Yksinäinen nainen keinohedelmöityksessä?
- Viestiketjun aloittaja Rapulainen
- Ensimmäinen viesti
Olen käynnistänyt yksin lapsen hankinnan ja tositoimet Fertinovassa olisi tiedossa heti kun aika olisi siihen otollinen, toivottavasti pian. Jännät ajat, mietityttää sujuuko kaikki odotusten mukaan. Olisi kiva päästä jakamaan ajatuksia yksityisemmin kerhon puolelle. Olisiko mahdollista?
Heippa
Olen vasta löytänyt tämän hyvän palstan ja jo lukenutkin monia aikaisempia viestejä. Mielessäni olisi itsellänikin jossakin vaiheessa lapsen hankkiminen omin päin. Biologinen kello on alkanut kilkuttaa kovasti, kun tuli juuri 35 v täyteen...
Haluaisin tietää, kuinka kauan kestää alkututkimukset, visiitit ym. ennen kuin päästään itse asiaan, eli siemenet päästään "istuttamaan"?
Oma ongelmani on se, että asun ulkomailla, mutten mielelläni menisi täällä noihin hoitoihin. Eli jos tulen Suomeen, siihen pitää varmaan varata useita visiittejä ja sitoutua pitkiksi ajoiksi kerrallaan? Riippuen tietysti siitäkin, kuinka nopeasti tärppää. Ja täytyykö joka tapauksessa, vaikka paikat ovat kunnossa, aloittaa hedelmällisyyshoidotkin onnistumisen maksimoimiseksi? Ehkä näitä onkin täällä jo käsitelty, mutta ovat vielä aika vieraita nuo lääketieteelliset termit.
Kiitos jo etukäteen avusta!
Olen vasta löytänyt tämän hyvän palstan ja jo lukenutkin monia aikaisempia viestejä. Mielessäni olisi itsellänikin jossakin vaiheessa lapsen hankkiminen omin päin. Biologinen kello on alkanut kilkuttaa kovasti, kun tuli juuri 35 v täyteen...
Haluaisin tietää, kuinka kauan kestää alkututkimukset, visiitit ym. ennen kuin päästään itse asiaan, eli siemenet päästään "istuttamaan"?
Oma ongelmani on se, että asun ulkomailla, mutten mielelläni menisi täällä noihin hoitoihin. Eli jos tulen Suomeen, siihen pitää varmaan varata useita visiittejä ja sitoutua pitkiksi ajoiksi kerrallaan? Riippuen tietysti siitäkin, kuinka nopeasti tärppää. Ja täytyykö joka tapauksessa, vaikka paikat ovat kunnossa, aloittaa hedelmällisyyshoidotkin onnistumisen maksimoimiseksi? Ehkä näitä onkin täällä jo käsitelty, mutta ovat vielä aika vieraita nuo lääketieteelliset termit.
Kiitos jo etukäteen avusta!Olen itse pienen lapsen yksinhuoltaja. Luin näitä kirjoituksianne aika kauhun sekaisin tuntein.
Tässä ei kukaan tunnu miettivän tukiverkkoa ja jaksamista vaan kaikki toitottavat vain hoitoja siellä ja täällä ja muuta sellaista, joka yksinhuoltajan tajuntaan tuntuu tosi kumman pinnalliselta sooloilulta. Sen sijaan, että mietitte, mistä maasta saatte mitäkin hoitoa, käykääpä yksinhuoltajakerhoissa ja esim. sosiaalitoimistoissa kyselemässä neuvoja ihan yksinhuoltajan arkipäiväiseen elämään, josta moni ei varmaan edes aavista mitään. Vaikka lapset ovat ihania, niiden hoitaminen on yksinään välillä todella kovaa, eikä toimivaa tukiverkkoa korvaa mikään!
Kun vauvaa odotellaan maailmaan, kaikki mielellään lupaavat innoissaan, vaaleanpunaisilla laseilla katsoen auttaa ja kannustaa, mutta kuinka moni ihan oikeasti sitten jaksaa seistä vierellä? Ja kuka ihan oikeasti ehtii? On kiireitä ja omia menoja jne, eikä aina parhainkaan ystävä kykene auttamaan juuri silloin, kun väsymys tai sairaus iskee yksinäiseen äitiin. Tiedän omasta kokemuksesta!
Sairauden iskiessä on tosi kovaa, kun ei meinaa jaksaa edes sängystä nousta itsekään. Masennus tai muut mielenterveysongelmat eivät myöskään ole harvinaisia yksinhuoltajilla. Kuka on tukena, jos voimat kertakaikkisesti loppuvat? Itselleni kävi juuri näin, ja voin vakuuttaa, että kovilla oltiin.
Äitimyytti on voimakas, eivätkä äidit juurikaan kerro jaksamisen vaikeudesta. Etenkään yksinhuoltajat, jotka ovat usein ylpeitä, eivätkä halua näyttää heikkouttaan. Tästä saattaa olla seurauksena juuri masennus, kuten itselleni kävi.
On kivaa, että on monia pärjääviä yksinhuoltajia; suurin osa varmasti pärjääkin hienosti! On myös niitä, joilla on hyvä ja todellinen tukiverkosto, mutta halusin kertoa omakohtaista kokemusta myös toisenlaisista ongelmista, koska moni kirjoittaja tuntuu täällä jotenkin hyvin naiivilta. Vaikka halu lapsesta olisi voimakas, niin kannattaa kyllä ihan oikeasti miettiä, mihin on ryhtymässä ja mitä pystyy lapselleen tarjoamaan. Kyse on kuitenkin hänenkin elämästään, ja jokainen äiti haluaa lapselleen kuitenkin kaikkein parhainta!
Tässä ei kukaan tunnu miettivän tukiverkkoa ja jaksamista vaan kaikki toitottavat vain hoitoja siellä ja täällä ja muuta sellaista, joka yksinhuoltajan tajuntaan tuntuu tosi kumman pinnalliselta sooloilulta. Sen sijaan, että mietitte, mistä maasta saatte mitäkin hoitoa, käykääpä yksinhuoltajakerhoissa ja esim. sosiaalitoimistoissa kyselemässä neuvoja ihan yksinhuoltajan arkipäiväiseen elämään, josta moni ei varmaan edes aavista mitään. Vaikka lapset ovat ihania, niiden hoitaminen on yksinään välillä todella kovaa, eikä toimivaa tukiverkkoa korvaa mikään!
Kun vauvaa odotellaan maailmaan, kaikki mielellään lupaavat innoissaan, vaaleanpunaisilla laseilla katsoen auttaa ja kannustaa, mutta kuinka moni ihan oikeasti sitten jaksaa seistä vierellä? Ja kuka ihan oikeasti ehtii? On kiireitä ja omia menoja jne, eikä aina parhainkaan ystävä kykene auttamaan juuri silloin, kun väsymys tai sairaus iskee yksinäiseen äitiin. Tiedän omasta kokemuksesta!
Sairauden iskiessä on tosi kovaa, kun ei meinaa jaksaa edes sängystä nousta itsekään. Masennus tai muut mielenterveysongelmat eivät myöskään ole harvinaisia yksinhuoltajilla. Kuka on tukena, jos voimat kertakaikkisesti loppuvat? Itselleni kävi juuri näin, ja voin vakuuttaa, että kovilla oltiin.
Äitimyytti on voimakas, eivätkä äidit juurikaan kerro jaksamisen vaikeudesta. Etenkään yksinhuoltajat, jotka ovat usein ylpeitä, eivätkä halua näyttää heikkouttaan. Tästä saattaa olla seurauksena juuri masennus, kuten itselleni kävi.
On kivaa, että on monia pärjääviä yksinhuoltajia; suurin osa varmasti pärjääkin hienosti! On myös niitä, joilla on hyvä ja todellinen tukiverkosto, mutta halusin kertoa omakohtaista kokemusta myös toisenlaisista ongelmista, koska moni kirjoittaja tuntuu täällä jotenkin hyvin naiivilta. Vaikka halu lapsesta olisi voimakas, niin kannattaa kyllä ihan oikeasti miettiä, mihin on ryhtymässä ja mitä pystyy lapselleen tarjoamaan. Kyse on kuitenkin hänenkin elämästään, ja jokainen äiti haluaa lapselleen kuitenkin kaikkein parhainta!
Kevään auringolle
Viestisi oli ihan asiallista pohdintaa, mutta otahan huomioon, että varmasti suurin osa täällä kirjoittavista ja lasta yksin haluavista on jo miettinyt päätöstään varmasti hyvin kauan ja tehnyt omat plus ja miinus -vertailunsa vauvan hankinnan suhteen. Tuskin täällä kovin naiivia porukkaa liikkuu. Itsekin olen jo nimimerkin mukaisesti 35v ja nähnyt jo kaikenlaista - mukaan lukien vauvaperheitä ja yksinhuoltajia, eli ei nyt ihan ruusunpunaisin lasein tätä maailmaa katsella.
Palstan kutsumasi "naiivi" vaikutelma voi johtua siitä, että täällä kirjoittavat ovat omat pohdintansa jo suorittaneet ja päätös tehtynä (ehkä monen vuoden tuloksena!). Palsta on nimenomaan asiallista ja käytännöllistä tietoa varten, kun tulee itselle parhain aika aloittaa lasten hankkiminen. Mitä tulee tukiverkostoihin sun muihin äitiä tukeviin asioihin, uskon, että lasta tosissaan yksin hankkivat huomioivat nämäkin seikat.
Itselläni on mahtava tilaisuus asua kahdessa maassa, joten omassa tilanteessani voin jopa valita verkostoni. Toisten taustoja ja elämäntilanteita tuntematta ei kannata lähteä arvostelemaan. Tsemppiä joka tapauksessa omaan arkeesi yksinhuoltajana, teet arvokasta työtä!
Viestisi oli ihan asiallista pohdintaa, mutta otahan huomioon, että varmasti suurin osa täällä kirjoittavista ja lasta yksin haluavista on jo miettinyt päätöstään varmasti hyvin kauan ja tehnyt omat plus ja miinus -vertailunsa vauvan hankinnan suhteen. Tuskin täällä kovin naiivia porukkaa liikkuu. Itsekin olen jo nimimerkin mukaisesti 35v ja nähnyt jo kaikenlaista - mukaan lukien vauvaperheitä ja yksinhuoltajia, eli ei nyt ihan ruusunpunaisin lasein tätä maailmaa katsella.
Palstan kutsumasi "naiivi" vaikutelma voi johtua siitä, että täällä kirjoittavat ovat omat pohdintansa jo suorittaneet ja päätös tehtynä (ehkä monen vuoden tuloksena!). Palsta on nimenomaan asiallista ja käytännöllistä tietoa varten, kun tulee itselle parhain aika aloittaa lasten hankkiminen. Mitä tulee tukiverkostoihin sun muihin äitiä tukeviin asioihin, uskon, että lasta tosissaan yksin hankkivat huomioivat nämäkin seikat.
Itselläni on mahtava tilaisuus asua kahdessa maassa, joten omassa tilanteessani voin jopa valita verkostoni. Toisten taustoja ja elämäntilanteita tuntematta ei kannata lähteä arvostelemaan. Tsemppiä joka tapauksessa omaan arkeesi yksinhuoltajana, teet arvokasta työtä!
Kyllä se on vaan *hieman* eri asia tulla yksinhuoltajaksi ns. itsellisenä naisena kuin että joutuu siihen rooliin esim. miehen jättäessä.
Naiset jotka tällä tavoin haluavat perheen, ovat kaikki miettineet asiaa monelta eri kantilta. Eikä varmasti vähiten juurikin tuota tukiverkostoa.
Komppaan KOLKYTVIIS kommenttia tuosta naiiviuden tunteesta. Se johtuu todennäköisesti juuri siitä että asiaa on jo pohdittu (omalta osaltani meni reilu vuosi) kaikilta suunnilta ja päätös on vihdoin tehty. Sitten sitä löytää samassa tilanteessa olevia naisia ja huomaa saavansa myös täältä tukea. Me nimittäin tapaamme myös ihan livenä, jo lapselliset ja sitä kovasti toivovat! Silloin saakin mielestäni olla hieman lapsellisen innostunut!
Itselleni ei yksinhuoltajuus tuonut mitään yllätyksiä. Olin varautunut esim. siihen että lapsi saattaa valvottaa ja niinhän tuo valvottikin. Reilun vuoden ikään asti heräiltiin x kertaa yössä.
Oman luonteen herätessä on vastaan tullut erinäisiä haasteita mutta ei mitään mistä ei normaalijärkinen nainen selviäisi.
Ja kyllä tämä äitiys on ollut elämäni parasta aikaa, mistään syystä en pois vaihtaisi! Tykkään niin kovasti että nyt on toinen tulossa . Enkä pelkää edelleenkään ettenkö pärjäisi myös tulevaisuudessa!
Naiset jotka tällä tavoin haluavat perheen, ovat kaikki miettineet asiaa monelta eri kantilta. Eikä varmasti vähiten juurikin tuota tukiverkostoa.
Komppaan KOLKYTVIIS kommenttia tuosta naiiviuden tunteesta. Se johtuu todennäköisesti juuri siitä että asiaa on jo pohdittu (omalta osaltani meni reilu vuosi) kaikilta suunnilta ja päätös on vihdoin tehty. Sitten sitä löytää samassa tilanteessa olevia naisia ja huomaa saavansa myös täältä tukea. Me nimittäin tapaamme myös ihan livenä, jo lapselliset ja sitä kovasti toivovat! Silloin saakin mielestäni olla hieman lapsellisen innostunut!
Itselleni ei yksinhuoltajuus tuonut mitään yllätyksiä. Olin varautunut esim. siihen että lapsi saattaa valvottaa ja niinhän tuo valvottikin. Reilun vuoden ikään asti heräiltiin x kertaa yössä.
Oman luonteen herätessä on vastaan tullut erinäisiä haasteita mutta ei mitään mistä ei normaalijärkinen nainen selviäisi.
Ja kyllä tämä äitiys on ollut elämäni parasta aikaa, mistään syystä en pois vaihtaisi! Tykkään niin kovasti että nyt on toinen tulossa
. Enkä pelkää edelleenkään ettenkö pärjäisi myös tulevaisuudessa!vai niin, no yksi naiivi ilmoittautuu myös, mun kirjoitukset aiemmin saattaa kuulostaakin tosi pinnallisilta kun en vielä tuntenut väkeä joiden kanssa täällä kirjoittelin. suuret todelliset ajatukset ja tunteet puhuin perheeni kanssa moneen moneen kertaan ennen tätä projektia. ja nyt kun olen tutustunut useisiin itseellisiin äiteihin, he ovat kaikki todella kypsiä, kouluttautuneita ja sivistyneitä ihmisiä ja ennenkaikkea äitejä suurilla sydämillä, meidän ero normi yh.n on juurikin se, että olemme alusta asti tienneet olevamme yksin. mulla on itseellistä äitiyttä takana nyt reilu vuosi, lapsi ei nuku vieläkään öitää, on sairastettu jne. ja siltikin haaveilen ja toivon saavani sen kakkosen pian. väsyneitä äitejä löytyy kyllä sankoin joukoin myös parisuhteessa olevista äideistä ja ehkäpä hieman kärjistäen he tuntuvat useammin väsyneemmiltä kuin minä.
itseelliseksi äidiksi tuleminen on pitkä tie, me juttelemme psykologien kanssa ja lääkärit tietävät mitä tekevät ja kenellekin... en kiellä etteikö vauva-arjen vaatimukset tulisi monille yllätykseksi, mutta sen tarkemmin meitä tuntematta ja etenkään kun et ole kirjautuneena meidän nykyiseen uuteen kerhoon missä kaikki mainitsemasi aiheet on puitu moneen kertaan niin olet mielestäni täysin jäävi sanomaan meistä yhtään mitään.
roosanäiti ent. jennuli
muoks. ja minua järkyttää ennenkaikkea se että sie tulet lukemaan ketjua jostain ihmeen syystä ja kirjoitat meidän olevan pinnallisia sooloilijoita, tosi loukkaavaa tekstiä, me ollaan kaikki naisia joilla on suuri haave lapsesta, omasta lapsesta ja paljon annettavaa lapselle, jos sinua on elämä kohdellut huonosti niin se ei oikeuta sinua arvostelemaan meitä missään määrin. hermostun todella harvoin, mutta sinun kirjoitus oli juuri sellainen mitä ei pysty ymmärtämään, suosittelen että kirjoitat aiheesta josta todella tiedät jotakin.
itseelliseksi äidiksi tuleminen on pitkä tie, me juttelemme psykologien kanssa ja lääkärit tietävät mitä tekevät ja kenellekin... en kiellä etteikö vauva-arjen vaatimukset tulisi monille yllätykseksi, mutta sen tarkemmin meitä tuntematta ja etenkään kun et ole kirjautuneena meidän nykyiseen uuteen kerhoon missä kaikki mainitsemasi aiheet on puitu moneen kertaan niin olet mielestäni täysin jäävi sanomaan meistä yhtään mitään.
roosanäiti ent. jennuli
muoks. ja minua järkyttää ennenkaikkea se että sie tulet lukemaan ketjua jostain ihmeen syystä ja kirjoitat meidän olevan pinnallisia sooloilijoita, tosi loukkaavaa tekstiä, me ollaan kaikki naisia joilla on suuri haave lapsesta, omasta lapsesta ja paljon annettavaa lapselle, jos sinua on elämä kohdellut huonosti niin se ei oikeuta sinua arvostelemaan meitä missään määrin. hermostun todella harvoin, mutta sinun kirjoitus oli juuri sellainen mitä ei pysty ymmärtämään, suosittelen että kirjoitat aiheesta josta todella tiedät jotakin.
Huh, nostatti myös tämän naiivin tunteita. Itse en ole vielä täällä edes ehtinyt kirjoittelemaan, mutta nyt täytyi. Ne asiat, jotka nyt ovat mielessä ovat juurikin näitä hoitoihin tai raskauteen liittyviä. Hoitoihin ei lähdetä ihan vain hetken mielijohteesta. Nämä jaksamiset, tukiverkot, onko tämä oikein jne. on mietitty tässä useiden vuosien aikana, erittäin monesta näkökulmasta. Henk.koht. olisin toivonut lasta parisuhteeseen, mutta niin ei käynyt. Nyt mennään tällä. Ikä alkaa tulemaan vastaan.
Eikä nämä jutut mielestäni nyt niin kummallisia ole. Eikö lapsettomuushoidoissa käyvät naiset kirjoittele ja mieti samankaltaisia juttuja, mitä hoitoja, missä, mitä seuraavaksi. Ja kaikille kaiketi on yhteistä (ainakin/erityisesti ensimmäistä odotellessa), että kuulostelee omaa kroppaa, onko viitteitä alkaneesta raskaudesta, jokainen vihlaisu herättää toiveita, mutta samalla on pelko alkavista kuukautisista ja siitä, että kuinka kauan tämä kestää ja kuinka moneen pettymykseen on varauduttava. Samat ilot jaetaan kuin muidenkin plussanneiden kesken ja ollaan pahoillaan toisen suruista ja pettymyksistä.
Mitäs jos vaikka ensin perehtyy asiaan ja sitten vasta ottaa isommin toisten asioihin kantaa.
Aurinkoa elämääsi myös sinulle kaikesta huolimatta.
Eikä nämä jutut mielestäni nyt niin kummallisia ole. Eikö lapsettomuushoidoissa käyvät naiset kirjoittele ja mieti samankaltaisia juttuja, mitä hoitoja, missä, mitä seuraavaksi. Ja kaikille kaiketi on yhteistä (ainakin/erityisesti ensimmäistä odotellessa), että kuulostelee omaa kroppaa, onko viitteitä alkaneesta raskaudesta, jokainen vihlaisu herättää toiveita, mutta samalla on pelko alkavista kuukautisista ja siitä, että kuinka kauan tämä kestää ja kuinka moneen pettymykseen on varauduttava. Samat ilot jaetaan kuin muidenkin plussanneiden kesken ja ollaan pahoillaan toisen suruista ja pettymyksistä.
Mitäs jos vaikka ensin perehtyy asiaan ja sitten vasta ottaa isommin toisten asioihin kantaa.
Aurinkoa elämääsi myös sinulle kaikesta huolimatta.
olen iloinen että löysin tämän ketjun! olen itse kohta 27v nainen joka unelmoi omasta lapsesta. tätä asiaa olen jo pohtinut pari vuotta, viimeinen puoli vuotta todella paljon.
en halua miestä väkisin "hankkia" vaan siksi että saisin sen toivomani lapsen.. :/
olisin kiitollinen jos joku "kokeneempi" osaisi kertoa mulle miten tässä näin alkuun kannattaisi toimia.. onko kokemuksia siitä että miten kauan menee ennen kun pääsee alkututkimuksiin Turun AVA-kliniikalle, ja miten pitkään tämä prosessi kestää ennen kuin pääsee itse asiaan? olisin myös kiitollinen jos joku osaisi kertoa sinnepäin miten paljon rahaa kannattaa varata tähän näin alkuun..
olen itse kohta 27v nainen joka unelmoi omasta lapsesta. tätä asiaa olen jo pohtinut pari vuotta, viimeinen puoli vuotta todella paljon. en halua miestä väkisin "hankkia" vaan siksi että saisin sen toivomani lapsen.. :/
olisin kiitollinen jos joku "kokeneempi" osaisi kertoa mulle miten tässä näin alkuun kannattaisi toimia.. onko kokemuksia siitä että miten kauan menee ennen kun pääsee alkututkimuksiin Turun AVA-kliniikalle, ja miten pitkään tämä prosessi kestää ennen kuin pääsee itse asiaan? olisin myös kiitollinen jos joku osaisi kertoa sinnepäin miten paljon rahaa kannattaa varata tähän näin alkuun..
olen 39v eromassa oleva nainen Oulun seudulta. Onko Väestöliitto ainut Pohjois-Suomessa hoitoja itsenäisille naisille antava klinikka, vai löytyisikö joku muukin? Onko Väestöliitolla edelleen tiukka raja hoidoissa 40v ja koskeeko tämä raja myös lapsettomuudesta kärsiviä pariskuntiakin?
Kiitos jo etukäteen infosta.
Kiitos jo etukäteen infosta.
Kevään aurinko, en oikeastaan jaksaisi laitta energiaa sinun viestiin mutta sen verran loukkaava oli että nyt kuitenkin sen teen. Ylipäätään että ketjun perusteella luokit meidät naiiviksi on hämmentävää, varsinkin kun aika paljon ketjun viestit viittaa siihen miten paljon asiaa on pohdiskellut ja miettinyt, ja täällä myös on hyvin paljon kirjoitellut että ei uskalla kirjoitta syvemmät tekstit niin kauan kun keskustelu on avoin kaikille.
Uskon väittää että juuri me mietitään koko lapsen saamista paljon enemmän kun moni muu, kuka ihminen parisuhteessa mietti monta vuotta jos heillä on tarpeeksi annettavaa voidakseen yrittää saada lapsen ennen kun yritys aloitetaan? Me sitä mietitään. Tämä päätös on niin iso, ja sen verran poikkeava että siihen ei todellakaan päähäänpistoksena pääty!! On mietitty miten pärjää rahallisesti, jaksamisen suhteen ja jos itse sairastuu enemmän kun tilapäisesti. Minulla on itse paria ystävää jolla on ollut tosi paha synnyn jälkeinen masennus, niin sitäkin on kyllä hyvin paljon miettinyt. Olen myös miettinyt mitä lapselleni tapahtuu jos kuolen. Olen tarkasti käynyt läpi tukiverkostoni, minua on varoitettu että muut ei koskaan auta niin paljon kun he lupaavat tai kun itse uskoo heidän auttavan. Tukiverkostoni on myös laajentunut tämän ketjun ihanien naisien takia koska kaikki tiedämme miten tärkeä vartaistuki on meille, vaikka pitäsimmehän olla liian naiiveja tajuta sitä.
Kaikki me jotka ryhtyvät tähän puhuvat asiasta lääkärin kanssa ja pakollisessa psykologin käynnissä. En tiedä muita vanhempia jotka pakotetaan psykologin puheille ennen kun he saavat yrittää saada lapsen. Mielestäni se on kuitenkin hyvä asia, ja moni jotka perinteisellä tavalla yrittää saada lapsen olisi myös hyvä käydä pohdiskelemaan miksi he lapsen haluavat.
Vakuutan että me jotka ovat liikkuneet tällä ketjulla olemme mahtavia naisia. Naisia joille lapsen saaminen on monen monen vuoden haave. Naisia jotka jostain syystä ei ole löytänyt elämänkumppaninsa, mutta silti haave omasta lapsesta ei kuole. Minusta on fantastista että lääketiedon avulla silti sen voi saavuttaa ja olen siitä ikuisesti kiitollinen, vaikka lapsen en saisikaan, niin olen sen yrittänyt. Me ollaan naisia jolla on paljon annettavaa lapselle, ja ollaan naisia joiden lapset ovat hyvin huolella harkittu, hyvin paljon toivottu ja hyvin hoidettu!
Ja naiivisuudessaan meille on niin tärkeää tukea uudet jotka miettivät tämän tien valiteminen että vaikka koko keskustelu jo vuosi sitten on siiretty suljetulle kerholle moni meistä säännöllisesti käy katsomassa tähän ketjuun jos täällä on uusia jotka haluaa mukaan, just koska kaikki tedämme miten paljon miettimistä koko tämän prosesin takana on.
Nyt lopetan koska huomaan että mitä enemmän kirjoitan sitä ärtyneempi muutun ja minä lupasin että en laita liikaa energiaa sinuun kirjoitukseen. Valitan jos oma kokemuksesi on raskaampi kun luulit, ja tosi paljon pahoittelen että masennus tuli, toivon että olet saanut siihen apua. Masennus voi kuitenkin yhtä hyvin tulla vaikka eläisi parisuhteesakin, niin mun ystäville kävi.
En tiedä miten päädyit itsehuoltajuuteen, ja tietysti lapsesi on yhtä tärkeä kun kenellekään muu, mutta muista että meidän lälhtökohta kuitenkin on ihan eri kun sinun. Me tietoisesti valitsemme tämän tien, vaikka se olisi kuinka rankka, ja emme missään vaiheessa tarvitse kokea sokin jäädä yksinhuoltajaksi ja surra siitä läpi.
viki77/Anni77
Uskon väittää että juuri me mietitään koko lapsen saamista paljon enemmän kun moni muu, kuka ihminen parisuhteessa mietti monta vuotta jos heillä on tarpeeksi annettavaa voidakseen yrittää saada lapsen ennen kun yritys aloitetaan? Me sitä mietitään. Tämä päätös on niin iso, ja sen verran poikkeava että siihen ei todellakaan päähäänpistoksena pääty!! On mietitty miten pärjää rahallisesti, jaksamisen suhteen ja jos itse sairastuu enemmän kun tilapäisesti. Minulla on itse paria ystävää jolla on ollut tosi paha synnyn jälkeinen masennus, niin sitäkin on kyllä hyvin paljon miettinyt. Olen myös miettinyt mitä lapselleni tapahtuu jos kuolen. Olen tarkasti käynyt läpi tukiverkostoni, minua on varoitettu että muut ei koskaan auta niin paljon kun he lupaavat tai kun itse uskoo heidän auttavan. Tukiverkostoni on myös laajentunut tämän ketjun ihanien naisien takia koska kaikki tiedämme miten tärkeä vartaistuki on meille, vaikka pitäsimmehän olla liian naiiveja tajuta sitä.
Kaikki me jotka ryhtyvät tähän puhuvat asiasta lääkärin kanssa ja pakollisessa psykologin käynnissä. En tiedä muita vanhempia jotka pakotetaan psykologin puheille ennen kun he saavat yrittää saada lapsen. Mielestäni se on kuitenkin hyvä asia, ja moni jotka perinteisellä tavalla yrittää saada lapsen olisi myös hyvä käydä pohdiskelemaan miksi he lapsen haluavat.
Vakuutan että me jotka ovat liikkuneet tällä ketjulla olemme mahtavia naisia. Naisia joille lapsen saaminen on monen monen vuoden haave. Naisia jotka jostain syystä ei ole löytänyt elämänkumppaninsa, mutta silti haave omasta lapsesta ei kuole. Minusta on fantastista että lääketiedon avulla silti sen voi saavuttaa ja olen siitä ikuisesti kiitollinen, vaikka lapsen en saisikaan, niin olen sen yrittänyt. Me ollaan naisia jolla on paljon annettavaa lapselle, ja ollaan naisia joiden lapset ovat hyvin huolella harkittu, hyvin paljon toivottu ja hyvin hoidettu!
Ja naiivisuudessaan meille on niin tärkeää tukea uudet jotka miettivät tämän tien valiteminen että vaikka koko keskustelu jo vuosi sitten on siiretty suljetulle kerholle moni meistä säännöllisesti käy katsomassa tähän ketjuun jos täällä on uusia jotka haluaa mukaan, just koska kaikki tedämme miten paljon miettimistä koko tämän prosesin takana on.
Nyt lopetan koska huomaan että mitä enemmän kirjoitan sitä ärtyneempi muutun ja minä lupasin että en laita liikaa energiaa sinuun kirjoitukseen. Valitan jos oma kokemuksesi on raskaampi kun luulit, ja tosi paljon pahoittelen että masennus tuli, toivon että olet saanut siihen apua. Masennus voi kuitenkin yhtä hyvin tulla vaikka eläisi parisuhteesakin, niin mun ystäville kävi.
En tiedä miten päädyit itsehuoltajuuteen, ja tietysti lapsesi on yhtä tärkeä kun kenellekään muu, mutta muista että meidän lälhtökohta kuitenkin on ihan eri kun sinun. Me tietoisesti valitsemme tämän tien, vaikka se olisi kuinka rankka, ja emme missään vaiheessa tarvitse kokea sokin jäädä yksinhuoltajaksi ja surra siitä läpi.
viki77/Anni77
Heissan kaikki!!
Olen nuori ja kaunistelematta asiaa kerron teille suoraan haaveilevani nyt perheestä vaimoni kanssa. Olemme olleet naimissa reilu vuoden, ja nyt on aika kasvattaa perhettämme. Kahden naisen tapauksessa käyttöön tulee siis inseminaatio.
On niin kauheasti kysymyksiä, muttei hajuakaan mistä aloittaa! =)
Ensinnäkin, onko teillä kokemuksia kunnallisen puolen systeemeistä? Saako sieltä hoitoja alle 25-vuotias täysin terve nainen, jolla syynä inssiin on vain ja ainoastaan seksuaalinen suuntautuminen? Vai kannattaako suoraan marssia yksityiselle?
Kuinkakohan paljon kunnallisella maksaisi vaikkapa 4 inssiä, siihen päälle mahdolliset lääkkeet ja lääkärikäynnit? Ja sekin vielä, saako lääkkeitä jotka edistävät raskauden onnistumisen mahdollisuutta aina, vai ovatko ne liitännäisiä vain niille joilla on oikeasti fyysisesti ongelmia tulla raskaaksi?
Hih, kiitos teille ja tekeepäs hyvää päästä kyselemään! :heart:
Olen nuori ja kaunistelematta asiaa kerron teille suoraan haaveilevani nyt perheestä vaimoni kanssa. Olemme olleet naimissa reilu vuoden, ja nyt on aika kasvattaa perhettämme. Kahden naisen tapauksessa käyttöön tulee siis inseminaatio.
On niin kauheasti kysymyksiä, muttei hajuakaan mistä aloittaa! =)
Ensinnäkin, onko teillä kokemuksia kunnallisen puolen systeemeistä? Saako sieltä hoitoja alle 25-vuotias täysin terve nainen, jolla syynä inssiin on vain ja ainoastaan seksuaalinen suuntautuminen? Vai kannattaako suoraan marssia yksityiselle?
Kuinkakohan paljon kunnallisella maksaisi vaikkapa 4 inssiä, siihen päälle mahdolliset lääkkeet ja lääkärikäynnit? Ja sekin vielä, saako lääkkeitä jotka edistävät raskauden onnistumisen mahdollisuutta aina, vai ovatko ne liitännäisiä vain niille joilla on oikeasti fyysisesti ongelmia tulla raskaaksi?
Hih, kiitos teille ja tekeepäs hyvää päästä kyselemään!
:heart:Hei UnelmaAnelmasta,
julkisella puolen hoitoja annetaan vain heteropareille jotka ovat yrittäneet raskautta vähintään vuoden onnistumatta. Inssit ei kuitenkaan ole kauhean kalliita yksityiselläkään, ehkä noin parinsadan luokkaa. Ne voidaan tehdä lääkkeettömäänkin kiertoon jos kaikki on ok. Alustavat tutkimukset (esim. munajohdinten aukiolon tutkiminen) ennen hoitoja tietysti maksaa myös jonkin verran. Netistä löytyy eri klinikoiden hinnastoja joita voi vertailla. Onnea matkaan!
julkisella puolen hoitoja annetaan vain heteropareille jotka ovat yrittäneet raskautta vähintään vuoden onnistumatta. Inssit ei kuitenkaan ole kauhean kalliita yksityiselläkään, ehkä noin parinsadan luokkaa. Ne voidaan tehdä lääkkeettömäänkin kiertoon jos kaikki on ok. Alustavat tutkimukset (esim. munajohdinten aukiolon tutkiminen) ennen hoitoja tietysti maksaa myös jonkin verran. Netistä löytyy eri klinikoiden hinnastoja joita voi vertailla. Onnea matkaan!
Tiedän siis nyt, että suuntaan suoraan yksityiselle niin säästyy ainakin aikaa ja energiaa!
Voinko kuitenkin käydä verikokeissa, normaalissa gynen tutkimuksessa jne kunnallisessa laitoksessa, sillä nehän ovat periaatteessa oikeuteni ihan muutenkin vaikken raskautta harkitsisikaan?
Minä ilmoittelen tänne sitten heti kun asia edistyy! :heart:
*muoks* ja ainiin, saako Kela korvaukset yksityiseltä vain ne joille inseminaatio on ainoa vaihtoehto? Ei ettäkö niissä niin huimat erot olisi, että lapsen hankinta olisi siitä riippuvainen, tuli nyt vain mieleen kun aloin tutkailemaan noita hinnastoja..
Voinko kuitenkin käydä verikokeissa, normaalissa gynen tutkimuksessa jne kunnallisessa laitoksessa, sillä nehän ovat periaatteessa oikeuteni ihan muutenkin vaikken raskautta harkitsisikaan?
Minä ilmoittelen tänne sitten heti kun asia edistyy!
:heart: *muoks* ja ainiin, saako Kela korvaukset yksityiseltä vain ne joille inseminaatio on ainoa vaihtoehto? Ei ettäkö niissä niin huimat erot olisi, että lapsen hankinta olisi siitä riippuvainen, tuli nyt vain mieleen kun aloin tutkailemaan noita hinnastoja..
UnelmaAnelmasta Voithan varata ajan omalle lääkärillesi terveyskeskukseen joka sitten voi laittaa lähetteen julkisen polille. Suoraan sinne ei pääse. Epäilen tosin ettei sinne oikein helposti taida päästä ilman varsinaista syytä, eli vain silloin jos olisi aihetta epäillä ettei kaikki ole kunnossa, kuten noissa vuoden tulokseton yritys -tapauksissa :/ Saattaa olla siis kuitenkin nopeampaa hoitaa kaikki alusta lähtien yksityisen kautta, usein julkisen polille joutuu odottelemaan ensimmäistä käyntiaikaakin muutaman kuukauden.. Prolaktiini ja kilpirauhasverikokeisiin voit päästä yleislääkärinkin kautta. Tosin en tiedä katsotaanko niihinkään olevan aihetta jos kuitenkin tiettävästi on kyse terveestä henkilöstä eli ei ole yrittänytkään vielä raskautta. Suosittelen siis että otat tosiaan suoraa yhteyttä yksityiselle ja ne kyllä tietää mitkä tutkimukset on tarpeen, ja voiko niihin tehdä lähetteen julkiselle
Kelakorvausta ei yleisesti makseta muille kuin heteropareille, vain silloin ne saattaa saada jos todetaan ettei ns. spontaania raskauden mahdollisuutta ole, eli ainoa vaihtoehto olisi kallis ivf-hoito ja/tai kyseessä on jokin hedelmällisyyteen vaikuttava sairaus. Itselläni esim. on endometrioosi (perinnöllinen sairaus) joka on tukkinut munajohtimet ja vaikeuttaa muutenkin raskaaksituloa. Näillä eväin saattaisin saada yksinäisenäkin korvauksia.
Kelakorvausta ei yleisesti makseta muille kuin heteropareille, vain silloin ne saattaa saada jos todetaan ettei ns. spontaania raskauden mahdollisuutta ole, eli ainoa vaihtoehto olisi kallis ivf-hoito ja/tai kyseessä on jokin hedelmällisyyteen vaikuttava sairaus. Itselläni esim. on endometrioosi (perinnöllinen sairaus) joka on tukkinut munajohtimet ja vaikeuttaa muutenkin raskaaksituloa. Näillä eväin saattaisin saada yksinäisenäkin korvauksia.
Omalääkärille aika varattu, katsotaan mitä se sanoo sitten 21. päivä tätä kuuta! Huomenna kuitenkin otan yhteyttä Fertinovaan, joten pääsee asiat etenemään sitäkin kautta. En kuitenkään töiden vuoksi voisi edes ottaa sieltä aikaa ennen tuota 21. päivää, joten kun menen yksityiselle, tiedän jo mitä julkisella puolella voidaan tehdä ja mitä ei! Näppärää..
Kyllä tämä tästä, ihanaa kevään odotusta ja kiitos! :flower:
Huomenna kuitenkin otan yhteyttä Fertinovaan, joten pääsee asiat etenemään sitäkin kautta. En kuitenkään töiden vuoksi voisi edes ottaa sieltä aikaa ennen tuota 21. päivää, joten kun menen yksityiselle, tiedän jo mitä julkisella puolella voidaan tehdä ja mitä ei! Näppärää.. Kyllä tämä tästä, ihanaa kevään odotusta ja kiitos! :flower:
Täälläkin yksi samoja asioita pohtiva äiti. Kovasti haluaisin lisää jälkikasvua ja olen jo jonkun aikaa miettinyt lapsen hankkimista yksin. Olisi mukava vaihtaa kuulumisia ja kuulla muiden kokemuksista!
Ihanaa kevättä kaikille, toivottavasti tämä jatkuva "lorina" pihallamme päättyy pian
Ihanaa kevättä kaikille, toivottavasti tämä jatkuva "lorina" pihallamme päättyy pian