Yksivuotiaan "uhma"?

Hei,
onko muilla tempperamenttisia (?) yksivuotiaita jotka jo selvästi kiukuttelevat? Itselläni on esikoinen ja olenkin hiukan ihmeissäni että mitä tässä kohtaa tulisi tehdä. Ymmärrän sen, että joskus harmittaa, tylsistyttää jne mutta meidän tyttö tuntuu hyvin useasti ihan selkesti suuttuvan ja kiukuttelevan esim. silloin kun ei saa jotain jonka haluaa (kaukosäätimen, kännykän tai ihan mikä vaan on äidin tai isän kädessä ). Heittäytyy lattialle tai kaarelle tms ja huutaa ns. raivona.

Voiko tämän ikäisen jo antaa kiukutella jonkin verran itsekseen vai otatteko aina syliin tai keksitte muuta tekemistä? Itselläni on nyt hiukan tunne että tyttö oppii tuon kiukuttelun kautta pääsevänsä tavoitteseen jos aina siihen jotenkin reagoin. Tavaraa en silti anna mutta usein otan sitten tytön syliin ja alamme katsella jotain muuta. Kokeilin tässä kuitenkin sitäkin että annoin tytön kiukutella aikansa, en huomioinut häntä mitenkään (olin silti läsnä vieressä ) ja aikansa kiukuteltuaan unohti harminsa ja jatkoi muita leikkejään.

Teenkö kuitenkin asiassa jotain väärin jos en reagoi tytön pahan olon tunteeseen ja kiukutteluun? Aiheutuuko asiasta kehitykselle haittaa?

Olin valmistautunut uhmaikään vasta 2 ikävuoden tienoilla... :headwall:

 

Juu ihan normaalia on, meidänkin 11 kk harrastaa aivan samaa. Kun kääntää huomion johonkin muuhun niin menee ohi.
Kyllä nuo osaavat rajojaan kokeilla jo pienestä pitäen

 

Onko se härkä? Mun härkäpojalla esiintyi tuollaista käyttäytymistä jo pienenä vauvana

 

Onko se härkä? Mun härkäpojalla esiintyi tuollaista käyttäytymistä jo pienenä vauvana

täällä yks 1v. härkäpoika ja kauhea uhma päällä.oikeesti joskus on keinot lopussa.olenkin miettinyt onko ihan normaalia näin voimakas uhma mutta kaipa se sitten on

 

Onko se härkä? Mun härkäpojalla esiintyi tuollaista käyttäytymistä jo pienenä vauvana

Härkä on tämäkin tyttö

Kaipa se sitten on normaalia mutta joskus tulee melkoisen avuton olo. Yritän kyllä aina selittää miksi jotain ei saa tehdä tms mutta tässä vaiheessa en tiedä, meneekö selityksestä yksikään prosentti jakeluun... pelkään vaan sitä, että miten omat hermot jaksavat tässä tulevina vuosina kun jo nyt on pinna kireällä. Mutta pitää jaksaa kun tähän on ryhdytty eikä niitä lapsia voi suoraan synnyttää rippikouluikäisinä

 

kyl meilläkin kakkosella alko tos 1v selvä koittelu..tottakai täytyy koitella saako kaiken mitä haluaa.. =) kyl se siitä helppaa muutaman kk:n päästä kun ne tajuaa ettei kaikkia asioita SAA tehdä, muistaa vaan aina selitel et ei koske, KOSKA tulee pipi/menee rikki tm tm.. meil kans kaatuilee usein maahan ku kiukuttaa... en huomioi tai sitten huomio muualle.

 

voi,tutulle kuulostaa
ja meilä tuo poika hakkaa päätään lattiaan ku joku asia ei mee herran mieliksi,tyttö ei niinkää oo innostunu tuosta pään lattiaan hakkaamisesta mut kyllä sitä temperamenttia siltäkin löytyy

 

Voi meitä härkälasten vanhempia :wave: Meillä poika on myös koko pienen ikänsä "kiukutellut" eli näyttänyt missä mennään! Olen ollut tuon rauhallisen ja herkän keskustelua ymmärtävän esikoisen jälkeen ihan ihmeissäni kun tämä kuopus onkin ihan erimaata :| Tosiaan vetää selkää kaarelle ja karjuu pää punaisena kun ottaa pois kiellettyjä esineitä tai ei anna. Tänään saatiin taas ruokailla karjunnan keskellä, ei auta vaikka esikoinen yrittää selittää pikkuveljelle jotain ruokarauhasta =) Poika huutaa kun ei saa heti lusikkaa suuhunsa.. sen puuroa piti jäähdytellä noin 1minuutti ensin...

 

Meillä oli vuoden iässä myös selvä kausi ,jolloin kiukuttelua esiintyi enemmän. Tämä kausi meni onneksi ohi muutamassa kuukaudessa. Nyt ikää 1v8kk ja uusi rajojen etsintä päällä. Silloin vuotiaana sai usein huomion käännettyä johonkin muuhun , mutta jos se ei auttanut niin yritin muuten rauhoitella esim. sylissä. Nyt huomaa ,että huomion kääntäminen muualle on vaikeaa, mutta sylissä edellen lohduttelen. Harvoin annan kiukutella itekseen. Joskus tietenkin tilanne on se ,että sylii lapsi ei missään tapauksessa halua, mutta silloin juttelen lapselle rauhallisesti.

 

Kyllä se niin vaan on että se kuuluu härän perusluonteeseen, parasta vaan tottua

 

Meillä myös 1v2kk tyttö, jolla ihan hirmuinen tahtokausi meneillään. (Herkkä ja taipuvainen Kalat)
Jos ei tahtoaan saa läpi esim. pääse pihalle, ei saa kaivaa kukkaruukkuja, tms niin heittäityy lattialle huutamaan suoraa huutoa. Vielä muutama kuukausi sitten tepsi huomion kääntäminen muualle, mutta nyt on vain jätettävä huomiotta, niin menee parhaiten ohi. Syliin jos yrittää ottaa, tulee kahta kauheampi raivo. Jos jatkan omia puuhiani ja jos lähden käymään toisessa huoneessa, seuraa tyttö perässä ja kun tavoittaa minut, lyyhistyy aina viereen lattialle raivoamaan.
Kovin on ollut tahtova luonne alusta asti, joten ilmeisesti tottuva vain on. Pikku kakkonen syntyy elokuun lopussa ja eniten jänskättääkin, että millaisia raivareita sitten tulee... =)

 

Miten itse jaksatte pikku härkäpäidenne kanssa? Itselläni alkaa olla jo ilo kadoksissa kun ärsyttää tai "pelottaa" jo etukäteen mistä pikkumies kohta taas suuttuu :/ ei kovin aikuismaista, mutta musta tuntuu tosi kurjalta kun jatkuvasti pitää "valittaa" jostain. Itse olen vielä yrittänyt joustaa ja luovia tosi paljon, mutta jokinaika sitten tuli mitta täyteen ja ajattelin että olkoot, en jaksa taipua aina mutkalle kun en saa mitään vastakaikua... Tiedän, että lapsi on vielä tosi pieni eikä häneltä voi paljon vielä vaatia, mutta en vaan silti meinaa jaksaa tai saada negatiivista asennettani pois... Pikkuinen on kyllä muuten tosi hurmaava ja iloinen poika, mutta en osaa enää nauttia siitä...

 

Miten itse jaksatte pikku härkäpäidenne kanssa? Itselläni alkaa olla jo ilo kadoksissa kun ärsyttää tai "pelottaa" jo etukäteen mistä pikkumies kohta taas suuttuu :/ ei kovin aikuismaista, mutta musta tuntuu tosi kurjalta kun jatkuvasti pitää "valittaa" jostain. Itse olen vielä yrittänyt joustaa ja luovia tosi paljon, mutta jokinaika sitten tuli mitta täyteen ja ajattelin että olkoot, en jaksa taipua aina mutkalle kun en saa mitään vastakaikua... Tiedän, että lapsi on vielä tosi pieni eikä häneltä voi paljon vielä vaatia, mutta en vaan silti meinaa jaksaa tai saada negatiivista asennettani pois... Pikkuinen on kyllä muuten tosi hurmaava ja iloinen poika, mutta en osaa enää nauttia siitä...

Kannattaa vaan hyväksyä se, ettei härkäpää ole mihinkään täysin tyytyväinen Jaksaa se jotain sievää katella jonkin aikaa, mutta haluaa pian taas jotain uutta kivaa... Mulla on tuttavapiirissäkin monta härkää, niiden kiukuttelua ei tosiaankaan kannata ottaa itseensä

 

Miten itse jaksatte pikku härkäpäidenne kanssa? Itselläni alkaa olla jo ilo kadoksissa kun ärsyttää tai "pelottaa" jo etukäteen mistä pikkumies kohta taas suuttuu :/ ei kovin aikuismaista, mutta musta tuntuu tosi kurjalta kun jatkuvasti pitää "valittaa" jostain. Itse olen vielä yrittänyt joustaa ja luovia tosi paljon, mutta jokinaika sitten tuli mitta täyteen ja ajattelin että olkoot, en jaksa taipua aina mutkalle kun en saa mitään vastakaikua... Tiedän, että lapsi on vielä tosi pieni eikä häneltä voi paljon vielä vaatia, mutta en vaan silti meinaa jaksaa tai saada negatiivista asennettani pois... Pikkuinen on kyllä muuten tosi hurmaava ja iloinen poika, mutta en osaa enää nauttia siitä...

Hei,
no ihan suoraan sanottuna ei sitä aina jaksakaan - ja siitä tulee usein paha olo ja huono omatunto itselle :ashamed: Harmittaa kovasti jos olemme esim. muiden samanikäisten kavereiden kanssa leikkimässä ja muut lapset leikkivät ja katselevat tyytyväisenä lelujaan ja ihmettelevät maailman menoa rauhallisenaja sitten meidän pikku-uhmis kiukuttelee vähän väliä. Sitä jotenkin tuntee itsensä epäonnistuneeksi äidiksi kun on saattanut tähän maailmaan ja kasvattanut tällaisen kiukkupussin... vaikka kyllähän se järki sitten sanoo muuta ja yritän aina tsempata itseäni että aika aikaa kutakin. Toivottavasti siis koko elämä ei tule olemaan tappelua tämän härkälapsen kanssa kuten joku kirjoitti

Itse en ihan hirveästi noihin horoskooppeihin usko vaikka ehkä härän luonne sitten vain on hankalampi. Mutta luulen näitä äkäpusseja löytyvän myös muista horoskoopeista.

Kaipa sitä pitäisi itseään tsempata sillä että näistä lapsista kasvaa varmasti aikuisena sosiaalisia ja elämässä puolensa pitäviä lapsia vaikka ei se juuri tällä hetkellä äitiä helpota :headwall: Lapsethan eivät ole kilttejä ja pahoja vaan toiset vain tarvitsevat enemmän huomiota ja ovat suuritarpeisempia.

Mutta myönnän nykyisin usemman kerran jo jättävän tytön yksin kiukuttelemaan harminsa pois. Joskus on ihan pakko mennä toiseen huoneeseen puhaltamaan mutta sitten lasken usein uudestaan ja uudestaan ykkösestä kymmeneen ja yritän taas sen sadannen kerran saada tytön kiinnostumaan jostain muusta ja unohtamaan harminsa... tätä tämä äitiys taitaa olla

 

Miten itse jaksatte pikku härkäpäidenne kanssa? Itselläni alkaa olla jo ilo kadoksissa kun ärsyttää tai "pelottaa" jo etukäteen mistä pikkumies kohta taas suuttuu :/ ei kovin aikuismaista, mutta musta tuntuu tosi kurjalta kun jatkuvasti pitää "valittaa" jostain. Itse olen vielä yrittänyt joustaa ja luovia tosi paljon, mutta jokinaika sitten tuli mitta täyteen ja ajattelin että olkoot, en jaksa taipua aina mutkalle kun en saa mitään vastakaikua... Tiedän, että lapsi on vielä tosi pieni eikä häneltä voi paljon vielä vaatia, mutta en vaan silti meinaa jaksaa tai saada negatiivista asennettani pois... Pikkuinen on kyllä muuten tosi hurmaava ja iloinen poika, mutta en osaa enää nauttia siitä...

samoja tunteita mullakin välillä.tuntuu että oon ainut joka saa tuon pojun jotenkin ojennukseen välillä,kun kiukuttelee kuin suurempikin poika isänsä on myös härkä että siinä on kaksi sarvipäätä sitten yhdessä...aina ei jaksa sitä uhmaa ja silloin poistun muualle vetämään henkee ja palaan takas kiukuttelevan pojun luokse.ja kun on kokoajan jossain tekemässä pahojaan tai tutkimassa paikkoja,että tuntuu ettei hetkeäkään saa hengähtää.ilallla sitten katsoo pojun ihanaa nassua kun nukkuu ja unohtaa taas mitä se meno on pvällä =)

 

täällä kanssa poika 1v3kk ja saa ihan ihme raivareita, mutta suuttuessaan alkaa hakkaa päätä seinään tai laittiaan... ja kun otan syliin niin saattaa yrittää purra tai rupee hakkaa mua :/

 

Tutulta kuullostaa ja pahentunut vaan tähän 1½ vuoden ikään asti. Tempperamenttia, tahtoa ja ilmaisutaitoa tuntuu löytyvän. Meillä ruvetaan kiellettäessä itkemään tai sitten vajotaan lattialle makaamaan ketarat ojollaan ja valitellaan. Syliin otan jos ei ymmärtäväissävytteinen juttelu auta tai en onnistu siirtämään lapsen huomiota johonkin muuhun asiaan. Joskus tuo turhanpäiväinen kiukkuilu kyllä kieltämättä käy puuduttamaan mutta mä tavallisesti tuudittaudun siihen että kyllä se siitä jossain vaiheessa..