yhteen palaaminen vääristä syistä??

[111116]

Erosin melko nopealla varoitusajalla pitkästä suhteesta ja nyt yksinäisyyden iskiessä pelkään palaavani yhteen vääristä syistä. Yksinäisyyden takia ja koska jo parissa kuukaudessa olen huomannut vähätteleväni niitä ongelmia mitä meillä oli. Pelottavaa. Mistä tiedän olenko tullut vaan järkiini oikeasti vai unohdinko oikeiden ongelmiemme syvyyden? ? Te ette voi sitä varmaan sanoa mutta mistä tietää että on valmis palaamaan? Erossamme oli kuitenkin tarkoitus myös jättää se mahdolluus ettei tämä ole lopullista koska olimme pitkään yhdessä. Mutta arki teki hulluksi. Pitäisikö se mahdollisuus sulkea pois jo molempien takia ettei tunteet sammuta järkeä. Ja miettiä sitä yhteen palaamista kun on varma kaikesta muutenkin mutta oltaisi nyt oikeasti erossa ja piste. Pitääkö minun vaan oppia olemaan yksin vaikka totuus
Olisi se että yhdessäkin voisimme elää-myöhemmin. Ongelmamme eivät olleet mitään järjettömiä, mutta sellaisia että veivät voimia ja no, saivat minut muuttamaan pois. Mikään plus/miinus lista tuskin auttaa koska tämä yksinäisyys neutralisoi ongelmamme.. en tiennyt olevani näin yksinkertainen ihminen. Miksi en osaa olla yksin? ?? Sattuu ihan fyysisesti!! Ei ole oikeasti varaa harrastaa ja olen tosi laiska menemään edes kävelylle ilman ohjaajaa päivät kyllä saan jotenkuten kulumaan, mutta tuntuu että elämä vaan valuu ohi en osaa nauttia mistään rauhasta ym mitä varmaan joku neuvoo,olen ihminen joka viihtyy porukassa enkä edes pienenä osannut olla yksin. Onko se taito edes kaikilla opittavissa? ? Yritänkö turhaan?

Mutta tiedän että aikaa on mennyt tosi vähän ja ongelmamme olivat pitkäaikaisia. Mies siis olisi ihan valmis palaamaan yhteen. Ei ole reilua palata jos taas päätänkin lähteä. Mietin vaan kun niin pitkään meidän ongelmiemme katselin joita mies ei puoliakaan edes nähnyt, että kuvittelinko ongelmamme :0 kyllästyinkö vaan tai jotain ? Tunnen itseni niin tyhmäksi. En halua palata vain yksinäisyyden pelossa, tiedän että se on typerää. Mutta jos tunne vaan jää kuukausiksi niin miten suhtautua siihen myöhemmin?? Silloin kun tietää ettei kyse ole mistään pakokauhusta. . Aikaa siis mennyt 2kk, eli naurettavaa. Mutta en oikeasti tiedä olenko vaan tajunnut mitä minulla oikeasti oli, vai olenko vain
Naivi. Koska oli meidän suhteessa paljon hyvääkin. Huoh. Mitä teen itseni kanssa? MIKÄ AJATUS TEIDÄT ON AUTTANUT PAHIMMAN YLI, Koska olen varma että kuolen yksin koska olen niin tavalllinen enkä käy kuin baareissa joista tunnetusti ei löydä mitään mikä edes toisi yhteen iltaan iloa. Säälittävä olo sori kirjotusvirheet.

 

[,,,]

Niin miksi ensinkään erosit?

 

[mieti tätä vaihtoehtoa]

Kappalejako. Ei jaksanu lukea.

 

[11111116]

Kuten sanoin, ongelmamme eivät olleet järisyttäviä, mutta pitkäaikaisia ja voimaa vieviä. Kun ikää tuli enemmän niin ne "pienet" ongelmat alkoivat pidemmän päälle ärsyttää kun ei voinut laittaa nuoruuden piikkiin. Mutta esim vanhempani jotka ovat olleet 30v naimisissa eivät meinanneet millään ymmärtää eroamme niin harmitti kun piti vakuutella kommunikointimme oli ainakin olematonta ja juuri muuton kynnyksellä mieheni kertoi lääkärin todenneen hänellä masennuksen. Jälkikäteen en tajua miten en huomannut asiaa. Mutta jokainen masentuneen puoliso varsinkin ymmärtää että siitä seuraa paljon ongelmia jotka eri ihmisillä näkyy ihan erilailla. Se ja siitä seuranneet asiat sekä muitakin asioita jotka kuluttivat ja saivat ajattelemaan etten mummonakin tätä hommaa katsele. Mutta nyt mietin että olisiko se kuitenkin parempi kuin yksinäisyys kuolemaan asti????

 

[11111116]

Se miksi lähdin tällälailla ovi raollaan, on se että arki oli yhtä taistelua ja turhautumista mutta oli meillä paljon hyvää kun asiat loksahti kohdilleen. Se oli vaan liian ison työn takana mielestäni. Paljon oli välinpitämättömyyttä, sitä kommunikoimis ongelmaa, itsestään selvänä pitämistä, turhautumista, kunnioituksen puutetta jne mikä ilmeni eri tavoin .. ei nyt kovin hurjalta kuulosta mutta kyllä moni asia vitutti enemmän kuin hymyilytti.

 

[Joxu]

Onko sulla tunteita miestäsi kohtaan vielä? Ei käyny selville tosta tekstistä, että sulla olisi juurikaan tunteita miestäsi kohtaan. Jos palaat pelkästään siksi yhteen, että et osaa olla yksin niin se on väärä syy palata toisen ihmisen luo. Petät siinä itseäsi ja miestä. Olit myös epävarma omasta jäämisestäsi ja mietit, että saattaisit lähteä uudestaan suhteesta. Kannattais mun mielestä aluks nyt olla yksin ja miettiä asioita, koska on myös väärin miestäsi kohtaan jos kohtelet häntä noin. Toi kaikki on aluks vaikeeta, pelottavaa, hämmentävää ja raastavaa, mutta ajan kanssa helpottaa.

Anna itelles aikaa tottua tilanteeseen. Onko sulla kavereita? sukulaisia tai joitakin läheisiä ihmisiä, lähellä sua? Voisit kavereitten kanssa keksiä jotakin mahtavaa välillä tai käytte leffoissa, teattereissa, baareissa jne. Voit mennä ja tulla nyt vapaasti ja samalla etsit itseäs ja omia vahvuuksias, vaan tietyn ajan olemalla yksin ihminen yleensä löytää uusia, syvempiä ja vahvempia puolia itsestään. Opit tuntemaan itseäs erilailla, kuin silloin kun elät toisen ihmisen kanssa. Opettele nauttimaan itsestäsi ja omasta seurastasi. Tee kaikkee kivaa ollessasi yksin, kato joku elokuva, hemmottele itseäs, tee jotain, mikä tekee sut iloseks, lue kirjoja, käy kahviloissa vaikka yksin(ties kenet siellä kohtaat jne.

 

[sgkspgk]

Älä mieti yhteenpaluuta nyt. Olet selvästi todella hämilläsi kaikesta. Yritä keksiä jotain tekemistä mistä tykkäät ja selvitellä ajatuksiasi hissukseen, mutta mitään ei tarvitse nyt heti päättää. Anna ajan kulua. Surutyössä on aina vaiheensa, oli se suru sitten mistä tahansa peräisin, vaikka erosta. Ehkä olisi hyvä ottaa etäisyyttä exään niin et hämmentyisi lisää mutta älä pidä häntä roikkumassa vaan sano suoraan mitä ajattelet.

http://www.suhdesoppa.fi/avioero/eron-viisi-vaihetta/
http://www.city.fi/suhteet/erohelvetin+vaiheet/4404
Noi nyt on ehkä vähän pilipalisivuja mutta asiaakin noissa on

 

[11111116]

Suoraan sanottuna en tiedä onko minulla tunteita miestä kohtaan. Kuulostaa tyhmältä mutta meillä ei ollut koskaan alkuhuumaa, älkää kysykö miksi. Ja hän on ensimmäiseni joten ei ole vertailu kohdetta. Äitini myös opetti että vaikka isäni on elämänsä rakkaus, ei rakkaus ole kuin saduissa vaan ihan tavallista. Ja työtä ja työtä. Niinpä pidin tätä normaalina. Kunnes aloin miettimään... voiko se vittu olla vaan tätä?? :/

 

[FreezeCat]

:hug:

Pääasia lienee se, että - onko sulla tunteita vielä miestäsi kohtaan? Kaipaatko Häntä? Ihmisenä, kumppanina, rakastajana, ystävänä?

Yksinäisyyden takia älä käänny ja palaa takaisin. Se vain lyö näpeille. Äläkä sen takia, että joudut muille selittelemään eroanne. Mutta - jos kaipaat sitä ihmistä, niin...

Kerroit, että miehellesi diagnosoitiin masennus. Ja - mitä sitten? Saitteko siihen sitten apua ja tukea, muutakin kuin lääkitystä? Vertaisryhmää? Keskusteluapua? Terapiaa? Masennus on salakavala sairaus, eikä sitä todellakaan se lähin ihminen huomaa ennen kuin on myöhäistä - koska itse sairastunutkaan ei sitä huomaa. Sen takia siihen tarvitaankin diagnoosin jälkeen kokonaisvaltaista hoitamista/puuttumista - ei ainoastaan sairastuneelle itselleen vaan myös hänen läheisilleen. Surullista ja niin kurjaa, jos/kun yksin jäitte siihen tilanteeseen.

Millaiset ovat välinne nyt? Oikeasti. Miten koet miehesi ajatukset yhteen palaamisesta, osaatko nähdä yhteistä tulevaisuuttanne? Jos tahdot hänet kokonaan, sellaisena kuin hän on heikkouksineen kaikkineen, niin

Hitaasti kiiruhtaen kohti ratkaisua. Olipa se sitten mikä tahansa. Voimia sekä luottamusta ja uskoa huomiseen - joko yhdessä tai sitten yksin.

 

[mie.mie.]

ammattiauttajan puheille. Molemmat,ellei mies jo saakin apua masennuksensa takia. Mahdollisesti pariterapiaan..keskustelua ja aikaa. Kaikki on vielä mahdollista . Jos vähänkään tuntuu että on tunnetta jäljellä ja tahtoa yhteiseloon niin kannattaa koluta ittensä kans asiat selviks ja sitten kattoo käykö ne yhteen.

 

[11111116]

Tuohon edelliseen kommenttiini lisään että niin teiniltä kuin se kuulostaakin niin olisi kiva tietää onko tuolla joku jonka kanssa hommat rullaisi? ? Ja alkuhuumakin olisi ihan kiva kokea kerran elämässään. En tiedä paremmasta mutta voinko sellaista edes saada siltikään? Ahneella on huono loppu. Etsinkö nyt parempaa elämää vaikka minulla oli parasta? ? :/ mieheni on mahtava ihminen mutta en tiedä kuuluuko tunteiden edes pitkässä suhteessa nyt ihan näin laimeita olla. Ja tiedän että kaikissa suhteissa on ne ongelmat eikä alkuhuuma takaa mitään.Ja masennuksesta sen

verran että se syvensi mm noita välinpitämättömyys ym itsestään selvyys jne ongelmia entisestään ja välillä mietin että paheniko meidän ongelmat niin että oli pakko lähteä, vai paheniko masennus? Ei viitsisi mennä kokeilemaankaan arkea, kun sitä voi sokaistua vääristä syistä tosiaan nyt. :/ ja mies käy säännöllisesti lk ja psyk ja sai 2 lääkkeet.. Hui. .

 

[11111116]

Todella itsekästä mutta haluaisin siis kaiken tämän pähkilyn lisäksi vertailua siitä, onko mieheni varmasti hyvä minulle? Ei nyt paras tarvitse olla mutta sinne päin. Kamala ajatus mutta tuntuu siis että haluan nähdä onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Tuntuu että täällä se on ollut aina tasaisen ruskeaa. En tiedä voinko palata yhteen ennen kuin olen kokenut edes jotain , haluan tuntea ja oppia sitä kautta itsestäni. Ei siis mitään panoja. Miettisin aina "entä jos " , jos mieheni kanssa nyt vain jatkaisimme. Mutta pelkään että olen niin kauan yksin että tavallaan tyydyn exään. En oikeasti tiedä mikä on normaalia :0. Tai sitten se ei tuntuisikaan tyytymiseltä kun olisi nähnyt edes yhden sian. Onpa tyhmää..

 

[11111116]

Sen nyt itsekin huomaan. En taida oikein kunnioittaa miestäni/exääni? ? Kun näin epävarma olen. (Ollut aina). Hmm. . Miksi en osaa? Paperille saan varmasti rivin hyviä puolia, mutta miksi se ei riitä? Riittääkö minulle kukaan? :/ vai eikö tämä vaan kertakaikkiaan toimi.?