Toggle sidebar

yh Äidit, miten uskallatte tavata miehiä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vvieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

"vvieras"

Vieras
En ole yh vaan parisuhteessa. Nuorena tuli oltua naiivi eikä käynyt mielessäkään törmätä kehenkään sekopäähän. Äsken teeveestä tuli poliisit ohjelma, jossa eräs mies aikoi murhata netissä tapaamansa naisen. Ei saanut tapettua, mutta aika pahaa jälkeä. Toki nuo on lavastettu, mutta silti. Sama valheen vangit, jossa nainen tuntenut miehen pitkään ja mies pahoinpiteli tämän, kuten oli tehnyt ex puolisolleenkin. Akuksi ihan tavallinen mies.

Omasta miehestä olen 100 varma ettei edes löisi. Vaikkei ikinä ottaisi miestä kotiinsa, voi lapset menettää äidin. Kotiin on vielä pahempi. En voisi ikinä vaarantaa lasteni henkeä.

Vai huomaako tuollaisen sekopään. Eikö ne ole juuri niitä mahdollisimman mukavia. Haluaisin jutella miehen ystävien kanssa, ja tietää lapsuudesta asti asiota ennen kun tapaisin muuten kun julkisesti. Hyvästi seksielämä. Olenko liian vainoharhainen?

Onneksi on tuo mies. Välillä kaduttaa kun on suuttunut turhasta. Vaikka tuossakin paljon huonoja puolia, niin ainakin elän turvallista elämää.
 
En uskallakkaan ja siksi pysyn sinkkuna. Elän suosiolla yksin lasten kanssa, olen jopa täysin onnellinen ilman miestä, vaikka olenkin vasta 25. Kuitenkin jo liian paljon nähnyt tietääkseni paremmin
 
Joka viikko on lehdissä juttua kuinka joku tai jotkut ovat hakanneet ihan satunnaisen vastaatulijan. Näitä tapahtuu jopa päiväsaikaan. Pitäisikö pysyä jatkossa kotona vaan?
Entä ex mieheni joka 10v liiton jälkeen alkoi uhkailla tappamisella ja hakkaamisella yms. vaikka siihen asti oli ollut rauhallinen. Pitihän sitä sitten lähteä.

Vastauksena kysymykseesi: Kun on kokenut paljon kaikenlaista tajuaa että on uskallettava elää. Kaikenlaista voi sattua silloinkin kun yrittänyt tehdä kaikkensa pahimman välttääkseen.
 
Miten tää liittyy siihen, että olen yh?

Uskalsin treffailla kundeja teini-ikäisenä. Ja nuorena aikuisena.

Ihan yhtälailla olen uskaltanut sitten, kun erosin lasten isästä.

Voi olla, että joukkoon olisi mahtunut tilanteita, joissa olisi ollut jonkin prosentin mahdollisuus käydä huonostikin.
Mutta olen toki yrittänyt suht järki päässä toimia. Mitään ensitreffejä ei kävisi mielessäkään jonkun netistä tutun kanssa sopia kotiin, vaan julkiselle paikalle.

Lapsille en esitellyt ketään, saati olisi sopinut mitään tärskyjä niin että lapset on kotona, ennen kuin sitten tuli tämä nykyinen. Tosin tämänkin kanssa ensin treffailtiin vaan mun "lapsivapailla", ja vasta kun alkoi olla aika selvää ettei se mies ole siitä mihinkään häviämässä ja on suht normijärkinen, on lapset olleet kuvassa mukana.

Mutta en mä ole ajatellut, että eläminen pitää lopettaa. En yh:na, enkä silloin ennen lapsiakaan miehiä treffaillessa.
Elämässä voi koska vaan ja missä vaan käydä huonosti ja väärään ihmiseen voi törmätä kuka vaan, yksinäisenä sinkkuna, lapsellisena sinkkuna tai vaikka bensiksen kassajonossa naimisissa ollessaan.

Kun nyt ei ihan idioottina siniilmäisesti luota kaikkiin netissä mukavilta tuntuviin ihmisiin, niin melko todennäköisesti selviää hengissä, vaikka vähän eläisikin ja pitäisi hauskaa välillä.
 
  • Tykkää
Reactions: Criminal Mind
No ennen kun on tavannut ketään, varmaan arveluttaakin koko touhu. Kun tapasin nykyisen, eipä tullut mieleenkään pelätä. Ystävän luona tapasin, mies ystävän miehen sukulainen. Nyt oltu yhdessä yli vuosi ja eipä ole sen hullummaksi ilmennyt kuin minäkään. :) Ei se miehen tapaaminen mitenkään muutu siitä kuin on yh, siis samaa tervettä järkeä pitää käyttää ja toki ottaa lapsi huomioon.
 
Tässähän voisi kysyä miten kukaan uskaltaa tavata miehiä.
Ei kai se vain yksinhuoltajia koske?
Samaahan voi miettiä/murehtia sitten kun oma lapsi/lapset alkavat tapailla miehiä.

Ja onhan nykypäivänä jotkut naisetkin arvaamattomia.
 
Kun olin teini, eräs poika laittoi kädet kurkulleni ja sanoi vitsillä jos tappaa minut, tuskin jää kiinni. En ajatellut hänen oikeasti tappavan, mutta hulluhan hän oli kun tuollaisia edes puhui. Tottakai pelkään myös lasteni puolesta. Itse sinkkuna en pelännyt koska pelissä vaan oma elämä. Nyt on lapsetkin mukana.

Tottakai ne naisetkin voi olla hulluja. Naisten pahin pelko nettitreffeissä on että mies on sekopää, miesten pahin että nainen on ylipainoinen. Kertoo vähän naisten kokemuksista joita miehillä ei paljoa ole.
 
[QUOTE="vieras.";29897840]Tässähän voisi kysyä miten kukaan uskaltaa tavata miehiä.
Ei kai se vain yksinhuoltajia koske?
Samaahan voi miettiä/murehtia sitten kun oma lapsi/lapset alkavat tapailla miehiä.

Ja onhan nykypäivänä jotkut naisetkin arvaamattomia.[/QUOTE]

Juuri näin.

Ihan sama kysyä, että kuinka uskallat liikkua ulkona, kun koska tahansa voit jäädä auton alle ja kuolla.
 
Ei kuitenkaan kannata unohtaa sitä, että suurin osa miehistä on ihan normaaleita ja kunnollisia miehiä.
En tiedä miten muilla, mutta kyllä mä haistan metrien päähän, jos tyypissä on jotain epäilyttävää ja kartan kyllä sitten näitä tyyppejä, joista jokin pieni ääni sanoo sisällä, ettei kaikki ole ihan kunnossa...
 
Todennäköisemmin ap sinä kuolet huomenna auton alle kuin yh-äiti treffeillä. Se sama hullu voi vaania ihan yhtälailla varattuja kuin vapaitakin ja perheväkivaltatilastoja nostavat eniten lasten omat vanhemmat.

Itse löysin mieheni netistä. Tietenkin alkuun pitää olla varuillaan ja ystävälle tieto minne ja milloin olet menossa. Meillä ystävättäreni tuli meille yöksi, kun lähdin ensimmäisille treffeille, joten tiesi kun tulin kotiin. Hän olisi tarvittaessa nähnyt puhelimen paikannustoiminnon avulla missä olen, jos minua ei olisi alkanut kuulumaan kotiin. Ja nyt voin olla miehestä aivan varma! Voisin hehkuttaa miestä kaikin puolin, mutta palstan mukaan ei tietenkään yh-äiti voi löytää luksusonnea (tai sitten siihen kuuluu kaikkea kauheaa) :)
 
Ei ole omakohtaista kokemusta tässä, mutta minun äitini oli ihan totaali-yh (lapsi eli minä en tavannut koskaan isääni saati sitten ollut siellä hoidossa) ja hän tapasi tulevan miehensä päiväkodissa. Tämän tulevan puolison poika on vuoden minua nuorempi ja olimme siihen aikaan parhaat kaverit. Mies oli leski ja ihan kahdestaan poikansa kanssa, mutta otti minua aina tosi mielellään kylään tai mukaan esimerkiksi luisteluretkille poikansa seuraksi. Jonkin ajan nämä vanhemmatkin alkoivat lähentyä kovasti keskekään ja äitini alkoi olla aina mukana tapaamisissa, retkillä ja lopulta yökyläilyillä. Ei me lapset niin pieninä oikein tajuttu, mistä siinä on kyse ("treffailu" lieni aika tuntematon käsite siihen aikaan päiväkoti-ikäisille), mutta olimme kyllä lopulta tosi iloisia, kun meille kerrottiin yhteenmuutosta. Tässä treffailussa kävi joka tapauksessa oikein hyvin, he ovat olleet naimisissa 24 vuotta, tämä lapsuuden paras kaveri tuntuu nykyisin ihan veljeltä vaikkei verisukua olekaan. Kumpikaan meistä ei jäänyt kaipaamaan sitä aikaa, kun olimme vain kahdestaan oman vanhempamme kanssa. Kahden pikkusisaruksen syntymistä olimme molemmat aikanaan onnemme kukkuloilla.

Pointti on siinä, että yh voi tavata mukavan miehen oikastaan missä vaan, eikä sitä treffailua kannata pelätä. Minun äitini ja hänen miehensä tapauksessa treffailu pelkällä lapsivapaalla ajalla olisi ollut tilanteen takia aika mahdotonta. Voihan psykopaatti sitä paitsi aina leikkiä normaalia useampienkin treffien ajan, aina niin kauan että pääsee potentiaalisen uhrin kanssa pois julkiselta paikalta. Tuolla logiikalla ei sitten koskaan tutustua uusiin ihmisiin. Tai edes lähteä kotoa.
 
Minä olen viimeisen vuoden aikana tavannut 7 miestä netin kautta pelkästään seksin merkeissä. Suurimman osan luokse olen mennyt heti ensimmäissellä tapaamisella ja seksiä on saatettua harrastaa jo 5 min päästä. Kaikki oikein hyviä ja mukavia kokemuksia. Se ei pelaa, joka pelkää.
 
Mä selitän vielä sen verran etten halua edes ketään sekaantumaan elämääni. En kestä enkä siedä sellasta ja omat energiat menisi pelkkään riitelimiseen. Mun lapset myös häiriintyisi siitä ja sellasta vaan ei tehdä omille lapsille. Ne on miulle kaikki kaikessa.
 
No tähän täytyy kyllä sen verran sanoa, että olen yh:na törmännyt enemmän kaistapäisempiin miehiin kuin lapsettomana sinkkuna. Tulin siihen tulokseen, että ilmeisesti yksinhuoltaja on helppo kohde, koska heti ajatellaan yksinhuoltajuuden tuovan yksinäisyyttä ja madaltavan naisen rimaa parisuhdemarkkinoilla, että olisi edes joku.
Kynnys deittailuun on paljon suurempi kuin lapsettomana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aurinkoista:
Mä selitän vielä sen verran etten halua edes ketään sekaantumaan elämääni. En kestä enkä siedä sellasta ja omat energiat menisi pelkkään riitelimiseen. Mun lapset myös häiriintyisi siitä ja sellasta vaan ei tehdä omille lapsille. Ne on miulle kaikki kaikessa.
Click to expand...

Parinvalinnan voi suorittaa myös niin, ettei ole riitelyä tai häiriintymisiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aurinkoista:
Sellasia ei voi etukäteen tietää. Toiset ei tarvitse ketään ja kykenee elämään ilman riippuvuutta.
Click to expand...

Joo, en tiedä, ehkä sitte parempi päihderiippuvaiselle olla ilman juoppojengejä, että pysyy kuivilla vai mistä puhutkaan.

Itse olen huomannut, että lapsille on tosi tärkeää nähdä parisuhde-elämääkin. Tytöt kasvoi pitkään vain minun kanssani ja eivät nähneet sitä aikuisten keskinäistä interaktiota mitä ovat keskustelut ja oleminen muiden kanssa. Heillä olikin alkuun aika erikoinen kuva, että jokainen erimielisyys = riita = ero. Nyt ovat sillai nähneet ekaa kertaa elämässään tätä parisuhde-elämää perheessä ja ovat saaneet siitä hyvää mallia myös itselleen.

Sinkkuna voi elää, mutta se on harmi, jos se ei ole oma valinta, vaan pelon sanelema pakko.
 
Alkuperäinen kirjoittaja astrolabe:
Joo, en tiedä, ehkä sitte parempi päihderiippuvaiselle olla ilman juoppojengejä, että pysyy kuivilla vai mistä puhutkaan.

Itse olen huomannut, että lapsille on tosi tärkeää nähdä parisuhde-elämääkin. Tytöt kasvoi pitkään vain minun kanssani ja eivät nähneet sitä aikuisten keskinäistä interaktiota mitä ovat keskustelut ja oleminen muiden kanssa. Heillä olikin alkuun aika erikoinen kuva, että jokainen erimielisyys = riita = ero. Nyt ovat sillai nähneet ekaa kertaa elämässään tätä parisuhde-elämää perheessä ja ovat saaneet siitä hyvää mallia myös itselleen.

Sinkkuna voi elää, mutta se on harmi, jos se ei ole oma valinta, vaan pelon sanelema pakko.
Click to expand...

Tarkoitin riippuvuutta toisesta. Monet ei pysty eikä kykene elämään ilman parisuhdetta ja sen takia ovat väkisin. Pelosta se ei mulla ole kiinni vaan siitä ettei kiinnosta ollenkaan mikään parisuhde. Huomaan kyllä että mulla asiat paremmin mitä niillä jotka on parisuhteessa.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa