Luin kauhistuneena alkukeskustelua. kaikki vastaukset vain kehottivat ottamaan ja lähtemään. Onneksi muitakin näkökulmia lopulta löytyi.
Minä itse olin vastaavassa asemassa joitakin vuosia sitten. Muuten hyvä mies, mutta hän jotenkin itseriittoisesti käpertyi itseensä. Seksikin oli kuin hän ei olisi edes tiennyt ketä nai, eli hän ei ollut oikeasti läsnä.
Aikani kärvistelin ja kyselin neuvoa läheiseltä ystävältäni, MIKÄ OLI KAMALA VIRHE!!! Tämä ihminen oli itse eronnut ja vasta aikojen päästä sain selville, että hän katui eroaan ja siksi suositteli sitä kaikille muillekin, varsinkin sellaisille, joilla oli ensimmäinen suhde meneillään. Ajatus: koska itse olen mokannut, laitetaan vahinko kiertämään. Kännipäissään hän tunnusti asian eräässä porukassa, josta se minullekin kerrottiin usean ihmisen voimin.
Minä tyhmä ahdistuksissani noudatin hänen neuvoaan ja mitä siitä seurasi. Taloudellinen kurimus ensimmäiseksi, sillä osituksessa sain niin paljon rahaa, että yhteiskunnan tukia en saanut, mutta kuitenkin niin vähän, ettei se riittänyt Kaupungin vuokra-asuntoon en päässyt, vapaalla markkinoilla niitä ei ollut, joten asunto oli ostettava ja sitä varten otettava lainaa. Koska osituksessa olin saanut vain rahaa, minun oli otettava lainaa myös siihen, että sain asunnon kalustettua, sillä lasten kanssa ei asuta tyhjässä kämpässä. Asumistukea ei myönnetty, koska se ylimääräinen laina olisi pitänyt käyttää vuokraan joidenkin hiivatin pykälien mukaan. Valitin, mutta turhaan.
Ainoa tuki, minkä sain, oli se korotettu lapsilisä ja sillä nyt ei revitellä. Kun vielä työpaikkaani iskivät yt-neuvottelut ja minä jäin tyhjän päälle, alkoi kurimus. Olin kyllä pankin neuvosta ottanut sen lainan takaisinmaksuvakuutuksen, mutta siitä löytyi sellainen pienellä kirjoitettu präntti, jossa sanottiin, että yhtään lyhyempää työviikkoa ei saa puolen vuoden aikana olla. Meillä oli työt vähissä ja olin suostunut pariin puolipäiväiseen viikkoon, siis pakon edessä suostunut ja sen vuoksi vakuutus ei maksanut mitään, sama muuten päti työttömyyspäivärähaan jotenkin, ne viikot aiheuttivat sen, etten ollut oikeutettu siihenkään.
Lapset eivät koko aikana käsittäneet eron syytä ja sitä oli heille mahdotonta selittää, koska isä oli heille ollut ihan kiltti. Olihan hän minullekin, poissaoleva vain. Perheen ollessa yhdessä, oli rahaa tarpeeksi eikä joka hankintaa tarvinnut miettiä sataa kertaa. Oli omakotitalo, ei kapista pientä rivitalonpätkää, oli toimiva auto, joka mahdollisti harrastuksiin pääsyn ja oli harrastuksia, mm ratsastustunteihin rahat eivät erottua riittäneet.
Lopulta lapset alkoivat suhtautua minuun vihamielisesti, koska olin rikkonut heiltä kodin, vienyt ns, jokapäiväisen isän, laskenut heidän elintasoaan dramaattisesti, vienyt heidät pois tuttujen kavereiden luota ja tutusta koulusta ja vain sen takia, kun minulla ei ollut ollut kivaa.
Oli vaikeaa puolustautua, koska se oli totta joka sana.
Alkoi ankara asioiden ja arvojen uudelleenjärjestely. Juoksin ammattiauttajilla ja lasten hyvinvointiin vedoten puhuin ex-miehelleni ja jos hän ei kuunnellut, kirjoitin hänelle.
Hiljalleen alkoi tapahtua. Jotakin lähti virtaamaan. Mies ikäänkuin heräsi. Hänestä alkoi saada asioita irti. Aloitimme alusta uudelleen. Tosin en väitä, että elämä olisi auvoisaa vieläkään ja mies ""nukahtelee"" aina välillä. Kuitenkin tuntuu, että ollaan oikeilla jäljillä. Lapset voivat hyvin ja muistelevat aina välillä kauhulla sitä kamalaa aikaa, kun asuttiin rivarissa.
Nyt osaan arvostaa pieniäkin asioita, taloudellista vakautta ja omaa rauhaa ja pieniäkin positiivisia eleitä miehessäni. Niitä kun vahvistaa omilla positiivisilla eleillä, pääsee melko tyydyttävään tilanteeseen.
Ja tästä ystävästäni, siis entisestä, josta alussa kerroin. Hänen murrosikäinen tyttärensä muutti omalle isälleen, koska ei voinut sietää äitinsä uutta miestä. Välit äitiin on nyt lähes poikki.
Jokainen tehköön itse päätöksensä, en lähde ketään neuvomaan, mutta haluan kertoa, mitä minä olen kokenut ja miten myös voi käydä.