Yksihuoltajien kasvattamia tasapainoisia miehiä?

Hei!
Olen harkitsemassa eroa miehestäni, joka ei rakasta minua. Hän ei halua erota, vaan kokee, ettei kaipaakaan mitään suurta rakkautta ja on omien sanojensa mukaan tyytyväinen elämäänsä. Minä taas en haluaisi elää rakkaudettomassa liitossa. Vaikka rakastankin miestäni, ei yksipuolinen rakkaus tee minua onnelliseksi.
Eroamisen esteenä on ainoastaan pieni poikamme. Minua pohdituttaa kovasti, voiko yksinhuoltajaäidin poika kasvaa tasapainoiseksi mieheksi? Kuinka merkittävä miehen mallin puuttuminen on? Kun mietin kaikkia tuntemiani ihmisiä, ei yksikään yksinhuoltajan kasvattama mies ole vastuullinen ja tasapainoinen.
Voinko siis erota aiheuttamatta peruuttamatonta haittaa lapselleni?
Isä varmasti tapaisi lastaan usein, mutta ei olisi arjessa tätä kasvattamassa.

Jos tiedätte elämässään hienosti pärjääviä yksinhuoltajien kasvattamia miehiä, niin kerrottehan! Helpottaisi kovasti tätä ahdistusta.

Voi tuska!!

 

Tunnen kolme yksinhuoltajaäidin kasvattamaa miestä ja kaikki pärjäävät oikein mukavasti Perheellisiä, pian kolmekymppisiä miehiä.

 

Mun mies ainakin on ihan tasapainoinen ja fiksu mies. Äitinsä kanssa kasvanut, tosin isäkin mukana ollut aina lasten elämässä.

 

kyllä löytyy minun ystäväpiiristä parikin :wave: molemmat ovat vastuuntuntoisia perheenisiä nyt. ja kummallakaan ei ole ollu se oma isä kuvioissa mukana ennenku vasta aikuisiällä.

 

Minä tunnen kolme. Kaikkien äidit ovat melko viinaanmeneviä, ilman pysyvää parisuhdetta eläneitä. Ja nämä kaikki kolme ovat melko vastuuttomia, 2 on työttömiä alkoholisteja. Neljäs, jonka tunnen, on yh-isän kasvattama. Hän on vastuullinen ja kunnollinen.

 

Mä tiesin, että niitä löytyy! Tuli päivän eka hymykin kasvoille Kiitos teille pikaisille vastaajille!! Ehkäpä tämä tästä..

 

Mun ystävä kasvatti pojan yksin ja on oikea herrasmies, tasapainoinen monen lapsen isä.

 

Minäkään en valitettavasti tunne yhtään tasapainoista yh:n kasvattamaa miestä. Ovat oskaksi linnakundeja + muuten vaan hunsvotteja.
Syy löytyy ihan äideistä. Ei ole ollut aikaa ja rahaa pojille viedä esim. harrastuksiin. Miehenmallit ovat olleet vaihtuvia miesystäviä. :/

Itse olen myöskin pienen pojan yh, ja teen niin että en kuljeta vieraita miehiä kotiin lapsen ollessa paikalla. Annan pojalle paljon aikaa ja keskustelua. Pelkään kyllä että pojastani tulee homo tai nössö peräkammarinpoika kun minkäänlaista miehenmallia ei elämässä ole. Aika näyttää.

 

Joo, itse olen korkeasti koulutettu, taloudellisesti toimeen tuleva varsin tasapainoinen äiti. Eli siis kyselen lähinnä TAVALLISTEN, en ongelmaisten yksinhuoltajaäitien kasvattamista miehistä.

Tasapainottomat kotiolot ovat riskitekijä tasapainottomaan aikuiselämään, mutta onko ykisnhuoltajuus riskitekijä?

 

exäni oli yksinhuoltajaäidin kasvattama, ja se näkyi niin että mies otti minut todella hyvin huomioon naisena, oikea gentleman suorastaan, kohtelias ym.

 

Olen ehkä jäävi puhumaan tai kehumaan, mutta mielestäni minun reilu parikymppinen poikani on aivan normaalin tavallisen tasapainoinen nuori mies.

Erosin lasten isästä kun poika oli alle 2 vuotias. Hän ei muista yhteiselämästämme mitään, onneksi. Eron jälkeinen elämä lasten isän kanssa ei mitenkään hienosti mennyt, oli mollaamista ja mustamaalaamista puolin ja toisin.
Lsten isä ei mikään innokas tapaaja ollut, mutta kun sitkeästi jankutin, suostui aina ottamaan lapset silloin tällöin.. elatusmaksuista niin ikään käytiin kinaa, ja lopulta jätti maksamatta, mikä oli minusta hyvä asia, sain ne kunnan kautta.

Olin myös melko pitkässä avioliitossa lasten ollessa kouluikäisiä, tämä mies ei kovin aktiviinen ollut suhteessa lapsiini mutta pojan kanssa tuli paremmin toimeen kuin tytön. Muita lapsia ei meidän uusperheeseen kuulunut kuin näm,ä minun.

Poika on nyt siis aikuinen nuori mies, ihan vastuuntuntoinen, opiskelee, käy töissä, on ollut ja on aktiivisesti mukana järjestöissä , esim. oppilastoimikunnassa ja nuorisovaltuustossa yms., mitkä häntä itseään kiinnostaa.

 

Tuliskin homo, kunhan ei naisten alistaja/selkärangaton/vastuuntunnoton/moukka/alkoholisti/tunneköyhä tms.

 

exäni oli yksinhuoltajaäidin kasvattama, ja se näkyi niin että mies otti minut todella hyvin huomioon naisena, oikea gentleman suorastaan, kohtelias ym.

Vaan eksäksipä sitten päätyi kuitenkin...

 

exäni oli yksinhuoltajaäidin kasvattama...

Että näin.

 

exäni oli yksinhuoltajaäidin kasvattama, ja se näkyi niin että mies otti minut todella hyvin huomioon naisena, oikea gentleman suorastaan, kohtelias ym.

Vaan eksäksipä sitten päätyi kuitenkin...

No eihän se niin ole etteikö ihanat ihmiset eivät tule koskaan jätetyksi?

 

Huh jos näin olis että esikoiseni tulevaisuus olis sillä pilattu että olin yh, toki siitä asti kun poika oli 1,5v on mieheni ollut mukana kuvioissa ja vuosi siitä eteenpäin hankimme yhteisen asunnon. Pojan biologinen isä vastuuntunnoton, ongelmatapaus. Isäpuoli ollut kuin oikea isä, vie harrastuksiin yms..
Itellä tulee mieleen se ajatus että onkohan kuitenki huonompi homma se että elää huonossa suhteessa lapsen takia, tuskin poika siitäkään kovin hyvää mallia saa?

 

exäni oli yksinhuoltajaäidin kasvattama, ja se näkyi niin että mies otti minut todella hyvin huomioon naisena, oikea gentleman suorastaan, kohtelias ym.

Vaan eksäksipä sitten päätyi kuitenkin...

Entäs ne kaikki äijät, jotka ovat ydinperheestä mutta silti päätyvät exäksi? Tai ovat ydinperheestä mutta naisten alistajia ja moukkia?

 

exäni oli yksinhuoltajaäidin kasvattama...

Että näin.

Kysehän oli siitä voiko yh kasvattaa kunnon miehen, ei siitä kuinka hyvin joku sopii minun kanssa yhteen?

 

Ystäväni on yksin kasvattanut poikansa. He erosivat lapsen isän kanssa pojan ollessa alle 2-vuotias. Lapsen isä ei ole ollut paljoakaan tekemisissä lapsen kanssa ja on sittemmin kuollut. Jo aikuinen poika on todella fiksu, mukava ja empaattinen nuorimies, joka asuu avoliitossa ja yrittää seuraavaksi päästä opiskelemaan yliopistoon (ja varmasti pääsekin).

Yksinhuoltajuus on yksi riskitekijä muiden joukossa, mutta niin on huono parisuhdekin. Ei lapsi ole sellaisessa mikään ulkopuolinen tekijä.

 

Huh jos näin olis että esikoiseni tulevaisuus olis sillä pilattu että olin yh, toki siitä asti kun poika oli 1,5v on mieheni ollut mukana kuvioissa ja vuosi siitä eteenpäin hankimme yhteisen asunnon. Pojan biologinen isä vastuuntunnoton, ongelmatapaus. Isäpuoli ollut kuin oikea isä, vie harrastuksiin yms..
Itellä tulee mieleen se ajatus että onkohan kuitenki huonompi homma se että elää huonossa suhteessa lapsen takia, tuskin poika siitäkään kovin hyvää mallia saa?

Sinun lapsellasi onkin miehen malli. Kysyin tilanteesta, jossa yksinhuoltaja on yksin kasvattanut lapsen.

Meidän suhteemme ei ole varsinaisesti huono. Lapsen isä on meille kiltti ja kotona on kaikkien helppo ja hyvä olla. Mies vaan ei rakasta minua. Lapsi ei tilanteesta kärsi, mikäli minä en rupea voimaan huonosti tai masennu asian takia.
Moni ihminen elää rakkaudettomassa liitossa lasten takia.

 

Anoppi kasvatti minun miehen ja sen isoveljen ihan yksinään, tasapainoisia ja kunnollisia miehiä tuli molemmista. =)

 

Olipa lohduttava ketju.

 

Minä olen YH:n kasvattama ja loppujen lopuksi pärjännyt elämässä kohtuullisesti. Kuitenkin rankan tien kautta. Varmaan olisi elämä mennyt eri tavalla jos olisi ollut hyvä isähahmo. Mutta oikee isä oli alkoholisti ja äiti eros hänestä kun olin 6. Parempi oli että eros, niin surkea isä hän oli.

Mutta kyllä ihan tutkimuksetkin todistaa, että yh-äitien lapsilla, miehillä ja naisilla, on KESKIMÄÄRIN paljon enemmän vaikeuksia elämässä. Ei se mikään tuomio ole, mutta näin se vaan on jos asiaa viitsii kaivella.

Silti esim. omassa tapauksessa yh-perheessä eläminen oli parempi vaihtoehto kuin se, että olis elänyt siinä alkoholistin terrorisoimassa ydinperheessä. Ja isäni oli semmoinen tapaus, että ilman alkoakin varmasti olisi ollut paha tapaus...