Yksinhuoltajan tuet?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Laskin kelan mukaan kuinka paljon tukea saisin, jos tulisi ero.

Eikö yhteishuoltajuudessa, jossa vanhempi siis asuu ainoastaan toisella vanhemmalla ole samat oikeudet kuin yksinhuoltajalla? Näin ainakin ymmärsin, että esimerkiksi elatustuet saa myös, vaikka olisi yhteishuoltajuus?

Meillä on kaksi lasta:

Miten nuo lapsilisän yhkorotukset tulevat, yhdelle lapselle vai molemille tuo 48,55?

Eli kun yhdestä lapsesta tulee 104,19 ja toisesta 115,13, niin jos molempiin tulee korotus, on tuo summa 267,87 ja tästähän ei lähde edes veroja.

Sitten elatus kahdesta lapsesta kelan minimin mukaan 151,85 e/k x 2 = 303,7 eikä veroja oteta tästäkään.

Saan siis automaattisesti 571,57 euroa.

Olen opiskelija ja saan 298 euroa opintotukea ja lainaa voin ottaa sen 300? euroa kuussa. Yleistä asumistukea saan lähes täydet, niin että maksan siitä vuokrasta itse suunnilleen 100-150 euroa.

Ei tietenkään puhuta mistään huimista summista, mutta tämän mukaan en joutuisi hakemaan toimeentulotukea.

Onko asia siis näin? Pelottaa, että tässä tulee ero ja että miten pärjään näiden kahden pienen kanssa. Toivottavasti pystytään sopimaan riidat ja puhumaan asioista niinkuin normaalit ihmiset (mitään vakavaa ei ole siis sattunut, lähinnä raha on se mistä meidän riidat johtuvat). Mutta olisi mukavaa tietää, miten todellisuudessa nämä asiat sitten menisivät eron tullessa?

Onko laskelmani oikein...tarkoitan siis tuota lapsilisää ja elätustukea, noista muista ette voikaan tietää.
 
"Yyhoo"
Automaattisesti ei saa elatustukea Kelasta, ellei lapsi ole avioliiton ulkopuolinen. Vaatii sopimuksen joko lastenvalvojalta ja siltikin pitää "odottaa" että isä ei maksa. Tai sitte käräjäiokeusesta päätös elatuksesta.
 
ap_
[QUOTE="Yyhoo";28290361]Automaattisesti ei saa elatustukea Kelasta, ellei lapsi ole avioliiton ulkopuolinen. Vaatii sopimuksen joko lastenvalvojalta ja siltikin pitää "odottaa" että isä ei maksa. Tai sitte käräjäiokeusesta päätös elatuksesta.[/QUOTE]

Siis en tarkoittanut, että automaattisesti saisin sen kelalta, mutta eikö elatus olisi isältäkin suunnilleen tuon suuruinen? Eli isän kuuluisi elatusmaksut maksaa, vaikka olisi yhteishuoltajuus?
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja haku on hyvä keksintö;28290372:
http://kaksplus.fi/sisalto/haku-1618?q=yksinhuoltajan+tuet&submit.x=0&submit.y=0
Juu...kävin katsomassa. En löytänyt ainakaan nopeasti katsottuna, että tuleeko tuo lapsilisän korotus nyt jokaiseen lapseen? Oli annettu esimerkkejä lähinnä yhdestä lapsesta.
 
"vieras"
elatustuki ei ole mikään jokaiselle yksinhuoltajalle/lapsen kanssa ilman toista huoltajaa asuvalle maksettava tuki, vaan lapsen etävanhempi on elatusvelvollinen lastaan kohtaan.
Mikäli elatusvelvollisella ei ole tuloja tai tulot ovat pienet, elatusvelvollinen voi tehdä sopimuksen jonka mukaan hän maksaa vähemmän kuin mitä elatustuki on jolloin mahdollisesti erotus maksetaan kelasta tai koko elatustuki tulee kelalta.

Mutta siis etävanhemman elatusvelvollisuus ei todellakaan erotessa häviä mihinkään. Eikä elatustuki ole mikään yksinhuoltajan etuus samalla tavalla kuin lapsilisän yksihuoltajakorotus, joka on ainoa yksinhuoltajalle maksettava niistä kuuluisista "yh-tuista"joista tälläkin palstalla aina meuhkataan.
Yh-korotuskin muuten poistuu mikäli yksihuoltaja muuttaa asumaan uuden puolison kanssa, siitä huolimatta että uusi puoliso ei ole elatusvelvollinen puolisonsa lapsia kohtaan
 
"vieras"
joo yh tuet menee juuri noin kun katsoit. jokaista lasta kohtaan tulee lapsilisänkorotus ja lastesi isä joutuu maksamaan elatusta jonkun tietyn summan kuussa per lapsi. Se lasketaan lastenvalvojalla miehen tuloista tai sitten päätätte keskenänne summan. Meillä summa oli 220e / lapsi. jos lastesi isällä ei ole varaa maksaa, niin kela maksaa sen minimin eli 150/lapsi. Siitä en ole ihan varma meneekö se miehelläsi sitten perintään?
 
leski
leskeksi jääminen ei ole itse aiheutettua, jos ihmiset koskaan ajattelisivat ennakkoon, mitä se oikeasti tarkoittaa, elämä menee hyvin, on kaikki asiat kunnossa, yks kaks rysähtää, esim. puoliso kuolee tapaturmaisesti, kaikki asiat on sen jälkeen sekaisin. Itse jäin leskeksi 10 vuotta sitten, lapset olivat iältään 15 ja 11, oli asuntovelkaa, puolison tulot lakkaa heti kuolinpäivästä, koko elämä on sekaisin, kyllä lesken eläke kuuluu leskelle, ja kun pääset jotekin rysähdyksen yli tai saat jotenkin itsesi kokoon, alat vetämään koko helahoitoa yksin, nyt 10 vuoden jälkeen minulla on yksi lapsenlapsi, elämä hymyilee ja muistot säilyy.
.
 

Yhteistyössä