Voi kiitos teille rohkaisevista sanoistanne!
Nippusipuli, minä olen itseasiassa jo oikeastaan vihjannutkin äidilleni myös tuosta 30 takarajasta, sama raja siis itsellä. Tai kun tämä kohdun rakennevika todettiin, totesin äidilleni että minä en kyllä kolmekymppiseksi odota, löytyy miestä tai ei... ja olen jo pari vuotta tässä asiaa hänen nähtensäkin kipuillut, teki viime vuonna aika kipeää kattoa vierestä kun moni ikätoveri sai esikoisensa. Tähän asti tuo on vaan katsellut myötätuntosesti, mutta veikkaan ettei varmaan silti tiedosta, kuinka vahva tämä ajatukseni on lapsen hankkimisesta yksin...
Eli siksi veikkaan että jos/kun joskus asian julki tuon hoitojen tullen, niin vastustusta tulee.
Itekin yritän olla kärsivällinen. En nyt tiedä tuleeko täällä nyt vähän ikävää katsetta täällä tästä sanoa, mutta mulla elämäntilanne on vaan vielä se että opinnot on hitusen vaiheessa. Tai ammatti on ennestäänkin, mutta toisen opinnot menossa. Omasta mielestäni olisi vain käytännöllisempää hankkia lapsi tässä vaiheessa, sitten tehdä opinnot loppuun ja aloittaa työelämä, kuin että odotan sinne valmistumiseeni, vastavalmistuneena kun koen että olisi jotenkin "pakko" ensin mennä vuodeksi pariksi töihin ja olisi äkkiä jo yli kolmekymppinen... Kokisin opiskelijaelämän joustavammaksi pienen taaperoikäisen hoidon kannalta. Ja olisihan ne hoidotkin helpompi sovittaa yhteen opiskelun kuin työaikojen kanssa...
Mutta siis tämä opiskelijuus on se yksi syy miksi veikkaan että tulen saamaan vastustusta ajatuksilleni... olkoonkin että jos aloittaisin hoidot vasta ensi vuonna, on hyvin mahdollista että ehtisin jopa valmistumaan ennenkuin onnistaisi, heh.
Kun veikkaan ettei näillä mun vaivoillani sitä lasta kovin heti saada...
Välillä tuntuu vain kovin ankealle. Alle parikymppisenä vielä haaveili ainakin neljästä lapsesta ja siitä että saisin esikoiseni nuorena... Ja nyt sitten pelkää ettei edes koskaan tule äidiksi. Se se varmaan mulla eniten jouduttaa liikoja odottelemasta - jos olisin ns. normaali, ilman näitä vaivojani, ei tekisi niin pahaa odotella joitain vuosia vielä. Ehkä...
Vaan mietinnän tasollahan tämä on. Pitää malttaa liiat pohdinnat sinne leikkauksen jälkeen vatvottaviksi. Pitäisi vaan muistaa että todellisuudessa on vielä nuori ja ei sen lapsen saamisen pitäisi mahdotonta olla, vaikka olisi vaikeaa.
Nippusipuli, minä olen itseasiassa jo oikeastaan vihjannutkin äidilleni myös tuosta 30 takarajasta, sama raja siis itsellä. Tai kun tämä kohdun rakennevika todettiin, totesin äidilleni että minä en kyllä kolmekymppiseksi odota, löytyy miestä tai ei... ja olen jo pari vuotta tässä asiaa hänen nähtensäkin kipuillut, teki viime vuonna aika kipeää kattoa vierestä kun moni ikätoveri sai esikoisensa. Tähän asti tuo on vaan katsellut myötätuntosesti, mutta veikkaan ettei varmaan silti tiedosta, kuinka vahva tämä ajatukseni on lapsen hankkimisesta yksin...
Eli siksi veikkaan että jos/kun joskus asian julki tuon hoitojen tullen, niin vastustusta tulee.
Itekin yritän olla kärsivällinen. En nyt tiedä tuleeko täällä nyt vähän ikävää katsetta täällä tästä sanoa, mutta mulla elämäntilanne on vaan vielä se että opinnot on hitusen vaiheessa. Tai ammatti on ennestäänkin, mutta toisen opinnot menossa. Omasta mielestäni olisi vain käytännöllisempää hankkia lapsi tässä vaiheessa, sitten tehdä opinnot loppuun ja aloittaa työelämä, kuin että odotan sinne valmistumiseeni, vastavalmistuneena kun koen että olisi jotenkin "pakko" ensin mennä vuodeksi pariksi töihin ja olisi äkkiä jo yli kolmekymppinen... Kokisin opiskelijaelämän joustavammaksi pienen taaperoikäisen hoidon kannalta. Ja olisihan ne hoidotkin helpompi sovittaa yhteen opiskelun kuin työaikojen kanssa...
Mutta siis tämä opiskelijuus on se yksi syy miksi veikkaan että tulen saamaan vastustusta ajatuksilleni... olkoonkin että jos aloittaisin hoidot vasta ensi vuonna, on hyvin mahdollista että ehtisin jopa valmistumaan ennenkuin onnistaisi, heh.
Kun veikkaan ettei näillä mun vaivoillani sitä lasta kovin heti saada...
Välillä tuntuu vain kovin ankealle. Alle parikymppisenä vielä haaveili ainakin neljästä lapsesta ja siitä että saisin esikoiseni nuorena... Ja nyt sitten pelkää ettei edes koskaan tule äidiksi. Se se varmaan mulla eniten jouduttaa liikoja odottelemasta - jos olisin ns. normaali, ilman näitä vaivojani, ei tekisi niin pahaa odotella joitain vuosia vielä. Ehkä...
Vaan mietinnän tasollahan tämä on. Pitää malttaa liiat pohdinnat sinne leikkauksen jälkeen vatvottaviksi. Pitäisi vaan muistaa että todellisuudessa on vielä nuori ja ei sen lapsen saamisen pitäisi mahdotonta olla, vaikka olisi vaikeaa.