Vau Piupa, näytitpä kuvassa upealta =). Olin ennen Oivan syntymää ajatellut, että laitan joka päivä kunnon vaatteet päälle, hiukset ojennukseen ja meikkiäkin sipaisen. Nooo... aika usein olen kotosalla verkkareissa, hiukset sutaistu pois kasvojen tieltä ja meikistä ei tietoakaan. Näin siis varsinkin, jos käymme vaunulenkillä vain pusikoissa, emmekä lainkaan etsiydy ihmisten ilmoille. Mieheni kotiintulon lähestyttyä vilkaisen kyllä peiliin ja kohennan vähän ulkonäköä. Toki hiukset ovat aina puhtaa, hampaat pesty ja tuoksunkin ihan hyvälle. Ja kun ihmisten ilmoille lähden, niin silloin näytän kyllä ihan ihmiseltä 
.
Kiva juttu, Minimi, että pääsit eroon rintakumista. Minun nännit olivat kuin tulessa, kun Oiva oppi imemään ilman kumia. Pari viikkoa siinä meni, ennen kuin imetys muuttui kivuttomaksi. Varsinkin ne ensimmäiset imaisut olivat ihan tuskaa. Vieläkin välillä nännejä polttelee ja nykyisin myös nänninpihat kutisevat, vaikken niitä esim. saippualla pesekään. Pitäisi varmaan rasvata. Elämä ilman rintakumia on kyllä ihanan helppoa. Vielä kun pääsisin eroon maidonkerääjästä... Tänään pullotan ylimääräiset maidot, jotta pääsen illalla omiin rientoihin. Yhden syötön aikana toisesta rinnasta tulee noin 50 - 60 ml maitoa (mittasin määrän juuri), joten en vielä viitsi harsoonkaan sitä valuttaa. Mutta etteköhän ole kuulleet jo tästä ongelmastani riittävästi. Lopetan siitä jauhamisen :ashamed:.
Nyt mullekin tuli matkakuume. Olen ajatellut jo pidemmän aikaa, että lähden käymään keväämmällä Oivan kanssa Keski-Euroopaassa, kun toinen mummeista asuu siellä. Ja loppu kesästä, kun mieheni on isänkuukaudella, voisimme lähteä yhdessä reissuun.
Nostan itselleni aran kissan pöydälle: Parisuhde lapsen syntymän jälkeen. Meillä oli asiat todella hyvin raskausaikanani ja sitä ennen. Sain paljon hellyyttä ja huomiota. Nyt tuntuu, että meikäläinen on unohdettu ja mieheni hellyydenosoitukset kohdistuvat pääsääntöisesti poikaan. Kyllä minäkin välillä saan osani, mutta sellaiset pienet kosketukset ja hellyydenosoitukset ovat hävinneet.
Mieheni osallistuu kyllä kotiaskareihin ja pojan hoitamiseen ihan täysillä, mutta monesti viikonloppuisin, kun Oiva vetelee nokosia ja meillä olisi aikaa olla kahden, mieheni surffailee mielummin netissä. Olen kyllä sanonut, että kaipaan parisuhdetta takaisin. Ja tavallaan ymmärrän, että mieheni haluaa myös "olla rauhassa" ja tehdä omia juttujaan, mutta kun olen päivisin "yksin" kotona, kaipaan tietysti rakkaan ihmisen seuraa iltaisin ja viikonloppuisin. Tähän täytyy korostaa, etten tunne oloani yksinäiseksi.
Miten teillä muilla, onko vauva muuttanut parisuhdettanne?
Lauralein, kiva kun katsoit tuon kerhojutun. Minäkin kannatan salasanaa, niin kerhon perustajalle ei jää niin paljon hommaa.
Lennokasta laskiaista!
.Kiva juttu, Minimi, että pääsit eroon rintakumista. Minun nännit olivat kuin tulessa, kun Oiva oppi imemään ilman kumia. Pari viikkoa siinä meni, ennen kuin imetys muuttui kivuttomaksi. Varsinkin ne ensimmäiset imaisut olivat ihan tuskaa. Vieläkin välillä nännejä polttelee ja nykyisin myös nänninpihat kutisevat, vaikken niitä esim. saippualla pesekään. Pitäisi varmaan rasvata. Elämä ilman rintakumia on kyllä ihanan helppoa. Vielä kun pääsisin eroon maidonkerääjästä... Tänään pullotan ylimääräiset maidot, jotta pääsen illalla omiin rientoihin. Yhden syötön aikana toisesta rinnasta tulee noin 50 - 60 ml maitoa (mittasin määrän juuri), joten en vielä viitsi harsoonkaan sitä valuttaa. Mutta etteköhän ole kuulleet jo tästä ongelmastani riittävästi. Lopetan siitä jauhamisen :ashamed:.
Nyt mullekin tuli matkakuume. Olen ajatellut jo pidemmän aikaa, että lähden käymään keväämmällä Oivan kanssa Keski-Euroopaassa, kun toinen mummeista asuu siellä. Ja loppu kesästä, kun mieheni on isänkuukaudella, voisimme lähteä yhdessä reissuun.
Nostan itselleni aran kissan pöydälle: Parisuhde lapsen syntymän jälkeen. Meillä oli asiat todella hyvin raskausaikanani ja sitä ennen. Sain paljon hellyyttä ja huomiota. Nyt tuntuu, että meikäläinen on unohdettu ja mieheni hellyydenosoitukset kohdistuvat pääsääntöisesti poikaan. Kyllä minäkin välillä saan osani, mutta sellaiset pienet kosketukset ja hellyydenosoitukset ovat hävinneet.
Mieheni osallistuu kyllä kotiaskareihin ja pojan hoitamiseen ihan täysillä, mutta monesti viikonloppuisin, kun Oiva vetelee nokosia ja meillä olisi aikaa olla kahden, mieheni surffailee mielummin netissä. Olen kyllä sanonut, että kaipaan parisuhdetta takaisin. Ja tavallaan ymmärrän, että mieheni haluaa myös "olla rauhassa" ja tehdä omia juttujaan, mutta kun olen päivisin "yksin" kotona, kaipaan tietysti rakkaan ihmisen seuraa iltaisin ja viikonloppuisin. Tähän täytyy korostaa, etten tunne oloani yksinäiseksi.
Miten teillä muilla, onko vauva muuttanut parisuhdettanne?
Lauralein, kiva kun katsoit tuon kerhojutun. Minäkin kannatan salasanaa, niin kerhon perustajalle ei jää niin paljon hommaa.
Lennokasta laskiaista!
