Yhteisöllisyys, yksin pärjääminen, auttaminen---?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pärjääjä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pärjääjä

Vieras
Nykyään todella moni sanoo, että pitää pärjätä omillaan. Apua ei saa pyytää, eikä ottaa vastaan, vaikka sitä pyytämättä tarjoaisi.

Lapset pitää hoitaa itse, eikä hoidattaa niitä mummolla tai kummilla tai kenelläkään muulla. Taloudellista tukea ei saisi ottaa vastaan, jos vaikka omat vanhemmat tahtoisivat ylimääräisistään antaa. "Itse on lapset tehty, niin itse ne pitää hoitaa ja jos ei rahat riitä, niin sitten syödään kaurapuuroa."

Millaisen kuvan tämä touhu antaa lapsille? Oppivat, että aina on vaan jaksettava ja pärjättävä itse. Mitäs sitten käy, jos lapsi aikuisena onkin tilanteessa, jossa ei jaksa? Ei uskalla omalta vanhemmaltaan apua pyytää, kun on opetettu, että itse pitää pärjätä.

Kolkuttaisiko omatunto, jos lapsesi tekisi jotakin äärimmäistä tällaisessa tilanteessa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja pärjääjä;28036764:
Nykyään todella moni sanoo, että pitää pärjätä omillaan. Apua ei saa pyytää, eikä ottaa vastaan, vaikka sitä pyytämättä tarjoaisi.

Lapset pitää hoitaa itse, eikä hoidattaa niitä mummolla tai kummilla tai kenelläkään muulla. Taloudellista tukea ei saisi ottaa vastaan, jos vaikka omat vanhemmat tahtoisivat ylimääräisistään antaa. "Itse on lapset tehty, niin itse ne pitää hoitaa ja jos ei rahat riitä, niin sitten syödään kaurapuuroa."

Millaisen kuvan tämä touhu antaa lapsille? Oppivat, että aina on vaan jaksettava ja pärjättävä itse. Mitäs sitten käy, jos lapsi aikuisena onkin tilanteessa, jossa ei jaksa? Ei uskalla omalta vanhemmaltaan apua pyytää, kun on opetettu, että itse pitää pärjätä.

Kolkuttaisiko omatunto, jos lapsesi tekisi jotakin äärimmäistä tällaisessa tilanteessa?

Kyllä tarjotun avun voi ottaa vastaan, ja apua voi myös pyytää jos sitä tarvitsee. Minusta on eri asia se, että hyväksikäytetään esim. jomman kumman vanhempia, jos heillä ei oikeasti ole varaa antaa rahaa tai eivät jaksa hoitaa lapsia.

Eli tavallaan se riippuu hyvin paljon siitä perheen ja lähiyhteisön tilanteestakin.

Minun lähisukulaiseni on vakavasti sairas, ja tietenkään en mene heitä nyt lisää kuormittamaan. Terve ja hyvävointinen ihminen osannee itse kyllä sanoa jos ei jostakin asiasta pidä tai jotain halua tehdä.
 
Itteäni en loiseksi koe, koska se toimii kumpaankin suuntaan. Joulun seutuvilla olin ite pitemmän pätkän äitini luona, tein sitte hälle eväät töihin, ruoan valmiiksi kun tuli töistä, kävin kauppaostokset jne. Naapuriapua olen tarjonnut missä olen kyennyt ja käyttänyt muksujakin jeesaamassa vanhuksia palvelutaloissa yms. Lasteni kouluissa olen pyrkinyt osallistumaan taitojeni mukaan talkoisiin ja muihin.
 
Kyllä sitä pärjää yksin, kaksin miehen kanssa, kun on pakko. Mutta maksaisin mitä vain, jos meidän lasten elämässä olis enemmän niistä kiinnostuneita aikuisia ja muitakin läheisiä. Joiden kanssa sit vois vastavuoroisesti arkea ja sen hankaluutta ja hauskuutta jakaa. Vaan näillä mennään.
Enkä juurikaan ennen palstailua ollut joko huomannut, tai tavannut ihmisiä, jotka ovat heti huutamassa, että omat lapset on hoidettava 100% yksin, jos niitä on tehnytkin.. jos nyt muksuilla sattuu olemaan rakastavat isovanhemmat, jotka pyytää muksuja kylään joskus...
 
Meillä sosiaalityöntekijä lastensuojelusta oli aikoinaan sitä mieltä, että olisi hyvä jos emme hakisi sossusta avustuksia mutta rahallinen apu isovanhemmiltakin oli paheksuttavaa.
Rahalahjat kuuluivat hänen mielestänsä korkeintaan syntymäpäiville ja itse tulisi omat rahansa tienata(olimme köyhiä opiskelijoita ja isovanhemmat auttoivat rahallisesti ostamalla ruokaa jne. parin kuukauden välein).
Tämän lisäksi kerran kuussa tapahtuva mummolaan hoitoon meno lapsen taholta oli AIVAN LIIKAA ja itse se pitäisi lapsi kasvattaa eikä mummolaan lykätä.
Oli kyllä muutenkin aika ikävä sos.työntekijä ja omasi todella erikosia,kärkkäitä mielipiteitä milloin mistäkin..
 

Yhteistyössä