Yksilapsisille kysymys

[?]

Alan nyt pikkuhiljaa hyväksyä sen tosiasian, että poika ei saakaan sisarusta. Mies vaan ei halua toista lasta. Itse voisin toisen vielä ottaa, mutta mitä ilmeisimmin yhden on ns. riitettävä, koska minusta molempien pitää haluta lapsi, jos sellainen "hankitaan".

Tuntuu, että tuttavapiirissä ei oikeastaan ole muita yksilapsisia perheitä ja todella moni odottaa kolmatta lasta. Miten on: te, jotka olette yhden lapsen äitejä, onko kyse omasta valinnasta vai mikä on syynä tähän? Minä luulin aiemmin, että haluan vain sen yhden lapsen, mutta nyt on alkanut mieli muuttua ja hieman jo harmittaakin.

 

[jep jep]

jospa se miehenkin mieli muuttuisi. meillä on mihen mieli muuttunut jo 3 kertaa heh. eks sitä sanota et mies on perheen pää mut nainen sitä päätä kääntää

 

[Minerva McGarmiwa]

Meillä jäi aika kammo synnytykseen ja kun on tota muutakin sitovaa elämässä niin ollaan todettu et yks täystuho riittää. Jos joskus toinen tulis työnalle niin siihen menis n. 10 vuotta ja sit alkaa olemaan varmaan jo muut mielessä ku vauva ja varhaisteini samaan kämppään.

 

[Maniac]

Silloin kun eksä opiskeli niin ei ollut varaa toiseen lapseen.Mun piti mennä takas töihin kun poika oli melkein 2v.Tuskinpa enää toista saan kun ikää tulee ja ei ole kumppania.

 

[Vieras]

Meillä isäntä ollu vähän aina sitä mieltä että ysi riittää. Sitte kuitenkin kahvipöytä keskustelussa mun parhan kaverin tykönä sanoo että harmittaa kun tulee niin pitkä ikäero lapsille kun esikko jo 4, oli mennä kaffeet väärään kurkkuun. Nyt on sitten kakkonen tulossa
Kyllä se sinunkin mies vielä päänsä kääntää kun jutteletta ja kerrot sinun tunteista miksi haluaisit toisen ja miksi meis ei halua. Onnea matkaan !!!

 

[näin]

Mun raskausaika oli vaikea, sekä miehelleni että itselle. En tiedä, haluanko riskeerata nyt oikein mukavasti sujuvaa perhe-elämää toisen lapsen takia. Se edellinen raskaus - pikkuvauva-aikainferno kun kesti 1,5 vuotta...

Lisäksi pidämme paljon matkustelusta, olemme hyvin urasuuntautuneita jne. Toinen lapsi oli iso taakka näitä asioita silmällä pitäen. Lisäksi ostelen lapselleni hyvin kallita vaatteita, leluja jne. Toisen kohdalla joutuisin tekemään kompromisseja, koska rahat eivät ehkä riittäisi kahden täyspainoiseen hemmotteluun. En pidä ajatuksesta, että lapseni kulkisivat jotkut Girafin kledjut niskassa eikä olisi varaa lähteä etelään aina, kun tuntuu siltä...

 

[vieras]

Kyllä se sinunkin mies vielä päänsä kääntää kun jutteletta ja kerrot sinun tunteista miksi haluaisit toisen ja miksi meis ei halua. Onnea matkaan !!!

Miksi se miehen mielipide ei ole muka minkään arvoinen?! Miltä teistä tuntuisi, jos mies koko ajan painostaisi teitä?

Meillä ei ole sen kummempaa syytä sille, että olemme kolmihenkinen perhe. Näin on hyvä meille.

 

[Kysymysmerkki]

Mun raskausaika oli vaikea, sekä miehelleni että itselle. En tiedä, haluanko riskeerata nyt oikein mukavasti sujuvaa perhe-elämää toisen lapsen takia. Se edellinen raskaus - pikkuvauva-aikainferno kun kesti 1,5 vuotta...

Lisäksi pidämme paljon matkustelusta, olemme hyvin urasuuntautuneita jne. Toinen lapsi oli iso taakka näitä asioita silmällä pitäen. Lisäksi ostelen lapselleni hyvin kallita vaatteita, leluja jne. Toisen kohdalla joutuisin tekemään kompromisseja, koska rahat eivät ehkä riittäisi kahden täyspainoiseen hemmotteluun. En pidä ajatuksesta, että lapseni kulkisivat jotkut Girafin kledjut niskassa eikä olisi varaa lähteä etelään aina, kun tuntuu siltä...

No kei, olen iloinen nyt etteivät vanhempani ajatelleet noin aikoinaan, koska mulla ei muuten olis rakasta siskoani. Ei ollut sittten varaa matkustella ollenkaan... Mutta nykyaikana voi perustella näinkin.

 

[Daa]

Kyllä se sinunkin mies vielä päänsä kääntää kun jutteletta ja kerrot sinun tunteista miksi haluaisit toisen ja miksi meis ei halua. Onnea matkaan !!!

Miksi se miehen mielipide ei ole muka minkään arvoinen?! Miltä teistä tuntuisi, jos mies koko ajan painostaisi teitä?

Meillä ei ole sen kummempaa syytä sille, että olemme kolmihenkinen perhe. Näin on hyvä meille.

Olisko oikein, jos mies olisi sen yksin päättänyt?

 

[näin]

Mun raskausaika oli vaikea, sekä miehelleni että itselle. En tiedä, haluanko riskeerata nyt oikein mukavasti sujuvaa perhe-elämää toisen lapsen takia. Se edellinen raskaus - pikkuvauva-aikainferno kun kesti 1,5 vuotta...

Lisäksi pidämme paljon matkustelusta, olemme hyvin urasuuntautuneita jne. Toinen lapsi oli iso taakka näitä asioita silmällä pitäen. Lisäksi ostelen lapselleni hyvin kallita vaatteita, leluja jne. Toisen kohdalla joutuisin tekemään kompromisseja, koska rahat eivät ehkä riittäisi kahden täyspainoiseen hemmotteluun. En pidä ajatuksesta, että lapseni kulkisivat jotkut Girafin kledjut niskassa eikä olisi varaa lähteä etelään aina, kun tuntuu siltä...

No kei, olen iloinen nyt etteivät vanhempani ajatelleet noin aikoinaan, koska mulla ei muuten olis rakasta siskoani. Ei ollut sittten varaa matkustella ollenkaan... Mutta nykyaikana voi perustella näinkin.

Mitä ihmettä se sinulle kuuluu, mitä meidän perheemme ajattelee asioista? Jätitkö muuten lukematta vastaukseni alun? Eli sen pääsyyn? Erittäin vaikean raskaus- ja pikkulapsiajan, joka pisti parisuhteen hyvin koville?

Ja kyllä; säälin lapsia, joiden vanhemmilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia huolehtia lapsestaan niin hyvin kuin pitäisi. Oma tyylimme menee överiksi, mutta kyllä puistossa säälittää paskaisissa Cirafeilla telmivät piltit.

 

[?]

jospa se miehenkin mieli muuttuisi. meillä on mihen mieli muuttunut jo 3 kertaa heh. eks sitä sanota et mies on perheen pää mut nainen sitä päätä kääntää

Kun olisikin aikaa muuttaa sitä miehen mieltä. Täytän itse seuraavaksi 39 v ja poikakin on 5-vuotias eli on sitä asiaa tässä ehditty jo tovi jahkailla...

 

[mk]

Kaksi lasta sitoo aivan eri tavalla kuin yksi. Yksikin mullistaa maailman, mutta kahta en jaksaisi moneen vuoteen. Ja sitten on ikää niin paljon, että ei kiitos. Yhden kanssa voi vielä matkustella aika mukavasti ja elintasossakin on pelivaraa. Meillä ei ole siis rahaa hankkia toista

Kärjistetysti: ajattelin aikaisemmin, että ainoat lapset on usein vähän hankalia, koska he eivät ole joutuneet jakaamaan mitään. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että hankala luonne onkin syy eikä seuraus. Yhdessä on ollut niin paljon tekemistä, että toiseen ei riitä voimavarat. Meillä ainakin tempperamentti on sitä luokkaa.

Oma lapsi on maailman rakkain. Kestämme yövalvomisia todella huonosti. Olisi väärin tätä ekaa kohtaan jos toinen olisi yhtä "vaikea" kuin eka. Mutta rakkaus ekaa kohtaan on sitäkin suurempi :heart:

 

[?]

Mun raskausaika oli vaikea, sekä miehelleni että itselle. En tiedä, haluanko riskeerata nyt oikein mukavasti sujuvaa perhe-elämää toisen lapsen takia. Se edellinen raskaus - pikkuvauva-aikainferno kun kesti 1,5 vuotta...

Lisäksi pidämme paljon matkustelusta, olemme hyvin urasuuntautuneita jne. Toinen lapsi oli iso taakka näitä asioita silmällä pitäen. Lisäksi ostelen lapselleni hyvin kallita vaatteita, leluja jne. Toisen kohdalla joutuisin tekemään kompromisseja, koska rahat eivät ehkä riittäisi kahden täyspainoiseen hemmotteluun. En pidä ajatuksesta, että lapseni kulkisivat jotkut Girafin kledjut niskassa eikä olisi varaa lähteä etelään aina, kun tuntuu siltä...

No kei, olen iloinen nyt etteivät vanhempani ajatelleet noin aikoinaan, koska mulla ei muuten olis rakasta siskoani. Ei ollut sittten varaa matkustella ollenkaan... Mutta nykyaikana voi perustella näinkin.

Mitä ihmettä se sinulle kuuluu, mitä meidän perheemme ajattelee asioista? Jätitkö muuten lukematta vastaukseni alun? Eli sen pääsyyn? Erittäin vaikean raskaus- ja pikkulapsiajan, joka pisti parisuhteen hyvin koville?

Ja kyllä; säälin lapsia, joiden vanhemmilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia huolehtia lapsestaan niin hyvin kuin pitäisi. Oma tyylimme menee överiksi, mutta kyllä puistossa säälittää paskaisissa Cirafeilla telmivät piltit.

Olen jollain tasolla kanssasi samaa mieltä, mutta jotenkin en osaa pitää sitä pahana asiana, että lapsella on puistossa päällään "paskaiset Cirafit" tai että tietty vaatetus olisi merkki siitä, että vanhemmat huolehtivat lapsestaan "niinkuin pitää".
Itse puen pojan ns. merkkivaatteisiin, olemme tiettyyn tasoon asti urasuuntautuneita myös ja pidämme matkustelusta, mutta jotenkin en vaan osaa pitää sitä "hyvän elämän" mittapuuna, miten paljon on varaa lastaan hemmotella tai miten pukea.

 

[?]

Kyllä se sinunkin mies vielä päänsä kääntää kun jutteletta ja kerrot sinun tunteista miksi haluaisit toisen ja miksi meis ei halua. Onnea matkaan !!!

Miksi se miehen mielipide ei ole muka minkään arvoinen?! Miltä teistä tuntuisi, jos mies koko ajan painostaisi teitä?

Meillä ei ole sen kummempaa syytä sille, että olemme kolmihenkinen perhe. Näin on hyvä meille.

Olisko oikein, jos mies olisi sen yksin päättänyt?

Näin se vaan minusta menee. Jos toinen ei lasta halua, sitä lasta ei vaan tule. Sama juttu, jos minä olisin sanonut, että ei tule ja mies haluaisi toisen. Itse en ainakaan viitsisi lähteä sille painostuslinjallekaan. Ei tunnu kivalta.

 

[minä]

Mun raskausaika oli vaikea, sekä miehelleni että itselle. En tiedä, haluanko riskeerata nyt oikein mukavasti sujuvaa perhe-elämää toisen lapsen takia. Se edellinen raskaus - pikkuvauva-aikainferno kun kesti 1,5 vuotta...

Lisäksi pidämme paljon matkustelusta, olemme hyvin urasuuntautuneita jne. Toinen lapsi oli iso taakka näitä asioita silmällä pitäen. Lisäksi ostelen lapselleni hyvin kallita vaatteita, leluja jne. Toisen kohdalla joutuisin tekemään kompromisseja, koska rahat eivät ehkä riittäisi kahden täyspainoiseen hemmotteluun. En pidä ajatuksesta, että lapseni kulkisivat jotkut Girafin kledjut niskassa eikä olisi varaa lähteä etelään aina, kun tuntuu siltä...

No kei, olen iloinen nyt etteivät vanhempani ajatelleet noin aikoinaan, koska mulla ei muuten olis rakasta siskoani. Ei ollut sittten varaa matkustella ollenkaan... Mutta nykyaikana voi perustella näinkin.

Mitä ihmettä se sinulle kuuluu, mitä meidän perheemme ajattelee asioista? Jätitkö muuten lukematta vastaukseni alun? Eli sen pääsyyn? Erittäin vaikean raskaus- ja pikkulapsiajan, joka pisti parisuhteen hyvin koville?

Ja kyllä; säälin lapsia, joiden vanhemmilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia huolehtia lapsestaan niin hyvin kuin pitäisi. Oma tyylimme menee överiksi, mutta kyllä puistossa säälittää paskaisissa Cirafeilla telmivät piltit.

Mun täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että vaikka meillä menee (Suomen mittakaavassa) taloudellisesti hyvin, niin meidän ainokainen telmii kyllä puistoissa juuri niissä "paskaisissa Cirafeissa"... Kaveri on nimittäin sen varran touhua täynnä, että jo kerta puistokäytön jälkeen vaatteissa on lähes poikkeuksetta sellaiset tahrat, jotka ei pesussa pois lähde. En näe tällöin mitään järkeä laittaa puistoon mitään muuta kun markettikamaa päälle.

 

[näin]

Mun raskausaika oli vaikea, sekä miehelleni että itselle. En tiedä, haluanko riskeerata nyt oikein mukavasti sujuvaa perhe-elämää toisen lapsen takia. Se edellinen raskaus - pikkuvauva-aikainferno kun kesti 1,5 vuotta...

Lisäksi pidämme paljon matkustelusta, olemme hyvin urasuuntautuneita jne. Toinen lapsi oli iso taakka näitä asioita silmällä pitäen. Lisäksi ostelen lapselleni hyvin kallita vaatteita, leluja jne. Toisen kohdalla joutuisin tekemään kompromisseja, koska rahat eivät ehkä riittäisi kahden täyspainoiseen hemmotteluun. En pidä ajatuksesta, että lapseni kulkisivat jotkut Girafin kledjut niskassa eikä olisi varaa lähteä etelään aina, kun tuntuu siltä...

No kei, olen iloinen nyt etteivät vanhempani ajatelleet noin aikoinaan, koska mulla ei muuten olis rakasta siskoani. Ei ollut sittten varaa matkustella ollenkaan... Mutta nykyaikana voi perustella näinkin.

Mitä ihmettä se sinulle kuuluu, mitä meidän perheemme ajattelee asioista? Jätitkö muuten lukematta vastaukseni alun? Eli sen pääsyyn? Erittäin vaikean raskaus- ja pikkulapsiajan, joka pisti parisuhteen hyvin koville?

Ja kyllä; säälin lapsia, joiden vanhemmilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia huolehtia lapsestaan niin hyvin kuin pitäisi. Oma tyylimme menee överiksi, mutta kyllä puistossa säälittää paskaisissa Cirafeilla telmivät piltit.

Olen jollain tasolla kanssasi samaa mieltä, mutta jotenkin en osaa pitää sitä pahana asiana, että lapsella on puistossa päällään "paskaiset Cirafit" tai että tietty vaatetus olisi merkki siitä, että vanhemmat huolehtivat lapsestaan "niinkuin pitää".
Itse puen pojan ns. merkkivaatteisiin, olemme tiettyyn tasoon asti urasuuntautuneita myös ja pidämme matkustelusta, mutta jotenkin en vaan osaa pitää sitä "hyvän elämän" mittapuuna, miten paljon on varaa lastaan hemmotella tai miten pukea.

Laadukas vaatetus (ei tarvitse olla mitään merkkikamaa kuitenkaan) on YKSI merkki siitä, että lapsesta pidettään huolta. Ei ratkaisevin, eikä ainut. En ole koskaan väittänyt mitään tuosta poikkeavaa.

Onneksi sillä ei ole mitään väliä meidän perheemme kannalta, mitä sinä pidät tai olet pitämättä hyvän elämän mittapuuna. Ketjussa jokainen kertoo omat ajatuksensa. Tarkotus ei lienee ollut, että aletaan flaidistakaksplussantapaan älämölöttömään toisten elämäntyylistä. Huomaatko muuten, että et ole sisaruksista huolimatta kasvanut kovin avarakatseiseksi?

 

[yksi vain]

Meillä tämä asia menee niin päin että mies haluaisi toisen.Itse en missään nimessä.. Raskausaika oli helppo, mutta synnytys ei ja itselleni on jäänyt siitä varmasti jotain takaraivoon. Lisäksi yöheräämiset ovat minulle tuskaa, en kestä niitä yhtään. Olen todella kärtyinen kun joudun heräämään useaan kertaan yössä.

Tämä ainoa lapsemme on 3,5v. ja todella hankala ja tempperamenttinen. Aamut alkavat taistelulla että saa päivävaatteet päälle, aamupala on taistelua ja koko päivä menee taistellessa joka ikisestä pikkuasiasta. Lisäksi olen työttömänä tällä hetkellä ja "joudun" olemaan päivät kotona. Kieltämättä tämä yhden lapsen-politiikka aiheuttaa parisuhteeseen piniä jännitteitä välillä. Mutta minähän se olen joka sen lapsen kantaa ja synnyttää ja hoitaakin suurimmaksi osaksi, joten ei kiitos toista tänne!

Jotta ei kuulostaisi niin kamalalta, niin toki tämä lapsi on rakastettu ja maailman ihanin pieni ärrimurri (niissä cirafin collegeissakin...)

 

[?]

Mun raskausaika oli vaikea, sekä miehelleni että itselle. En tiedä, haluanko riskeerata nyt oikein mukavasti sujuvaa perhe-elämää toisen lapsen takia. Se edellinen raskaus - pikkuvauva-aikainferno kun kesti 1,5 vuotta...

Lisäksi pidämme paljon matkustelusta, olemme hyvin urasuuntautuneita jne. Toinen lapsi oli iso taakka näitä asioita silmällä pitäen. Lisäksi ostelen lapselleni hyvin kallita vaatteita, leluja jne. Toisen kohdalla joutuisin tekemään kompromisseja, koska rahat eivät ehkä riittäisi kahden täyspainoiseen hemmotteluun. En pidä ajatuksesta, että lapseni kulkisivat jotkut Girafin kledjut niskassa eikä olisi varaa lähteä etelään aina, kun tuntuu siltä...

No kei, olen iloinen nyt etteivät vanhempani ajatelleet noin aikoinaan, koska mulla ei muuten olis rakasta siskoani. Ei ollut sittten varaa matkustella ollenkaan... Mutta nykyaikana voi perustella näinkin.

Mitä ihmettä se sinulle kuuluu, mitä meidän perheemme ajattelee asioista? Jätitkö muuten lukematta vastaukseni alun? Eli sen pääsyyn? Erittäin vaikean raskaus- ja pikkulapsiajan, joka pisti parisuhteen hyvin koville?

Ja kyllä; säälin lapsia, joiden vanhemmilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia huolehtia lapsestaan niin hyvin kuin pitäisi. Oma tyylimme menee överiksi, mutta kyllä puistossa säälittää paskaisissa Cirafeilla telmivät piltit.

Olen jollain tasolla kanssasi samaa mieltä, mutta jotenkin en osaa pitää sitä pahana asiana, että lapsella on puistossa päällään "paskaiset Cirafit" tai että tietty vaatetus olisi merkki siitä, että vanhemmat huolehtivat lapsestaan "niinkuin pitää".
Itse puen pojan ns. merkkivaatteisiin, olemme tiettyyn tasoon asti urasuuntautuneita myös ja pidämme matkustelusta, mutta jotenkin en vaan osaa pitää sitä "hyvän elämän" mittapuuna, miten paljon on varaa lastaan hemmotella tai miten pukea.

Laadukas vaatetus (ei tarvitse olla mitään merkkikamaa kuitenkaan) on YKSI merkki siitä, että lapsesta pidettään huolta. Ei ratkaisevin, eikä ainut. En ole koskaan väittänyt mitään tuosta poikkeavaa.

Onneksi sillä ei ole mitään väliä meidän perheemme kannalta, mitä sinä pidät tai olet pitämättä hyvän elämän mittapuuna. Ketjussa jokainen kertoo omat ajatuksensa. Tarkotus ei lienee ollut, että aletaan flaidistakaksplussantapaan älämölöttömään toisten elämäntyylistä. Huomaatko muuten, että et ole sisaruksista huolimatta kasvanut kovin avarakatseiseksi?

Taisit nyt vastata kiukuissasi jollekulle muulle kuin minun kirjoitukseeni.
Mistä tiedät, onko minulla sisaruksia vai ei...?
Ja edelleen: vaatteen laadulla ei ole minusta sen kanssa tekemistä, pidetäänkö lapsesta asianmukaista huolta. Kunhan vaate on säänmukainen ja sopivan kokoinen, niin sen laadulla ei ole juurikaan merkitystä merkistä puhumattakaan...

 

[Kysymysmerkki]

Mun raskausaika oli vaikea, sekä miehelleni että itselle. En tiedä, haluanko riskeerata nyt oikein mukavasti sujuvaa perhe-elämää toisen lapsen takia. Se edellinen raskaus - pikkuvauva-aikainferno kun kesti 1,5 vuotta...

Lisäksi pidämme paljon matkustelusta, olemme hyvin urasuuntautuneita jne. Toinen lapsi oli iso taakka näitä asioita silmällä pitäen. Lisäksi ostelen lapselleni hyvin kallita vaatteita, leluja jne. Toisen kohdalla joutuisin tekemään kompromisseja, koska rahat eivät ehkä riittäisi kahden täyspainoiseen hemmotteluun. En pidä ajatuksesta, että lapseni kulkisivat jotkut Girafin kledjut niskassa eikä olisi varaa lähteä etelään aina, kun tuntuu siltä...

No kei, olen iloinen nyt etteivät vanhempani ajatelleet noin aikoinaan, koska mulla ei muuten olis rakasta siskoani. Ei ollut sittten varaa matkustella ollenkaan... Mutta nykyaikana voi perustella näinkin.

Mitä ihmettä se sinulle kuuluu, mitä meidän perheemme ajattelee asioista? Jätitkö muuten lukematta vastaukseni alun? Eli sen pääsyyn? Erittäin vaikean raskaus- ja pikkulapsiajan, joka pisti parisuhteen hyvin koville?

Ja kyllä; säälin lapsia, joiden vanhemmilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia huolehtia lapsestaan niin hyvin kuin pitäisi. Oma tyylimme menee överiksi, mutta kyllä puistossa säälittää paskaisissa Cirafeilla telmivät piltit.

Kirjoitun kyllä ihan hyvällä, että perusteluhan tuokin. En vain osaa kuvitella omaa lapsuuttani ilman siskoa. Sulla itsellä raskas lapsuus kun noin kiihdyt?

 

[harmi]

Meillä on vain yksi lapsi, sillä useampia emme ole saaneet. Mielellään olisi lapsia saanut tulla lisääkin. Se mikä on ollut suunnattoman ärsyttävää, on ihmisten kommentit tästä yksilapsisuudesta, kuten esim. olemmeko niin itsekkäitä, että meillä on vain yksi lapsi (mitä sitten jos olisimmekin), oliko meidän mielestämme vauva-aika niin rankka ettemme enää uskalla hankkia lisää lapsia (mitä sekin jollekin kuuluu)... ja sitten toinen vaihtoehto on nämä niljakkeet, jotka alkavat kertoa kuinka hedelmällisiä he ovat olleet niin että lapset vain tulevat perä-perään, ja ihan joutuu useita ehkäisyvälineitä käyttämään ettei vahingossa enää tule (ja ikää on yli 50 v.).
En minäkään mene kysymään keneltäkään, että onkos sattunut vahinkoja, kun teillä on jo neljä lasta. Tai ettekö sitten ymmärtänyt, että kaksilapsinen perhe on tänä päivänä jo ihan riittävästi...

Joo - mua vähän harmittaa...

 

[?]

En minäkään mene kysymään keneltäkään, että onkos sattunut vahinkoja, kun teillä on jo neljä lasta. Tai ettekö sitten ymmärtänyt, että kaksilapsinen perhe on tänä päivänä jo ihan riittävästi...

Minusta on alkanut tuntua siltä, että kolmelapsinen perhe on nykyään normi. Tämä siis ainakin kaveripiirissäni, joka koostuu lähes poikkeuksetta akateemisista kolmekymppisistä eikä ole mitään uskonnollisia tm. syitä.

 

[Rokkivosu]

Meille ei tuu toista koska a) ei haluta b) yhden lapsen kans elellään leveemmin kuin useemman lapsen
Muut saa olla ihan mitä mieltä haluavat, ei meitä liikuta.

 

[näin]

Mun raskausaika oli vaikea, sekä miehelleni että itselle. En tiedä, haluanko riskeerata nyt oikein mukavasti sujuvaa perhe-elämää toisen lapsen takia. Se edellinen raskaus - pikkuvauva-aikainferno kun kesti 1,5 vuotta...

Lisäksi pidämme paljon matkustelusta, olemme hyvin urasuuntautuneita jne. Toinen lapsi oli iso taakka näitä asioita silmällä pitäen. Lisäksi ostelen lapselleni hyvin kallita vaatteita, leluja jne. Toisen kohdalla joutuisin tekemään kompromisseja, koska rahat eivät ehkä riittäisi kahden täyspainoiseen hemmotteluun. En pidä ajatuksesta, että lapseni kulkisivat jotkut Girafin kledjut niskassa eikä olisi varaa lähteä etelään aina, kun tuntuu siltä...

No kei, olen iloinen nyt etteivät vanhempani ajatelleet noin aikoinaan, koska mulla ei muuten olis rakasta siskoani. Ei ollut sittten varaa matkustella ollenkaan... Mutta nykyaikana voi perustella näinkin.

Mitä ihmettä se sinulle kuuluu, mitä meidän perheemme ajattelee asioista? Jätitkö muuten lukematta vastaukseni alun? Eli sen pääsyyn? Erittäin vaikean raskaus- ja pikkulapsiajan, joka pisti parisuhteen hyvin koville?

Ja kyllä; säälin lapsia, joiden vanhemmilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia huolehtia lapsestaan niin hyvin kuin pitäisi. Oma tyylimme menee överiksi, mutta kyllä puistossa säälittää paskaisissa Cirafeilla telmivät piltit.

Kirjoitun kyllä ihan hyvällä, että perusteluhan tuokin. En vain osaa kuvitella omaa lapsuuttani ilman siskoa. Sulla itsellä raskas lapsuus kun noin kiihdyt?

Mulla oli ihana lapsuus vakavaraisessa kodissa. Eli ei ole traumoja Cirafin haalareista, huonosta kohtelusta tai muustakaan Enkä ollut ainut lapsi. En ole myökään kiihtynyt, lähinnä huvitta se tosiasia, että aina tällä palstalla ollaan arvostelemassa yksilapsisten telemää valintaa perheensä koosta.

 

[?]

Muita yksilapsisia paikalla?

 

[Taikatuuli harmailee]

Me haluttaisiin miehen kanssa toinen lapsi, mutta mun terveydentila on mitä on. Esikoista odottaessa jouduin käymään Naistenklinikalla ultrassa ja verikokeissa väh. 2-3x/kk. Jatkuva stressi raskausaikana teki raskaudesta kaikkea muuta kuin nauttimisen arvoisen... Ekat päivät erossa vastasyntyneestä vauvasta oli todella rankkaa ja kun tiedän että seuraavan kerran on ihan sama juttu, niin ainakaan en ole vielä valmis kokemaan samaa...
Miehellänikin alkaa olemaan ikää sen verran, että sanoi mulle että joko nyt se toinen lapsi tai sitten ei ollenkaan.
2 viikkoa sitten sain jälleen keskenmenon, mutta ehkä onkin tarkoitettu ettei meille tulekaan toista lasta.
Se on toisaalta sääli, koska olen ainoa lapsi ja saanut kokea kuinka rankkaa on elää ja kasvaa ilman sisarusta.