Yksinäisiä lapsia?

["aapee"]

...kellään? Meillä jatkuvana ongelmana ekaluokkalaisen yksinäisyys sen jälkeen kun kaksi hyvää kaveria muutti pois. Mikään ei ole sinällään pielessä, ei ole kiusattu, kiusaaja tms. ja koulussa on hyvin kaveriporukassa mukana. Mutta vapaa-ajalla ei saada ketään meille leikkimään eikä kukaan pyydä kylään. On niin paljon jo yritetty kaikenlaista, ettei enää jaksa. Harrastuksia on, ja liikutaan ympäriinsä, mutta mistään ei ole löytynyt sen enempää kaveria kuin ennenkään.

Missä tahansa muualla ollaan (esim. kauempana asuvat sukulaiset), yhteistä säveltä tuntuu syntyvän helposti vieraidenkin lasten kanssa, mutta kotikulmilla on porukasta ulkona. Ei ilmeisesti vaan ole sattunut samanhenkistä kaveria enää kohdalle. Muuttokin välillä käynyt mielessä, niin pahalta tuntuu kun lapsi on yksin.

Varmaan löytyy muitakin samanlaisa, miten olette toimineet ja onko toiveita että joskus helpottaa?

 

["äiti"]

[QUOTE="aapee";23363317]...kellään? Meillä jatkuvana ongelmana ekaluokkalaisen yksinäisyys sen jälkeen kun kaksi hyvää kaveria muutti pois. Mikään ei ole sinällään pielessä, ei ole kiusattu, kiusaaja tms. ja koulussa on hyvin kaveriporukassa mukana. Mutta vapaa-ajalla ei saada ketään meille leikkimään eikä kukaan pyydä kylään. On niin paljon jo yritetty kaikenlaista, ettei enää jaksa. Harrastuksia on, ja liikutaan ympäriinsä, mutta mistään ei ole löytynyt sen enempää kaveria kuin ennenkään.

Missä tahansa muualla ollaan (esim. kauempana asuvat sukulaiset), yhteistä säveltä tuntuu syntyvän helposti vieraidenkin lasten kanssa, mutta kotikulmilla on porukasta ulkona. Ei ilmeisesti vaan ole sattunut samanhenkistä kaveria enää kohdalle. Muuttokin välillä käynyt mielessä, niin pahalta tuntuu kun lapsi on yksin.

Varmaan löytyy muitakin samanlaisa, miten olette toimineet ja onko toiveita että joskus helpottaa?[/QUOTE]


Itse miettisin ensin onko lapsen mielestä yksinolo ongelma. Tärkeintähän on että koulussa on kavereita. Lisäksi jos tuon ikäisellä on harrastuksia, niin hän kyllä tapaa aika paljon muita. Yksin olokin on lapsen levon ja kehityksen kannalta tärkeää.

Kun omalla lapsellani oli yksinäisyyteen liittyviä ongelmia, teimme seuraavia asioita:
-koulun vaihto (hänet jätettiin täysin ulkopuoliseksi koulussa, opettajat olivat sitä mieltä että lapsia ei voi koulussa pakottaa olemaan kenenkään kanssa vaan saavat vapaasti muodostaa piirinsä ja jättää ulkopuolelle ne joita ei piireihin haluta)
-uudessa koulussa kartoitin mitä muut lapset harrastaa ja lapseni aloitti saman harrastuksen yhden lapasen nro 1kanssa, josta tykkäsi
-sitten toinen lapsi nro 2 pyysi lastani toiseen harrastukseen kanssaan
-ja lapseni aloitti uuden harrastuksen, jota kehui lapselle nro 1 joka halusi myös aloittaa saman harrasrtuksen
-ekat synttärit järjestin niin että kaikki luokan samaa sukupuolta olevat lapset kutsuttiin meille kylään, paljon pizzaa ja huumorileffa; tärkeää: kutsussa oli lapseni puhelinnro ja pyyntö että jokainen lapsi vastaa tulevansa – näin lapseni sai kaikkien puhelinnumerot!
-olen aktiivinen luokan retkien järjestämisessä
-kutsuimme yhden kivan luokkakaverin meidän perheen kanssa risteilylle ja he vastavuoroisesti kutsuivat meidän lapsen heidän mökille viikonlopuksi


Auttaisivatko nämä alkuun?

 

["aapee"]

Kiitos, olipa kiva vastaus ja vähän erilaisia neuvoja. Koulun vaihto ei onnistu, menee niin pitkälle seuraava koulu ettei onnistu käytännön syistä. Muutto on käynyt mielessä kun siihen olisi muitakin syitä, mutta toisaalta samat ongelmat voivat olla edessä muuallakin. Mutta harrastuspuolta, synttäreitä jne. voisi miettiä vielä. Passiivinen en ole ollut, mutta vastakaikua ei oikein mistään tule :/ Lapsessakaan ei erityistä 'vikaa' ole, on ollut aiemmin hyviä kaverisuhteita.

Lapsi kokee yksinäisyyden isoksi ongelmaksi, vaikuttaa arkeen monin tavoin. Vähän lohdutti taannoinen uutinen, että moni lapsi kokee olonsa yksinäiseksi nykyään, ei vällttämättä ole yhtään hyvää ystävää. Täytyy liittyä tähän aikaan jotenkin.

 

[meneekö näin?]

eikös se ole selvä, että jos muksut harrastaa, pelaa, roikkuu netissä, kulkee vanhempien huushollien väliä ja mitä vielä, niin jostain se aika sitten on pois. Harvemmin tästä puolesta vaan puhutaan, kun on niin tärkeää vain keskittyä siihen, että jaksaako se kultanuppu sitä rumbaa miten hyvin.

Ja sitten tietysti vielä tuo, että vanhemmat valikoi niitä ystäviä, ja sitten mahdolliset kuljetusongelmat kun ominpäinhän ei kai sovi lapsia liikkumaan päästää...

 

["äippä"]

Me muutettiin viime kesän alussa noin 30km:n päähän entisestä paikasta, paikkakunta vaihtui samalla. Uudessa paikassa ei juuri 6v. täyttänyt ole saanut juurikaan kavereita. Eskarinkin aloittaa vasta syksyllä ja tarhassa ei ole, kun olen vielä kotona lasten kanssa (nuorempi 1,5v.) Välillä tuntuu ihan tosi pahalta lapsen puolesta, kun selvästi kaipaa kaveria ja samanikäistä seuraa ja tottui jo siihen, kun asuttiin kaupungissa kerrostalossa, jossa oli paljon samanikäisiä leikkikavereita. Perhekerhoissakin täällä on vain nuorempia lapsia ja puistoissa ei juuri koskaan ole ketään. Virikepaikkaa hain nyt talvella pariksi päivää viikossa tarhasta, mutta ei saanut. Naapurustossa asuu noin vuoden-kolme vuotta vanhempia poikia, muutaman kerran heidän kanssaan touhuillut, mutta heillä nähtävästi omat kuviot ja harrastukset, kun ei meidän poika oikein mahdu joukkoon ja on arka itse menemään pyytämään esim. ulos.

Itkenyt olen monta kertaa asiaa, kun tuntuu niin pahalta. Toki välillä käydään kylässä ja meillä käy kavereita, mutta aika harvoin nykyään, kun välimatkaa on ja päivisinkään harvalla autoa käytössä, kuten ei meilläkään. Onneksi se eskari alkaa syksyllä, toivon sydämeni pohjasta, että sieltä poika saa kavereita!

 

[kotona seurannut]

No meillä kyllä hommasi koulusta kaverreita itselleen ja sitä myötä alkoi tulemaan laajempi kaveri piiri, on jokseenkin huolestuttavaa jos ei koulussakaan saa kavereita itselleen että miksi? Pienet lapset tutustuu toisiin paljon helpommin ja alkavat kavereiksikin paljon helpommin ja sitä myötä leikkivät keskenään, pitää antaa aikaa ja mahdollisuus totutella toisiin kavereihin ihan rauhassa kun ei se varmaan jatkuvaa ole kuitenkaan.

 

["aapee"]

[QUOTE="äippä";23367012]Me muutettiin viime kesän alussa noin 30km:n päähän entisestä paikasta, paikkakunta vaihtui samalla. Uudessa paikassa ei juuri 6v. täyttänyt ole saanut juurikaan kavereita. Eskarinkin aloittaa vasta syksyllä ja tarhassa ei ole, kun olen vielä kotona lasten kanssa (nuorempi 1,5v.) Välillä tuntuu ihan tosi pahalta lapsen puolesta, kun selvästi kaipaa kaveria ja samanikäistä seuraa ja tottui jo siihen, kun asuttiin kaupungissa kerrostalossa, jossa oli paljon samanikäisiä leikkikavereita. Perhekerhoissakin täällä on vain nuorempia lapsia ja puistoissa ei juuri koskaan ole ketään. Virikepaikkaa hain nyt talvella pariksi päivää viikossa tarhasta, mutta ei saanut. Naapurustossa asuu noin vuoden-kolme vuotta vanhempia poikia, muutaman kerran heidän kanssaan touhuillut, mutta heillä nähtävästi omat kuviot ja harrastukset, kun ei meidän poika oikein mahdu joukkoon ja on arka itse menemään pyytämään esim. ulos.

Itkenyt olen monta kertaa asiaa, kun tuntuu niin pahalta. Toki välillä käydään kylässä ja meillä käy kavereita, mutta aika harvoin nykyään, kun välimatkaa on ja päivisinkään harvalla autoa käytössä, kuten ei meilläkään. Onneksi se eskari alkaa syksyllä, toivon sydämeni pohjasta, että sieltä poika saa kavereita![/QUOTE]

Toivottavasti, meillä eskari ei tuonut mukanaan muuta kuin sen eskarin. Siellä oli paljonkin kavereita, ulkopuolella ei. Onko siellä mitään harrastusmahdollisuuksia lapselle?

Voi olla osittain totta mitä joku kirjoiti, että perheiden elämä on aika menevää nykyään, asutaan useammassa kodissa, on harrastuksia jne. Tämä näkyy meilläkin päin.