan ole mitään oireita muuta kuin orastavat menkkaoireet. En ole testannut enkä testaa. V***uttaa sen verran muutenkin, kun odotukset oli kuitenkin joltisekseenkin korkealla tän ekan ivf:n onnistumisesta. No, hoitopaikka vaihtuu nyt yksityiseltä julkiselle eli kahden viikon päästä aloitellaan julkisella seuraavaa ivf:ää. Yksi välikierto siihen jää (ellei sitten ala pitkän kaavan ivf:n sumuttelut...) ja siihen ajattelin pyytää vain clomi-ja irrotuspiikkireseptit eikä mitään inssejä tai muitakaan operaatioita.
 
Scarleth, milloin sun siirto on siis tehty? Näkyykö ivf-hoidoista plussat yhtä nopeasti/hitaasti kuin luomuraskauksista? Eli ts.milloin sä voisit testailla?
Täältä kuitenkin ++++++++!
Mullahan oli tosiaan viime kierrossa ihan absoluuttinen ei-raskaana -fiilis, mutta silti sen haamun sain. Eli toivoa on.
 
Siirto tehtiin toissa perjantaina eli siitä on nyt 10 päivää. Mulla olis veritestipäivä torstaina. Kotitestillä sais klinikan ohjeen mukaan testata vasta lauantaina, mä en tiedä perustuuko se siihen että plussa näkyis hoidon jälkeen jotenkin myöhemmin. Luulis nyt, että kotitestissäkin jo lähipäivinä alkais jotain näkyä jos olis näkyäkseen. Veritestiin en todellakaan aio edes mennä ja maksaa siitä taas 60 euroa. Teen sen pakollisen negatestin kotona vaikka perjantai-iltana, niin saa sitten illan rauhassa ulvoa eikä pilaa sillä työviikkoa. Lauantaiaamuksi varmaan sitten tokenee jo tolpilleen ja pystyy viettämään viikonloppua kuitenkin rennosti ja hyvillä mielin.
 

Yhteistyössä