Vyöhyketerapiasta apua? Unettomuus, masennus, uupumus

[Uupunut]

Hei,

minulla on nyt sellainen tilanne, että koen olevani aivan uupunut omassa elämässäni. En jaksa tuntea iloa asioista, vaikka asiat ovat periaatteessa hyvin (minulla on hyvä aviomies, ihana lapsi, kiva asunto ja mieleiseni opiskelupaikka), lukuunottamatta vapaa-ajan puutetta.

Kärsin unettomuudesta/huonosti nukkumisesta, ja luulen, että se onkin suuri osatekijä tässä minun masennuksessani(?). Päivisin voimani ovat aivan loppu, enkä jaksa jutella lapselleni, siis hoidan kyllä kaikki tarvittavat asiat, mutta en jaksa olla kunnolla läsnä. Lapsi on kyllä päivähoidossa, koska olen opiskelija, eli ei onneksi joudu kaiken päivää minun olostani kärsimään. Mieheni tekee pitkää päivää töissä, ja lisäksi meillä on koira, mikä hankaloittaa sitä, että voisin esim. lähteä viikonloppulomalle, koska lapsen kanssa on tosi hankala huolehtia koiran ulkoilutuksista, koska lasta ei voi jättää yksin esim. iltapissan ajaksi (asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa). Lapsikin on aina nukkunut todella huonosti, mikä varmasti nostaa kynnystämme pyytää ketään meille hoitamaan lasta. Eikä meillä ole sukulaisia täällä, kukaan lapsen isovanhemmista ei ole koskaan hoitanut lasta. Olemme 1 kerran lapsen syntymän jälkeen käyneet kaksin ulkona miehen kanssa, ja siitä on jo 8 kk.


Voi ei, nyt vasta ymmärrän kun tätä teille kirjoitan, miten pitkälle olen tilanteen päästänyt. Tätä unettomuutta on jatkunut lapsen syntymästä asti, mutta olen ajatellut, että kyllä minä jaksan. Mutta enhän minä jaksa. Kun mieheni ehdottaa, että kutsutaan joku meille kylään, meinaan alkaa itkemään, koska olen niin loppu, en jaksa nähdä ihmisiä, enkä jaksa järjestää edes sitä kahvia ja pullaa. En ole nähnyt ystäviäni pitkään aikaan, jos niitä edes enää on, kun en pidä keneenkään yhteyttä.

Opiskelun suhteen olen jonkinmoisessa pattitilanteessa, koska syyslukukauden aika vaan jotenkin valahti käsistä, olin suunnattoman saamaton (en tajua mikä vaivasi, en vaan saanut otettua siitä opiskelusta minkäänlaista otetta), ja nyt minulla on ne tentit edelleen rästissä, ja lisäksi tämän lukukauden kurssit menossa. Eli pitäisi todella jaksaa tsempata nyt.

Luulen myös, että olen alkanut kärsimään jonkin sortin ahdistuksesta, joskus öisin kun en saa nukuttua, on valtava kivi rinnassani, ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Ja joskus ahdistun julkisilla paikoilla, ahdistaa olla ihmisten keskuudessa. Pelkään, miten enää sopeudun mihinkään työyhteisöön, huhtikuussa menen töihin (harjoitteluun, opiskelu jatkuu syksyllä), mutta onko minusta mihinkään tässä kunnossa.

No kuitenkin, kaikesta tästä surkeasta tilanteestani huolimatta olemme jo 7 kk toivonut toista lasta, ilman tulosta toistaiseksi. Tästä syystä en haluaisi aloittaa mitään psyykenlääkkeitä, ainakaan pitkäaikaisesti. Eikös masennukseen syötävät kuurit ole yleensä pitkiä? Unilääkkeitä ehkä voisin lyhytaikaisesti kokeilla. Mutta tulin ajatelleeksi, että onko kenellekään ollut apua vyöhyketerapiasta, siis lähinnä univaikeuksiin (ja sitä kautta ehkä muihin oireisiin) ja parempaan stressinsietokykyyn? Mielelläni kokeilisin jotain luontaista hoitoa ennen lääkkeisiin turvautumista, koska en haluaisi laittaa tuota pikkukakkosprojektia kokonaan jäihin pitkäksi aikaa.

Vai mitä tässä tilanteessa mielestänne kannattaisi tehdä? En tiedä keneen ottaa yhteyttä. Mutta jotain apua kuitenkin koen tarvitsevani. Nyt joudun tunnustamaan itselleni, että en enää jaksa.

Asun Helsingissä, joten jos tiedätte nimenomaan täältä jonkun lääkärin, terapeutin tms, joka voisi auttaa, niin saa suositella.

 

[Uupunut]

Auttakaa joku, olkaa kilttejä.

 

[Helemee]

Kuulostaa siltä että olet ihan lamaantunut, jos jotain pitäisi tehdä, et saa mitenkään puristettua itsestäsi minään sortin voimia, että jaksaisit...
Pakolliset asiat varmasti hoidat, mutta et tunnu saavan mistään mitään iloa, vaan huolehdit ja stressaat. Sinulla näyttää olevan jo sen verran voimakkaita oireita, ahdistus ja unettomuus, että on aika ottaa asia hoidettavaksi pian, ennenkuin joudut lääkitykseen tai hoitoon. Tätä en siis sano pahalla, mutta masennuslääkkeet aina muuttavat ihmisen kemioita.. enkä minä ole lääkäri, mutta sinun olisi ymmärrettävä itse ensin se, että se olet vain sinä itse, joka pystyy muuttumaan, joka tekee oman elämänsä mielekkääksi. Se että nautit elämästäi, on sinun itsesi käsissä.

Siihen voi olla apua esim. tuosta vyöhyketerapiasta, ihan ok että saat alkuun jotain hemmotteluhoitoja jotka saa sinut rentoutumaan ja myös varmasti sen myötä uudenlaista vireyttä aikaisiksi. Koita keksiä mikä muu sinua palkitsee. Tee jotain kivaa, totutusta poikkeavaa, mistä sinulle tulee hyvä mieli. Jos olet lapsen kanssa aina kotona (en tiedä?), lähde vaikka muihin äiti-lapsi kokoontumisiin, kerhoihin tai harrastuksiin! Et saa eristäytyä kokonaan muista. Helpompi varmasti mennä ihmisten ilmoille, jos vaikka käyt kampaamossa ottamassa uuden ilmeen, laittaudut nätiksi jne... tällaiset seikat äideillä monesti unohtuu lapsen syntymän myötä, kun täytetään vaan muiden tarpeita ja ei ehkä ole kauheesti jaksamistakaan "tälläytyä". Mutta voi se olla, että mieskin huomaa "muutoksen" Pikkujutuista kiinni... anna kyytiä uupumukselle!

Sinun kannattaa myö suorittaa rästit pois, niin ei nekään ole streessaamassa. Kun lapsi on päiväunilla, niin ota kirjat ja vihkot esiin ja jos vähän aina kerrallaan jaksat tehdä, niin huomaat lopulta, että homma on suoritettu jokupäivä. Se vasta olis "JEE!" , eikös ?

 

[Saman kokenut]

Hei!

Valitettavasti en osaa suoraan antaa vastauksia kysymyksiisi, mutta halusin vain tulla kertomaan, että olotilasi kuulostaa todella tutulta ja että siitä pääsee myös eroon. Kävin itse läpi (työ-)uupumuksen ja masennuksen muutama vuosi sitten ja kaikki kuvailemasi tunteet ja tuntemukset kuuluivat silloin asiaan.

Minulla parantuminen alkoi siitä hetkestä, kun sain lääkäriltä diagnoosin ja sain "virallisen" luvan olla väsynyt ja vain levätä. Ensimmäinen viikko menikin nukkuessa ja siitä eteenpäin vähitellen voimia kerätessä. Se, että sai olla kotona, auttoi suuresti. Minulla auttoivat myös perinteiset masennuslääkkeet pienellä annostuksella. Jo muutaman viikon jälkeen alkoivat asiat näyttää jo paremmilta eikä esim. lajittelematon puhtaan pyykin kasa enää aiheuttanut samaa ahdistusta kuin aiemmin.

Paraneminen oli kuitenkin useamman kuukauden prosessi ja sinä aikana muuttui myös oma asenne moniin asioihin. Aina ei tarvitse olla täydellinen ja paras! Lapset ovat tässä muutoksessa voittajia, ja näin jälkeenpäin ajatellen olen jopa iloinen siitä, että tuli pysähdys ja herätys ja lapset saivat äidin, jolla on aikaa ja joka on läsnä.

Sinuna hoitaisin ensin itseni kuntoon. Kun sairaus ei vielä ole päässyt liian pitkälle, voi kuntoutuminenkin tapahtua suht' nopeasti. Eli suosittelen käyntiä lääkärissä ja lääkekuurin aloittamista, mikäli lääkäri sellaisen tarpeelliseksi näkee. Raskauden aloittaminenkin on mahdollista lääkekuurin aikana, mutta jos itse näet sen liian suurena riskinä, odota, kunnes voit paremmin ja voit jättää lääkkeet pois. Joka tapauksessa paraneminen ja parempi olo ovat saavutettavissa. Terveenä jaksat myös uuden vauvan kanssa.

Vyöhyketerapiaa voin suositella joka tapauksessa hetkelliseen hyvän olon tuomiseen.

Jaksamista sinulle. Toivottavasti saat pian apua!

 

[Saman kokenut]

Olitkin jo saanut toisenkin vastauksen viestiisi. Siitä tuli vielä muutama ajatus mieleen:

Jos voidaan jo puhua masennuksesta sairautena (sitähän me nettikeskustelijat emme voi kuin arvailla), eivät muiden hyvää tarkoittavat kehotukset "ottaa itseään niskasta kiinni" auta. Jos sinulla riittää voimia tarttua asioihin ja esim. hoitaa opiskelurästit pois alta, hienoa. Jos pelkkä ajatuskin uuvuttaa ja ahdistaa, todennäköisesti tilanne on sellainen, että paras apu tulee asiantuntevalta ammattilaiselta.

Psyykenlääkkeillä pelotellaan paljon ("muuttavat aina ihmisen kemioita" - mikä lääke ei muuta?), mutta tosiasiassa ne ovat todella yleisiä ja suurimmalla osalla tuovat avun varsin nopeasti. Minullakin oli korkea kynnys ottaa lääkkeet käyttöön, mutta onneksi löytyi heti oikea lääke ja sain avun oireisiini ja paraneminen lähti nopeasti käyntiin.

Olen seurannut yhtä läheistäni, joka on taistellut lääkkeiden käyttöä vastaan ja yrittänyt itse hoitaa itseään. Valitettavasti hänen kohdallaan omahoito ei toiminut vaan läheiseni sairastui vain enemmän ja lopulta ei enää saanut nukuttua ollenkaan ja mm. ruokahalu katosi kokonaan. Nyt on hänellekin oikea lääke löytynyt ja saa öisin nukuttua. Myös ruokahalu on palannut ja ahdistusoireet lähteneet, ja ainoa asia, jota hän katuu, on se ettei aiemmin myöntänyt olevansa sairas ja suostuneensa hoitoon.

Mutta jokainen meistä on erilainen (myös sen suhteen, miten lääkkeet vaikuttavat), ja jokainen tekee omat ratkaisunsa.

Voimahali täältä!

 

[Jaanuska]

http://www.suomenvyohyketerapeutit.fi/index.php

 

[Uupunut]

Kiitos vastauksista. Kuten moni olikin hoksannut, tässä tilassa ei paljoa ole apua Heleemi81:n tsemppausvinkeistä, vaikka kiitos niistäkin. Ei ole kysymys siitä, että olisin vain kotona (käyn siis yliopistolla lähes päivittäin), eikä siitä, ettenkö olisi jaksanut pitää itseäni kunnossa, kampaajallakin käyn säännöllisesti, eikä varmasti kukaan päälle päin näe, mikä tilanteeni on.

Se lieneekin osa ongelmaa, sillä minulle on äärimmäisen vaikea pyytää apua, eikä sitä kukaan ymmärrä tarjotakaan (paitsi eräs ystäväni, jolta en tosiaankaan kehtaa apua ottaa vastaan, sillä hänellä itsellään on nuorempi lapsi, ja toinen raskaus jo aika pitkällä)? Minulla on aina ollut sellainen asenne, etten halua olla vaivaksi kenellekään, ja tämä asenne tässä nyt sitten alkaa kostautua. Mies kyllä auttaisi esim. ottamalla yöheräilyitä kontolleen, mutta totta puhuen hän on aika surkea niissä, useimmiten itku ei laannu, ja saan nousta itse joka tapauksessa.

Tunnistan erittäin hyvin tuon tunteen, että pyykkikasa aiheuttaa hirvittävän ahdistuksen. Joskus sitä on vain niin lamaantunut, että pienikin asia tuntuu täysin ylitsepääsemättömältä, esim. voin itkeä sitä, että likaiset tiskit ovat tiskipöydällä, sen sijaan, että laittaisin ne koneeseen.

En ole lääkevastainen ihminen, opiskelen itse lääkealaa, enkä pidä niitä mitenkään tabuna johon en halua koskea. Monet sairaudetkin ovat "kemiallisia häiriötiloja" ja joskushan ihmisen kemiaa on syytäkin muuttaa, jos esim. välittäjäaineet eivät ole kohdillaan. Perheessäni on useampikin ihminen joutunut jossain vaiheessa syömään mielialalääkkeitä, joten ei liene poissuljettua, että ko. välittäjäaineiden puutosta olisi meidän suvussa vähän geenienkin puolesta.

Kuitenkin raskauden toive on se pääasiallinen syy, miksi nyt en haluaisi syödä niitä, tosin on myönnettävä, että mikäli en pian saa tilannetta kääntymään, on varmaankin muutenkin syytä jättää raskaushaaveet joksikin aikaa.

Kävimme pitkällä lenkillä lapsen ja koiran kanssa talvipakkasessa, ja tilanne näyttää nyt hieman valoisammalta hetkellisesti. Yritän nyt miettiä, mitä kautta hakeutuisin hoitoon, varmasti jotain apua tarvitsen. Joskus tuntuu siltä, että olisi helpotus ihan vaan jutellakin jollekin (onneksi voin jutella teille).

Ja sain sellaisenkin ajatuksen, että jospas pyytäisin anoppiani meille joskus viikonlopuksi olemaan miehen apuna lapsen ja koiran kanssa, ja menisin itse vaikka kylpylään tai hotelliin. Tai sitten jos mieheni ottaisi lapsen ja menisi mummulaan viikonlopuksi. Se on se ongelma, että kun vaivana on unettomuus, niin täällä kotona lapsen kanssa ei auta, vaikka kuinka joku lupautuisi auttamaan. Minä herään jokaiseen ääneen / en saa unta, vaikka kuinka olisi lupa nukkua ja korvatulpat korvissa.

Mutta jospa se tästä. Avun tarvitsemisen tunnustaminen on kai se ensimmäinen askel.

 

[Helemee]

Okei.

Niin lääkkeissä on eroja ja osa ei ole sen kummasempia, kuin laittaisi voita leivän päälle. Sorry, virkistymisvinkkini Tais ampua jonnekin ihan ohitse vaan arvaillessa. Itselleni kun ei todellakaan ole itsestään selvyys päästä minnekään kotoa kolmelta lapselta, eli mä suurin piirtein hypin riemusta, jos pääsen hetkeksi edes kampaajalle tai shoppailemaan. Meillä mies kun käy tietty töissä ja illat raksaa pakertaa, mitä on kestänyt jo puolitoistavuotta. Huh...

Ihmettelen hieman, kun itse joutuu selviimään niin paljosta yksin ja yövalvomisia on minullakin juoksemista joka yö, eikä mies edes herää, kun lapset huutaa ja jos yks herää huutamaan, niin sitten toinenkin. Niin mistä himpskutista toiset masentuu ?
Anteeksi, mutta onko se sitten niin, että jos on niin kädet täynnä töitä ym. ettei kerkeä edes miettimään "ikäviä". Sit jos omaa aikaa on, niin mä treenaan ja kokkailen. Ja ehdoton on, että kaikki vitamiinit saa, ruuan on oltava terveellistä ja monipuolista, uskon että treeni ja ravinto on minun jaksamisen lähteet.

Niin, mä taidan olla kamalin palstalainen kun en ymmärräkään yhtään muiden ongelmia.

Meillä myös on päivisin niin paljon tekemistä, ettei kaikkea millään kerkeä aina tekemään, niin me ei todellakaan stressata, vaikka pyykit jäis koneeseen tai keittiön pöydät pyyhkimättä... Kumpikaan ei ala naputtamaan. Pyykit pyöräytetään vaikka seuraavana päivänä ja astiakin kerkee...
Ja jos tilaisuus tulee päästä kahelleen johonkin, niin se on takuuvarma piristyminen!!!

 

[Helemee]

Helevetti, mua masentaa kun toset pääsee niin helpolla |O

 

[Uupunut]

Helevetti, mua masentaa kun toset pääsee niin helpolla |O

Anteeksi mitä? Viittaatko minuun? Mitä tiedät elämäni helppoudesta? Ja miten se on sinulta pois, että minä olen masentunut ja kärsin unettomuudesta?

 

[Helemee]

No arvasin, ett tuo lause otetaan turhan vakavasti! Se oli "vitsi!" Pakkohan tässä on huumoriks heittää, kun ei käsitä, mikä nyky äitejä uuvuttaa, masentaa jne...jos asiat on kuitenkin hyvin.

Sinulla on lapsi hoidossa jne. Ja sanoit, että onneksi ole näkemässä sinua tuossa tilassa. Siis ihmettelen... koska, lapselle riittää pelkkä äidin läsnäolo. Siis lapsesi on 8kk ? Vauva!
Kyllä jokaisella on elämässään masennuksen hetkensä... ja mitä äitiyteen tulee, niin luonnollisesti tunteet ovat alakuloisia jonkun aikaa synnytyksen jälkeen, mutta itse olen aina ajatellut niin, että luonto herkistää äidin lapsen tarpeille. Voi olla, että ensimmäisen lapsen myötä kaikki tuntuu aina suuremmalta muutokset ja tuntemukset... Itse olen aina oppinut ottamaan asiat seuraavan lapsen tullessa rennommin.

Voimia ja jaksamista sinulle!!! OIKEEN HIRMUSESTI!

 

[Helemee]

No arvasin, ett tuo lause otetaan turhan vakavasti! Se oli "vitsi!" Pakkohan tässä on huumoriks heittää, kun ei käsitä, mikä nyky äitejä uuvuttaa, masentaa jne...jos asiat on kuitenkin hyvin.

Sinulla on lapsi hoidossa jne. Ja sanoit, että onneksi ole näkemässä sinua tuossa tilassa. Siis ihmettelen... koska, lapselle riittää pelkkä äidin läsnäolo. Siis lapsesi on 8kk ? Vauva!
Kyllä jokaisella on elämässään masennuksen hetkensä... ja mitä äitiyteen tulee, niin luonnollisesti tunteet ovat alakuloisia jonkun aikaa synnytyksen jälkeen, mutta itse olen aina ajatellut niin, että luonto herkistää äidin lapsen tarpeille. Voi olla, että ensimmäisen lapsen myötä kaikki tuntuu aina suuremmalta muutokset ja tuntemukset... Itse olen aina oppinut ottamaan asiat seuraavan lapsen tullessa rennommin.

Voimia ja jaksamista sinulle!!! OIKEEN HIRMUSESTI!

 

[Saman kokenut]

Yllättävää, että tänne ei ole tullut enempää noita "on tässä muillakin paljon tekemistä ja kestämistä eikä silti masennuta" -kirjoituksia. Näillä sivuilla niitä jossain vaiheessa näki aika paljon. Asenteena siis, että masentunut on vain laiska tai saamaton tai muuten vain avuton.

Uskokaa pois, ei se niin ole.

Masentuneisuutta on todella vaikea ymmärtää, ellei ole itse sitä kokenut. Minäkään en kuuna päivänä olisi uskonut, että kaltaiseni peruspositiivinen, ylioptimistinen ja erittäin aktiivinen ihminen koskaan voisi masennukseen sairastua. Edes normaali alakulo ei kuulunut omiin tunnetiloihini, aina mentiin vauhdilla eteenpäin ja vastoinkäymiset kuitattiin olankohautuksella.

Mutta ymmärtämättömyyskään ei anna oikeutusta masentuneita syyllistää ja heidän olotilaansa vähätellä. Masennus on kliininen sairaus, ei itse valittu olotila.

Sinulle Uupunut: hyviltä kuulostivat omat ajatuksesi oman ajan hankkimisesta ja kunnollisesta lepäämisestä. Se on hyvä alku! Lääkkeitä tai ei, uupumuksen ja masennuksen karkoitukseen tarvitaan ennen kaikkea omaa tahtoa ja usein myös vallitsevien olojen muutosta. Ellei uupumuksen aiheuttaviin tai edesauttaviin tekijöihin (minun kohdallani mahdottoman iso työmäärä ja liiallinen vastuuntunto ja kiltteys) tule muutosta, ei lääkkeistäkään saa kuin väliaikaista oireiden helpotusta.

Pidä huolta itsestäsi ja ota vastaan kaikki apu, mitä tarjotaan. Sen jo olet todennutkin, että yksin ei selviä. Nyt anna itsellesi oikeus olla autettavana ja muista olla itsellesi armollinen.

Matka kohti parempaa huomista on jo alkanut!

 

[Uupunut]

No arvasin, ett tuo lause otetaan turhan vakavasti! Se oli "vitsi!" Pakkohan tässä on huumoriks heittää, kun ei käsitä, mikä nyky äitejä uuvuttaa, masentaa jne...jos asiat on kuitenkin hyvin.

Sinulla on lapsi hoidossa jne. Ja sanoit, että onneksi ole näkemässä sinua tuossa tilassa. Siis ihmettelen... koska, lapselle riittää pelkkä äidin läsnäolo. Siis lapsesi on 8kk ? Vauva!
Kyllä jokaisella on elämässään masennuksen hetkensä... ja mitä äitiyteen tulee, niin luonnollisesti tunteet ovat alakuloisia jonkun aikaa synnytyksen jälkeen, mutta itse olen aina ajatellut niin, että luonto herkistää äidin lapsen tarpeille. Voi olla, että ensimmäisen lapsen myötä kaikki tuntuu aina suuremmalta muutokset ja tuntemukset... Itse olen aina oppinut ottamaan asiat seuraavan lapsen tullessa rennommin.

Voimia ja jaksamista sinulle!!! OIKEEN HIRMUSESTI!

En tiedä mistä sait sen käsityksen, että lapseni on 8 kk, mutta hän on siis oikeasti 1 v 6 kk. Joten kyllä kaipaa jo seuraa. Ei kai 8 kk vanha päivähoidossa olisikaan.

Et taida koskaan olla kärsinyt itse unettomuudesta? Voin kertoa, että kun siitä kärsii 1,5 v, niin kyllä alkaa uuvuttaa ja masentaa vaikka kuinka yrittäisi olla pirteä ja positiivinen.

Ei tässä ole kysymys mistään tarpeesta olla täydellinen ja että ottaisi pikkuasiat liian vakavasti, vaan siitä, ettei kroppa ja mieli vaan enää jaksa tätä univajetta! Joka ei siis johdu mistään lapsen heräilyistä (vaikka niitäkin on n. 5/yö) vaan omasta unettomuudestani. Ja tuskin 1,5 v kuluttua synnytyksestä on synnytyksen jälkeistä babybluesia.

 

[Uupunut]

Saman kokenut, kiitos sinulle!

 

[RasmanAss]

Uupunut!

Katoin, että teidän keskusteluketju on aika vanha, mutta oletko hakenut/saanut uniongelmiisi apua?? Minkälaista uniongelmaa ollut? Vaikeuksia nukahtaa iltaisin? Vai aamuyöstä heräämistä ja yövalvomista??

 

[Uupunut ap]

Voihan vitjake. Olin ihan järkyttynyt kun luin tämän oman tekstini joka on kirjoitettu noin kauan sitten. Ajattelin ensin, että kuulostaapas tutulta, ja sitten tajusin, että olen itse kirjoittanut sen. Noinko kauan minä todella olen unettomuudesta kärsinyt? Olipa todella iso sattuma, että satuin lukemaan etusivua juuri silloin kun nostit tämän aiheen.

Tässä välissä olemme saaneet toisen lapsen, joka on 1 v. Olen nyt kotona kummankin lapsen kanssa. Myös toisen raskauden aikana tuli unettomuutta, mutta erityisesti se paheni sitten vauvan synnyttyä jälleen ihan kamalaksi. En mennyt taaskaan lääkäriin, koska tuntui melkein mahdottomalta päästä sinne lääkäriin ikinä ilman lapsia kun ei ollut tukiverkkoja ja mies aina töissä. En myöskään hankkinut itselleni mitään muutakaan apua enkä lastenhoitoapua.

Nyt muutaman kuukauden unettomuus on mielestäni ollut jo vähän parempi, joskus jopa nukahdan ilman että edes odottelen unta. Huonoina öinä olen nukahtanut kahden jälkeen ja herännyt viideltä, mutta näitä on ollut nyt aika harvoin. Uskon, että olen kärsinyt ainakin magnesiumin ja/tai raudan puutteesta, ja lisät ovat auttaneet jonkin verran. Ja kumpikin lapsi heräilee edelleen itkemään, 1-vuotias useamman kerran yössä ja 3-vuotias yleensä vain kerran. Osittain unettomuus on ihan psykologista, odotan että milloin taas jompikumpi lapsista herää.

Parempi tilanne mielestäni on jo siinä mielessä, että en koe olevani kovin masentunut/lamaantunut enää. Välillä olen jopa ollut tosi onnellinen. Olen alkanut käydä jumpassakin lapsien kanssa kerran viikossa ja itsekseni kerran viikossa. Syksyllä olis tarkoitus mennä töihin.

Lapsia en missään nimessä tee enempää, noi raskaudet ja vauvaheräilyt eivät selvästikään sovi mulle ollenkaan.

 

[Kuule!]

Tuo pieni hedelmöitymisongelma pisti miettimään, voisiko sulla olla kilpirauhasen vajaatoiminta??

Oireet on samat kuin masennuksessa ja uupumuksessa ja lisäksi tuo vaikeuksia hedelmöityä.

Kannattais tarkistaa!

 

[apua saanut]

Jaan teidän kärsimyksenne, ja tuntuu pahalta kuulla että niin moni kärsii. Usean vuoden ajalta olen itsekin kärsinyt unettomuudesta ja muista mieleen liittyvistä ongelmista. Haluaisin rohkaista teitä, että älkää luovuttako. Apua on saatavilla. Jumala voi teitä auttaa. Hän lähetti poikansa Jeesuksen, jotta saisimme kaikki syntimme anteeksi hänen kautta ja myös parantuisimme vaivoistamme ja sairauksistamme; Jeesus kantoi molemmat (mm. Jesajan kirja 53: 4-5, 1.Pietarilaiskirje 2:24). Suosittelen menemistä, jos paikkakunnallanne on seurakunta, jossa uskotaan Raamattuun ja rukoillaan sairasten puolesta tai kaupungissanne on esim. Healing room –palvelutyö, jossa on paljon myös parantunut ihmisiä. Tai sitten kotona vain rukoilla ja pyytää Jumalaa pelastamaan ja parantamaan. Hän ei asu kirkoissa, eikä ole uskonnollinen? ! Jeesus teki elävän tien Isän tykö, ja sinne on pääsy vain Hänen kauttaan. Mutta haluan rohkaista teitä rakkaat, Jumala parantaa sairaita tänäkin päivänä ja haluaa auttaa teitä kaikkia!!! Hän rakastaa teitä!!

 

["tyhmä"]

Itse kävin vyöhyketerapiassa kun vartuin tuota nuorimmaista. Minulle iski valtava raskausturvotus jolle ei löytynyt lääketieteellistä selitystä.
Olin niin turvonnut ettei jalat taipuneet.
Koskaan ennen en ole uskont muihin hoitoihin mutta tarpeeksi kipeä kun olin niin nyt menin. Ja se auttoi
Joten aina kannattaa kokeilla Oli jopa niin positiivinen kokemus että olen käynyt hoidattamassa kovia menkkakipujakin tuolla