Minusta on tosi outoa että ei täysjyvä mene. Jossain pastassa ei juuri edes huomaa täysjyvän tai tumman pastan eroa normaaliin, riisissä saattaa nyt ne jyvät olla että ei siksi maistu.
P
palma
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Millenia:
Samaa mietin. Mun pitää välillä tarkistaa pussin kyljestä, kumpaa pastaa syön, joten kuinka ihmeessä likka osaa keitetystä makaronista tietää asian? Mä saattaisin olla niin kiero, että sekoittaisin vähitellen normipastaan täysjyvää ja katsoisin, huomaako lapsi mitään. Siinä ainakin näkisi, onko ongelma pään vai suun sisällä. Vois tulla mielenkiintoinen keskustelu siinä vaiheessa, jos tummempaa pastaa olisi syöty jonkin aikaa ilman mutinoita.
M
Mie
Vieras
Meillä on ollut se periaate että syödä ei tarvitse mutta maistaa pitää kaikkea ja erikseen ei kenellekään ruokia tehdä eli jos ei kelpaa niin seuraavaa ateriaa sit vaan odottelemaan. Just eilen katselin että tyttö söi hyvällä halulla papuja vaikka on niitä aiemmin sanonut inhoavansa. Iltapäivällä syötiin samaa ruokaa ja yhtäkkiä pavut olikin taas pahoja, eli jotain turhaa temppuilua kyseessä. Meillä myös lapsille on opetettu että aina siitä ruoasta ei tarvitsekaan pitää mitä syö ja jos ihan oikeasti joku ruoka on niin inhokki ettei voi syödä niin en sitä juurikaan tee.
M
mie
Vieras
Oletko kokeillut näitä pastoja http://www.axapasta.fi/#/pasta
Maistuu ja tuntuu ja näyttää ihan valkoiselta pastalta, mutta niissä on ainakin enemmän kuitua.
Maistuu ja tuntuu ja näyttää ihan valkoiselta pastalta, mutta niissä on ainakin enemmän kuitua.
Tulipa tuosta nirsoilusta ihan oma lapsuus, ja veli mieleen. Hänelle olisi myös kelvannut ketsuppi, makaroni ja lihapullat päivästä toiseen. Ala-asteella äiti sopi opettajan kanssa ettei pakoteta syömään, ja tulikin ruokailuun lähes aina vain tyhjentääkseen ruuan roskiin. Mitään allergioita ei ollut, tosin tuosta ketsupin syömisestä tuli ihottumaa, ja huulet olivat rikki. Oli varmaan myös jotain puutosoireita kun mitään vihreää ei syönyt, ja vitamiinit tuli purkista.
Kyllä sitä syömistä varmaan yritettiin, mutta vuosien saatossa se lipsui siihen että tehtiin omaa ruokaa. Ja kun ei syönyt esim. kalaa ja hajukin etoi niin sitä ei muukaan perhe sitten usein syönyt. Samoin myös monissa muissa ruokalajeissa se syömätön saneli mitä syödään. Sai toiveensa läpi appelsiinit puristettiin mehuksi, kun sattui nyt vain haluamaan appelsiinin mielummin mehuna kun kokonaisena kun se oli tylsää syödä. Itselle ja sisarelle jotka olemme aina olleet kaikkiruokaisia se teki sen että aikuisena nautimme siitä monipuolisesta ruuasta.
Yläasteella sitten rupesi maistamaan ja syömään, kun siellä oli tuon syömisen kanssa erilaista. Siellä opettajat ja rehtori tuumasivat, ettei murkku päiväänsä syömättä jaksa opiskella. Ja kotitalouttakin oli, joten niitä omia keitoksia myös syötiin. Maistoi mm. kalaa ensimmäistä kertaa sitten pikkulapsi ajan, ei siis siihen mennessä edes tiennyt miltä maistuu. Ja alas oli mennyt. Muutenkin se ruokavalio koulussa vähän laajeni. Tosin kotona sitten sama jatkui, kun kerran siellä se läpi meni. Ja tätä on jatkunut aikuisikään asti, edelleen meillä kotona kun yhdessä ruokapöytään kokoonnutaan menee se läpi ettei vaan tykkää. Tosin nyt 30 kynnyksellä on alkanut maistella uusia makuja, ja kas ovatkin sitten tosi yllätys kun onkin ihan syömäkelpoista.
Eli korvien välissä suurimmaksi osaksi on ollut veljeni tapaus, ja ala-asteella pula-ajan elänyt opettaja ei aina niin hyvällä katsonut kun maistamatta ruoka lentää roskiin. Ja sanomista tuli, joten ruokailuun tuli myös se jännite. Ja kotona se asenne, että kunhan vaan syöt niin teen mitä vaan asenne, ja tiedettiin että koulussa naureskellaan ja kummeksutaan toi oman ristiriidan. Se syöminen oli todella isossa roolissa pitkään, ja sai liiaksi huomiota.
Eli sen mitä olen huomannut, pakottaminen ei toimi. Mutta periksi antamalla tekee myös hallaa. Omille lapsilleni (ovat kyllä pieniä vielä) olen laittanut säännöksi ettei maistamatta päätetä tykkääkö vai ei. Olenkin joskus taisi olla kaksplussata lukenut, että lapsi tarvitsee 10-15 maistamiskertaa ennenkuin tottuu makuun. Eli sitkeästi meillä on kalaa joka viikko tarjolla, vaikka lapset sitä oudoksuivatkin aluksi.
Kyllä sitä syömistä varmaan yritettiin, mutta vuosien saatossa se lipsui siihen että tehtiin omaa ruokaa. Ja kun ei syönyt esim. kalaa ja hajukin etoi niin sitä ei muukaan perhe sitten usein syönyt. Samoin myös monissa muissa ruokalajeissa se syömätön saneli mitä syödään. Sai toiveensa läpi appelsiinit puristettiin mehuksi, kun sattui nyt vain haluamaan appelsiinin mielummin mehuna kun kokonaisena kun se oli tylsää syödä. Itselle ja sisarelle jotka olemme aina olleet kaikkiruokaisia se teki sen että aikuisena nautimme siitä monipuolisesta ruuasta.
Yläasteella sitten rupesi maistamaan ja syömään, kun siellä oli tuon syömisen kanssa erilaista. Siellä opettajat ja rehtori tuumasivat, ettei murkku päiväänsä syömättä jaksa opiskella. Ja kotitalouttakin oli, joten niitä omia keitoksia myös syötiin. Maistoi mm. kalaa ensimmäistä kertaa sitten pikkulapsi ajan, ei siis siihen mennessä edes tiennyt miltä maistuu. Ja alas oli mennyt. Muutenkin se ruokavalio koulussa vähän laajeni. Tosin kotona sitten sama jatkui, kun kerran siellä se läpi meni. Ja tätä on jatkunut aikuisikään asti, edelleen meillä kotona kun yhdessä ruokapöytään kokoonnutaan menee se läpi ettei vaan tykkää. Tosin nyt 30 kynnyksellä on alkanut maistella uusia makuja, ja kas ovatkin sitten tosi yllätys kun onkin ihan syömäkelpoista.
Eli korvien välissä suurimmaksi osaksi on ollut veljeni tapaus, ja ala-asteella pula-ajan elänyt opettaja ei aina niin hyvällä katsonut kun maistamatta ruoka lentää roskiin. Ja sanomista tuli, joten ruokailuun tuli myös se jännite. Ja kotona se asenne, että kunhan vaan syöt niin teen mitä vaan asenne, ja tiedettiin että koulussa naureskellaan ja kummeksutaan toi oman ristiriidan. Se syöminen oli todella isossa roolissa pitkään, ja sai liiaksi huomiota.
Eli sen mitä olen huomannut, pakottaminen ei toimi. Mutta periksi antamalla tekee myös hallaa. Omille lapsilleni (ovat kyllä pieniä vielä) olen laittanut säännöksi ettei maistamatta päätetä tykkääkö vai ei. Olenkin joskus taisi olla kaksplussata lukenut, että lapsi tarvitsee 10-15 maistamiskertaa ennenkuin tottuu makuun. Eli sitkeästi meillä on kalaa joka viikko tarjolla, vaikka lapset sitä oudoksuivatkin aluksi.
Similar threads
- avuton nappi
- Aihe vapaa 4 5 6