Yhden kanssa kahdestaan - opittu tapa vai pakollinen kuvio?

Kuka oikeasti edes uskoo, että pitkässä suhteessa yhden ja saman ihmisen kanssa seksi olisi aina mielenkiintoista ja inspiroivaa, voimia antavaa? Ja kuka oikeasti uskoo, että yhdessä ja samassa ihmisessä olisivat ne kaikki ominaisuudet, jotka täyttäisivät kaikki tarpeet ja toiveet, seksuaalisesti tai muutenkaan?

Minä.
Ja tuon voin sanoa ihan vilpittömästi.

 

Kaikille ei ole suotu yhtä hyvää puolisoa kuin sivupersoonalle. Siksi vieraissa käynti on melkoisen oikeutettua ja kyllä sitä kaikkia vieras liha alkaa himottaa jossain vaiheessa. Toiset vaan osaavat päästää irti.

 

Minä myöskin ilmoittaudun Sivupersoonan tavoin. Johan tutkijatkin ovat todenneet, että ikuinen rakkaus on olemassa. Omassa suhtautumisessa vaimooni ei ole tapahtunut mitään muutosta 30 vuoteen. Seksi maistuu ja yhteisolo muutenkin. Nuoria naisia katselen toki häpeämättä, nehän ovat elämän mausteita. Seksi rakkaan ihmisen kanssa on kuitenkin aivan muuta.

 

Minä myöskin ilmoittaudun Sivupersoonan tavoin. Johan tutkijatkin ovat todenneet, että ikuinen rakkaus on olemassa. Omassa suhtautumisessa vaimooni ei ole tapahtunut mitään muutosta 30 vuoteen. Seksi maistuu ja yhteisolo muutenkin.

Minä en kyllä ymmärrä, miten rakkaus omaan vakituiseen kumppaniin millään tavoin vähenisi, jos seksiä harrastaa muiden kuin hänen kanssaan? Mikään omassa parisuhteessani ainakaan ei tue tätä vaihtoehtoa.
Suhteemme ei ole 30 vuotta pitkä, vielä, mutta suhtautumisessa on tapahtunut paljonkin muutosta. Hyvä niin, koska muuten kokisin meidän olevan pystyyn kuolleita ja paikoilleen muumioituneita.

 

Niin, mutta kun et voi tietää sitä varmaksi, että toinen oikeasti haluaa sitä, sehän juuri on se pointti, kuten yllä kommentoitiin.

Ei, 100 % takeita ei elämässä saa mistään. Minun täytyy vain luottaa siihen, mitä kumppanini sanoo ja mitä hänen käytöksensä osoittaa. Kenenkään päästä ei voi onkia ajatuksia, vaan on luotettava siihen, että aikuinen ihminen kyllä muuntaa ajatuksensa ymmärrettäväksi puheeksi.

Asian hyväksyminen/haluaminen/pakolla tilanteeseen ajettu -vaihtoehdot voivat olla kovin lähellä toisiaan. Se minkä nyt tällä hetkellä hyväksyt, voi tuntua kahden kuukauden päästä todella huonolta idealta.

Jos niin kävisi, että hyvä idea hapantuisi huonoksi kahden kuukauden kuluttua, niin sittenhän sitä vain avaisi suunsa ja nostaisi asian keskusteltavaksi uudelleen. Ei kai se nyt niin voi mennä, että rohkenee ottaa puheeksi seksin parisuhteen ulkopuolella, mutta ei sitä että haluaisi sen lopettaa? Meillä ei myöskään ole ollut tässä parisuhteessa tähän mennessä kiveen hakattuja sopimuksia tai sääntöjä, vaan olemme pystyneet neuvottelemaan ja keskustelemaan aivan kaikesta.

Yritän vaan sanoa, että miksi välttämättä haluat aiheuttaa läheiselle ihmiselle tarpeetonta kärsimystä. Voithan sinkkuna naiskennella sen kuin haluat.

Jos kumppani osoittaisi jollain tavoin 'tarpeettomasti' kärsivänsä (mitä on tarpeellinen kärsimys?) tai toisi sen sanallisesti ilmi, asiaa pitäisi puida uudelleen. Sinkkuna voisi naiskennella kuten haluaa, mutta onneksi se ei ole ainoa vaihtoehto. Myös parisuhteessa on mahdollista tyydyttää seksuaalisia haluja monin tavoin, jos murtautuu vähänkään ajattelussaan vanhoista kaavoista kauemmas.

Siksi minusta tällainen keskustelu on paikallaan junnaamista.

Usein kyllä junnaa. Minä olen huomannut samojen teemojen toistuvan, vaikka en itse sotkisi millään tavoin tai missään vaiheessa niitä keskusteluun: Rakkaus tai sen puute, parisuhteessa vikaa, Raamattu, pettäminen, naiskentelu siellä täällä, koska ja kenen kanssa tahansa...

 

Miten monta henkilöä teidän seksisuhteeseenne kuuluu, jos siihen ei kukatahansa pääse osallistumaan, vaikka halua ja tahtoa löytyisikin.
Jälleen kerran syntyi ajatuksia. Nyt kun jo saadaan virallistettua homo ja lesbo parit, niin aloitetaanko jo pikapuolin vaatimaan myös ryhmäliittolen virallistamisesta?

 

Myös parisuhteessa on mahdollista tyydyttää seksuaalisia haluja monin tavoin, jos murtautuu vähänkään ajattelussaan vanhoista kaavoista kauemmas.

Niin onkin, eikä se todellakaan vaadi että parisuhde laajennetaan joukkosuhteeksi.

On oman mielikuvituksen, tai jommankumman halukkuuden, puutetta jos parisuhteessa seksi ei voisi olla tyydyttävää vuosienkin jälkeen. Ei parisuhteen seksi tarvitse olla samassa asennossa jyystämistä samana päivänä viikossa (pahimmassa tapauksessa kerran kuussa).

Jos olet sitä mieltä, että parisuhteessa kommunikointi on tärkeää ja toisen sanaan on kyettävä luottamaan, niin miksi ei voi puhua siitä mitä kaipaisi lisää siltä omalta kumppaniltaan?

On todella vaikeaa ymmärtää miten parisuhde voi hyvin, vaikka se ei kuitenkaan sellaisenaan riitä.

 

taitaa omatunto painaa kun pitää tulla nettiin todistelemaan suhteen laadukkuutta ja hakemaan oikeutusta irtosuhteille vaikka sen on jo tärkeimmältä henkilöltä saanut.. hyvä että yrität avartaa ihmisten näkökantoja mutta vaikuttaisi siltä että täällä ihmiset ovat kokonaisuudessaan sen perinteisen mallin kannalla.

 

Ns. perinteinen parisuhde on varmaan melko pitkälle opittua ja pakon sanelemaakin joskus, varsinkin ennen vanhaan.

Olen sellaisen suhteen kannalla, mikä itsekustakin tuntuu oikealta ilman epäilystäkään. Se voi olla hyvinkin opittua, mutta pääasia on, että se tuntuu itsestä ja kumppanista oikealta. Pakko se ei saisi olla koskaan. Parisuhteessa pitää viihtyä, sen kuuluu olla elämän parasta aikaa. Muussa tapauksessa se on ajan haaskausta.

En usko että aikuista henkilöä , joka on varustettu normaallilla itsetunnolla ja varmuudella voisi opettaa tai painostaa tietyyn muottiin. Enkä usko sen onnistuvan kovin helposti nykypäivänä nuortenkaan kohdalla; Asenteet kun on muutuneet ja muuttuvat edelleenkin suvaisevampaan suuntaan. Nykyääntietoa on varmasti aivan tarpeeksi saatavana seksistäkin, niin olettaisin parisuhde muodon löytyvän ihan omien mieltymysten, kokemusten ja halujen kautta. Se on sitten ihmisen luonteesta kiinni sopiiko hänelle kiinteä vai vapaa suhde, tai että onko hänestä kumpaankaan.

 

Olen kokeillut yhden yön juttuja, nettiseksiä ja kimppaseksiäkin. Olen todennut, että ne eivät ole minua varten, vaan haluan seksiä vain yhden miehen kanssa, johon haluan sitoutua ja jota haluan rakastaa.

Minä ja mieheni kumpikin himoitsemme toisiamme. Välillä on seksissä hiljaisempaa (vain kerta viikossa), mutta välillä on hurjempaa tahtia. Pystymme puhumaan toiveistamme ja haluistamme. Saatamme myös haaveilla vieraasta elikkä kolmannesta pyörästä.

Kummallakin on oikeus masturbointiin ja pornon katseluun tv:stä, netistä tms. Stripparin katselu livenä menee minusta jo pettämisen puolelle.

Minä pidän näistä säännöistämme kiinni ja uskoakseni miehenikin. Suhteemme on kestänyt jo useita vuosia. Vaikka seksi on tosi tärkeää, en usko, että olisin niin seksihimojen riivaama, ettenkö voisi hillitä itseäni menemästä vieraisiin. Minulle uskollisuuslupauksen rikkominen ei olisi vain pettämistä, vaan olisin todella syvästi pettynyt itseeni. Toistaiseksi en kertaakaan ole ollut edes lähellä pettämistä. En ole edes suudellut vierasta miestä.

Luulisin, että jos antaa itselleen oikeutuksen etsiä vierasta, niin silloin mukauttaa oman ajattelun sellaiseksi, että se on sallittua. Minä en koe, että pettämällä saavuttaisin mitään niin hienoa, että pettäminen olisi sen arvoista.

 

Pettämisessä ei järkeä olekaan.

Itsekin olen sitä mieltä, että suhteen alkuaikana ei ole järkeä hirveästi kokeilla muita, ellei ihan ekoja hengailuviikkoja lasketa, kun ei toisesta voi olla ollenkaan varma. Usean miehen pyörittäminen siinä vaiheessa vielä on tervettä järkeä mielestäni ja koen ainakin itse olevani silloin vielä niin sinkku, että silloin todellakin pannaan kaikkea vastaan tulevaa. Tämä on se aika, kun nainen saa tuntea olevansa haluttu. Ja kysyntää riittää, oi kyllä.

Kun suhde alkaa syventyä, luottamusta vahvistetaan. Silloin ollaan uskollisia, koska miten muutenkaan sitä voi näyttää kuin käyttäytymällä niin. Kun luottamus on riittävä (luottamus voi myöhemminkin mennä tilapäisesti tai lopullisesti, ja silloinkin pitää taiteilla nuoralla, ettei tipu ja loukkaa eli suomeksi siveysvyö päälle jos muuten saa halujaan pidettyä kurissa), silloin jos molemmat sen hyväksyvät, niin hitto vie pannaan muita. Sellainen toisen halujen tukahduttaminen vain pahentaa asioita. Joidenkin on ilmeisen vaikea hyväksyä sitä, että toiset saavat seksiä niin paljon kuin haluavat. Kyllä sen ymmärtää, että harmittaa, jos oma akka on ruma pihtari ja aina on puutteessa ja joutuu handuun vetämään työpaikan vessassa, kun kotonakin pirttihirmu vahtii. Eikä sen tarvitse olla "pettämistä" yksin jossain, vaan voi tehdä parinvaihtoa, ottaa kolmansia pyöriä, pyytää tuhmaa valokuvaajaa, sivustaseuraavaa runkkaajaa, ryhmäseksiä jne. Tämä on niin yksilökohtaista, ei tässä voi mitään mallia kenellekään pakottaa, miten seksiä kuuluu harrastaa. Nimimerkillä kokemusta molemminpuolisesta seksisuhteesta, jossa orgasmeja ei penetraatiolla välillä hankittu vaan varpaita ja korvia nuolemalla.

 

Ns. perinteinen parisuhde on varmaan melko pitkälle opittua ja pakon sanelemaakin joskus, varsinkin ennen vanhaan.

Oppiminen ilman kyseenalaistamista on minun vahvin vaikutelmani nykytilanteesta. Pakkoakin siihen varmasti liittyy, varsinkin ulkopuolelta parisuhteen.

Olen sellaisen suhteen kannalla, mikä itsekustakin tuntuu oikealta ilman epäilystäkään. Se voi olla hyvinkin opittua, mutta pääasia on, että se tuntuu itsestä ja kumppanista oikealta. Pakko se ei saisi olla koskaan. Parisuhteessa pitää viihtyä, sen kuuluu olla elämän parasta aikaa. Muussa tapauksessa se on ajan haaskausta.

En voisi enempää olla samaa mieltä tästä.

En usko että aikuista henkilöä , joka on varustettu normaallilla itsetunnolla ja varmuudella voisi opettaa tai painostaa tietyyn muottiin. Enkä usko sen onnistuvan kovin helposti nykypäivänä nuortenkaan kohdalla; Asenteet kun on muutuneet ja muuttuvat edelleenkin suvaisevampaan suuntaan. Nykyääntietoa on varmasti aivan tarpeeksi saatavana seksistäkin, niin olettaisin parisuhde muodon löytyvän ihan omien mieltymysten, kokemusten ja halujen kautta. Se on sitten ihmisen luonteesta kiinni sopiiko hänelle kiinteä vai vapaa suhde, tai että onko hänestä kumpaankaan.

Joskus tulee vaikutelma, että avoimet suhteet ovat jonkinlainen uhka niille, jotka ovat hyvin tiukkojen moraaliaatteiden kannalla. Väärinkäsityksiä ja -uskomuksia on valtavasti liityen vapaampiin seksuaalisuhteisiin parisuhteessa. Senhän näkee jo tästäkin, vielä varsin tynkäisestä, keskustelusta.

 

Tämä on niin yksilökohtaista, ei tässä voi mitään mallia kenellekään pakottaa, miten seksiä kuuluu harrastaa.

Tuossa on mielestäni asian ydin. Jos me kaikki olemme niin yksilöllisiä seksuaalisesti, miksi oletetaan automattisesti kaikkien haluavan vain heteroseksiä vakituisessa parisuhteessa tai että kaikki muu olisi 'väärin'?

En usko hetkeäkään, että kaikki jotka em. tavalla toimivat, tekevät sitä vain omasta halustaan. Pelätään ehkä yhteisön tuomiota, mustasukkaisuutta, että toinen saa ja itse jää ilman, puolison menettämistä ja seksuaalisen hallinnan menettämistä...

 

Joskus tulee vaikutelma, että avoimet suhteet ovat jonkinlainen uhka niille, jotka ovat hyvin tiukkojen moraaliaatteiden kannalla. Väärinkäsityksiä ja -uskomuksia on valtavasti liityen vapaampiin seksuaalisuhteisiin parisuhteessa. Senhän näkee jo tästäkin, vielä varsin tynkäisestä, keskustelusta.

Oletko itse harrastanut vapaita suhteita paljonkin? Miten kauan olet ollut nykyisen vaimosi kanssa naimisissa? Nämä asiat kiinnostavat.

Minä vaan saan aloittamastasi keskustelusta sen kuvan, että joko haluat jotenkin "päteä" onnistuneella vapaalla suhteella tai haet sille hyväksyntää tai olet pettynyt suhteeseesi ja haluaisit panna muita naisia.

Olen itse hyvinkin liberaali ajatuksiltani, mutta en jaa sellaista käsitystä, että lähtökohtaisesti joku vanha tapa tai perinteinen näkökulma parisuhteeseen olisi automaattisesti jotenkin huono asia.

Uskon, että insituutiot säilyvät ihan juuri niin kauan kuin niiden katsotaan toimivan. Jos suurin osa ihmisistä ei enää usko parisuhteessa uskollisuuteen, niin sitten varmasti kaikki ovat jatkossa vapaita harrastamaan seksiä kenen kanssa vaan.

Toistaiseksi vaan minulla on se kuva, että suurin osa ihmisistä suhteessa ollessaan harrastaa seksiä sen yhden ihmisen kanssa.

 

Oletko itse harrastanut vapaita suhteita paljonkin? Miten kauan olet ollut nykyisen vaimosi kanssa naimisissa? Nämä asiat kiinnostavat.

Minä vaan saan aloittamastasi keskustelusta sen kuvan, että joko haluat jotenkin "päteä" onnistuneella vapaalla suhteella tai haet sille hyväksyntää tai olet pettynyt suhteeseesi ja haluaisit panna muita naisia.

Mutta eikös "been there, done that" ole nainen?

 

toisen kanssa, kun on rakastunut.

Näin on ainakin minun kohtani. Kun rakastuin vaimooni, katosi mielenkiinto muihin. Ei niin, ettei kaunis, eroottinen nainen olisi kiihottanut, mutta se halu ei vain koskettanut oman persooonan ydintä. Jos himoa muihin esiintyi, siihen suhtautui kuin päänsärkyyn. Pikkasen jomottaa... Mutta se varsinainen kaipuu kohdistui siihen rakkaaseen naiseen. Oli halu olla uskollinen, ihan luonnostaan.

No rakkuden huua kokee nousuja ja laskuja, ja olen kokenut myös voimakkaan rkastumisen naiseen, joka ei ole vaimoni. Seksi hänen kanssaan ei tullut kysymykseenkään, koska se olisi rikkonut niin monia kuvioita ja häirinnyt kolmansien osapuolten elämää. Himoitsin häntä, ja jollakin tavalla halusin olla hänellekin uskollinen, vaikka välillämme ei ollutkaan fyysistä suhdetta. Niinpä tuona aikana loppui seksi vaimonikin kanssa. Olisin tuntenut itseni pettäjäksi rakastellessani omaa vaimoani. Vaimo kai ihmetteli hieman, mutta koska hän totesi, ettei kalenterini ja päivärytmini yksinkertaisesti jätä aikaa sivusuhteelle, ja koska gynekologisten vaivojen vuoksi hänen omatkin halunsa olivat vähäiset, niin ei tilanne suuresti haitannut.

Jotenkin rakastumiseen tuntuu liittyvän tuo uskollisuuden ihanne. Vaikka sitten rakastuisikin useita kertoja.

 

Kyllä tuossa edellisessä on pointtia. Itse olen aina rakastanut vaimoani, eikä rakkaus ole vuosien mittaan muuttunut mihinkään. Kun seksiä on aina ollut useampi kerta viikossa ja aina se vaan on tuntunut helkutin hyvältä. Naiminen on itseasiassa useinkin tuntunut niin hyvältä fyysisesti ja henkisesti, etten mitenkään osaa kuvitella mitään parempaa nautintoa. Tästä on taas seurannut se, ettei vieraiden kauniiden naisten houkutukset ole mitenkään voineet johtaa syrjähyppyihin. Toisekseen, jos jatkuvasti on ollut henkisesti ja fyysisesti tyydytetty, niin aika vaikea olisikaan lähteä pettämään puolisoaan ja varsinkin itseään. Pelkkä fyysinen nautinto kun ei enää riitä, kun parempaakin on tarjolla. Eikä sitä paitsi olisi mitenkään sanottua, että saisin nauttia vieraan naisen orgasmista, joten sekin nautinto saattaisi jäädä saamatta.

 

Minusta seksi rakastamansa kumppanin kanssa on niin ylivertaista, että sen jälkeen seksi pelkän fyysisen himon vuoksi tuntuu jotenkin todella turhalta. En vähättele yhtään orgasmin merkitystä, sillä se huonoimmillaankin tuntuu hyvältä.

Pitääkö sitten aina elämässä kaiken olla huippu-upeaa? Jos koko ajan vaatii itseltään pelkkää kympin suoritusta, niin siitä tulee suorituspaineita eikä osaa tyytyä tavalliseen suoritukseen. Minä en halua olla seksiammattilainen, joka piiskaa itseään aina vain parempiin suorituksiin. Minusta varsinkin väsyneenä on ihan tavallinen pikainen sessio sellaisenaan hyvää ja joskus ei edes tarvitse rakastella, vaan voi vain nukahtaa vaikka puolison syliin.

Vähän aikaa sitten oli suhteessa vähän hiljaisempaa aikaa, kun kummallakin oli työkiireitä. Joulun aikaan joulukiireiden mentyä ohi oli taas aikaa olla ilman ihmeempää ohjelmaa. Lepo ja puolison kanssa oleminen ilman mitään ohjelmaa vaikuttivat siten, että seksielämäkin piristyi ihan uskomattomiin suorituksiin. Nautimme molemmat todella paljon. Siitä sai taas paljon uskoa siihen, että se keskinäinen vetovoima, taito käsitellä toista yms. on yhä tallella eikä se katoa minnekään

 

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi minkä takia sitä kutsutaan juuri PARIsuhteeksi? Ja toisaalta jos nimimerkkille "been there, done that" tämä PARIsuhde ei riitä niin miksi ylipäätään elää suhteessa sitten ollenkaan? Eikö silloin olisi yksinkertaisempaa vain viettää sitä ns sinkkuelämää ja paritella vain yhden yön juttujen kanssa. Silloin ei loukkaisi sitä toista osapuolta.

 

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi minkä takia sitä kutsutaan juuri PARIsuhteeksi? Ja toisaalta jos nimimerkkille "been there, done that" tämä PARIsuhde ei riitä niin miksi ylipäätään elää suhteessa sitten ollenkaan? Eikö silloin olisi yksinkertaisempaa vain viettää sitä ns sinkkuelämää ja paritella vain yhden yön juttujen kanssa. Silloin ei loukkaisi sitä toista osapuolta.

Minä tiedän, miksi sitä kutsutaan parisuhteeksi ja elän vakituisessa parisuhteessa kumppanini kanssa. Parisuhteeni ei kuitenkaan ole vankila.

Yksinkertaiset voivat puolestani viettää yksinkertaista elämää, valitsemalla sellaisen tavan harrastaa seksiä, kuin kuvittelevat kulloisenkin siviilisäädyn mukaan olevan 'oikein' tai 'riittävää'.

Parisuhteessamme ei loukata ketään, vaikka emme noudata vanhoja kaavoja harrastaa seksiä ainoastaan vain keskenämme. Parisuhteeseemme sisältyy paljon muutakin kuin seksiä ja siksi olemme parisuhteessa. Me olemme valinneet toisemme ja haluamme olla parisuhteessa.

 

Minä tiedän, miksi sitä kutsutaan parisuhteeksi ja elän vakituisessa parisuhteessa kumppanini kanssa. Parisuhteeni ei kuitenkaan ole vankila.

Yksinkertaiset voivat puolestani viettää yksinkertaista elämää, valitsemalla sellaisen tavan harrastaa seksiä, kuin kuvittelevat kulloisenkin siviilisäädyn mukaan olevan 'oikein' tai 'riittävää'.

Minkä takia yrität aliarvioida toisten älyä. Minäkin olen ollut vapaasta tahdostani vain ja ainoastaan puolisoni kanssa pitkän parisuhteemme aikana. En ole koskaan tehnyt mitään mitä kuvittelisin muiden haluavan tai olettavan minun tekevän. En ole koskaan edes ajatellut, mitä muut minusta kenties ajattelevat. Miksi olisinkaan, minua ei ole vähimmässäkkään mielessä kiinnostanut muiden aatokset tai odotukset. Olen tehnyt kaikessa juuri niin kuin olen katsonut parhaaksi ja mitä olen halunnut. Myös parisuhteessa. En ole kysynyt lupia aikaisessa naimisiin menossa tai lastenteossa, enkä muussakaan. Olen aina kulkenut omia latuja. Toki parisuhteessa molemmat haluavat yhdessä ja toteuttavat yhdessä tai ainakin meidän parisuhteessa ollaan oltu pääasiassa kaikesta samaa mieltä.

 

NIin, miksi kirjoituksen aloittaja kokee perinteisen parisuhteen puolustajien kommentit jotenkin uhkana? Tai sitten me PARIsuhteessa tyytyväiset olemme jotenkin yksinkertaisia.

Missä vaiheessa sinun parisuhteessa huomasitte, että ette enää tyydytä toisianne ja kumpi tämän ensin huomasi?

Surullista.

Minusta onnellinen parisuhde ja sen sisäinen seksi on tyydyttävää sekä fyysisesti että psyykkisesti. Sellainen hyvä olo riittää ihan varmasti "vaativammallekin".

Meillä seksiä harrastetaan kerran-viisi (kuusikin) kertaa viikossa. Viikosta riippuen. Parisuhdetta on takana reilu 20 vuotta. Seksiasentoja on useita, paikkaakin vaihdellaan. Tuotetaan mielihyvää toisillemme.

Aloittaja perustelee kerta toisensa jälkeen "heidän" avoimen "pari"suhteensa valintoja. Kenelle perustelet? Ja miksi haet sille täältä hyväksyntää? Eikö suhteenne mielihyvän pitäisi olla riittävä perustelu, vai puuttuuko siitä jotain?

En minä ainakaan koe "pari"suhdettanne mitenkään uhkana itselleni, lähinnä vain uhkana teille. Ihminen on veikeä, haluaa monesti sellaista mitä itsellään ei juuri sillä hetkellä ole. Kumpi teistä tuli katumapäälle? Kirjoituksesi päättäväisistä perusteluista, ja eriävien mielipiteiden mollaamisesta päätellen, jompikumpi teistä on tullut katumapäällle, ja toinen vaistoaa sen.

Tulostapa tämä ketju ja lukekaa se takan lämmössä illalla, ja keskustelkaa asiasta keskennänne. Teidänhän suhtessaanne pitää viihtyä ja tuntea se omaksenne, turha meitä ulkopuolisia on yrittää vakuuttaa tai käännyttää suhteenne oikeudellisuudesta.

 

Mietin tuota aloitusta vielä vähän.
Onkohan kysymyksessä bi-seksuaalinen parisuhde, kun se ei aloituksesta käy selville? Oletan aloittajan olevan normaalissa mies nainen parisuhteessa. Mutta jos he molemmat ovat bi-seksuaaleja, niin silloinhan osa heidän seksuaalisuudestaan jää tyydyttämättä. Tuolloin ehkä tarvitaankin laajennettua parisuhdetta. Mutta silloin alkuperäinen kysymys olisi pitänyt olla, suodaanko bi-seksuaaleille laajennettu parisuhde. Minun suhteeseen ei laajennukset mahdu, mutta muut saa toimia kuten haluaa.

 

Olen miettinyt tätä aloittajan kuvaamaa skenaariota monta kertaa ja keskustellutkin siitä usein ihmisten kanssa, koska minusta se nyt vaan on mielenkiintoinen ajatus. Esille on usein tuotu (puolustuksesi käytökselle?) se ajatus, että ihminen ei ole luotu parisuhteeseen vaan ihminen on eläin, joka toimii viettiensä varassa ja etenkin koiraalla on tarve levittää geenejään mahdollisimman laajalle. Mutta mikä selittää sitten eläinmaailman kiinteät parisuhteet? Esiemrkkeinä vaikkapa kaikkien parjaamat varikset tai ihastusta herättävät joutsenet? Nillähän on vain yksi kumppani. Vai ovatko ne poikkeus säännössä?

Itse en osaa kuvitella eläväni parisuhteessa, missä harjoittaisi suhteilua sen varsinaisen suhteen ulkopuolella, mutta eipä se ole minulta pois jos joku toinen pari sellaista haluaa. Kuitenkin näkisin, että siinä pitää tosiaan olla molemmilla se vapaus, ei vain toisella, mistä tässä ei ollutkaan vissiin kyse. Molempien hyväksyessä asian se on minusta ihan ok. Miksi ei olisi? Ei se varmasti tee siitä suhteesta yhtään huonompaa, kuten ap kirjoittikin, suhde on enemmän ja paljon muutakin kuin sitä seksiä ja se on asia, mikä sen suhteen pitää kasassa ja miksi siihen ylipäätään on alkanut. Tämä lienee kuitenkin sarjassamme asioita, mitä on vaikea hyväksyä, jos sitä ei pysty ajattelemaan sillä lailla itsensä ulkopuolisena asiana. Jos sen jo ajatuksena kokee vain itsensä kautta ja itse ei hyväksyisi moista, niin äkkiä sitä lataa tuomion, että "Ei noin voi tehdä, se on väärin!". Mutta onko se tosiaan väärin jos kumpikin sen asian hyväksyy? Miksi automaattisesti oletetaan jomman kumman olevan jotenkin alistettu sille toisen halulle? Miksi heitetään kehään sana "pettäminen" jos toiminta on avointa ja (anteeksi tämä hokeminen) kumpikin sen hyväksyy? Eihän siinä silloin petetä, ei ainakaan kumppania. Laajemmin ajateltuna voisi alkaa miettimään, onko se sen ulkopuolisen partnerin pettämistä jos sille ei kerro heti kättelyssä, että "suhteessa tässä ollaan, mutta varsin vapaassa sellaisessa, että ei tästä enempää synny kuin seksiä". Entäs jos kertoo ja se ulkopuolinenkin sen hyväksyy ja on sittemmin vaikka vakituinen fuckbuddy? Onko se sitten hyväksyttävämpää?

Voisin spekuloida tällä loputtomiin, on tää niin mielenkiintoinen ajatusmalli! Toivonkin, että tästä kehkeytyisi hyvä keskustelu eikä räävittömien huutelujen taistelutanner. Ajatuksiaan on silloin tällöin hyvä tuulettaa ja miettiä erilaisia puolia tässäkin asiassa, vaikka olisikin ihan perinteisen parisuhteen kannattaja. Sitä varten se mielikuvitus on!

Jos me kaikki olemme niin yksilöllisiä seksuaalisesti, miksi oletetaan automattisesti kaikkien haluavan vain heteroseksiä vakituisessa parisuhteessa tai että kaikki muu olisi 'väärin'?

Niinpä. Sivupersoona tuossa jo toikin esille ajatuksen, että alkuperäinen kirjoittaja itse, kenties kumppani myös, on biseksuaali. Silloin laajennettu parisuhde olisi ihan hyväksyttävää vissiin? Entäs jos vain toinen on biseksuaali?

 

Esille on usein tuotu (puolustuksesi käytökselle?) se ajatus, että ihminen ei ole luotu parisuhteeseen vaan ihminen on eläin, joka toimii viettiensä varassa ja etenkin koiraalla on tarve levittää geenejään mahdollisimman laajalle.

Olen eri mieltä tästä, ihminen ei ole eläin, vaan tietoisia valintoja tekemään pystyvä olento. Ainakaan minä en käytä 'eläimellistä' argumentaatiota tekemisilleni, enkä hyväksyisi sellaista suhteessani.
Siitä taas olen samaa mieltä, että kuten seksuaalisuus yleensäkin (orientaatio) on ominaisuus, niin moniseksuaalisuus on myös synnynnäinen ominaisuus, yksiavioisuus taas opittu tapa tai valinta.

Mutta onko se tosiaan väärin jos kumpikin sen asian hyväksyy? Miksi automaattisesti oletetaan jomman kumman olevan jotenkin alistettu sille toisen halulle? Miksi heitetään kehään sana "pettäminen" jos toiminta on avointa ja (anteeksi tämä hokeminen) kumpikin sen hyväksyy? Eihän siinä silloin petetä, ei ainakaan kumppania.

Aivan, joka kerta aiheesta keskustellessa joku heittää peliin sanan 'pettäminen'. Ketä petetään, jos kaikki osapuolet hyväksyvät tilanteen?

Laajemmin ajateltuna voisi alkaa miettimään, onko se sen ulkopuolisen partnerin pettämistä jos sille ei kerro heti kättelyssä, että "suhteessa tässä ollaan, mutta varsin vapaassa sellaisessa, että ei tästä enempää synny kuin seksiä". Entäs jos kertoo ja se ulkopuolinenkin sen hyväksyy ja on sittemmin vaikka vakituinen fuckbuddy? Onko se sitten hyväksyttävämpää?

Se on mielestäni pettämistä, jos annetaan ymmärtää olevansa vapaa tai kiinnostuneempaa vakituisemmasta suhteesta kuin todellisuudessa on. Jos kaikki osapuolet ovat halukkaita ja mukana omasta vapaasta tahdostaan, ei mielestäni ketään petetä.

Toivonkin, että tästä kehkeytyisi hyvä keskustelu eikä räävittömien huutelujen taistelutanner.

Voi, niin toivon minäkin. Se olisikin jotain ihan uutta täällä.