Yksinhuoltaja avioliitossa

Niin löytyisköhän täältä niitä muitakin joilla on samanlainen tunne... Ihan kuin olisi yksinhuoltaja avioliitossa. Mies ei tee yhtään mitään lasten kanssa tai saatika vaihda vaippaa tai voi edes syöttää heitä. Tuntuu todella raskaalta hoitaa kaikki työt itse - heräillä yöllä itkuihin, hoitaa päivät ja illat kun mies on tullut töistä. Ei hetkeäkään "omaa aikaa".

Jos on samanlaisia tuntemuksia, laita yksityisviestiä ja vaihdetaan vaikka mese os.

 

Minulla myös vastaava tilanne, joka kärjistyi lastenvalvojalla käyntiin. Ollaan käyty myöskin perheneuvolassa, mutta ne käynnit eivät herätelleet miestä mitenkään. Tällä lastenvalvojalla kun käytiin juttelemassa niin isäntä heräsi huomaamaan että perheen eteen pitää jotakin tehdä, ja nyt olen saanut omaa aikaa ihan kivasti. En enää keksinyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin valvoja. Siellä päätettiin että kokeillaan kuukausi niin, että sovitaan päivät jolloin minä hoidan lasta ja milloin isäntä hoitaa ja näin saatiin vapaata tasaisesti molemmille. Joten katsotaan nyt sitten näin. Lastenvalvojalla käynti ei välttämättä merkitse sitä, että kimpsut ja kampsut laitetaan jakoon ja erotaan. Minä en vain enää keksinyt mitään muuta ratkaisua kuin ero, jolloin olisin saanut omaa aikaa kun lapsi olisi ollut isällään. Onneksi valvoja osasi työnsä ja ehdotti tällaista ratkaisua.

 

No juu, täytyy myöntää, että väliin on tälläinen tunne.
Ennen lapsen hankintaa oli jo kyllä puhettakin, että päävastuu tulee olemaan minulla. Miehen työn laatu on sellainen. eli ei mitään työaikoja tyyliin kello 8-16 ja paljon myös reissun päällä.
Niin, tavallaanhan mun on siis pitänyt jo olla varautunut tähän, että yksin lapsesta käytännössä päävastuun kannan. MUTTA kyllä välistä ottaa rajusti päähän, kun esimerkiksi se, että saan järjestettyä miehen hoitamaan lasta siksi aikaa, että pääsen itse esim parturiin tms... Hieman vaikea selittää tätä. Mies ei siis pahana pidä, että hänen apuaan pyydän, mutta kuitenkin kaikki tapahtuu juuri hänen aikataulunsa mukaan. Miehellä on viellä työn lisäksi kaikkea muuta omaa, harrastukset, talon remontointi jne. Perheelle annetataan aikaa, jos muilta hommilta joutaa. Joten itse olen saanut unohtaa omat harrasteet. Siitä tosin voin ihan osin itseänikin syyttää, kun en tarpeeksi hanakasti ole harrasteilleni mahdollisuuksia vaatinut. Mummotkin hoitaisi lasta ihan mieluusti. Mutta minä kun pidän tuota isukkia ensisijaisena hoitajana lapsellemme. Hänen on minusta ja yhtälailla oltava kahdestaan pojan kanssa.
Nyt odotan toista lastamme, ja olenkin leikkisästi uhkaillut olevani 2 viikkoa synnärillä, että miekkonen saisi rauhassa "totutella" pojan kanssa kotona oloon. Väliin kun on sellainen olo, että mies sitten vaatisi multa aika paljon myös näissä kotihommissa (hoitovapaalla kun olen). Tästä kyllä kävimme keskustelua lähiaikoina. Minä kun purin hälle olevani niin stressaantunut siitä,että en ehdi pyykätä ja siivota jne siihen tahtiin kun olis tarve. Mies sitten käski löyhätä otetta, että ei aina niin siistiä tarvi ollakkaan... mutta kun itseäkin häiritsee jos keittiössä kaaos tms...

hieman kausittain menee tämä aatos tästä tilanteesta. Väliin suututtaa ihan äärettömästi, mutta toisinaan taas ihan hyväkin olla. Nyt juuri ollut sellainen jakso, että mies on ehtinyt kotosalla vain kääntyä. Mutta onneks nyt olen jaksanut ihan hyvin. Mutta kuitenkin sanoin hänelle, että voisi nyt jotenkin korvata tän jatkuvan poissa olonsa. Keksisi sitten jotain piristystä minulle. Hän jopa taisi ymmärtää mitä hain takaa. Väliin kun on sellainen olo,että mies ei ymmärrä sitä, että tämä raskauskin teettää omat tepposensa naisparan mielelle. Ihan jo tuon väsymyksenkin takia, mutta etenkin sen läheisyyden kaipuun...

 

Kirjoittelin jo toiseen aiheeseen riidastamme...

Noh, meillä on tilanne kärjistynyt just osittain tän aiheen takia, eli oon ollu pitkään kotona; kaksi peräkkäistä raskautta ja hoitovapaatakin jonkun verran. Koko sen ajan olen hoitanu huushollin ja lapset pääasiassa yksin eikä mies ole paljoa osallistunut, satunnaisesti.

Jos minun on tarvinnut päästä esim parturiin tai ostoksille (vaate ostoksille lähikaupunkiin) niin useimmiten mies on vienyt lapset vanhemmilleen hoitoon ja he sitten taas ovat "ihmetelleet suureen ääneen", että mitä sielläkin teen kun en voinut ottaa lapsia mukaan...

Eikä minulla osittain tästä syystä paljon vaatteita olekkaan, suurin osa vaatteistani on peräisin ajalta ennen lasten syntymää...

Ja muutenkin miehen mielestä minulla ei saisi olla mitään "omaa elämää", vaan tavallaan hänen täytyisi ensin hyväksyä kaikki asiat. Esim. ystäviäni hän on yrittänyt valikoida; suositellut tavallaan jotain ja toisen taas haukkunut ihan totaalisesti.

Nyt sitten syksyllä aloitin koulutuksen ja kuinka ollakaan, sama meno jatkuu. Olen tosi väsynyt jo.

Ja sitten raha asiat... Olen työtön ja aloittamani koulutus on ns. työllisyyskoulutus. Saan työttömyyspäivärahaa. Lapset ovat hoidossa vieraalla päivät, ja tämä maksaa rahaa... Lapsilisät tulevat tililleni.

Maksan itse omat laskuni (puhlasku, auton kulut, ym kaikki omani) lasten laskut, jos niitä tulee esim. vakuutukset, kaikki lasten vaatteet, pääasiassa kaikki ruokaostokset. Penniä saa venyttää. Ja nyt mies on puhunut et minun pitäis maksaa puolet päivähoitomaksuista eli 100e/kk. Se on tosi paljon kun muuhunkin pitäisi jäädä.

Jos joku tietää, että onko hän oikeassa niin kertokaa, etten tappele turhasta... mutta jos hän on oikeassa, niin EIHÄN MINULLA OLE VARAA ELÄÄ PARISUHTEESSA. Jos olisin yh niin vuokrankin jälkeen minulle jäisi enemmän rahaa käyttöön kuin nyt, jos siis saisin minimielatusmaksut (118e/lapsi/kk), asumistuen, yh korotuksen lapsilisiin, ja sitten nämä omat työttömyyskorvaukseni.

Toivottavasti edes joku sai selvää ja pääsi jyvälle ongelmastani/ongelmastamme!