YLI 35-V. KUUMEILIJAT vol 8

Annemaarit, paljon onnea ja tarrasukkia! :flower: =)

eva, pahoittelut negasta. :hug:

ON: täällä sama tulos, nega. Nyt dpo 12 joten toivo alkaa olla menetetty. Luget loppui eilisiltaan joten tätiä odotellaan huomiseksi saapuvaksi. :(
 
Annemaarit lämpöiset onnittelut :heart: :flower:

eva ja barbarella harmi negasta :hug:



oma testaaminen odotuttaa,viikko testien tilauksesta ja eivät vieläkään tulleet eiliseen mennessä tulleet :headwall: täitä ei näy mutta eilisestä saakka tullut pyyhkiessä pientä tuhrua,näin pitkää kiertoa ei normaalisti ole max 29 pn ollut ja nyt 30 mennään..jännittää..
 
Eipä kannata mua siirtää plussanneisiin, sillä huonolta näyttää. Tänään aamulla alkoi vatsaan sattua ja pientä vuotoa on ollut :'( Myös kohdunulkoinen pelottaa, sillä kipuilu enimmäkseen toisella puolella alavatsaa... :'(
 
Annemaarit :hug: Voi kurjuus. Toivotaan kuitenkin parasta!
Eva ja barbarella Älkää vielä menettäkö toivoa. Mäkään en saanut kunnon plussaa vielä edes 15 päivää oviksesta.
ON: Kävin ultrassa. Olisi pitänyt vielä malttaa... Ainakin sen verran nyt tiedän, ettei kohdun ulkopuolista tarvitse pelätä, koska on oikeassa paikassa. Ja että niitä on siellä yksi. Ajattelin, että ultrassa olisi näkynyt jo, että onko kaveri kehittynyt ja elossa, mutta siihenkin oli vielä liian aikaista.
 
Hei kakki!
Täällä on ollut vähän ikävää kesänviettoa. Plussasin kesäkuun alussa ja kaiken riemun jälkeen päädyin keskenmenon jälkeiseen kaavintaan. No, nyt odotellaan kuukautisia, että pääsis taas yrittämään. Mikähän siinä on, että plussan jälkeen ehtii niin paljon ajattelemaan ja suunnittelemaan ja tulee sitten oikein rysähtäen alas pilvistä? :'(
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti täältä jostain:
Hei kakki!
Täällä on ollut vähän ikävää kesänviettoa. Plussasin kesäkuun alussa ja kaiken riemun jälkeen päädyin keskenmenon jälkeiseen kaavintaan. No, nyt odotellaan kuukautisia, että pääsis taas yrittämään. Mikähän siinä on, että plussan jälkeen ehtii niin paljon ajattelemaan ja suunnittelemaan ja tulee sitten oikein rysähtäen alas pilvistä? :'(

Oi, :( hitsi kun tulee pahamieli. Halauksia ja jaksamista.
 
Voi että..Annemaarit, toivotaan vielä parasta! :hug:

Äiti täältä jostain: Olen pahoillani. :'( Voimia sinulle! :hug:

eva: harmi, että haamut muuttuivat negaksi :/ :hug:

Jopas nyt oli monta huonoa uutista. :/

Helvi: hyvä uutinen, että asukki on oikeassa paikassa! Oletko menossa vielä uuteen ultraan jossain vaiheessa? 7+ viikoilla pitäisi näkyä sydämensyke, se olisi varmasti kiva nähdä ultrassa. Tai ehkä pääsetkin hoitojen puolesta tuohon ultraan? Kaikkea hyvää sulle edelleen, toivotaan, että riskiviikot viuhahtavat kohdallasi nopeasti ohi ja kaikki jatkuu mallikkaasti! :heart:
 
Annemaarit :hug: Kurjuus, toivotaan vielä että kaikki onkin hyvin.
Äiti täältä jostain Tiedän tunteen. Sitä tulee kovalla rytinällä alas vaaleanpunaisesta vauvamaailmasta. Minäki olin miettinyt jo kaikenlaista vauvaa ja koko perhettä ajatellen. Sureminen vie aikaa. Rankka juttu.
Helvi Hyvä, että vauva on oikeasssa paikassa. Nauti olostasi.
 
Annemaarit, jospa kaikki olisi kuitenkin hyvin, toivotaan parasta.

Negan testanneille :hug: :hug: :hug:
Äiti täältä jostain, voimia sinulle :hug:

Jokos onlydream on vihdoinkin päässyt testaamaan????? Testitulosta odotellaan!

Mulla alkoi nyt loma. Seuraavan kerran töihin elokuussa. Lomareissu olisi ensi viikolla ja jännään sitä kerkeääkö ovis olla sitä ennen vai ei. Edelleenkin olen sitä mieltä, etten testaa eli mennään periaatteella tulee jos on tullakseen. Pitää vaan nyt yrittää tehdä talletuksia usein =) Greippimehuakaan en juo, joten voip olla että ovis menee ihan huomaamatta ohi.
 
eipä päässyt testaamaan,täti prkkl tuli kuin tulikin kylään :headwall: :headwall: hyvää tässä se että oli näin pitkä kierto jonka toivon jatkuvan, jotta kiinnittymiselle olisi paremmin aikaa,aikaisemmissa kierroissa kun tuhrut jo alkaneet kp:llä 22-23.

Eli kp 1 täällä meneillää


Annemaarit ja äiti täältä jostain pahoittelut ja lämpöiset :hug:
 


Torstai1.7.2010
Onlydream.................................1/26-29....yk ?
Koralli73.....................................4/25-28.....yk 6
emmimaria..................................8/29-30....yk 5
Chilipapu....................................12/27-28....yk 7
kevät71....................................24/25.........yk 20
eva71.......................................27/26-28....yk 18
Barbarella.................................27/27-28....yk 7
KaijaJoo....................................41/32-60....yk 6


Mukana myös:
tääl taas.....................................
äiti täältä jostain.......................
ZouZou......................................
Annemaarit..................................
Mahdotontako.............................
Rosmariini -74..........................
Taikakuu...................................
Tsuba.......................................
Janette74................................
Mansku72...................................
elli72............................................
Sisusalmiakki.................pikaista paranemista :heart:...........
taavi166......................................


:heart: 2010 :heart:

Helvi-10.........................................kesäkuu :heart:
Rae34............................................toukokuu:heart:
Onnellinenx5..................................toukokuu:heart:
happihyppy....................................toukokuu:heart:
Pimpula..........................................huhtikuu:heart:
Minnihiiri68.....................................huhtikuu :heart:
Jääräpää........................................maaliskuu:heart:
Lumi-Marja.....................................maaliskuu:heart:
viivi74.............................................helmikuu :heart:
Poni06............................................tammikuu :heart:
Puskajussi......................................tammikuu :heart:

:heart: 2009 :heart:

Enkelinäiti.......................................Marraskuu :heart:
SMSM..............................................Marraskuu :heart:
amati .............................................Marraskuu :heart:
Minotchkin......................................Lokakuu :heart: Oliivitar...........................................Lokakuu:heart:
Tiktu...............................................Syyskuu:heart:
Erjamari.........................................Syyskuu:heart:
PK- haaveilija= äiti vm70...............Heinäkuu :heart:
piipiäinen coitus interruptus..........Kesäkuu :heart:
Destiny..........................................Helmikuu yk 4 :heart:



Tiktu 11.05.2010 tyttö :heart:
äiti vm70 22.03.2010 tyttö :heart:
Sinderella 17.08. 2009 tyttö :heart:
Mansku72 10.07.2009 tyttö :heart:
Äiti-kengu 1.07.2009 tyttö :heart:
Mantana 30.01.2009 poika :heart:

Edellinen ketju:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1244983

dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)



 
Onlydream :hug:

emmimarialle mukavaa lomaa. :heart:

Meille tulee yövieraita oviksen aikaan. :x Ovat siis ehkäpä jopa 3 yötä meillä. Muksut nukkuu samassa makkarissa meidän kans. Joten pitää nyt miettiä miten tuon seuraavan oviksen hyödyntää..ehkä sitä lasten nukkuessakin voisi, vaikka oon jotenki niin sitä ajatusta vastaan, pelkään että heräävät ja säikähtävät. Saa nähdä nyt meneekö koko ovis ohi, toivottavasti ei, kun clomitkin jo kerkesin aloittaa.
 
Kiitos kaikille tsempityksistä :hug: Vuoto jäi kovin vähäiseksi ja kivutkin helpottivat. Ihan pientä tuhrua tullut sen jälkeen. Ostin eilen CB:n viikkonäytöllisen testin ja se näytti helpotuksekseni, että hedelmöittymisestä kulunut 3+ viikkoa kuten pitäisikin eli hormonitaso noussut viime viikkoisesta. Joten uskotaan, että kaikki ainakin toistaiseksi hyvin. Vajaan kahden viikon päästä aika varhaisultraan, silloin viikkoja tasan 7.

Helvi, oletko milloin menossa seuraavaan ultraan? Mustakin olis helpottavaa tietää onko edes oikeassa paikassa, kun ehdin sitä kohdunulkoistakin pelästyä kipujen vuoksi, mutta kun kyselin eilen yksityiseltä gyneltä, niin sanoi ettei välttämättä mitään näkyis vielä ultrassa, ei siis kuulemma varmuudella edes sitä onko oikeassa paikassa...

äiti täältä jostain isot pahoittelut ja voimia :hug: :hug:

onlydream pahoittelut tädistä :hug:

Koralli toivottavasti onnistuttu kuitenkin oviksen hyödyntämisessä. Kyllä sitä on itsekin joutunut välillä melkoisen kekseliäs olemaan, että on pystynyt pupuilemaan oikeaan aikaan :whistle:
 
Annemaaritille halusin tulla toivottamaan Onnea :flower: Olen useasti käynyt täällä kurkkimassa et mitä sulle kuuluu, niin hartaasti toivon että nyt kaikki menee loppuun asti hyvin :hug: Tassasukkia ja liimaa lähettelen pienelle että jaksaa pidellä kiinni :heart:

Pahoittelut tädin kohdanneille :hug:
Kaikille tsemppiä ja jaksuja kuumeiluun :hug:

Ävm70 ja Nuppu 3,5kk :heart:
 


Lauantai 3.7.2010
Barbarella..................................2/27-28....yk 8
Onlydream.................................3/26-29....yk ?
Koralli73.....................................6/25-28.....yk 6
emmimaria...............................10/29-30....yk 5
Chilipapu..................................14/27-28....yk 7
kevät71....................................26/25.........yk 20
eva71.......................................29/26-28....yk 18
KaijaJoo....................................43/32-60....yk 6


Mukana myös:
tääl taas.....................................
äiti täältä jostain.......................
ZouZou......................................
Mahdotontako.............................
Rosmariini -74..........................
Taikakuu...................................
Tsuba.......................................
Janette74................................
Mansku72...................................
elli72............................................
Sisusalmiakki.................pikaista paranemista :heart:...........
taavi166......................................


:heart: 2010 :heart:

Annemaarit....................................kesäkuu :heart:
Helvi-10.........................................kesäkuu :heart:
Rae34............................................toukokuu:heart:
Onnellinenx5..................................toukokuu:heart:
happihyppy....................................toukokuu:heart:
Pimpula..........................................huhtikuu:heart:
Minnihiiri68.....................................huhtikuu :heart:
Jääräpää........................................maaliskuu:heart:
Lumi-Marja.....................................maaliskuu:heart:
viivi74.............................................helmikuu :heart:
Poni06............................................tammikuu :heart:
Puskajussi......................................tammikuu :heart:

:heart: 2009 :heart:

Enkelinäiti.......................................Marraskuu :heart:
SMSM..............................................Marraskuu :heart:
amati .............................................Marraskuu :heart:
Minotchkin......................................Lokakuu :heart: Oliivitar...........................................Lokakuu:heart:
Tiktu...............................................Syyskuu:heart:
Erjamari.........................................Syyskuu:heart:
PK- haaveilija= äiti vm70...............Heinäkuu :heart:
piipiäinen coitus interruptus..........Kesäkuu :heart:
Destiny..........................................Helmikuu yk 4 :heart:



Tiktu 11.05.2010 tyttö :heart:
äiti vm70 22.03.2010 tyttö :heart:
Sinderella 17.08. 2009 tyttö :heart:
Mansku72 10.07.2009 tyttö :heart:
Äiti-kengu 1.07.2009 tyttö :heart:
Mantana 30.01.2009 poika :heart:

Edellinen ketju:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1244983

dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)


 
äiti vm70 kiitos :hug: ja ihanaa vauva-aikaa sinulle :heart: Jätinkin aktiivisen palstailun jossain vaiheessa, kun pää tuntui hajoovan tähän ikuiseen yrittämiseen :ashamed: Kävin kyllä silloin tällöin täällä ja jopa siellä plussanneissa lueskelemassa kaikkien kuulumisia, kun enhän teitä kokonaan malttanut jättää ja pakko oli nähdä kuka plussaa ja miten raskaudet etenevät...

Koralli kyllä sai laittaa plussanneisiin. Kai sitä vaan järjettömästi pelkää, että heti kun uskaltautuu vähänkin iloitsemaan raskaudesta ja sen ääneen tunnustaa, niin jotain tapahtuu :ashamed:

Barbarella :hug:

Joo, ihanaa kun on kunnon kesäsäät ja loma B) :D
 
Hehhehh... löysin just netistä itselleni heinäkuun horoskoopin ja viimeisenä lauseena on

Kuun aivan viimeiset päivät vapauttavat sinut keveämpiin aikataulutuksiin jonkin tietyn projektin saadessa onnellisen lopputuloksen. Testaukset ovat nyt kohdallasi ohi ja kykenet tästä eteen päin rennompaan otteeseen.
:saint:
 
Hei vaan kamut!
Pysyttelin täältä hetken pois, kun vähän mieli maassa. Olen yrittänyt olla ajattelematta vauva-asioita, mutta en ole onnistunut (tossa viime vkolla pidin sylissä kummipoikaa 3 kk)
Tänään ovisplussa pitkästä aikaa testiin, mutta miehen kanssa käynnissä megariita :( katotaan, jos saatais sovittua.
 
Eva :hug: Ja mukavaa kesää siulle.

Chilipapu, saitteko sovittua riidan?

Lähestyvä ovis vähä jo nippailee, mutta olen pysynyt lujana ja ollut testaamatta. Tosin testaamatta olemista helpottaa tää helle, kun tulee koko ajan juotua joten aika laimeeta testattavaa vois olla... =)
 

Yhteistyössä