yksinhuoltajuuden hakeminen/tapaamattomuus?

Mitäs olette mieltä, miten kannattaa toimia - vai olenko kokonaan toimimatta?

Meillä on poika, 7v, jota biologinen isänsä ei ole tavannut KERTAAKAAN kahteen vuoteen, sitä ennen tapasi epäsäännöllisesti ja tapaamisissa oli pitkiä taukoja. Kolme vuotta sitten kävimme läpi oikeusprosessin, jossa bio sai itselleen joka 2. vkl tapaamiset, mutta yhtään ainoaa tapaamista ei tapahtunut sopimuksen mukaan (tapasi kyllä useamman kuukauden, kun olin suostuvainen rukkaamaan aikoja), sitten katosi yht'äkkiä kuin pieru saharaan ja poika jäi klassisesti odottamaan isää laukku pakattuna ja nalle kainalossa.

Elämässämme on ollut mies pojan vauva-ajoista lähtien ja olemme olleen jo vuosia naimisissa, poika pitää tätä miesä "oikeana isänä", tämän määritelmän hän on itse sanonut. Poika on kovasti suruissaan, kun bio on hänet hylännyt ja myös siitä, että hänellä on eri sukunimi, kuin minulla ja miehelläni. Muita lapsia meillä ei ole.

Kannattaako - millainen prosessi se on - hakea yksin huoltajuutta? En millään usko, että ex suostuu muuttamaan tätä yhteishuoltajuutta minulle yksin huoltajuudeksi ainakaan ilman oikeudenkäyntiä, mutta eihän meillä yhteishuoltokaan toimi - lainkaan! Koen ahdistavana ajatuksen, että jos minulle käy jotain, poika "joutuu" ihmiselle, joka ei häntä ole halunnut edes tavata omasta halustaan ja poika vietäisiin kotoaan ja mieheltä, joka häntä on hoitanut, kuin omaansa.

Minulla ei ole tarve repiä poikaa irti bioisiän suvusta, olemme pitäneet yhteyttä isovanhempiin bion "ohi" ja se tapahtuu jatkossakin, pojan takia. Mutta periaatteessahan joudun pyytämään bion allekirjoituksen pojan papereihin nyt kun koulu alkaa - sepä onkin sitten kiva tilanne, kun ukosta ei muutenkaan mitään ole kuulunut...

Mitä tekisitte minun sijassani? Oikeuteen ja yh? Vai olisitte "sorkkimatta nukkuvaa karhua"? Olimme ex:n kanssa puheväleissä, kunnes hän katosi pojan elämästä, nykyään ei aio olla puheväleissäkään, eikä ole tarvetta ollutkaan pariin vuoteen . Eron jälkeen ex uhkaili ja oli todella hankala - lähestymiskieltoon saakka, Nyt on ollut rauhallista, mutta takaraivossa tykyttää pelko, koska hän keksii taas tehdä jotain kiusaa (joksi luen sen viimeisimmän käräjäreissunkin, kun hän ei silti sopimusta noudattanut. Luuli vissiin haastaessaan, että kärsin, kun hän tapaa poikaa, mutta muistinkin aina kertoa, miten ihanaa on kun hän ottaa pojan ja me saamme miehen kanssa aikaa olla kaksin )

 

Murr, pistää kyllä vihaksi nuo oman sukupuolen edustajat joskus. :ashamed:

Ehdottomasti hakisin itse yksinhuoltajuutta.
Enkä usko että menettäisit huoltajuutta tuossa tapauksessa, olethan jo poikaasi hoitanut hyvinkin pitkään, ja ukkosi taas edes ole nähnyt omaa poikaansa...


Kyllähän nyt aikuisilla tulee aina joskus riitaa (isompaakin), mutta miksi siihen pitää lähes aina vetää ne lapset mukaan ja pilata heidän lapsuutensa tuollaisilla pikkumaisilla asioilla.. :headwall: :/ :'(

 

Juu, en mitenkään pelkää, että menettäisin huoltajuuden tms. Enemmänkin sitä, jos vaikka joudun onnettomuuteen ja kuolen, "joutuu" poika biolle, ainakin periaatteessa. Ja toki on aika epätodennäköistä, että oikeasti kuolisinkaan, mutta jännä, miten semmoistakin tässä tilanteessa pelkää välillä :headwall:

Nyt on ollut tosiaan rauhallista, kun ex:stä ei ole mitään kuulunut, mutta varmasti taas riehaantuu, jos/kun haastan oikeuteen. Pojalle nyksä on isä, on ollut sitä tosiaan ihan vauva-ajoista, jotta sinänsä ei koe, että lapsi kärsii valtavasti, onhan hänellä ollut aina pysyvä sama isähahmo ja hänen sukunsa, jolle poika on oma ja "oikea" lapsenlapsi, toki olisi hienoa, että poika saisi tuntea bio-isänsä ja hänen sukunsakin kunnolla, vaikka meistä perheenä ei tullut mitään (oli väkivaltaa ja semmoista, josta lapsi takuulla olisi kärsinyt enemmän).


Millainen on prosessina tuo huoltajuuden muutos, onko joku hakenut muutosta yhteishuoltajuudesta yksnhuoltajuuteen? Mikä oli päätös, entä kulut? Kaiken järjen mukaan ex tässä tilanteessa voisi hävitä, maksaako hän sitten myös minun oikeudenkäyntikulut, jos sitä vaadin, jos hän ei yllätä ja suostu asianajajan kirjeen perusteella paperia allekirjoittamaan, mitä suuresti epäilen?

 

Toi sun tarinasi on ihan kuin omanikin!
Mulla 5v. poika ja ihan samat kuviot tällä hetkellä kuin sinullakin.

Olen jo pitkään miettinyt virallista yh:n hakua!
Mietin vain millainen prosessi siitä tulee,kun pojan isä ei hevillä anna yksinhuoltajuutta,vaikka ei poikaansa juurikaan tapaa.

Lupauksia,lupauksia ja lupauksia toisensa perään vaan tullut,mutta ei sitä toteutusta laisinkaan..

 

Moi! olen käynyt äskettäin läpi tälläsen jutun että jouduin hakemaan yksinhuoltajuuden..
ota yhteyttä lastensuojeluun ja siellä lastenvalvojaan! auttaavat kyllä asioissa kun kerrot tilanteen rohkeasti vain..minäkin pelkäsin tuota prosessia mut ammatti ihmiset auttoivat ja neuvoivat! nyt on kaikki taas hyvin ja saan seurata rauhassa kun poitsu kasvaa! =) ...
t. 2v. pojan isi..

 

Olin itseasiassa jo keväällä asianajajaani yhteydessä tästä asiasta, mutta päätin vielä miettiä ja ennen kaikkea antaa kesän mennä, miksi pilata kesä moisella asialla? Ja lisäksi mitä pitempään tapaamattomuutta jatkuu, sen enemmän aika on puolellani, eikö? Ehkä syksyllä kerään voimani ja ryhdyn taisteluun, sillä tiedän, että suosiolla ex ei huoltajuutta anna, oikeuteen mennään takuulla. Todennäköisesti hoidan asian suoraan asianajajan kautta, sossuun ex ei ole ennenkään tullut juttelemaan ja oikeudessa on ennenkin käyty ja silti ex ei pidä kiinni tapaamisista, vaikka hän haastoi oikeuteen. Joskus ex "uhkasi" silläkin, että mieheni olisi "pakko" adoptoida poika, mutta kun hän tajusi, että se sopisi meille, alkoi kiusaaminen tapaamisilla ja nyt on tapaamisista väännetty kohta 7 vuotta (emme olleet aviossa ja lopullinenero tuli, kun poika oli muutaman viikon, uusi mies tuli, kun poika oli 8kk paikkeilla, joskin 2 vuoteen ei olla väännetty, kun kaverista ei ole kuulunyut pihaustakaan, enkä ole mummolassa kuulumisia kysellyt. Sossuun sopi yhteisen tapaamisen 3kk tapaamattomuuden jälkeen, mutta teki "oharit").

On se kyllä ihme, että tänäpäivänä näitä vastaavia juttuja on paljon - kuka aiheuttaa tapaamisiin ongelmia, kuka ei tapaa ollenkaan tai tapaa miten sattuu. Itselleen siinä etä eniten hallaa tekee, ei entiselle puolisollee, kuten ainakin meidän tapauksessa hän luulee |O . Ja lapsikin tästä kärsii. Kumman sitkeässä aikuisillakin ihmisillä on käsitys biologinen isä = "oikea" isä, meillä ei näin ajatella - eikö se, joka isän hommaa moitteettomasti hoitaa kuitenkin ole "oikea" isä, vaikka ei biologinen olekaan, varsinkin, jos biologinen ei hommaansa hoida - siis ei isältä voi viedä hänen paikkaansa, mutta lapsi tarvitsee "oikean" isän ja "oikean" äidin, ihan sama, onko kyseessä biologinen tausta vai ei? Meillä mieheni ja lapsen suhde on vastaava, kuin voisi olla adoptiosuhteessakin (vaikka kyllähän monet puhuu silloinkin adoptiovanhemmasta ja "oikeasta" vanhemmasta :headwall: .

Miten prosessi etenee, tuleeko eteen kaikki kotiselvitykset yms? Vai onko näin pitkän ajan jälkeen jo "selvää pässinlihaa", että ex ei huoltajana hommiaan hoida? Sinänsä meille kyllä saa tulla sossusta selvitystä tekemään, mitään negatiivista ei ole piilossa ja ihan mielenkiintoista se olisi heidän käydä ex:nkin luona

 

Täälä myös samantyylinen tilanne ja mietin tuota yksinhuoltajuuden hakua. Isän ja pojan tapaamiset eivät ole kertaakaan toteutuneen niin kun ne paperilla lukevat...Näkevät ainoastaan jos minä itse kuskaan poikaa jonnekkin isää näkemään. Nyt mennyt reilu kuukausi että eivät ole nähneet ollenkaa.. Poika on nyt 3v3kk joten ei ihan vielä ole tuollasia koulu tms juttuja mut niitä simlällä pitäen mä oon aattellu kans tuota prosessia.. yritän kuitenkin vielä jos saisin isän kanssa sovittua tuon yksinhuoltajuuden,muuten kun ollaan hyvissä väleissä.. Mitä mä nyt hermostun noista tapaamattomuuksista...
Tsemppiä ap:lle

 

Minulla on ollut samankaltainen tilanne jo yli neljä vuotta. Lapsen isä ei avoeromme jälkeen ole ollut missään yhteydessä (yli 4 v.) minuun tai lapseensa. Hain näillä perusteilla yksinhuoltajuutta yhteishuoltajuuden tilalle. Palkkasin asianajajan (paikallisista oikeusaputoimistoista saa edullisesti apua), joka hoiti kaikki asiat käräjäoikeuden ja asianomaisen suuntaan. Tampereella käräjäoikeus suosii kirjallista käsittelyä suullisen sijaan. Kirjoitimme haasteen joka meni käräjäoikeuden kautta isälle. Tämä vastasi haasteeseen kirjallisesti. Minä olin varannut vielä mahdollisuuden vastata hänen lausumaansa ja käytin myös tuon mahdollisuuden koska isän lausuma oli pelkkää valetta ja täynnä asiattomuuksia. Sen jälkeen saimme päättää tyydymmekö oikeuden päätökseen kirjallisten näyttöjen perusteella vai haluammeko suulliseen käsittelyyn. Tyydyin kirjalliseen, koska minulla oli selvä näyttö ettei isä ole nähnyt omasta tahdosta lastaan. Oikeuden päätös oli luettavissa kansliassa muutaman viikon kuluttua. Sain yksinhuoltajuuden sillä perusteella, että yhteishuoltajuus edellyttää vanhempien yhteisymmärryksessä tehtyjä YHTEISIÄ päätöksiä. Tämä ei meidän kohdalla ollut mahdollista. Edukseni katsottiin myös se, että olin avaamassa mm. pankkitiliä lapselle. Rahojen käyttämiseen tililtä olisi pitänyt aina pyytää isältä allekirjoitus. Siis jokapäiväiseen elämään. Miten siis isä, joka ei ole tietoinen lapsensa menoista voi päättää lapsen rahojen käytöstä? Samoin mahdollisiin viisumeihin ja passiin olisi tarvittu isän allekirjoitukset. Olennaista lienee ollut myös se, että minä pidän yhä lapseni vuoksi yhteyttä isän puolen sukuun.

Oma tarinani päättyi siis onnellisesti. Aikaa koko prosessiin kului puolisen vuotta ja rahaa noin 300 euroa. Sain rauhan loppu elämäkseni, joten KYLLÄ KANNATTI!