Refluksi pääsääntöisesti yhdistetään tuohon pulautteluun, mutta esim. omalla lapsellasi on ns. silent-refluksia. Se on hiukan vaikeampi havaita, sillä siinä ei puklailla paljoa. Ruoka kuitenkin seilaa ruokatorvessa ylös ja alas, mutta ei kuitenkaan tule läheskään aina pukluna ulos asti. Senpä vuoksi refluksia ei voi luotettavasti diagnosoida muuten kuin ph-mittauksella, jossa ohut piuha mittaa ruokatorven ph-arvoja vuorokauden ajan.
Kaipa se on normaalia, jos lapsi pulauttaa hiukan syönnin jälkeen ylimääräiset pois vaikka röyhtayksen yhteydessä. Mutta, jos oksua alkaa tulla pitkien aikojen kuluttua syötöstä, voisi kai alkaa tilannetta seurailemaan. Raju puklailu ei kuitenkaan ole siis mikään välttämättömyys refluksille, vaikka aika tyypillinen oire onkin.
Meillä muksu kuolasi myös tosi paljon pienenä ja se kyllä loppui sitten kun rerfluksi saatiin kuriin. Toisaalta tuokin on niin vaikea asia, koska lapset voivat kuolata myös muutenkin, jos esim. hampaat vaivaa. Meillä myös tuo kuolailu kuitettiin neuvolassa hampaiden tulolla (lapsi silloin 3 kk). Tosiasiassa ensimmäinen hammas puhkesi vasta juuri 1 V
Meillä refluksin oireita olivat levottomat yöt ja tiheä syöminen etenkin öisin. Lapsi oli myös tuskaisen oloinen ja viihtyi paremmin pystyasennossa. Sylissä yritti koko ajan kammeta itseään pystyyn. Lopussa alkoi tulla nielemisvaikeuksia ja hän hikoili öisin aivan valtavasti, samoin syödessä oli jo ihan tuskan hikeä. Meillä ei ikinä ollut mitään ihan älyttömiä huutokonsertteja, sen sijaan sellaista yleistä tuskaisuutta. Vaikeaa selittää...lapsi väähtelehti sitterissä ja veti itseään kaarelle, tunki käsiä suuhun ja kuolasi, säikkyi kaikkia pikku ääniä ja heräsi joka risahdukseen, lisäksi kädet tärisivät välillä eli kaikkea epämääräistä. Voit siis kuvitella, että tällä kuvauksella oli hiukan vaikea saada diagnoosia. Ainan ekana kysyttiin, että puklaako kovasti...no ei. Ph-mittaus sitten lopulta paljasti pahan refluksin.
Meillä tuo ripuli kakka loppui Almironilla, mutta refluksi vain paheni. Maitoallergia diagnoosin saimme siis jo aiemmin juuri tuolla ripulilla ja siihen korvikkeeksi Almironin, joka kyllä kovetti kakan. Sitten alkoi tuo refluksi vaivaamaan enemmän ja lopulta eräs lääkäri ymmärsi refluksin johtuvan Almironin sopimattomuudesta. Nyt siis Neocate ja kakka ja refluksi kunnossa. Tosin aina kiinteissä tulee taas uusia epäonnisia kokeiluja ja homma repeää.
Jos nyt päädyt imetysdieetille, niin jätä maito ja muna pois. Maidon "piilonimiä" ovat mm. kaseiini, hera, laktoosi. Jos syyllisiä ovat nuo edellä mainitut tilanteen pitäisi korjaantua viimeistään kahdessa viikossa. Yleensä tuloksia alkaa näkymään jo aiemmin. Kestää kuitenkin hetken, ennen kuin maito ja muna ovat poistuneet sun maidosta.
Mä en ole kovin pätevä neuvomaan toimivassa imetysdieetissä, kun siinä en itse oikein onnistunut
. Joillain saattaa käydä myös niin, että maidon ja munan poisjättäminen auttaa hetkeksi, mutta oireet palaavat. Sitten jätetään pois viljat ja se auttaa hetkeksi ja oireet palaavat jne. Lopulta oma ruokavalio voi olla sitten aika niukka. Olen kuitenkin tietoinen, että jotkut selviäävät vain maidon ja munan välttämisellä.
Itse sain aikoinani allergologilta listan vältettävistä ja siinä taisi olla: suklaa, maito, muna, kotim. viljat, selleri, sitrukset, tomaatti, kala, nauta, soija, kana. Jos edellä mainittu lista ei tuo oirettomuutta, niin sitten jo miettisin korviketta. Meillä lapsi oli siis allerginen vatulle ja perunalle ja mustikalle jne. Empäs osannut arvata!
Mä edelleen toivon, että olisi vaan joku ohimenevä juttu teillä!
Kakka saa olla hiukan vihertävää, mutta ei löysää ja limaista ja myrkyn vihreää.