Yksinäisyyden sietokyvystä

[Dynamiitti]

Tässä olen vaan sivusta seurannut joidenkin lapsettomien ihmisten elämää. Lähinnä sitä miten heidän kykynsä kohdata edes hetkellinen yksinäisyys on todella olematonta. Heti masennutaan jos ei pääse jonnekin hengailemaan.

Toinen juttu on se että koko ajan pitäisi olla tavoitettavissa. Jos ei esim. heti vastaa mesessä niin se on sen merkki heti että on tämän ihmisen hylännyt. Miusta on vähän kummallista sellainen tunnin välein mesessä huhuilu ja jos ei jaksa/pääse vastaamaan heti niin sitten soitetaan puhelimella perään että mitä puuhaat ja missä olet? :snotty: En voi mitään mutta välillä tuntuu että kilahtaa totaalisesti.

Mistä tuollainen täydellinen ihmisriippuvuus voi oikein johtua? En voi ymmärtää oikein ihmisiä joilla ei ole mitään muuta tekemistä tai elämää kuin muut ihmiset. Kaikki onnellisuus on riippuvaista vain muista.

Itse viihdyn vallan mainiosti itsekseenkin. Tarvitsen omaakin aikaa. Ei ole koskaan ollut mikään ongelma olla yksin. Tietty lasten kanssa nyt ei koskaan samalla tavalla yksin ole kuin lapseton on henkisesti. Ymmärrän että toiset on hyvin sosiaalisia mutta eikö sellainen ole jo neuroosi että ahdistuu heti jos joutuu olemaan pienen hetken yksin? Miksi joillekin on niin hirveän vaikeaa keksiä mielekästä tekemistä itselleen?

 

[Amp2]

Tiedätkö minulla oli yksi ystävä, joka kanssa soitteli ja jos ei vastannut niin sitten tuli viestiä, että hylkäsin hänet. Meni totaalisesti hermo, puheluja+viestejä+mese, melk. koko ajan, ainoastaan yöllä saattoi tulla vaan pari viestiä/puhelua.

Ei olla yhteydessä enää, sillä tuntui että hänen kanssaan on oltava kaikki tai ei mitään.
Ja tykkään olla yksin ja tuollainen älytön riippuvaisuus AHDISTI

 

[TNT]

Juice: Kaksoiselämää

 

[Huspati Huta]

Minusta yksin oleminen ja yksinäisyys ovat eri asioita ja minusta ap puhuu enemmän yksin olemisesta kuin yksinäisyydestä.

 

[vieras]

Kai se riippuu ihmisestä. Mä oo lapseton ja miehetön, enkä oo kovin kauaa asunu nykyisellä paikkakunnalla, joten paikallisia ystäviä ei vielä oo, jotain puolituttuja vaan.
Ja voin kyllä vallan mainiosti olla yksin, välillä toki soittelen sisarusten, vanhempien ja muualla asuvien ystävien kanssa, mutta en edes tunne itteeni yksinäiseksi

 

[Rosa]

Tuttua. Minullakin on yksi lapseton kaveri, joka laittelee viestejä ja soittelee hyvin usein. heti jos en vastaa, n.puolen tunnin sisällä tms. hän hätääntyy ja ihmettelee! Hän ei jotenkin käsitä sitä, että minä en ehdi pienten lasten äitinä päivystämään puhelinta 24/7, hän ei jotenkin hahota että sinkkuna ja lapsettomana on "vähän" enemmän" aikaa tekstailla ja rupatella puhelimessa.

 

[Dynamiitti]

Minusta yksin oleminen ja yksinäisyys ovat eri asioita ja minusta ap puhuu enemmän yksin olemisesta kuin yksinäisyydestä.

Joo.. tuota ajoin kyllä takaa. Siis elämässä väistämättä eteentulevissa tilanteissa joissa joutuu olemaan itsensä kanssa. Nuo lapsettomat ihmiset eivät sikäli ole yksinäisiä koska heillä ystäviä on mutta eivät vain osaa olla hetkeäkään ilman jonkun ihmisen läsnäoloa.

 

[-Jonttu-]

Ap taitaa nyt seata kaksi asiaa toisiinsa. Se, että on yksinäinen, ei ole sama kuin se, että osaako olla itsekseen.

Ja sitäpaitsi eiköhän se ole ihmisestä kiinni, kuka viihtyy yksin ja kuka ei. Tuo että puhut lapsettomien ihmisten yksikseen olemisen sietokyvystä, taitaa johtua myös siitä, että heillä on enemmän aikaa. Perheissä jos sitä yksinolemista joskus tulee, sitä pidetään juhlahetkenä.

 

[Dynamiitti]

Ap taitaa nyt seata kaksi asiaa toisiinsa. Se, että on yksinäinen, ei ole sama kuin se, että osaako olla itsekseen.

Ja sitäpaitsi eiköhän se ole ihmisestä kiinni, kuka viihtyy yksin ja kuka ei. Tuo että puhut lapsettomien ihmisten yksikseen olemisen sietokyvystä, taitaa johtua myös siitä, että heillä on enemmän aikaa. Perheissä jos sitä yksinolemista joskus tulee, sitä pidetään juhlahetkenä.

Ehkä se on noinkin. Kyllä monet tuntemani sosiaaliset ihmiset osaavat luonteestaan huolimatta olla yksinkin. Ovat sikäli sinut itsensä kanssa, mutta eikö se ole aika ahdistavaa elämää jos pitää olla 24/7 koko ajan jossain menossa ettei tarvitsisi vahingossakaan kohdata itseä?

 

[-Jonttu-]

Ovat sikäli sinut itsensä kanssa, mutta eikö se ole aika ahdistavaa elämää jos pitää olla 24/7 koko ajan jossain menossa ettei tarvitsisi vahingossakaan kohdata itseä?

Minä taas en pystyisi juoksemaan jossain 24/7. Vaikka olenkin lapseton, arvostan jokaista hetkeä, jolloin saan olla rauhassa itsekseni tai puolisoni kanssa.

 

[Dynamiitti]

Ovat sikäli sinut itsensä kanssa, mutta eikö se ole aika ahdistavaa elämää jos pitää olla 24/7 koko ajan jossain menossa ettei tarvitsisi vahingossakaan kohdata itseä?

Minä taas en pystyisi juoksemaan jossain 24/7. Vaikka olenkin lapseton, arvostan jokaista hetkeä, jolloin saan olla rauhassa itsekseni tai puolisoni kanssa.

Niin olen minäkin aina arvostanut ennen lapsia koska miulla on aina ollut hyvin tärkeitä harrastuksia jotka vaativat aika paljon sitä itsenäistä uppoutumista. Jotkut taas eivät tunnu juuri osaavan tehdä mitään yksinäisyyttä vaativaa vaan mieluummin jaaritellaan päivät pitkät kaverin kanssa mesessä tms. jos ei päästä heitä näkemään. Tulee vain sellainen olo että onko heillä lainkaan mitään OMAA pääomaa elämässä jos kaikki elämässä tapahtuu toisten kautta?

 

[-Jonttu-]

Niin olen minäkin aina arvostanut ennen lapsia koska miulla on aina ollut hyvin tärkeitä harrastuksia jotka vaativat aika paljon sitä itsenäistä uppoutumista. Jotkut taas eivät tunnu juuri osaavan tehdä mitään yksinäisyyttä vaativaa vaan mieluummin jaaritellaan päivät pitkät kaverin kanssa mesessä tms. jos ei päästä heitä näkemään. Tulee vain sellainen olo että onko heillä lainkaan mitään OMAA pääomaa elämässä jos kaikki elämässä tapahtuu toisten kautta?

Liekö heillä sitten jokin yksinjäämisen pelko, tai pelko että päivän kuumimmat aiheet eivät enää sivuakaan heidän elämäänsä. En tiedä. Nykyään kaikenlainen BB-kulttuuri ottaa enemmän sijaa, ja jokaisen pitäisi olla jotenkin erityinen ja tuoda itseään esille ihan jatkuvasti. Ehkä sekin osaltaan vaikuttaa siihen, ettei ns "omaa elämää" haluta elää tavallisesti ja tylsästi. Jokaisen päivän pitäisi vaan olla täynnä glamouria, skandaaleja ja hohdetta.

 

[Dynamiitti]

Niin olen minäkin aina arvostanut ennen lapsia koska miulla on aina ollut hyvin tärkeitä harrastuksia jotka vaativat aika paljon sitä itsenäistä uppoutumista. Jotkut taas eivät tunnu juuri osaavan tehdä mitään yksinäisyyttä vaativaa vaan mieluummin jaaritellaan päivät pitkät kaverin kanssa mesessä tms. jos ei päästä heitä näkemään. Tulee vain sellainen olo että onko heillä lainkaan mitään OMAA pääomaa elämässä jos kaikki elämässä tapahtuu toisten kautta?

Liekö heillä sitten jokin yksinjäämisen pelko, tai pelko että päivän kuumimmat aiheet eivät enää sivuakaan heidän elämäänsä. En tiedä. Nykyään kaikenlainen BB-kulttuuri ottaa enemmän sijaa, ja jokaisen pitäisi olla jotenkin erityinen ja tuoda itseään esille ihan jatkuvasti. Ehkä sekin osaltaan vaikuttaa siihen, ettei ns "omaa elämää" haluta elää tavallisesti ja tylsästi. Jokaisen päivän pitäisi vaan olla täynnä glamouria, skandaaleja ja hohdetta.

Tuon yksinjäämisen pelon olen huomannut. Pelätään että toinen ei välitä jos ei saada heti toista kiinni silloin kun itse halutaan. Se on sitten heti epäluottamuslause jos ei vastata juuri sillä kellonlyömällä mesessä tai puhelimessa. Aina saa selitellä ettei vastaamattomuus tarkoita mitään tarkoituksellista hylkäämistä.

Tässä vastikään uskalsin sanoa suoraan hienovaraisesti eräälle ihmiselle mitä hänen läheisriippuvuudstaan ajattelen ja oikeastaan helpotti vaikka ahdistikin miten hän siihen mahtaa suhtautua. Ihan hyvä keskustelu syntyi oikeastaan.

 

[TNT]

...yksinäisyys sydämmessä katkeriksi pisaroiksi tiivistyy - siinä yksinäisyyden on seuraus, siinä on sen syy...