Olen seurailut tätä viestiketjua ahkerasti, koska itsekin olen toooosi ylipainoinen odottaja. Odotan ensimmäistä lasta ja viikkoja tänään 33+4.
Minuun on neuvolantäti suhtautunut tosi ihanasti. Olin ensin itse ihan paniikissa, koska olen koko ikäni saanut kuulla painostani joka puolelta. Mutta neuvolantäti oli ihana ja rauhoitteli sanomalla, että nyt mennään näillä eväillä mitkä on ja monet muutkin ovat ylipainoisina selvinneet varsin hienosti raskaudesta, en siis ole mikään erikoistapaus. Se helpotti. Samaten lääkäri, jolla olen käynyt tarkastuksissa on ollut tosi mukava, eikä kertaakaan ole sanonut ikävästi painostani. Toki siitä ollaan puhuttu, mutta täysin asiallisesti ja lähinnä sen takia, kun olen itse jotain kysynyt.
Minulla oli varsinkin alkuraskaudesta tosi paljon pelkoja vauvan puolesta. Olin varma, että jotain kamalaa vielä tapahtuu. Tätä vauvaa on yritetty saada jo kauan ja en uskaltanut luottaa siihen, että vihdoin meille on tulossa se niin hartaasti odotettu pikkuinen. Vieläkin välillä iskee paniikki, että mitä jos kaikki ei menekään hyvin.
Eilen sain sitten melkein sydänkohtauksen vessassa, kun menin pissalle. Olin alkanut vuotamaan verta. Soitin neuvolaan, mutta siellä ei ollut ketään siihen aikaan vastaamassa. Sitten soitin äippäpolille ja he kehottivat meitä tulemaan näytille. Lähdimme heti ja minut laitettiin käyrille. Vauva oli tosi liikkuvainen ja sillä näytti olevan kaikki hyvin
Se kyllä helpotti niin suunnattomasti.
Käyrän jälkeen päivystävä lääkäri "tutki" minut. Oli ihan kamalaa. Lääkäri ei saanut jostain syystä ultralaitetta toimimaan niinkuin olisi halunnut ja ei nähnyt juuri mitään sillä. Silloin alkoi tulla "totuuksia". Kaikki johtuu kuulema valtavasta koostani ja laitteita ei ole tarkoitettu sellaisten ihramassojen tutkimiseen jne. Voi miten se sattui :'( Olin niin onnellinen, että vauvalla oli kaikki kunnossa, mutta samalla hetkellä lääkärin sanat satuttivat tosi paljon. Olen vieläkin ihan itkuinen. Kätilö oli kyllä tosi ihana. Hän seisoi siinä toisella puolellani ja silitti hiljaa käsivarttani, kun lääkäri oikein haukkui. Kumpikaan meistä, kätilö enkä minä, saatu sanottua lääkärille mitään.
Lääkäri ei saanut tehtyä kokoarviota, ei pystynyt määrittämään istukan sijaintia, ei saanut napavirtauksia jne. Ja kaikki johtui vaan ja ainoastaan minun koostani. Kaikkein kummallisinta tässä oli se, että edellisellä viikolla kävin samaisessa paikassa ja kätilö teki ultran. Siinä oli vielä harjoittelija vieressä seuraamassa ja kätilö selitti hänelle, kuinka hienosti kaikki näkyy. Missään ei ollut mitään ongelmaa ja vauvan kooksi hän arvioi 2300g.
Minua suuresti ihmetyttää, mikä oikeus muilla ihmisillä on tarttua toisen ihmisen ominaisuuksiin, kuten ylipainoon, noin hanakasti. Tiedän toki, että ylipaino ei ole hyväksi. Ja jos vaan olisin pystynyt, niin olisin siitä tehnyt eron jo aikaa sitten. Mutta minulle ainakin laihduttaminen on todella vaikeaa. Ja kun kiloja on tiputettavana niin paljon, niin motivaation kanssa on tosi paljon ongelmia. Tuntuu kuin laihdutus olisi loputon suo... Mutta olipa laihdutus helppoa tai vaikeaa, niin mitä tässä vaiheessa kenenkään hyödyttää alkaa haukkumaan kiloista? En minä raskausaikana kuitenkaan laihdutuskuurille ala. Ja haukkuminen saa vaan masentumaan. Sekö on sitten hyvä?
Kaiken lisäksi, lääkäri ei keksinyt mitään syytä sille verenvuodolle, joka jatkuu yhä. Tosi tiputtelee vaan, mutta minua se huolettaa. Kauankohan mun pitää miettiä asiaa yksinäni? Milloin pitäisi taas soittaa äippäpolille?
Mammoliinolle haluaisin sanoa, että ihailen kovasti sitä, kuinka olet sanonut takaisin terveydenhoitohenkilökunnalle, jos ovat alkaneet ilkeilemään :flower: