yhteiset rahat?

Eli kyselisin mielipidettänne kulujen jakamisesta/yhteisistä rahoista seuraavissa (hypoteettisissa) tapauksissa.

a) Pariskunnasta toinen valitsee ammatikseen sellaisen alan, jolta ei paljoa palkkaa saa, mutta joka hänen omasta mielestään on kivaa ja työtä on mukava tehdä. Ehkä myös työllisyystilanne alalla on huono. Toinen taas ottaa alaa valitessa huomioon taloudelliset seikat, eli ei valitse sitä kivointa ja helpointa alaa. Hän valitsee alan jolla on hyvä työllisyystilanne ja parempi palkka, mutta hänen mielestään ala ei ole kovin kiinnostava.

Toinen siis tekee kivaa työtä ja saa vähän palkkaa, toinen tekee epäkivaa työtä ja saa enemmän palkkaa. Näin kummankin henkilökohtaisista valinnoista riippuen eikä olosuhteiden pakosta. Kuuluko sen enemmän tienaavan antaa omat rahansa heikommin tienaavan käyttöön niin, että kummallakin on yhtä paljon rahaa käyettävissään?

b) Toinen pariskunnasta tekee paljon duunia, toinen omasta halustaan vähemmän, koska arvostaa enemmän vapaa-aikaa. Kotityöt puoliksi. Kuuluuko enemmän töitä tekevän antaa omasta palkastaan toiselle niin paljon, että kummallakin on yhtä paljon rahaa käytössään?

Tämä uteluni liittyy siihen, että täällä usein näkee mielipidettä jonka mukaan avioparilla tulee olla yhteiset rahat eikä mitään omia rahoja/velkoja.

 

Kyllä vain kaikki on yhteistä.

Työn miellellyys ja mielihyvä siitä menee perheelle, ei minulle.

Itse tienaan 4.5 kertaa kotirouvani tulot, mutta kaikki menee yhteiseen kassaan.

Miksi pitäisi olla minun ja sinun rahoja, jos tarkoitus on olla loppuelämä toisen rinnalla?

Itsekäs minähenki ei kuulu kahden liittoon, jossa yleensä vieläpä lisäännytään...

 

Yhteisten rahojen puolustajat ovat yleensä persaukisia (lue=naisia) jotka odottavat että heidän elintasonsa tulisi nousta miehen kautta. Rahat lakkaisivat tasan tarkkaan olemasta yhteisiä, jos nainen alkaisi tienaamaan enemmän kuin mies.

Minusta kukaan ei ole velvollinen ""tasaamaan"" omaa liksaansa pienempipalkkaisen hyväksi. Itsehän on ammattinsa valinnut ja siihen opiskellut. Aikuisen ihmisen tulisi hankkia työ, jolla pystyy itsensä elättämään. Vai miten nämä aikuiseksi itseään nimittävät naiset selviäisivät yksin asuessaan?

Fifty-fifty on hyvä systeemi ja sen voisi kohtuuttomuuden välttämiseksi laskea vaikkapa sen pienempituloisen rahkeiden mukaan, eli kumpikin sijoittaa talouteen saman, kohtuullisen summan. Se paremmin tienaava voi sitten tehdä jäljelle jäävillä rahoillaa mitä haluaa, itsehän ne on työllä hankittu.

Ja tiedetään tiedetään, perhe on perhe. Lasten harrastuksia ja elämää tulee tukea, vaikkapa sen suurempituloisen kykenevyyden mukaan,mutta aikuinen ihminen kantakoon kortensa kekoon ja pysyköön pois toisen pussilta.

 

Eikös se ole itsekästä minähenkeä, että toinen ottaa rennosti kotona ja käyttää toisen palkkaa, kun toinen taas tekee kovasti töitä rahan eteen?

Asia on tietysti eri, jos puhutaan miljonäärimiehestä ja hänen kotirouvastaan, mutta jos oletetaan että kyseessä on normaali palkansaajamies ja työkykyinen nainen, jolle ei vaan työnteko maistu.

 

Yhteisten rahojen myötä myös vastuu ja halu taistella perheen toimeentulon eteen häviää. Jos on tottunut siihen, että se maksaa jolla on rahaa, niin ainahan voi olla se osapuoli jolla ei ole rahaa ja näin ollen sille ahkerammalle ja enemmän työtä tekevälle jää maksajan rooli.

Tasan vaan kaikki sanon minä. Älkää miehet alistuko enää toisen elättäjäksi, vaan antakaa näille ah,niin tasa-arvoisille naisille mahdollisuus näyttää se tasa-arvoisuus, myös raha-asioissa.

 

Ei hel... Tasa-arvo ja tasa-arvo... Koko asian pitäisi olla selviö ajattelematta aina kaikkia asioita tasa-arvon nimissä...

Vaimo hoitaa kotona lapsia ja ne saavat siten hyvän pohjan elämälle. Mikäli minä pitäisin omat rahani itselläni, niin eipä vaimo voisi mutta, kuin mennä itsekkin töihin. Silloin vain jäisi lapset vähän vähemmälle...

Kyllä minä haluan että ne olemme kaikki meidän perheessä samalla viivalla, eikä siten, että jollain olisi enemmän millä mällätä.

Tietenkin jos vaimoni olisi kotona vain elämän helppouden takia, niin toisin ajatella toisinkin... Mutta meillä on aivan muut syyt vaimon kotona oloon.

 

Mistähän johtuu ellien palstoilta luettu käsitys, että liitossa nainen on aina automaattisesti se köyhempi ja ""verenimijä""?

Olen itse ostanut ensimmäisen asuntoni 22-vuotiaana, ja olin kolmekymppinen kun se oli velaton. Neljä vuotta minua vanhempi ex-mieheni osti ensiasuntonsa kolmikymppisenä.

Naimisiinkin mentiin ja avioehto tehtiin. Ostettiin parin vuoden päästä ok-talo, josta omistin 2/3 ja mies 1/3. Kumpikin hoiti oman lainaosuutensa, mainittakoon että miehen osuus oli ostettaessa lähes kokonaan velkaa, koska lama-ajan hintojen romahdus pudotti entisen asunnon hinnan- mutta vastaavasti talon ostohintakin oli tuolloin alhaisempi.

Toinen lapsi syntyi, jäin hoitovapaalle. Sovin pankin kanssa, että maksan lainastani vain korkoja. Kun palasin töihin, aloitin lainanlyhennykset. Meillä jaettiin kaikki menot karkeasti puoliksi, no, ehkä minä kuitenkin huolehdin enemmän ruokakauppamenoista .

Ero kun tuli, niin molemmat saivat talon hinnasta omistusosuutensa. Molemmat ajoivat pihasta omissa nimissä olevilla autoillaan, joista kumpikin maksoi vakuutuksensa ja ajoneuvoveronsa.

Meillä ei muistaakseni kertaakaan riidelty rahasta, monesta muusta olimme kyllä usein eri mieltä. Olimme lähes tarkalleen samoilla tuloilla, lisäksi minulla oli työni takia kulukorvauksia.

Nelikymppisenä eronneena naisena toimisin täsmälleen samoin, mikäli aloittaisin uuden parisuhteen; avioehto aina ja ehdottomasti. Parisuhde perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja rakkauteen, se ei ole mikään hyväksikäyttösuhde. Tässä iässä useimmilla on jo ne omat lapset, joille haluaa jättää oman maallisen omaisuutensa. Sitävastoin kaikki olemassaoleva on kumppanin vapaassa käytössä, mutta omistusoikeutta hänellä ei toisen omaisuuteen ole.

 

No ne on noita nuorten poikasten ja katkeroituneiden kliseitä. ;-)

 

Nainenhan se siellä kirjoittelee... I knew it!!!

 

Minusta Merzi hiiltyy aivan turhasta. Eih kumpikaan alkuperaisista vaihtoehdoista ollut samankaltainen kuin hanen oma elamantilanteensa. Totta kai on eri asia, jos vaimo on kotona hoitamassa yhteisilapsia.

Periaatteessa olen sita mielta, etta jos ei k kouluja tai kouluttautuu matalapalkka-alalle, niin kantakoon kukin valintansa seuraukset. Samaten, jos ei tyo maistu, niin turha on ahkeramman puolison lompakolla kayda.

Tosi elama on kuitenkin toinen juttu. Minunkin vaimoni tekee omasta halustaan vain puolipaivatyota. Vaikka meillomat tilimme onkin, niin kaytannossa tasaamme elintasomme. Mitenkas muutenkaan. Samassa asunnossa kun asumme, samalla autolla ajamme, enka mina ilman vaimoa haluaisi lomamatkalle lahtea. Puolet hauskuudesta kun on siina, etta saan jakaa kokemukeni rakastamani ihmisen kanssa.

Tosin ttkaikesta johtuen mina olen vaatinut avioehdon. Kaikkihan on yhteista vain niin pitkaan kuin olemme yhdessa. Jos vaimoa alkaisi kyllastyttamaan tai tulevaisuus hirvittamaan, han varmaan alkaisi kokopaivaiseksi tyantekijaksi, jota mahdollisuutta koko ajan tarjotaan.

 

Ihan jees, mutta kyllä minä pistäisin sen vaimon töihin ihan täyspäiväisesti jos kerran sellaistan mahdollisuutta hänelle vielä TARJOTAAN. P***e kun on paljon ahkeria, innokkaita ihmisiä vailla työtä ja sitten kaiken maailman kermaper***t ottaa rennosti ja pumppaa ukkonsa rahoja.

 

Miksi minun pitaisi pakottaa vaimoni kokopaivatoihin? Kun kerran rahasta ei ole puutetta ja vaimo on paljon useammin pirtea ja hyvalla tuulella. Minun tarvitsee tehda hieman vahemma kotitoita (alkaaka vaan aloittako taas jargonia kotipiikuudesta, kylla mina osani teen.) ja joku muu tyontekija saa lisa-ansioita, kun tyot kuitenkin taytyy tehda.

Minusta vaimoni ei ole mikaan kermaperse vain sen takia, etta elaa meidan molempien hyvaksymalla tavalla. Kateelliset vihertykoot aivan rauhassa... Eika minun rahojani mielestani kukaan pumppaa. Jokainen yhteiseen hyvaamme sijoittamani euro tulee elamanlaatuna takaisin korkojen kera. Jos ero tulisi, en mina ainakaan itkisi vaimooni tuhlaamiani rahoja.

Tamahan alkaa olla vahan kuin jo kertaalleen ihmettelemani kotiaiti vs. ura-aiti keskustelu. Taitaa se sittenkin miehiltakin onnistua.

 

Mun mielestä yhteiset avioliitossa on yhteiset rahat, mutta jollan rajoilla kuitenkin. Esim. iso- ja pienipalkkainen voivat maksaa ""talouskassaan"" yhtä paljon, ja sitten molempien ylijäävät tulot ovat henk.koht. käytössä, eli isompituloisella enemmän omaa rahaa.

Tai sitten vaan reilusti niin, että kaikki menee yhteiseen kassaan, tai parempituloinen ehkä myös maksaa toisen omia menoja. Normaalisti varmaan ollaan näiden kahden vaihtoehdon välissä, eli parempituloinen maksaa enemmän, mutta molemmat kuitenkin osallistuvat yhteisiin menoihin.

Omassa suhteessani on sellainen tilanne, että minä (vaimo) tulen todennäköisesti olemaan se paremmin tienaava. Eikä se haittaa yhtään. Molemmat olemme valinneet koulutuksemme ja tulevan alamme mieltymyksen perusteella, emme palkan suuruuden mukaan. Kliseistä utta totta, se elämän sisältö on ainakin meille tärkeämpää kuin se kaikki paska mitä voi ostaa..

 

Ei todellakaan kuulu. Jos omasta halustaan tienaa vähemmän kuin puoliso, niin silloin pitää menot suhteuttaa niin, että kumpikin maksaa esim. saman prosentti-osuuden yhteisistä menoista tuloihinsa nähden. Loput voi sitten työntää mihin haluaa.

Kotitöistä sanoisin, että se tehköön enemmän, jolla on enemmä aikaa.

Näin meillä homma toimii.

 

Mikä ihmeen vimma naisilla on kirjoittaa tänne miehinä...???

 

Mari,

Jos molemmat maksavat yhteisistä menoista tulojen suhteessa, niin silloinhan se parempituloinen maksaa vähempituloisen menoja, eikä ne mene puoliksi niin, että molemmat maksaisivat omat kulunsa.

Ap kysyi juuri sitä, että pitäisikö tuloja tasata, mihin itse vastasit, että ei kuulu !

 

Minusta jokainen pariskunta saa omassa suhteessaan jakaa rahansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Tämä keskustelu on naurettava.

 

Ei kai kuulu. Mutta jos haluaa niin tottakai niin voi toimia.

Toisaalta mä ymmärrän, että jos on opiskellut vuosia ja tehnyt työtä, että on päässyt hyvin palkattuun työhön (kaikissa hyvin palkatuissa töissä ei tarvitse kyllä olla hyvin koulutettu) tai tekee pitkää päivää niin harmittaa, että pitää antaa palkastaan toiselle niin paljon, että molemmilla ois yhtä paljon. Tekeekö se toinen pitkää päivää vain siksi, että saisi toisellekin turvattua hyvä elintason? Jos näin on niin mikäs siinä...

Meillä mies tienaa enemmän ja tekee pidempää työpäivää ja työviikkoa. Ja maksamme yhteiset menot puoliksi ja omat menot itse. Velka on yhteistä, jos sillä on ostettu yhteinen asunto tai jotain muuta yhteistä ja velka maksetaan puoliks.
Omat tilit. Yhteinen säännöllisiin yhteisiin menoihin esim. sähkö, vastike.

En osaisi ottaa mieheltä rahaa vastaan. Vaikka hän antaisi. Meillä ei taitaisi kyllä antaa. Haluan tulla omillani toimeen ja tuloni riittää kyllä yhteisiin menoihin. Tietysti jos mies haluaisi elää luksuselämää, mihin minulla ei ole varaa hänen olisi pakko maksaa enemmän kun minun.

Moni hyvin koulutettu haluaa samanlaisen puolison. Ei kyllä kaikki. Osin siksi, että ollaan ""samalla aaltipituudella"", mutta myös rahan takia.

 

Niin tuosta vapaa-ajasta. Minä en valita koskaan, että tienaan vähemmän kun mies. Mutta mies joskus, että kun hänellä on niin vähän vapaa-aikaa ja minulla paljon. Sanon, että voit vaihtaa alaa, mutta sitten on huonompi palkkakin...

Kaikkea ei voi aina saada. Joku kyllä ehkä.

 

Niin tuosta vapaa-ajasta. Minä en valita koskaan, että tienaan vähemmän kun mies. Mutta mies joskus, että kun hänellä on niin vähän vapaa-aikaa ja minulla paljon. Sanon, että voit vaihtaa alaa, mutta sitten on huonompi palkkakin...

Kaikkea ei voi aina saada. Joku kyllä ehkä.

 

Meillä on ollut rahat yhteisiä. Mieheni oli yhteen aikaan työtön jolloin maksoin kaikki, mutta nyt hän tienaa minua kaksi kertaa enempi ja maksaa enempi. Tätä parisuhde on...yhteistä elämää ja toisen tukemista vaikeuksissa. Toki ymmärrän avioehdon hyvin, mutta silloin kun eletään yhteistä elämää niin silloin pitää jakaakin jotain.
Olen muuten parinvalinnassa huomioinut sen, että mies omistaa edes sen mitä minä eli käytännössä en ole tapaillut uudestaan miestä joka asuu vuokralla, koska silloin ajatusmaailmamme on täysin erilainen... en toki ole ottanut jokaista ""rikkaampaakaan"" miestä vaan tunteiden mukaan.

 

Satun tuntemaan erään naisen jolla oli varakas mies (ei mikään miljonääri sentään). Hän ei tarkoituksella mennyt töihin (oli vuosia työttömänä). Hänestä oli kiva, kun mies elätti. Nainen tuhlasikin aikalailla. Osteli kalliita merkkivaatteita, meikkejä yms. itselleen ja lapselleen joka oli edellisestä avoliitosta ja yhteisellekkin lapselle. Ja juoksi jatkuvasti kampaajalla, sisusti kotia jne. Ja he matkustelivat ulkomaillakin. Nainen harvoin maksoi matkoista mitään. Hän halusi, että kaikki miehen hankkima omaisuus laitetaan hänenkin nimelleen (olivat avoliitossa).

Kun tuli ero mies alkoi etsiä heti uutta varakasta miestä. Voihan se olla sattuma, mutta hän ei ole koskaan ollut normaalituloisen miehen kanssa.

Se ainakin on itsekästä. Mutta itsehän mies halusi maksaa, nainen tuskin pakotti. Vaikka joistakin asioista heille kyllä tuli riitaa (mies ei mm. suostunut laittamaan omaisuuttaan naisen nimille) ja mies kyllä valitti välillä muille kun ""muija törsää"".

 

Niin ja miksi aina ajatellaan, että nainen on se joka törsää? Kyllä mieskin saa hyvin kulumaan kotiteattereihin yms. virityksiin rahaa. Ja autoon, joka usein perheessä on miehellä parempi. Itse (olen nainen) olen nuuka enkä törsäile ja rahaakin jää säästöön. Ja maksan omat menoni ja yhteiset puoliksi.

Ja voihan se mieskin jäädä kotiin hoitamaan lapsia, jos jotakin potuttaa, että pitää tuoda leipä pöytään kun eukko ""vaan"" hoitaa lapsia kotona. Siis näitäkin löytyy...

Yksi tuttu mies alkoi seurustelemaan varakkaan naisen kanssa ja ei yhtään pistänyt vastaan (päin vastoin kertoi kavereilleen innoissaan) kun nainen pyysi miestä etelän lämpöön ja tarjoutui maksamaan matkan.

Ja jotkut miehet ja naiset haluaa ""elättää"" pienempi tuloista puolisoaan. Ei se toinen aina ole sitä vaatimassa. Ja tuhlaa minkä kerkiää.

 

No onhan näitä Auervaaroja joo. Ja muita elättejä - ihan peräkammarin pojista asti, joita äiti vielä elättää. ;-)

 

Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka antaa!