YLI 35 v. KUUMEILIJAT vol 11

Hei, tulen nyt keromaan teillekin huonot uutiseni, jos täällä on enää ketään joka minut taustalta muistaa… (älkää lukeko, jos ette halua pahaa mieltä). Alusta asti oli pelonsekaiset tunteet koko raskautta kohtaan, kun muistan miten siinä ensimmäisellä kerralla kävi, ei hyvin (KKM 03/13). Huonosti tässä sitten kävikin, jo toisen kerran. Varhaisultrassa 11.4. nähtiin ovulaatiosta laskettuna viikkoa pienempi alkio (silloin 6+1, kun piti olla 7+1), jolla sydän sykki. Siinä vaiheessa jo epäilys siitä, että kaikki ei ole kohdallaan heräsi. Varattiin uusi ultra-aika 22.4. päivälle ja silloin se taas todettiin - keskeytynyt keskenmeno. Alkio ei ollut kasvanut juurikaan edellisestä ultrasta ja sydämen sykettä ei havaittu. Sain cytotekit mukaan ja asian piti hoitua, mutta ei, niin ei. Loppujen lopuksi keskenmenon käynnistystä yritettiin, tällä kertaa, kolmesti lääkkeellisesti ja kun vuoto ei alkanut, niin kaavittiin vajaan parin viikon kärvistelyn jälkeen. Ja kunpa kaikki olisikin ollut tällä ohi, mutta kaiken kukkuraksi sain kohtutulehduksen, jota nyt hoidetaan kovalla antibioottikuurilla. Onneksi fyysinen vointi on jo kohenemaan päin…

En uskalla edes haaveilla uudesta plussasta. Minä olen sen jo saanut, kaksikin kertaa. Kuinka niissä kävi, surua ja murhetta vain enemmän kuin ennen. Minä en todellakaan vastaisuudessa toivo plussaa, toivon onnistunutta raskausaikaa. Plussa on todellakin vasta ensimmäinen askel, ja sen jälkeen se helvetti kauhukuvineen ja pelkoineen vasta alkaakin. Tämä on väärin, että ensimmäinen sekä toinen, kokemukseni raskaudesta oli jotain ihan muuta kuin sen pitäisi, tämän takia en enää koskaan voi nauttia raskaudesta, se on varmaa. Mikäli uudelleen jossain vaiheessa tulen raskaaksi, tulee se olemaan kaikkea muuta kuin onnellista odottamista…

Nyt poistun pelottelemasta teitä (vielä en ole valmis tulemaan takaisin, edes taustalle) ja yritän jaksaa katsoa tulevaisuutta positiivisesti kaiken tämän hetken katkeruuden keskeltä. Toivotan teille kaikille plussaa ja ennen kaikkea sitä tulevaa onnellista raskausaikaa.

Emppis
 
Voi Emppis! Ihan sanattomaksi vetää...olen niin pahoillani!

Mä hengaan taustalla,kaikki "vanhat tutut" ovat häipyneet,kuka mihinkin enkä itsekään aio tästä aktivoitua.
Joskus pistäydyn lukemassa josko joku tuttu kirjoittelisi kuulumisiaan.

Itsellä sellainen tjottailumeininki,nää meidän ongelmat eivät kyllä saa mitenkään toiveikkaalle mielelle.

Toivon sulle voimia jaksaa etiäpäin,ihan kaikessa mitä ikinä teetkin!

Terkuin Pinkku
 
Olen todella pahoillani Emppis :|
Niin eihän se onni ja autuus ala siitä plus testistä vaan vasta kun vauvan saa terveenä syliin.
Yritän hyväksyä ettei tästäkään kierrosta tärppää :kieh:
Tuttavien vauva uutiset saa mielen mustaksi hetkeksi,miksi ei meille tule sitä vauvaa..
Tädeistä pahoittelut jos on tullut kylään ja plussa onnea niin oviksiin ja r testeihin :heart:
 
Voimia Emppis - tuota ei toivoisi kenellekään :hug:

Dark: Mä olen jatkanut tikuttelua, kun en tiedä menikö se plussa torstaina vai ei. Samaa oon miettinyt, että jäiköhän kokonaan väliin. Ja jo valmiiksi surettaa, jos ei meidän vuoro ole nytkään. Itse koitan vielä jollain lailla pitää positiivista ajattelua yllä, mutta miehelle jokainen negakierto on tosi kova paikka :(

Kiva Tombatar jännätä sun kanssa :)
 
lauantai 17.5.2014





KUUMEILIJAT

Nimimerkki.......ikä .................kp ..................yk ..........toiveissa


Xienna.................37.............23/29.........................5...............2/3
lilliputti78.............35..............7/28........................3................1
Tolleri77...............................22/28............................................
Tombatar...............38...........24/25........................3................6
Oodikas.................35...........36/28.......................8................1
Raidallinen kissa.....32.............9/28.......................2................5
Villitusina...............36............9/28......................16..............1
höpönenä...............35............?????.......................1...............3
Vaavi-haavi............37............7/28........................4...............8
minnamamma77......36.............????.......................1................3
Dark76...................37...........21/28.......................36...............2



DPO



PP



YRITYKSEN MYÖHEMMIN ALOITTAVAT

Pippurihäntä
Ruutana




:wave:TAUSTALLA:wave:

Sisko36
Carolina30+
*Pinkku*
Pirpali
Väpä
Rimpe1
Eino
Zuza
Syystuuli74
Muovikulho
Kaneli-78
Takkutukka-76
Voila
Uniikki75



:heart:PLUSSANNEET:heart:

2014
tammikuu.....ei plussia
helmikuu.......Wc Ankka, Blancita
maaliskuu......Emotar, Emppis, Sirpa75
huhtikuu....... Chokomom, miltsu76, Karhunvatukka, kurki
toukokuu......
kesäkuu.......
heinäkuu......
elokuu.........
syyskuu.......
lokakuu........
marraskuu....
joulukuu.......


2013
joulukuu.......Aada78, Vehnis
marraskuu....SuloinenSalaisuus, marjaorvokki
lokakuu........Tentsa yk5, Tinttu76 yk10, Alien_1
syyskuu.......Ollakovai...? yk 6, Kanervankukkanen yk 2, Minttumaari* yk3, Sipuriina-75
elokuu.........ei plussia
heinäkuu......Milk@ yk8, Selina76 yk 6, Suski28 yk 1
kesäkuu.......Blitzenrex, Pikkusukka yk7
toukokuu......ei plussia
huhtikuu.......PiipaKaa TJOT, Kolibrinkukka yk 5
maaliskuu.....ei plussia
helmikuu......Apatus yk 2, fenixlintu yv 1, PottuSäkki(PuskaJussi) yk 12(1v2kk), Äiskä3, Ms. Monepenny yk 2
tammikuu....Sohvi35 yk 1, Alissia yk 4, Kaktus-76 yv 1.5




:heart:SYNTYNEET:heart:

Ollakkovai...?........6.5.2014 poika
Pippurihäntä........21.8.2013, tyttö
Whiskey Peat.......12.4.2013 tyttö
jaahas................2.5.2013 tyttö
Dominique...........6.3.2013 poika
Ronja76..............24.1.2013 tyttö
Melanie75............2.12.2012 tyttö
Killi12..................10.10.2012 tyttö
äiskä-73..............20.8.2012 tyttö
Keskeneräinen......30.6.2012 poika
Barbamama.........12.6.2012 tyttö



Edelliset ketjut:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/1901061-yli-35-v-kuumeilijat-vol-9-a/

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2226694-yli-35v-kuumeilijat-vol-10-a/




dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)



Päivityspyynnöt korostetusti, kiitos!

Jos kiertopäiväsi ylittää 60, ilmoitathan siitä, muutoin sinut siirretään taustalle. Takaisin listalle pääsee huikkaamalla!
 
Viimeksi muokattu:
Moikka,

kuumeilin tällä palstalla vuosi sitten ja kuumeilun ja kovan yrittämisen tulos tuhisee nyt sylissä eli kovasti toivottu poika syntyi 6.5.2014 -nyt on kaikki palikat kohdallaan ja elämä ihanaa:heart:

Pinkku ja Emppis, mä muistan teidät oikein hyvin ja ihan kippurassa toivon ja olen varma, että vielä teilläkin nyytti sylissä tuhisee. Kaikkea hyvää teille, ja tietenkin myös muille kuumeileville.

Ollakovai... ja poika 9 vrk
 
  • Tykkää
Reactions: suski28
Oi ihanaa - kiitos piristävistä vauvauutisista ja hurjasti onnea Ollakovai :flower:

9 days to go ja oireita nolla - ei siis edes niitä tavallista rintaoireita mitä normaalisti oviksesta menkkoihin. Pessimisti vs. optimistiminä: ovis jäi väliin vs. plussa tulossa.

Joko Tombatar on testaillut uudestaan..?
 
Isosti onnea Ollakovai...? !!!
Hieno uutinen,kylläpä aika rientää,vastahan sä plussasit!

Mä olen alkanut psyykata itseäni siihen ettei meille perheenlisäystä tule.
Ja teen sitä vaihtelevalla menestyksellä...laittelen tän nykyisen elämän plussat ja miinukset riviin,mietin ja pyörittelen niitä ja jos edes hetken olen ihan tyytyväinen asioiden tilaan,nii hyvä,koska kohta mieli voi olla ihan toinen.
Mutta sitähän tää elämä on monesti muutenkin,ei vain tässä vauvakuumeilussa.
 
Heipä hei :-h
Xiennan kanssa taitaa olla suunnilleen sama kierto :) mulla on ollu kyllä jotain outoa :-o yleensä tädin aikaan hiottaa yöllä ihan hulluna. Nyt on pari yötä mennyt hikoillessa ja alavatsa on tuntunut oudolta :$
En kyllä testaa ku max viikon päästä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Xienna
Pinkku älä heitä kiveä kaivoon vai miten se nyt meni..

Mä olin jo oikeesti siinä uskossa että me ei saada ainakaan luomusti vauvaa ja tässä sitä ollaan vahvasti raskaana; pahoine oloineen; ummetuksineen, väsymyksineen.. :)

Mutta voi olla tietty välillä hyvä ottaa aikalisä jos vaan siihen pystyy:heart: Pinkulle ja muille ihanaa kesän alkua ja plussatuulia!:heart:. Tämä ketju on kyllä paras ketju missä koskaan oon ollu, kiitos kaikesta tuesta :)

miltsu76 ja hempukka 9+5
 
Hei, tulen nyt keromaan teillekin huonot uutiseni, jos täällä on enää ketään joka minut taustalta muistaa… (älkää lukeko, jos ette halua pahaa mieltä). Alusta asti oli pelonsekaiset tunteet koko raskautta kohtaan, kun muistan miten siinä ensimmäisellä kerralla kävi, ei hyvin (KKM 03/13). Huonosti tässä sitten kävikin, jo toisen kerran. Varhaisultrassa 11.4. nähtiin ovulaatiosta laskettuna viikkoa pienempi alkio (silloin 6+1, kun piti olla 7+1), jolla sydän sykki. Siinä vaiheessa jo epäilys siitä, että kaikki ei ole kohdallaan heräsi. Varattiin uusi ultra-aika 22.4. päivälle ja silloin se taas todettiin - keskeytynyt keskenmeno. Alkio ei ollut kasvanut juurikaan edellisestä ultrasta ja sydämen sykettä ei havaittu. Sain cytotekit mukaan ja asian piti hoitua, mutta ei, niin ei. Loppujen lopuksi keskenmenon käynnistystä yritettiin, tällä kertaa, kolmesti lääkkeellisesti ja kun vuoto ei alkanut, niin kaavittiin vajaan parin viikon kärvistelyn jälkeen. Ja kunpa kaikki olisikin ollut tällä ohi, mutta kaiken kukkuraksi sain kohtutulehduksen, jota nyt hoidetaan kovalla antibioottikuurilla. Onneksi fyysinen vointi on jo kohenemaan päin…

En uskalla edes haaveilla uudesta plussasta. Minä olen sen jo saanut, kaksikin kertaa. Kuinka niissä kävi, surua ja murhetta vain enemmän kuin ennen. Minä en todellakaan vastaisuudessa toivo plussaa, toivon onnistunutta raskausaikaa. Plussa on todellakin vasta ensimmäinen askel, ja sen jälkeen se helvetti kauhukuvineen ja pelkoineen vasta alkaakin. Tämä on väärin, että ensimmäinen sekä toinen, kokemukseni raskaudesta oli jotain ihan muuta kuin sen pitäisi, tämän takia en enää koskaan voi nauttia raskaudesta, se on varmaa. Mikäli uudelleen jossain vaiheessa tulen raskaaksi, tulee se olemaan kaikkea muuta kuin onnellista odottamista…

Nyt poistun pelottelemasta teitä (vielä en ole valmis tulemaan takaisin, edes taustalle) ja yritän jaksaa katsoa tulevaisuutta positiivisesti kaiken tämän hetken katkeruuden keskeltä. Toivotan teille kaikille plussaa ja ennen kaikkea sitä tulevaa onnellista raskausaikaa.

Emppis
Voi Emppis oon ihan sanaton sun surusta:hug::'( voimia kovasti!
 
maanantai 19.5.2014





KUUMEILIJAT

Nimimerkki.......ikä .................kp ..................yk ..........toiveissa


lilliputti78.............35..............9/28........................3................1
Tolleri77...............................24/28............................................
Tombatar...............38...........26/25........................3................6
Oodikas.................35...........38/28.......................8................1
Raidallinen kissa.....32.............11/28.......................2................5
Villitusina...............36............11/28......................16..............1
höpönenä...............35............?????.......................1...............3
Vaavi-haavi............37............9/28........................4...............8
minnamamma77......36.............????.......................1................3
Dark76...................37...........23/28.......................36...............2



DPO



PP



YRITYKSEN MYÖHEMMIN ALOITTAVAT

Pippurihäntä
Ruutana




:wave:TAUSTALLA:wave:

Sisko36
Carolina30+
*Pinkku*
Pirpali
Väpä
Rimpe1
Eino
Zuza
Syystuuli74
Muovikulho
Kaneli-78
Takkutukka-76
Voila
Uniikki75
Xienna



:heart:PLUSSANNEET:heart:

2014
tammikuu.....ei plussia
helmikuu.......Wc Ankka, Blancita
maaliskuu......Emotar, Emppis, Sirpa75
huhtikuu....... Chokomom, miltsu76, Karhunvatukka, kurki
toukokuu......
kesäkuu.......
heinäkuu......
elokuu.........
syyskuu.......
lokakuu........
marraskuu....
joulukuu.......


2013
joulukuu.......Aada78, Vehnis
marraskuu....SuloinenSalaisuus, marjaorvokki
lokakuu........Tentsa yk5, Tinttu76 yk10, Alien_1
syyskuu.......Ollakovai...? yk 6, Kanervankukkanen yk 2, Minttumaari* yk3, Sipuriina-75
elokuu.........ei plussia
heinäkuu......Milk@ yk8, Selina76 yk 6, Suski28 yk 1
kesäkuu.......Blitzenrex, Pikkusukka yk7
toukokuu......ei plussia
huhtikuu.......PiipaKaa TJOT, Kolibrinkukka yk 5
maaliskuu.....ei plussia
helmikuu......Apatus yk 2, fenixlintu yv 1, PottuSäkki(PuskaJussi) yk 12(1v2kk), Äiskä3, Ms. Monepenny yk 2
tammikuu....Sohvi35 yk 1, Alissia yk 4, Kaktus-76 yv 1.5




:heart:SYNTYNEET:heart:

Ollakkovai...?........6.5.2014 poika
Pippurihäntä........21.8.2013, tyttö
Whiskey Peat.......12.4.2013 tyttö
jaahas................2.5.2013 tyttö
Dominique...........6.3.2013 poika
Ronja76..............24.1.2013 tyttö
Melanie75............2.12.2012 tyttö
Killi12..................10.10.2012 tyttö
äiskä-73..............20.8.2012 tyttö
Keskeneräinen......30.6.2012 poika
Barbamama.........12.6.2012 tyttö



Edelliset ketjut:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/1901061-yli-35-v-kuumeilijat-vol-9-a/

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2226694-yli-35v-kuumeilijat-vol-10-a/




dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)



Päivityspyynnöt korostetusti, kiitos!

Jos kiertopäiväsi ylittää 60, ilmoitathan siitä, muutoin sinut siirretään taustalle. Takaisin listalle pääsee huikkaamalla!
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kannustuksesta miltsu76!
Kiva kuulla sinusta,olen onnellinen puolestasi.
Tää taustailu ja muutenkin relaaminen on helpottanut oloa,ehdinkin jo melkein vuoden kyttäämään itseäni...tulihan siinä kyllä oman kropan toiminnot kierron eri vaiheissa tutuiksi ja ihan hyvä niin mutta tuli huomattua myös että kroppa voi myös yllättää...enää en mene halpaan,seon liian kuluttavaa pitemmän päälle.

Kaikkea hyvää odotukseen miltsu76!
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76
Jospa se olis tombatar nyt sitä itseään....pidän peukkuja :)

Ovis käsillä taasen ja hyödynnetty useasti :whistle: Mul on käytössä nuo rfsu-ovistestit,
aika hailakkaa viivaa niihin tulee kokoajan, pitäis vissiin hankkii jotain muita.
Ikinä enää en syö royal geleä, mun vatsa turpos uusiin ävääreihin ja paino nousi neljä kiloa...nyt vasta alkaa laskee, vaiks ehdin popsii niitä vain pari viikkoo viime kierrossa.

Plussatuulia kaikille!
 
Jeeeee Tombatar - täällä peukut ja varpaat pystyssä, että vahvistuu!

Se ois sitten varsinainen piinaviikko edessä, kun tädin saapumista tai saapumattomuutta pitää ootella perjantaihin tai lauantaihin. Tavallisin oviksen jälkeinen oire puuttuu edelleen eli rinnat ei pätkääkään arat. Järjellä koitan ajatella, että ovis tosiaankin jäi väliin, vaan pieni toive sitkeästi kurkistelee ja jankkaa, että voihan se tarkoittaa tärppiäkin : /

Osastoa toivova kuvittelee: mun hajuaisti on terästynyt - viime viikolla valitin miehellekin, että joku meillä töissä haisee tosi pahalle ja outoja hajuaistimuksia tuli muutenkin vastaan viikon mittaan. Tänä aamuna haistoin peitepuikon, enkä siis oo haistanut mitään ikinä ennen vaikka oon samaa merkkiä käyttänyt pari vuotta. Oli muuten tunkkainen, yök.

Onko sulla Tolleri muita oireita hikoilun lisäksi?

---

Tänne taitaa olla täti matkalla - paperiin jäi jotain punertavan häivää. Jos tää sitä on, pistän pääni pölkylle, että ovista ei ollut ja siksi kierto 25 päivää. Nyyh.
 
Viimeksi muokattu:
Xienna: miehen mukaan paikat oli siihen hikoulun aikaan löysät, aivan kuin ennen tätiä. Nyt oli kuulemma ihan eri :$
Ala vatsaa taas juilii ja välillä vihloo/repii ala vatsasta. :-o
Niin täälläkin sinne la asti joutuu odottamaan ellei jo aiemmin ala. Kierto on kyllä ollut sen 28.

Mites tombatar? Mitä viivat näyttää?
 


haalee edelleen,tosin vahvistu eilisestä. kuvaan vaan ei saa kunnolla |O huomenna uusinta nro3 ja jos sekin näyttää viivaa,ni sit vikonloppuna digi (ellei menkat ala)
mä vaan luulen ettei tää tuu pysymään, aikasemmin näillä päivillä jo selkee kunnon viiva...
 

Yhteistyössä