Yksityisyys parisuhteessa

[Avoimuus kunniaan]

Näyttää siltä, että erilaisista yksityisyyteen liittyvistä asioista liittyen parisuhteeseen, on kirjoiteltu jonkin verran. En ole mikään ihminen arvostelemaan toisia siitä, mitä kukin pitää yksityisyyden loukkaamisena ja mitä eivät. Itse elän hyvin onnellisessa parisuhteessa ja minulla ei ole mitään avoimuutta ja avointa ilmapiiriä vastaan. Vaikka parisuhteita on ollut ja mennyt eri pituisina, niin silti en yhdessäkään parisuhteessa ole kokenut ettenkö voisi näyttää paremmalle puoliskolleni saapuneita tekstiviestejä, sähköposteja, mitä olen koneellani tehnyt tai mitä olen koneelleni tallentanut.

Yksi mistä yhdessäkään suhteessani ei ole ollut pulaa, on luottamus. Elän sen mukaan, että avoimuus lisää luottamusta. Mikäli en kykenisi näyttämään jotain partnerilleni, niin siinä heräisi automaattisesti kysymys, että häpeänkö jotain tai onko minulla jotain piiloteltavaa. Uskon ja olen aina uskonut rehellisyyteen ja avoimuuteen. En ole edes sellainen henkilö, jonka on helppo olla avoin, koska koen itseni seksuaalisesti poikkeavaksi miehenä, joka pitää siitä, että naiset ottavat ohjat käsiinsä seksiasioissa.

Valitettavasti uskon myös siihen, että mikäli toinen ei voi paljastaa sähköpostejaan tai tekstiviestejään toiselle, on epäluottamusta herättävää. En kykenisi elämään tällaisessa parisuhteessa. Se kertoo suoraan siitä, että toisella on jotain salattavaa. Itse ainakin haluan elää parisuhteessa, jossa kumpikin voi luottaa toisiinsa eikä kumppaneilla ole mitään salattavaa toisiltaan. Onnekseni tyttöystäväni ei koe pakolliseksi sulkea messengeriään tai sähköpostiaan minun tullessa huoneeseen. Koen tämän erittäin luottamustaherättävänä ja hänen käytöksensä vahvistaa tunteitani häntä kohtaan.

Voisinkin lopuksi kysyä yksinkertaisen kysymyksen. Millainen ihminen ei annan partnerinsa lukea sähköpostejaan tai tekstiviestejään jos toisella on paha mieli tai mahdollisesti heikko hetki elämässään, jolloin ei kykene luottamaan toiseensa? Mikäli salattavaa ei ole, on yksinkertainen ele antaa toisen lukea sähköpostit tai tekstiviestit, mikä auttaa häntä saamaan paremman mielen. Miksi kukaan haluaisi, että omalla kullalla on paha mieli? Aivan eri tarina on tunnevammaiset ihmiset, jotka eivät koskaan kykene luottamaan toiseen mitenkään.

Ihmettelen monesti vain, että miksi pitää pitää kiinni omista ns. oikeuksistaan yksityisyyteen kynsin ja hampain sekä pahimmillaan tehdä sen takia suhteensa kurjaksi.

 

[pit.]

No onko ystävillä oikeutta yksityisyyteen, vai onko ystävienkin, työkaverien, pomon kaikki viestit ja salaisuudet paljastettava puolisolle, jos hän keksii alemmuundentunteessaan näin vaatia?

Itse ainakin meilailen, mesetän, tekstiviestitän siinä oletuksessa, että viestini lukee vain ja ainoastaan sen vastaanottajaksi nimetty henkilö.

Kaltaisesi "ystävä" olisi hyvin pian entinen ystävä, mikäli tapa jakaa puolison kanssa aivan kaikki asiat tulisi ilmi.

Kuten todettu, avoimuus voi olla hyvinkin näennäistä. Tosi playereillä on pre-paidit, rinnaismielit ym..

Itse en jaksaisi olla suhteessa ihmisen kanssa, jolla olisi niin heikko itsetunto, että sitä pitäisi supportoida aivan jatkuvasti ja joka tavalla.

 

[mianmar]

Minusta tämä aloitus on ristiriitainen, ja selvästi hieman epävarman ihmisen kirjoittama. Kysymyshän ei ole siitä, että VOIKO näyttää joitakin sähköpostejaan puolisolleen, vaan siitä, että toinen niitä vaatisi nähda. Kirjesalaisuus ei ole puolison kiusaamista, vaan sen kolmannen osapuolenkin yksityisyyden suojaamista, joka ne postit on kirjoittanut. Miksi ei voisi tätäkin henkilöä siis kunnioittaa?

Luottamus on suhteen perusta. Meillä esim mieheni kanssa sellainen on, mutta emme lue toistemme posteja. Jokaisella on oikeus yksityisyyteen, myös siis niitä viestejä kirjoittavalla. Me molemmat kyllä voimme antaa viestimme toistemme luettavaksi, ja joskus niin on tehtykin, kun mies on esim odottanut jotain postia ja olen sen hänelle tarkistanut. Mutta vain sen. Meillä ei ole suuria salaisuuksia, enkä koe minkäänlaista tarvetta tutkia toisen viestejä, kännykkää yms. Se on minusta loukkaavaa. En lue kenenkään päiväkirjojakaan.

Minusta on outoa, jos mieheni vaatisi minua näyttämään sähköpostejaan hänelle, sillä se olisi minulle epäluottamuslause, enkä siihen suostuisi. Ei siksi, että minulla olisi mitään salattavaa, vaan siksi, että mieheni ei sitä uskoisi. Siinä jo ollaan siis menty pieleen. Miksi hänellä olisi paha mieli siitä ettei saa lukea postejani? Sehän on sairasta. Jo ylipäänsä se että joku niin kovasti haluaa ja tuntee tarvetta tutkia jotain sähköposteja, on hälyttävää.

Kysymys ei ole siitä että joku tekisi suhteen kurjaksi pitämällä kynsin hampain kiinni yksityisyydestään, vaan siitä että miksi hän joutuisi niin tekemään. Jos asia tulee esille, on luottamus jo rakoillut. Ketään ei voi kontrolloida.

Onko muuten naisesi sellainen, joka todella haluaa ottaa ohjat käsiinsä seksiasioissa, vai oletko hänet sellaiseen osaan vain ajanut?

 

[Inhorealisti1]

Minä voin jättää kännykkäni pöydälle tai sähköpostini auki luottaen siihen, ettei vaimoni niihin kajoa. Enkä minä kajoa hänen yksityisyyteensä. Jos joskus huomaisin hänen penkoneen minun asioitani, käsitykseni hänestä muuttuisi. Pitäsin häntä joko sairaalloisen uteliaana tai mustasukkaisena luuserina, eikä se voisi olla vaikuttamatta tunteisiini häntä kohtaan.

Eikä sillä, että minulla mitään salattavaa olisi. Silloin tällöin pyydän häntä katsomaan jotain sähköpostistani tai kännykästäni. Samoin hän minua. Mutta omatoimisuutta näissä asioissa en hyväksy. Mustasukkaiset stalkkerit seurustelkoot keskenään.

 

[Avoimuus kunniaan]

Pitihän se arvata, että täällä heti osattiin vetää kirjoituksesta ne radikaaleimmat esimerkit esille. No syy on minun, kirjoitin liian yleisesti enkä tarpeeksi tarkasti.

Missään nimessä en tarkoita, että toisella olisi omatoiminen oikeus mennä tutkimaan toisen kännykkää tai sähköpostia ei tällaista tarvitse hyväksyä. Mikään äärilaita ei mielestäni ole hyvä parisuhteen kannalta. Itse en ainakaan koskaan suostuisi elämään parisuhteessa, jossa kaikki on tiukasti salaista, mutta en myöskään suostu jakamaan täysin kaikkea toisen kanssa, varsinkin jos asia ei ole minusta kiinni (Lue: kolmannen osapuolen luottamukselliset tai muuten henk.koht. asiat).

Kuten inhorealisti mainitsi, niin itsekin koen terveeksi sen, että voi hyvillä mielin jättää sähköpostin auki tai kännykän pöydälle ilman, että toisen tarvitsee tuntea pakottavaa tarvetta juosta katsomaan mitä taas on kirjoiteltu muiden kanssa.

Yleensä jos jommalla kummalla osapuolella on jotain epäiltävää toisen käytöksestä, niin siihen monesti on syy! Olkoon syy sitten se, että toinen on epätoivoinen, epävarma, suhteessa on jotain vialla tai epäilykseen on jopa todellista syytä, niin aika harvoin toinen käyttäytyy haluaa tietää sähköposteista tai tekstareista ilman jonkinlaista syytä. Jos joku haluaa, niin tottakai tästä saa taas vedettyä monta hyvää provoa esille. Lähdetäänkö heti sillä liikkeelle, että ei kukaan terve ihminen halua toisten sähköposteja nähdä tms.

Kaiken lisäksi, miksi sitä itselle tärkeää ihmistä ei haluaisi tukea heikkona hetkenä. On eri asia, että henkilöllä on koko elämä heikkoa hetkeä ja hänelle aina tulee olla todistelemassa omaa rehellisyyttään, kuin että toisella on joskus se heikko hetki. Miksi silloin normaalina heikkona hetkenä ei voi toiselle näyttää sitä kännykkää tai sähköposteja otsikkotasolla tai jopa valikoiden antaa lukea, jotta hänelle tulisi parempi mieli?

Mielestäni mianmarin kirjoitus, että kyse ei ole siitä VOIKO toiselle näyttää sähköposteja vaan, että toinen vaatisi nähdä, on moniulotteisempi. Asia ei ole näin mustavalkoinen. Mitä silloin kun toisen vaatimus on suhteen kannalta oikeutettu? Ei ole vain yhtä tai kahta kertaa, kun olen kuullut ja lukenut tilanteesta, jossa ollaan oikeasti vaihdettu sähköposteja tai tekstareita väärässä tarkoituksessa (esim. flirttailu tai vakavampi) kolmannen osapuolen kanssa, ja kun asiasta on toinen puolisko kysynyt, niin ollaan suututtu tai vedottu omaan yksityisyyteen tai muuten menty puihin. Onko tällaisessakin tilanteessa toinen hullu ja turhaan mustasukkainen?

Jos olen jonkun mielestä epävarma tai ristiriitainen niin se on ok. Epäilijä varmasti on pätevä psykologi tai muuten asiaan vihkiytynyt henkilö, joka kykenee yhden kirjoituksen perusteella tekemään vedenpitäviä päätöksiä. Omiin elämäni arvoihin nyt sattuu kuulumaan avoimuus ja rehellisyys. Haluan myös auttaa omaa puolisoani vaikeissa tilanteissa jos vain voin. Otetaan esimerkiksi vaikka tilanne, jossa puolisoni olisi jostakin kumman syystä tullut hieman mustasukkaiseksi ja mikään muu ei häntä rauhoittaisi sillä kertaa kuin sähköpostien lukeminen, niin antasin hänen lukea kaikki sähköpostit, jotka eivät olisi luottamuksellisia. Jos tilanne olisi syystä tai toisesta (vaikea kuvitella) kärjistynyt niinkin pahaksi, että hän vaatisi nähdä luottamuksellisia sähköposteja, niin olisin valmis vaikka hänen edessään soittamaan tai lähettämän sähköpostin tälle luottamuksellisen postin lähettäjälle ja kysymään lupaa. Jälleen kerran, pointtina on se, että jos itse välitän toisesta, niin olen valmis hänelle todistamaan pelot turhiksi. Tietysti jälleen kerran sillä ehdolla, että tämän kaltainen toiminta ei ole jatkuvaa.

Onneksi olen puolisoni kanssa samoilla linjoilla asiassa ja se riittää minulle

 

[Avoimuus kunniaan]

Tällaiset keskustelut voivat olla hieman vaikeita tietysti siitäkin syystä, että jokaisen yksityisyyden rajat ovat henkilökohtaisia. Jokainen ihminen siis käsittää yksityisyyden omalla tavallaan ja rajat ovat sen mukaiset. Itse mm. en koe, että minulla olisi mitään salattavaa ja kykenen jakamaan kaikki asiat puolisoni kanssa. Joku toinen taas voi karrikoiden kokea, että väärään aikaan huoneeseen tuleminen on yksityisyyden loukkaamista.

 

[Ossi Puolakka]

Minulla on monta sähköpostiosoitetta. Työpaikan sähköposteja en edes voi lukea kotona. Työpaikalla on toinen kännykkä. Siinähän vaimo vakoilee.

 

[pit.]

Tällaiset keskustelut voivat olla hieman vaikeita tietysti siitäkin syystä, että jokaisen yksityisyyden rajat ovat henkilökohtaisia. Jokainen ihminen siis käsittää yksityisyyden omalla tavallaan ja rajat ovat sen mukaiset. Itse mm. en koe, että minulla olisi mitään salattavaa ja kykenen jakamaan kaikki asiat puolisoni kanssa. Joku toinen taas voi karrikoiden kokea, että väärään aikaan huoneeseen tuleminen on yksityisyyden loukkaamista.

Edelleen ihmettelen että päätät siis monien muidenkin puolesta, missä heidän yksityisyytensä rajat menevät, haluavatko he jakaa kaiken puolisosi kanssa ?

 

[Avoimuus kunniaan]

Edelleen ihmettelen että päätät siis monien muidenkin puolesta, missä heidän yksityisyytensä rajat menevät, haluavatko he jakaa kaiken puolisosi kanssa ?[/quote]

Voisitko yksityisesti lukea myös edellisen kirjoitukseni "väärinymmärryksiä ja provoja", niin ei tarvitsisi kysellä. Painotin siinä juuri kyseistä asiaa.

 

[Avoimuus kunniaan]

Tällaiset keskustelut voivat olla hieman vaikeita tietysti siitäkin syystä, että jokaisen yksityisyyden rajat ovat henkilökohtaisia. Jokainen ihminen siis käsittää yksityisyyden omalla tavallaan ja rajat ovat sen mukaiset. Itse mm. en koe, että minulla olisi mitään salattavaa ja kykenen jakamaan kaikki asiat puolisoni kanssa. Joku toinen taas voi karrikoiden kokea, että väärään aikaan huoneeseen tuleminen on yksityisyyden loukkaamista.

Edelleen ihmettelen että päätät siis monien muidenkin puolesta, missä heidän yksityisyytensä rajat menevät, haluavatko he jakaa kaiken puolisosi kanssa ?

Siis, hemmetti enää ei osaa edes kirjoittaa, mutta ole hyvä ja lue "väärinymmärryksiä ja provoja". En todellakaan ole sitä missään vaiheessa tarkoittanut. Mutta ihan miten itse haluat asian käsittää.

 

[pit.]

Jostain syystä tuo viesti ei muuten päivittynyt ennenkuin nyt.

Mutta siitä lisäisin, teeti tuolla ns avoimuudella oikeasti voiteta yhtään mitään. Koska ensinnäkin mustasukkainen ihminen voi olla mustasukkainen aivan mistä vaan, ei siihen välttämättä pysty millään todisteilla tai todisteluilla vaikuttamaan.

Toiseksi kai nyt jokainen edes puolittain älyllinen olento tajuaa, että kaikki raskauttavat viestit poistetaan välittömästi, jos sellaisia tulee. Tähän voi sitten se mustasukkainen ja epäilevä puolisko päässään vedota, jos mitään raskauttavaa ei löydykään.

Eli summa summarum:

Jos suhde on siinä vaiheessa, ettei minun sanaani luoteta, ollaan mustasukkaisia ja vainoharhaisia, niin paipai peipi paipai

 

[pit.]

Lukihäiriö iski. teeti, ollen ettei..

 

[Lumituisku]

Kaiken lisäksi, miksi sitä itselle tärkeää ihmistä ei haluaisi tukea heikkona hetkenä. On eri asia, että henkilöllä on koko elämä heikkoa hetkeä ja hänelle aina tulee olla todistelemassa omaa rehellisyyttään, kuin että toisella on joskus se heikko hetki. Miksi silloin normaalina heikkona hetkenä ei voi toiselle näyttää sitä kännykkää tai sähköposteja otsikkotasolla tai jopa valikoiden antaa lukea, jotta hänelle tulisi parempi mieli?

Miehelleni koitti _heikko_hetki_ kerran kännipäissään. Yleensä niin avoin, rehellinen ja kaukana-mustasukkaisesta -mies alkoi tenttaamaan minua siitä, koska viimeksi olin ollut toisen miehen kanssa ennen häntä. Olin ollut sinkkuna pari vuotta ja etsin silloin kovasti vakituista parisuhdetta, yhden illan juttuja en harrastanut. Edellisestä parisuhdeyrityksestä (ja siis seksistä) oli kulunut kahdeksan kuukautta ennen kuin edes tapasimme, mutta pidin asiaa sekä niin vähäpätöisenä, että myös yksityisasiana, etten olisi sitä hänelle sen kummemmin halunnut selvitellä. Yksityisasiat ovat yksityisasioita. Noh, miespä siinä vänkää ja vänkää, sanoo vetävänsä ”omat johtopäätöksensä” jos en kerro ja uhkaa vielä lähteä autolla ajamaan. Pitihän se sitten kertoa ja tulos oli, että mies lähti suutuspäissään (!) kännissä ajamaan joka tapauksessa ja yritti vielä itsemurhaa sen päätteeksi.

Avoimuus ja rehellisyys siis kunniaan? Kannattiko olla avoin?!? Ei todellakaan! Minun yksityisasiani pysyvät nykyään entistä tiukemmin yksityisasioina, ml. entiset seksit, sähköpostit, kännyt, kalenterit, lompakot, käsilaukut, taskut yms. puolin ja toisin. Vaikka olisi kumppanilla kuinka paha mieli, niin raja on vedettävä johonkin. Luottamus on parisuhteen yksi tärkeimmistä tukipilareista, sekä vastavuoroisesti toisen luottamuksen kunnioitus.

 

[riivinraudake]

Ajattelin nuorempana siten, että ihan kaikkien asioiden pitää olla avoimia. Istuin vessassakin ilman, että ovi oli lukossa.

Iän myötä olen kuitenkin muuttanut mieltäni tuossa avoimmuusasiassa lähinnä siitä syystä, että parisuhteeseen tuli vaikea kriisitilanne, joka kesti yli vuoden ennenkuin päätyi eroon. Tuon reilun vuoden aikana mies mm. nosti esille syyttävästi sellaisia seikkoja, joita olin hänelle aika päivää sitten kertonut. Hän esimerkiksi syytti minua aiempien seksikumppaneitten määrästä (joita ei tosiaankaan ollut monta) ja vaati tietää, tunnenko vetoa heihin ja oliko heillä isommat penikset. Mies myös tiesi, missä säilytin pankkitunnuksiani ja hän mustasukkaisuuksissaan kävi katsomassa pankkitilini saldoja ja hän esim. laski ajopäiväkirjasta kalenteri ja taskulaskin kädessä, että pitääkö ajamiseni paikkaansa. Voitte vain arvata, miten raskasta oli, kun toinen ei luota lainkaan, ei usko mitään sanomisiani ja epäilee täysin turhasta jotakin ulkopuolista. Hänen ajatusmaailmaansa iskostui ajatus, että olen syyllinen kunnes toisin todistetaan. Koska vierasta miestä ei ollut, en pystynyt todistamaan, etteikö sellaista ole. Miehen mielestä taas vielä kovemmalla etsimisellä todisteita löytyisi, kun en vain piilottelisi todistusaineistoa...

Nykysuhteessa pidän pankkisalasanat visusti tallessa. Itseasiassa kun muutimme yhteen, pidin tärkeänä, että kummallekin ostettiin lipasto, jossa on lukittava lokero. Tällä tavoin voin olla myös varma siitäkin, ettei esim. aiemmista suhteista olevat murrosikäiset lapsemme (tai heidän kaverinsa) pääse vahingossakaan koskemaan esim. käteiseen rahaan, koruihin tms, jos iskisi rahanhimo.

Omalla käyttäytymiselläni olen avoin, mutta huomaan vanhoista kokemuksistani sen piirteen, että ahdistun, jos minua kytätään. Jos tulen normaaliin aikaan töistä, halaan miestä ja menen laittamaan ruokaa, niin en todellakaan kaipaa uteluita, missä olen ollut, oliko töissä ketään kiinnostavaa miestä jne, kuten ex teki.

 

[hoidetaan syytä, ei oiretta]

Minustakin jo se, että "heikkoja hetkiä" tulee, on jo oire jostakin. Yleensä tällaisissa tilanteissa (kokemusta on) mustasukkaiselle puoliskolle ei edes riitä, että hän saa nähdä ne ei-luottamukselliset viestit, vaan pitää saada nähdä KAIKKI, ei sensuroitua versiota - vaikka sensuuri olisikin tarpeen esim. liikesalaisuuksien vuoksi. On naiivia kuvitella, että mustasukkaiselle puolisolle riittäisi sähköpostilaatikon tai joidenkin postituslistaviestien näkeminen.

Sen sijaan, että ruokittaisiin mustasukkaisen puolison neuroosia, pitäisi keskustella siitä, mikä hänen heikon hetkensä on aiheuttanut. Totta kai pitää katsoa peiliinkin ja miettiä, onko käyttäytynyt tylysti tms., mutta ennen kaikkea pitäisi hoitaa mustasukkaisuuden syytä, ei oiretta (postintutkimishinku). Toki tämä on vain minun mielipiteeni.

 

[Ei haittaa.]

Voisinkin lopuksi kysyä yksinkertaisen kysymyksen. Millainen ihminen ei annan partnerinsa lukea sähköpostejaan tai tekstiviestejään jos toisella on paha mieli tai mahdollisesti heikko hetki elämässään, jolloin ei kykene luottamaan toiseensa? Mikäli salattavaa ei ole, on yksinkertainen ele antaa toisen lukea sähköpostit tai tekstiviestit, mikä auttaa häntä saamaan paremman mielen. Miksi kukaan haluaisi, että omalla kullalla on paha mieli? Aivan eri tarina on tunnevammaiset ihmiset, jotka eivät koskaan kykene luottamaan toiseen mitenkään.

Ihmettelen monesti vain, että miksi pitää pitää kiinni omista ns. oikeuksistaan yksityisyyteen kynsin ja hampain sekä pahimmillaan tehdä sen takia suhteensa kurjaksi.

Puhut harvinaisen asiapitoisesti ja olen samaa mieltä.
Mielestäni avoimuus on haaste: se ei ole aina helppoa, mutta kun yrittää jokaisen asian kohdalla miettiä, miksi haluaisin piilottaa, miksi salata, niin huomaa että aina ei asiassa oikeasti ole mitään salattavaa. Vaikeaa on, jos elää ihmisen kanssa josta paljastuu piilottelija ja salailija, toistahan ei voi hallita. Vaikka itse on kuinka avoin, tai yrittää ainakin, niin toinen vesittää omalla päinvastaisella käytöksellään helposti koko jutun.

Ystävien salaisuudet ovat oma lukunsa. En haluaisi minäkään, että kukaan lukee ystävälleni lähettämiäni kirjeitä, varsikaan aina ystävän poikaystävät ja aviomiehet.
Mutta kun tarkasti ajattelen, niin se tunne että minun tekstejäni ja ajatuksiani ei saa kukaan lukea, tulee siitä että joku MUU aiheuttaa ongelmia, joista pitää vaieta, tai olla hiljaa, joita pitää "käsitellä" salassa. Joskus myös toisten kertomat hävyttömät salaisuudet ovat enemmän taakaksi kuin arvaakaan. En pidä lauseista: " vanno ettet koskaan kerro kenellekään, mutta.."
Asia on yleensä jotain rumaa, joko henkilöä itseään tai muita halventavaa, tai toisen käden tietoa jostain kolmannesta. Utelias olen kyllä, mutta en haluaisi hautoa asioita jotka ovat raskaita, ja joita ei saa puhua koskaan ääneen.
Kuten isän alkoholismi, miehen pettäminen tai juopottelu, työkaverin harrastama sabotaasi..mikä vain.
Jos minulla on jotain salattavaa, se on yleensä tämän tyyppisiä asioita, "luurankoja". Ilmankin ihminen pärjäisi varmasti.
Parisuhteessa näitä ei ainakaan kannata salata, jos kuvittelee rakentavansa yhteistä elämää.

 

[Ei haittaa.]

Olin ollut sinkkuna pari vuotta ja etsin silloin kovasti vakituista parisuhdetta, yhden illan juttuja en harrastanut. Edellisestä parisuhdeyrityksestä (ja siis seksistä) oli kulunut kahdeksan kuukautta ennen kuin edes tapasimme, mutta pidin asiaa sekä niin vähäpätöisenä, että myös yksityisasiana, etten olisi sitä hänelle sen kummemmin halunnut selvitellä. Yksityisasiat ovat yksityisasioita. Noh, miespä siinä vänkää ja vänkää, sanoo vetävänsä ”omat johtopäätöksensä” jos en kerro ja uhkaa vielä lähteä autolla ajamaan. Pitihän se sitten kertoa ja tulos oli, että mies lähti suutuspäissään (!) kännissä ajamaan joka tapauksessa ja yritti vielä itsemurhaa sen päätteeksi.

Avoimuus ja rehellisyys siis kunniaan? Kannattiko olla avoin?!? Ei todellakaan! Minun yksityisasiani pysyvät nykyään entistä tiukemmin yksityisasioina, ml. entiset seksit, sähköpostit, kännyt, kalenterit, lompakot, käsilaukut, taskut yms. puolin ja toisin. Vaikka olisi kumppanilla kuinka paha mieli, niin raja on vedettävä johonkin. Luottamus on parisuhteen yksi tärkeimmistä tukipilareista, sekä vastavuoroisesti toisen luottamuksen kunnioitus.

No tässäkin tapauksessa avoimuus kyllä kannatti, kohde ei vain osannut ottaa sitä vastaan.
Tyypillistä on kyllä että pitää uudelle miehelle selitellä entisiä tekemisiään. Toisaalta pätee toisinkin päin.
Siitä yleensä alkaa se kuoren kiillotus ja siivous. Kun ei voi tiettyjä asioita kertoa toiselle ilman että hän saaa hepulin, niin olemalla tämmöisen ihmisen kanssa evää itseltään mahdollisuuden olla rehellinen ja avoin.

Oikeastaan pidän rehellisyttä mahdollisuutena, hyvänä tilaisuutena jonka kypsä ihminen voi antaa toiselle. Ei ole niinkään vapauttavaa onkia tai saada toiselta rehellisyyttä, kuin saada toiselta vapaus olla rehellinen, hyväksytty sellaisena kuin on.
Kun jätän joistain existä kertomatta uudelle miehelleni, evään itseltäni mahdollisuuden olla hänelle läheinen, hän ottaa minulta suuttumalla mahdollisuuden olla rehellinen.
Olen sitä mieltä että aina kannattaa kuitenkin koettaa suhdetta, jos se kaatuu siihen että on ollut yli 2 miehen kanssa nuorena, niin ehkä parempi niin.

 

[mianmar]

Pitihän se arvata, että täällä heti osattiin vetää kirjoituksesta ne radikaaleimmat esimerkit esille. No syy on minun, kirjoitin liian yleisesti enkä tarpeeksi tarkasti.

Missään nimessä en tarkoita, että toisella olisi omatoiminen oikeus mennä tutkimaan toisen kännykkää tai sähköpostia ei tällaista tarvitse hyväksyä. Mikään äärilaita ei mielestäni ole hyvä parisuhteen kannalta. Itse en ainakaan koskaan suostuisi elämään parisuhteessa, jossa kaikki on tiukasti salaista, mutta en myöskään suostu jakamaan täysin kaikkea toisen kanssa, varsinkin jos asia ei ole minusta kiinni (Lue: kolmannen osapuolen luottamukselliset tai muuten henk.koht. asiat).

Kuten inhorealisti mainitsi, niin itsekin koen terveeksi sen, että voi hyvillä mielin jättää sähköpostin auki tai kännykän pöydälle ilman, että toisen tarvitsee tuntea pakottavaa tarvetta juosta katsomaan mitä taas on kirjoiteltu muiden kanssa.

Yleensä jos jommalla kummalla osapuolella on jotain epäiltävää toisen käytöksestä, niin siihen monesti on syy! Olkoon syy sitten se, että toinen on epätoivoinen, epävarma, suhteessa on jotain vialla tai epäilykseen on jopa todellista syytä, niin aika harvoin toinen käyttäytyy haluaa tietää sähköposteista tai tekstareista ilman jonkinlaista syytä. Jos joku haluaa, niin tottakai tästä saa taas vedettyä monta hyvää provoa esille. Lähdetäänkö heti sillä liikkeelle, että ei kukaan terve ihminen halua toisten sähköposteja nähdä tms.

Kaiken lisäksi, miksi sitä itselle tärkeää ihmistä ei haluaisi tukea heikkona hetkenä. On eri asia, että henkilöllä on koko elämä heikkoa hetkeä ja hänelle aina tulee olla todistelemassa omaa rehellisyyttään, kuin että toisella on joskus se heikko hetki. Miksi silloin normaalina heikkona hetkenä ei voi toiselle näyttää sitä kännykkää tai sähköposteja otsikkotasolla tai jopa valikoiden antaa lukea, jotta hänelle tulisi parempi mieli?

Mielestäni mianmarin kirjoitus, että kyse ei ole siitä VOIKO toiselle näyttää sähköposteja vaan, että toinen vaatisi nähdä, on moniulotteisempi. Asia ei ole näin mustavalkoinen. Mitä silloin kun toisen vaatimus on suhteen kannalta oikeutettu? Ei ole vain yhtä tai kahta kertaa, kun olen kuullut ja lukenut tilanteesta, jossa ollaan oikeasti vaihdettu sähköposteja tai tekstareita väärässä tarkoituksessa (esim. flirttailu tai vakavampi) kolmannen osapuolen kanssa, ja kun asiasta on toinen puolisko kysynyt, niin ollaan suututtu tai vedottu omaan yksityisyyteen tai muuten menty puihin. Onko tällaisessakin tilanteessa toinen hullu ja turhaan mustasukkainen?

Jos olen jonkun mielestä epävarma tai ristiriitainen niin se on ok. Epäilijä varmasti on pätevä psykologi tai muuten asiaan vihkiytynyt henkilö, joka kykenee yhden kirjoituksen perusteella tekemään vedenpitäviä päätöksiä. Omiin elämäni arvoihin nyt sattuu kuulumaan avoimuus ja rehellisyys. Haluan myös auttaa omaa puolisoani vaikeissa tilanteissa jos vain voin. Otetaan esimerkiksi vaikka tilanne, jossa puolisoni olisi jostakin kumman syystä tullut hieman mustasukkaiseksi ja mikään muu ei häntä rauhoittaisi sillä kertaa kuin sähköpostien lukeminen, niin antasin hänen lukea kaikki sähköpostit, jotka eivät olisi luottamuksellisia. Jos tilanne olisi syystä tai toisesta (vaikea kuvitella) kärjistynyt niinkin pahaksi, että hän vaatisi nähdä luottamuksellisia sähköposteja, niin olisin valmis vaikka hänen edessään soittamaan tai lähettämän sähköpostin tälle luottamuksellisen postin lähettäjälle ja kysymään lupaa. Jälleen kerran, pointtina on se, että jos itse välitän toisesta, niin olen valmis hänelle todistamaan pelot turhiksi. Tietysti jälleen kerran sillä ehdolla, että tämän kaltainen toiminta ei ole jatkuvaa.

Onneksi olen puolisoni kanssa samoilla linjoilla asiassa ja se riittää minulle

Kyllä minä ymmärrän pointtisi. Eriäviä mieleipiteitä esitän kuitenkin ihan ilman mitään provosointia. Kuten itsekin totesit, olet ristiriitainen. Ihanaa että teillä on loistava parisuhde, mutta silloinhan tällaista kuvaamaasi tilannetta ei tule, eikö niin? Onko kaikki spekulointisi siis ihan vaan hypoteettista, koska se kuulostaa siltä että haluat olla vähän kaikkea mieltä. Spekuloidahan voi maailman tappiin asti, minusta kirjoituksesi on aika paljon ihan vaan sanahelinää.
Kirjoitit, että monesti mustasukkaisuuden yms takana on joku syy, minä kirjoitin että tällaisessa tilanteessa on jo vikaa luottamuksessa. Kirjoitit, että haluat olla puolisolle hyvä ja hälventää epäilyjä, minä kirjoitin että tällaista tilannetta ei tarvitsi edes tulla. Ymmärrätkö? Eli kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan, että olette niin avoimia ja rehellisiä, että kun vaimo epäilee sinua pettämisestä, sinä voit näyttää hänelle ihan ilman mitään suukopua sähköpostisi todisteeksi. Tässä minä näen ristiriitaa. Mikä olikaan pointtisi tehdä aloitus? Ilmaista kuinka erinomainen luottamus teidän suhteessa vallitsee ja jos joskus sattuu jotain sellaista mitä ei oikeastaan ikinä voiskaan sattua, sinä toimit näin hienosti. Kysyt: Mitä silloin kun toisen vaatimus on suhteen kannalta oikeutettu? Eli kun oletkin pettänyt?

Kyllä meillä tuetaan toista heikkona hetkenä, sanoisin että suhteemme perusta on juuri se, eli luottamus, eli toiseen luottaminen, eli se, että voi tukeutua toiseen heikkonakin hetkenä. Ajatus vaan siitä, että se heikko hetki olisi kuvaamasi kaltainen, ei ole todennäköinen.
Kysymyshän ei olekaan siitä, miten asiat on todellisuudessa, vaan miten haluasit niiden olevan. Ne voivat toki olla samakin asia. Ja olen aivan samaa mieltä kanssasi että asiat eivät ole niin mustavalkoisia.

Tämä ei ole hyökkäys sinua vastaan, vaan kritisoin ainoastaan kirjoitustasi ja sen synnyttämää kaikua, tunnetta. Kritiikkiä kai saa esittää, jos olenkin jostain eri mieltä. Tätähän tämä nettikirjoittelu on. Saat olla ihan rauhassa sitä mitä todellisuudessa olet, ja ole onnellinen jos sinulla on hyvä, luotettava kumppani ja parisuhde.

 

[Näitä on nähty]

"Jälleen kerran, pointtina on se, että jos itse välitän toisesta, niin olen valmis hänelle todistamaan pelot turhiksi. Tietysti jälleen kerran sillä ehdolla, että tämän kaltainen toiminta ei ole jatkuvaa. "


Tämä on varmastikin fiksuin ja viisain lause mitä palstalla on lausuttu.
Olen aivan samaa mieltä.
Jos ihminen on rehellinen, aikoo sellaisena pysyä ja on ollut sitä koko ajan, niin hänelle ei tuota mitään vaikeuksia, eikä hänellä ole mitään sitä vastaan, että näyttää ja osoittaa sen toiselle.