Kun nyt mentiin tähän eettiseen pohdintaan, että onko yksin lapsen haluaminen/tekeminen/saaminen ollenkaan hyväksyttävää, niin eipä ole minullakaan oikeaa vastausta. Tätä ovat ilmeisesti lakien laatijat kovastikin pohtineet, koska muistan tuon hedelmöityshoitolain pitkään olleen valmisteilla siten, että yksin hoitoihin hakeutuvilta hoidot evätään... mutta sitten ne laissa edelleen kuitenkin sallittiin. Samoin nyt uudessa adoptiolain valmistelussa taas pohdittiin yksin adoptoivien tilannetta ja edelleen tämä sallittiin. Lakien laatijat ovat ehtä pohtineet näitä asioita hieman samalta kannalta kuin minä omaa vanhemmuuttani eli yksikin vanhempi (turvaverkkoineen) on parempi lapselle kuin ei vanhempia laisinkaan. No, tämähän koskee lähinnä vain adoptioperheitä. Mutta kun lapsen haluamista ei ihmisiltä voi kieltää, niin onhan parempi antaa lapsettomuushoitoja myös yksinäisille naisille kuin se, että he hakevat sen jonkun tuntemattoman sieltä ravintolasta ja näin pyrkivät (useamman kerran) tekemään lasta. Tällä ravintolamenetelmällä lapsia on tehty kautta aikojen. Mutta kyllä, on tämä ison pohdinnan paikka. Lapsettomuushoitoja edeltävissä psykologin tapaamisissa pohdittiin tuota turvaverkkoasiaa ja samoin yksin adoptiota hakevan ihmisen kanssa tätä sosiaalityöntekijät pohtivat useita kertoja. Ja useita yksinadoptoineita tuntevana ihmisenä tiedän meidän äitien tehneen erinäisiä järjestelyjä lapsiemme turvaksi, jos jotakin tapahtuisi. Mutta voiko sitten elämää rakentaa uhkakuvien varaan? Ei voi. Monissa kahden vanhemman perheissäkin tapahtuu pahoja asioita, yllättäviä sairastumisia ja onnettomuuksia eikä oikeasti kaikkeen voi mitenkään varautua.
[/QUOTE]