Yksityiselle tutkimuksiin?

20.03.2009
160
0
16
Lopetin syömästä pillereitä noin 9kk sitten. Menkat ovat sen jälkeen (kuten ennen pillereiden syömistäkin) olleet todella epäsäännölliset. Kierron pituus oli ensin reilut 40 päivää muistaakseni, sitten se lyheni 31 päivään ja nyt en ole edes perillä kiertopäivästä mutta menkat on ollut viimeksi elokuussa. Ja raskaana en siis valitettavasti ole.

Kävin lääkärillä (terveyskeskuksessa joo) ja sanoivat ettei sille mitään voi tehdä, ja että pitää tulla uudestaan jos menkat on puoli vuotta pois tai sitten kun on tasan vuosi yrittämistä takana. Ei tehnyt muita tutkimuksia kuin papakokeen ja otti kilppariarvot ja jotain muuta verikokeella, mutta ei siis ultraa tai muutakaan.

Tähän kuukautisvaivaan nyt enimmäkseen tarvisin apua, (ja toki lapsen saamiseenkin mutta ilmeisesti se on mahdollista vasta vuoden jälkeen), menee hermot kun ei yhtään tiedä milloin menkat alkaa ja harrastuksen takia esim. olisi ihan kiva tietää varautua. Sidettäkään kun ei viitsi koko aikaa pitää ettei tule mitään hiivaa.

Eli tietääkö kukaan minkähän hintaiseksi yksityisellä käynti voi tulla tässä tapauksessa jne..?
 
Yksityisellä maksu on joitakin kymppejä, riippuen kauanko vastaanotolla menee aikaa, ja ultraus 100e tuntumassa. Näistä on sitten ilmeisesti mahdollisuus saada kelakorvausta osa. Gyne voisi tosiaan kirjoittaa sulle kiertoja säännöllistäviä tabletteja.
"Arvauskeskuksen" lääkärit ei tiedä mitään näistä lapsettomuuskuvioista..
 
Morjens!

Mielenkiintoista, ettet ole saanut parempaa apua kk-vaivoihisi! Itse samassa tilanteessa olleena olen saanut keltarauhashormonia aloittamaan vuodon.
Tk lääkäreillä ei ainakaan meidän vastaanotolla ole ultrausmahdollisuutta. Oletko ottanut yhteyttä ehkäisyneuvolaan/perhesuunnitteluneuvolaan? Heillä on ainakin meidän kunnassa ultraalaite.
Itse olen käynyt paljonkin yksityisellä lapsettomuusklinikalla. Itselle maksettavaa on jäänyt noin 100-120e/käynti.
Suosittelen lämpimästi yksityiselle siirtymistä/käymistä. Vaikka lapsettomuuden raja on 12kk niin tapauskohtaisestihan aina edetään. Syy kuukautisten poisjääntiinhän pitää selvittää, vaikka raskaustoivetta ei olisi.

Tsemppiä!
 
Kiitos vastauksista :) :flower:

buppeli , tosiaan, minä mietin samaa, että miksi en saanut mitään apua... Olen lukenut netistä ja kuullut muiden kokemuksia, että lähes kaikki muut ovat kylläkin saaneet apua. Ja kun lääkäri sanoi ensin että "ei niille mitään voi tehdä", ja sitten että "kun kuukautiset ovat olleet puoli vuotta pois, sitten vasta niille tehdään jotain". Eli nyt kun mietin asiaa, niin nuo lääkärin kommentit olivat kyllä aika.. ristiriitaisia.

Minulla on vielä e-pillereihin resepti ja kun vähän käytin järkeä niin mietin että saisinkohan vuodon alkamaan syömällä yhden liuskan niitä? Mietin että jos se jotenkin "herättäisi" taas kehon toimimaan. Vai mitä mieltä olette?
 
Voi olla, että e-pillereillä saisi tulemaan vuodon, mutten osaa sanoa, että miten niitä uskaltaa aloittaa kesken?
Tai jos tarkemmin mietin, niin itselleni on joskus myös ehdotettu e-pillereiden syömistä jotta kk olisi säännölliset ja ne olisi aloitettu "kesken" kierron.

Suosittelisin lämpimästi käymään ultrauttamassa munasarjat, että jos sieltä löytyisi syytä, miksi kuukautiset eivät tule. Epäsäännöllinen kierto enteilee usein myös sitä ettei ovulaatiota tapahdu. En muista mikä ohjesääntö kierron pituuteen pätee, ettei ovulaatiota välttämättä tule ollenkaan. Ovulaation jälkeenhän kuukautisten on pakko tulla.

Itselläni on PCO, johon liittyy olennaisesti kk poisjäänti ja/tai erittäin epäsäännöllinen ja pitkä kierto, runsas karvoitus, ylipaino sekä ovuloimattomuus. PCO:n näkee ultraäänessä heti, jos sellainen on.
En silti sano, että sinulla näitä vaivoja olisi taikka että se sinua vaivaisi!

Jaksan vielä päivitellä lääkärisi asennetta myös siksi, että tuota keltarauhashormonia syödessä ei tarvitse seurata ultratutkimuksilla eikä siitä ole suurempaa vaaraa..
 
Ja vielä yksityisellä käymisestä.

Me saimme myös mielestämme asiatonta kohtelua julkisella. Siirryttyämme yksityiselle lapsettomuusklinikalle koimme, että asioitamme oikeasti hoidettiin. Heillä on enemmän aikaa keskittyä asiakkaisiin, paneutua ongelmiin ja asiat etenee todella ripeästi.

Vähän asian vierestä:
Me emme painoni takia siis saaneet hoitoa ollenkaan julkisella. Kolme julkisen lääkäriä sanoi, että syy on vain ja ainoastaan minussa, että ei mistä tarvitse edes tutkia. Yksityisellä tutkitaan heti molemmat ja kappas! Mieheni simpat eivät ensimmäisissä tutkimuksissa olleet todellakaan sitä parasta A-luokkaa!!
Tällä hetkellä kotiyrityskierto menossa, mutta lääkärit suosittelevat inseminaatiota sperman laadun vuoksi - seuraava näyte siis ollut parempi kuin ensimmäinen.

Tässä siis huomaa suuren eron julkinen vs. yksityinen!
Emme ole katuneet niitä rahamääriä yhtään, mitä yksityiseen on kulunut!
 
bubbeli no huhhuh minkälaista kohtelua olette saaneet! Hyvä että kuitenkin yksityisellä paremmin :)

Tosiaan, mulla ei muita oireita ole, olen ihan normaalipainoinen (178cm/75kg) ja en ainakaan itse ole huomannut mitään kamalaa karvankasvua... Nuo kuukautiset ovat ainut vaiva...

Pitää kokeilla kohta niitä e-pillereitä popsia jos ei muuten ala kuukautisia näkymään.
Muistelisin että syy siihen ,että pillerit pitäisi aloittaa kierron 1. päivänä, olisi se että silloin ainakin ollaan varmoja ettei ole raskaana ja ettei munasolu ole alkanut kypsyä (jolloin siis ehkäisyteho alkaa heti ensimmäisestä pilleristä alkaen)... Eli kun minä en kuitenkaan ole nyt raskaana ja ehkäisyteholla ei ole mitään merkitystä, niin uskoisin että voisin sen liuskan tässä kohta vetäistä :) Pitääpä tsekata josko resepti on vielä voimassa...

Lääkärin asenteesta vielä, olen vasta parikymppinen ja mietin josko se saattaa vaikuttaa siihen, vaikka ei todellakaan saisi. Mietin jo nyt että kyllä alkaa ketuttaa jos kuulen sen yleisen kommentin että "no te olette nuoria, kyllä teillä on aikaa". Mielestäni kylläkin asiaan olisi hyvä puuttua jo ajoissa, sillä jos lykkään asiaa paljon, paljon eteenpäin, niin en edes halua kuvitella kuinka hankalaa silloin on tulla raskaaksi, kun nytkin on vaikeaa :(
 
Tervehdys!

Tuohan kuulostaa ihan järkeenkäyvältä, että miksi aloitetaan kierron päivänä yksi pillerit.
En tosiaan lääkäri, joten en uskalla suositella mitään. Mutta asia on varmasti noin kuten kuvailit, joten periaatteessa.. Miksi ei? Oletko löytänyt muualta keskustelua aiheesta?

Resepti on voimassa 12kk sen päivämäärästä, jolloin myönnetty.
 
bubbeli hmm en kyllä muista milloin koko resepti on myönnetty :D pitääpä katsoa. Siskollani tosin on samoja pillereitä kuin minulla oli joten ehkä voin häneltä pummata yhden liuskan ;)

Ja joo, noi kommentit on kyllä jotain maailman rasittavinta kuultavaa :| ja sitten kun muutama hyvä kaveri tietää tästä meidän hommasta, niin yksi heistäkin sanoi että "no eeeihän teillä mikään kiire oo. Miks pitäis mennä jonnekki lääkärille kun te kerkeisitte ihan hyvin vaikka menisitte vasta parin vuoden päästä?"
Murrr! No miksi pitäis muka odottaa? Olisi pitänyt kysyä siltä. Ei kaveri ilmeisesti tajua kuinka kovasti me haluttaisiin saada lapsi.
 
Hei,

Ihmeellistä kohtelua olet saanut! Käy vaikka ihan tavallisella gynellä yksityisellä lääkäriasemalla. Hän kyllä ultraa ja voi varmasti kirjoittaa keltarauhaslääkityksen hoitamaan kiertoa. Toisinaan esim. Terolut -pillereillä käynnistetään menkat, jos ne ei muuten meinaa tulla ja niillä saa kiertoa muutenkin tasattua. Niin ja nuo terolutit on ihan halpoja lääkkeitä vielä. Gyne osaa myös paremmin arvioida, miten kannattaa edetä kuin toiveissa on lapsikin :) Tai sitten suoraan yksityiselle lapsettomuushoitoklinikalle. Esim. Tampereella Avalla eka käynti on ilmainen...Ollaan siis itse hoidossa tuolla Avalla...
 

Yhteistyössä