En tiedä mistä aloittaisin kertomisen, mutta yritän nyt keksiä jotain.
Olen hiljattain eronnut nuori nainen, ja mulla on tarhaikäinen lapsi. Viikonloppuna selvisi että olen raskaana, mikä oli aikamoinen pommi.
Tilanne on vähän omituinen ja stressaava, pitkäaikaisista vauvahaaveista huolimatta en (vielä) osaa iloita raskaudesta, sillä pelkään lapsen isän suhtautumista vauvauutisiin. Lapsella ja uudella tulokkaalla on sama isä, eikä hänessä/hänen isän taidoissaan mitään vikaa ole, mutta en vaan voi luottaa siihen että uutinen olisi hänelle millään tavalla positiivinen yllätys tässä tilanteessa kun lusikat on laitettu jakoon ja niin edelleen.
Ensimmäinen neuvola-aika on vasta kuukauden päästä ja ajattelin säästää uutisia ainakin sinne asti, jolloin kysyn haluaako isä lähteä kanssani ultraan. Raskaudesta olen kertonut toistaiseksi vain parille lähimmäiselle ystävälleni, ja muilta aion salata asian niin kauan kuin pystyn.
Mutta vertaistuen ja keskustelukumppanin puutteessa tilanne tuntuu aika raskaalta, ja tuntuu että olisi hyvä päästä puhumaan ja vaihtamaan ajatuksia jonkun toisen yksin odottavan/odottaneen kanssa. Ketjuun saa vastailla ja yksityisviesteistäkään ei ole haittaa. Kiitos jos joku jaksoi edes lukea tätä, puuh.
Olen hiljattain eronnut nuori nainen, ja mulla on tarhaikäinen lapsi. Viikonloppuna selvisi että olen raskaana, mikä oli aikamoinen pommi.
Tilanne on vähän omituinen ja stressaava, pitkäaikaisista vauvahaaveista huolimatta en (vielä) osaa iloita raskaudesta, sillä pelkään lapsen isän suhtautumista vauvauutisiin. Lapsella ja uudella tulokkaalla on sama isä, eikä hänessä/hänen isän taidoissaan mitään vikaa ole, mutta en vaan voi luottaa siihen että uutinen olisi hänelle millään tavalla positiivinen yllätys tässä tilanteessa kun lusikat on laitettu jakoon ja niin edelleen.
Ensimmäinen neuvola-aika on vasta kuukauden päästä ja ajattelin säästää uutisia ainakin sinne asti, jolloin kysyn haluaako isä lähteä kanssani ultraan. Raskaudesta olen kertonut toistaiseksi vain parille lähimmäiselle ystävälleni, ja muilta aion salata asian niin kauan kuin pystyn.
Mutta vertaistuen ja keskustelukumppanin puutteessa tilanne tuntuu aika raskaalta, ja tuntuu että olisi hyvä päästä puhumaan ja vaihtamaan ajatuksia jonkun toisen yksin odottavan/odottaneen kanssa. Ketjuun saa vastailla ja yksityisviesteistäkään ei ole haittaa. Kiitos jos joku jaksoi edes lukea tätä, puuh.