Mä aloitin opinnot yliopistolla, kun lapsi oli vähän yli 1-vuotias. Toisinaan ongelma oli se, että samaan aikaan suoritettavia pakollisia kursseja saattoi olla niin, että aamulla piti olla paikalla klo 9 eli lapsi päiväkodissa klo 8 ja viimeinen luento loppuu klo 19 eli pääsisin hakemaan vasta klo 20. Eihän tollain voi olla, joten sitten linsasin ja joskus sain jonkun tutun hakemaan lapsen päiväkodista. Lapsen takia olen kyllä lintsaillut aika paljon, laskenut rimaa aika alas. Se on ottanut luonnon päälle, kun on palautellut surkeita esseitä, joilla pääsee just ja just läpi.
Silti on ollut huono omatunto liian pitkistä päivistä. Välillä on sellaisia päiviä, ettei luentoja ole ollenkaan, joten on voinut tehdä muutaman tunnin töitä kotona ja hakea lapsen aikaisin. Välillä on ollut taas aivan liian pitkiä päiviä, ja ne näkee lapsessakin.
Lapsen oksennustauti tulee tietenkin just silloin kun yrität lukea illalla tenttiin tai kirjoittaa sitä esseetä. Ikinä ei kannata jättää mitään viimeiseen iltaan. Ylipäätään organisointia tää homma on vaatinut. Joskus kyllä kadehdin niitä kavereita, joilla on päivästä 16 tuntia aikaa tehdä omia juttujaan, töitä tai opiskelua. Mulla on ollut sellainen periaate, etten tee töitä silloin kun olen lapsen kanssa kotona. No muutaman kerran siitä on lipsuttu. Mutta eihän mulla ole aikaa edistää osaamistani ja uraani kun sen max 8 tuntia, mitä lapsi on hoidossa ja sitten illat kun lapsi on mennyt unille. Musta tuntuu, että mä häviän siinä aika paljon muihin verrattuna. Vaikka olen mielestäni pärjänny yh:ksi ihan hyvin, eihän työnantajia kiinnosta se, että on olosuhteisiin nähden pärjännyt ja tehnyt paljon. Ainakin mulla on sellainen olo, että mun pitää koko ajan selitellä jotain puutteita CV:ssä, vaikkakin opinnot ovat edenneet ihan sitä normaalitahtia ja olen tehnyt töitäkin tässä samalla.
Minulla on huonompaa oman alan työkokemusta kuin muilla vuosikurssini opiskelijoilla. En ole voinut lähteä toiselle puolelle Suomea kesätöihin, kun enhän saisi lasta vieraalla paikkakunnalla kunnalliseen päiväkotiin ellen luopuisi paikasta kotipaikkakunnalla. Muutenkin tuntuisi liian rajulta heittää lapsi kesäksi eri päiväkotiin oudolle paikkakunnalle. Joinakin kesinä olen ollut vain osan aikaa töissä. Se alkaa vähän uuvuttaa, kun ei saa olla koskaan lomalla kunnolla.
Mutta siis aika huonot asemat työmarkkinoilla mulla on verrattuna muihin. Vaikka joka kesä olen jotain oman alan hommaa tehnyt, ainakin työhaastatteluissa mulle siitä valitellaan, että onpa mulla tylsä CV. Ne mun työpaikat on vissiin olleet sitten säälittäviä. Mä alan olla aika vakuuttunut, että mä valmistun työttömäksi sitten kun valmistun.
Sosiaalinen elämä tietty myös vähän vähissä. Etenkin opintojen alussa porhalsin heti luennon jälkeen hakemaan lasta hoidosta, vaikka olisin ehkä voinut istua sen puoli tuntia kahvilla muiden kanssa. En ole käynyt missään illanistujaisissa tai muissa opiskelijariennoissa ja sen takia ei ole tullut tutustuttua kovinkaan hyvin kehenkään. Tää on varmaan vaan mun oma vika, mutta silloin opintojen alussa koin niin suurta ahdistusta lapsen hoitoon jättämisestä, että en halunnut pitää häntä minuuttiakaan ylimääräistä hoidossa.
