Ei ole. En ole.
Mieheni osaa ja pystyy ja kykenee ihan samaan vanhempana kuin minäkin. Hänen tavallaan ja keinoillaan, hänen kokemuksillaan. Hän osaa vaatettaa vauvan keliin ja tilanteeseen sopivasti, hän osaa kertoa mitä rasvaa tarvitaan todella kuivan atooppisen ihottuman hoitamisessa. Hän osaa olla johdonmukainen kuunnelleessaan kiukkuavaa lastansa ja suhteuttaa lapsen ikätason mukaisesti mahdollisen sanktion. Hän osaa puhdistaa ja laastaroida pihalla kaatuilleen polven, puhaltaa pipiltä terävimmän kärjen pois ja ottaa syliin, lohduttaa. Karhean lämpimällä kädellään hän osaa myös pyyhkiä kyyneleet pois. Hän osaa tehdä kunkin lapsen lempiruokaa, hän osaa heittäytyä hetkeen ja riemuita pienistä pienen tekemistä havainnoista. Hän osaa hassutella ja hullutella, hän osaa tarvittaessa suuttua ja leppyä, hän osaa pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Ja hän tietää, mitä kukin lapsistaan osaa, missä tarvitsee harjoitusta ja mikä on lempiväri. JA paljon, paljon muutakin.
Lasten myötä hänestä on syntynyt vanhempi. Ihan kuten minustakin. Samalla viivalla olemme. Meidän perheessämme.