Yläasteelle erityisluokalle?

Mun 12v. pojalla lukihäiriö(vaikeuksia luetun ymmärtämisessä,pötköön kirjoittamista ym),ylivilkkautta ja tarkkaavaisuushäiriö.Mitään adhd:tä ei diagnosoitu, vaikka mun mielestä viittaakin siihen.Tänä vuonna on siirretty integroiduksi erityisoppilaaksi ja yläaste olisi sitten pienryhmäluokka. Onko kellään kokemuksia? Leimataanko lapsi? Tuleeko pahemmaksi, jos vastaavia tapauksia luokassa?Miten teillä?

 

Itse olen ollut ala-asteen kolmannelta yläasteelle erityiskoulussa. Meidän luokalla oli enintään 10 oppilasta. Ja kaikilla oli jokin erityisvaikeus. Kiusaamista ei ainakaan minun kohdallani ollut. Opiskelu oli helpompaa, kun sai keskittyä paremmin eikä ollut hälinää ympärillä. Koulunkäyntiavustaja oli myös luokassamme.

 

Olen itse erityisluokanopettaja yläasteella ja luokallani on nyt ja on ollut aikaisemminkin nuoria, joilla on ollut noita mielestäni tyypillisiä oppimisvaikeuksia. Ei kannata pelätä, että lapsesi leimataan. Ajattele mieluummin, että tärkeintä hänelle on saada tarkoituksenmukaista opetusta. Omassa työssäni olen ottanut sen linjan (esim. kusaamiseen), että kaikki selvitetään ja asialle tulee loppu. Käytänössä tämä on vaatinut sen, että minulle on asiasta kerrottu ja ovat oppilaatkin aina huomanneet, että kun asioista opettajalle kertoo, ongelmat poistuvat. Eniten välien selvittelyjä on ollut oppilaiden välillä kuitenkin oman luokkani sisällä. Niitä on pienessä luokassa helppo selvitellä. Valitettavasti kuitenkin kaikki riippuu opettajasta ja hänen viitseliäisyydestään. Näin opettajana toivoisin, että erityisoppilaiden vanhemmat toisivat julki "pelkonsa" tai mietteensä erityisluokista. Se on tärkeää hyvälle yhteistyölle.

On minulla paljon kokemusta sellaisistakin oppilaista, jotka on siirretty nyt myöhemmin (esim. kesken yläasteen) erityisluokalle. Johan on loppunut ylimääräinen sähläys ja itsetunto on saanut aivan erilaisen ulottuvuuden.

En voisi kuvitellakaan tekeväni työtä muiden kuin yläasteikäisten erityisoppilaiden kanssa (avustaja mukaanlukien). Paljon on kasvatettavaa, paljon on annettavaa ja paljon siitä saa. Missään muussa ammatissa ei voi oppia tuntemaan oppilasta niin hyvin kuin tässä työssä, onhan oppilasmäärä pieni ja opetettavia oppiaineita paljon.

Ole tyytyväinen, jos lapsellesi on saatu järjestettyä erityisluokkapaikka, se ei ole kaikkialla mahdollista. Ole aktiivinen kodin ja koulun välisessä yhteistyössä ja kysele rohkeasti jos jokin asia mietityttää. Ja mieti, mikä ratkaisu on lapsesi oppimisen kannalta paras. Heijastuvathan myönteiset koulukokemukset lapseesikin ja hänen käsitykseensa itsestään oppijana.

Mukavaa loppuvuotta ja hyvää uuden vuoden alkua!

 

Kiitos vastauksistanne.Erityisesti open näkökulma asiaan oli hyvin valaiseva!!

 

Ja jos sinulla tulee jotakin kysyttävää aiheeseen, niin vastaan mielelläni =) .

Sen vielä haluaisin sanoa, että kaikkien oppilaiden opetus perustuu valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan ja siitä hieman muokattuun koulun opetussuunnitelmaan. Erityisoppilaiden tapauksessa näistä opetussuunnitelmista muokataan oppilaalle se oma opetussuunnitelma, jossa opetuksen pohjana on oppiainekohtaiset tavoitteet sekä yleiset tavoitteet. Oppiaineiden sisällöistä ei opettaja voi poiketa, mutta runsaasta materiaalista otetaan se tärkein oppiaines ja painotetaan sitä. Omasta mielestäni jo yläasteikäisillä on joissakin oppiaineissa aivan liikaa irrrallista tietoa (esim. historia), joka loppupeleissä vaikeuttaa sen todellisen tiedon, esimerkiksi tapahtumien syy- ja seuraussuhteiden oppimista. Lisäksi yleisopetuksen oppikirjat on tungettu täyteen erilaisia kuvia, jotka häiritsevät juuri tarkkaavaisuus- ja hahmottamisvaikeuksisten oppimista. Joskus kuvat eivät liity tekstiin edes kovinkaan läheisesti.

Erityisoppilaan vanhemmat ovat luomassa opettajan kanssa lapsen/nuoren henkilökohtaista opetussuunnitelmaa ja siinä on aina hyvä paikka vanhempien saada vaikuttaa. Ai niin, unohdin kertoa niistä "yleisistä tavoitteista", joista aikaisemmin mainitsin. Eli yleisenä tavoitteena voi olla periaatteessa mikä tahansa asia. Joidenkin kanssa ajan ymmärtäminen, kaupassa käynti, raha, tarkkaavaisuuden parantaminen, odottaminen, kengännauhojen sitominen jne. Yleisiin tavoitteisiin olisikin hyvä saada vanhempien ääni kuuluviin. Koulussakin voidaan oppituntien puitteissa opettaa arkielämän asioita, jotka voivat parhaassa tapauksessa opittuina helpottaa lapsen/nuoren jokapäiväistä elämää mutta myös perheen arkea.

Toivottavasti olen edes jollakin tavalla saanut valaistua tätä erityisopetuksen maailmaa. Päätösvalta kouluasioissa on aina huoltajien, uskon,että teette oman lapsenne kannalta parhaan valinnan kumpaan ratkaisuun sitten päädyttekin.

Ja vielä yksi asia. Vaikka kaikki oppiaineet olisivan ns. mukautettuja, ei se estä pääsemästä esimerkiksi lukioon. Yhteiskunta helpottaa erityisoppilaan pääsyn myös ammattikouluun, joko yleiselle linjalle tai erityisopetuslinjalle. Siten opiskelupaikkaa tulevaisuudessa ei tarvitse murehtia.

 

Erityisesti opelle:
Mitä tarkoittaa käytännössä, kun poika on integroitu normaaliluokkaan?
Mielestäni mitään ei käytännössä ole muuttunut. Luokassa oli avustaja-opiskelija, joka oli enemmän poikani apuna, mutta hänkin lopetti.
Poika käy toisinaan erityisopen luokassa tekemässä juttuja(ikävä kyllä ei pidä erityisopesta yhtään), muuten en tiedä onko mikään muuttunut.
Onko mielestäsi oikein laittaa tällainen tarkkaavaisuushäiriöinen käytävään tekemään koetta???(Koko ajan ohikulkevaa liikennettä)