V
vierailija
Vieras
Yle: Hallituksen tukileikkuri osuu osa-aikatyöntekijöihin, jotka eivät elä palkallaan – Hiljaiseksi vetää, sanoo myyjänä työskentelevä Jenni Ruponen
yle.fi
Kaupan ala pelkää, että osa-aikatyöntekijöiden löytäminen vaikeutuu, kun hallitus karsii palkan päälle saatavia tukia. Moni osa-aikatyöntekijä ei elä pelkällä palkallaan.
Kaupan ala: Tukien leikkaus voi syventää kannustinloukkuja
"Työnantajat ovat valtaosin kiitelleet uuden hallituksen työelämäuudistuksia, mutta Kaupan liitto arvostelee tukien leikkaamista. Alalla pelätään, että kauppoihin on entistä vaikeampi löytää osa-aikatyöntekijöitä.
Monet osa-aikatyöntekijät saavat soviteltua päivärahaa tai asumistukea tai kumpaakin. Hallitus aikoo leikata molempia.
Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo, että etenkin asumistuen väheneminen voi pahentaa työvoimapulaa.
– Se voi vaikuttaa niin, että ihmiset muuttavat kauemmas keskuksista halvemman asumisen perässä, jolloin työvoiman saanti vaikeutuu. Yrityksillä on jo nyt vaikeuksia saada työntekijöitä, jos työmatkat ovat pitkiä eikä joukkoliikennelinjaa ole ihan vieressä.
Tukileikkausten arvellaan myös ajavan osa-aikatyöntekijöitä toimeentulotuelle.
– Toimeentulotuki on kaikkein pahin tuki kannustinloukkuja ajatellen. Jos palkka nousee vaikka sata euroa niin toimeentulotuki pienenee vastaavasti sata euroa. Eli lisäansioiden saaminen ei ole kannattavaa.
Pelkona on, että etenkin pieniä tuntimääriä tilapäisesti tehneet työntekijät jäävät kotiin."
Hulluja nää ääritalousoikeistolaiset, poliittisen ideologian ja vihamielisen ihmiskuvan takia koko yhteiskunta vaikeuksiin ja taantumaan.
Myyjä Jenni Ruposelta kovaa tekstiä hallituksen tukileikkureista: Nyt rangaistaan niitä, joille kokoaikatyö ei ole vaihtoehto