[QUOTE="viiden äiti";28048178]Ärrrrsyttää neljän lapsen äitinä välillä, kun yksilapsisten perheiltä kuulee vähän väliä seuraavaa:
- meidän irmeli vois tulla teille leikkimään, kun teillä leikkiseuraa.
-> ei tässä mitään, mutta vastakutsua saa erittäin harvoin. Kun huomautan asiasta, niin kuulen jotain tyyliin" teillä on niin helppo lasten olla, kun siellä on kumminkin aina joku paikalla, nii mikseivät sitten kaikki..."
- tai sitten se, että JOKA hetki ja joka päivä joku änkeämässä meille: ihmiset eivät ymmärrä, kun välillä halutaan olla omalla porukalla, vieras lapsi ei ole oma lapsi. Lapset eivät mene "siinä sivussa", he ovat yksilöitä. Jos meillä on pieni lapsi ilman omaa vanhempaa, olen hänestä aikuisena vastuussa ja tämä kuormittaa tavallaan enemmän kuin omien muksujen vahtiminen.
- nää vois tulla teille leikkiin, kun teillä on niin paljon leluja: OSTAKAA ITSEKIN NIITÄ LELUJA
- sitten valitellaan, kun pikku-irmeli on niin yksin. Ok, ymmärrän, mutta silloin kun on OMA VALINTA tehdä vain se yksi lapsi, niin ei voi suhtautua muihin kuin muiden velvollisuus olisi viihdyttää sitä ainokaista.
- tää vois tulla teille välillä niin tottuis muiden lasten seuraan... : emme ole mikään kerho tai vastaava. tämä on meidän koti.
Siis: olen iloinen ja onnellinen, että lapsillani on kavereita ja olen muutenkin ihmisrakas. Mutta välillä osa vanhemmista suhtautuu perheeseeni kuin olisimme jokin yleishyödyllinen yksikkö, jota voi hyödyntää ilman, että antaa koskaan mitään tilalle.[/QUOTE]
Oi, tää oli kuin mun ajatuksistani! Juurikin näin tapahtuu ja jos olet senoloinen (lopulta) ettet ota näitä pyyntöjä kuuleviin korviis, niin pidetään kovinkin tuimana ihmisenä

Meillä vielä lisänä se, että meillä on jonkinverran kotieläimiä ja ihmiset ajattelevat että ihan huvikseen, silloin kuin HEILLE sopii (sillä minuutilla) me tullaan esitteleen niitä kaikille, totutetaan se Petri-Irmeli niihin ja annetaan ilmaiseksi talutusratsastusta. Oi, mun päätä särkee pelkkä ajatuskin kun muistelen näitä kaikkia kertoja....