Vyöhyketerapia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Angelina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Angelina

Jäsen
21.06.2006
336
0
16
Onko kukaan kokeillut lapsettomuuteen vyöhyketerapiaa? Kuulin eräältä että hän oli käynyt muutaman kerran vyöhyketerapiassa ja tuli raskaaksi! Lasta oli siis yritetty jo vuosia mutta noiden hoitojen jälkeen tärppäsi pian.
Minua kiinnostaisi kokeilla. Mitäs mieltä muut olette?
 
Itselläni on takana useita keskenmenoja, joihin läksin hakemaan apua vyöhyketerapiasta sen jälkeen kun tutkimuksissa ilmeni, ettei keskenmenoille löydy mitään syytä, eikä meitä näin ollen voida lääkäreiden puolelta auttaa asiassa (ainakin tohtor oli sitä mieltä). Aloitin käynnit vuosi sitten. Ikävä kyllä lasta meillä ei ole edelleenkään, mutta en silti pidä vyöhyketerapiaa turhana. Kuukautiskiertoni palautui normaaliksi muutaman käynnin jälkeen, viime syksyisestä keskenmenosta palauduin todella hyvin, eikä kk-kiertokaan mennyt sekaisin, kuten aiempien keskenmenojen jälkeen. Kuukautiskivutkin vähenivät oleellisesti. Tammikuussa lopetin käynnit, koska ajattelin, että olen saanut vyöhyketerapialta sen, mitä se voi minulle antaa. Toukokuussa aloitin kuitenkin käynnit uudelleen, koska kiertoni alkoi jälleen heittelemään ja kuukautiskivut lisääntyivät. En kerinnyt käymään kuin kahdesti ennen omaa lomaani, mutta ajattelin aloittaa taasen. Itselläni kävi niin hyvä tuuri, että terapeutti on myöskin todella hyvä henkisenkin puolen terapeutti. Samalla kun hän hoitaa minun kehoa, keskustelemme kaikesta mielessä olevasta ja ainakin minua se on auttanut todella paljon.

Henk. koht. voin siis suositella, vaikkei varsinaista pääpottia meille vielä sitäkään kautta ole suotu.
 
Heip!

Tästä aiheesta etsiskelinkin tietoa, kun omalla kohdalla tuli tuo vyöhyketerapia ajankohtaiseksi .

Taustalla minulla alkukeväinen spontaani keskenmeno rv11. Sen jälkeen "lupa" uuteen yritykseen saatiin heti ja tietysti nuoruuden innolla sitä aikamme jyystettiinkin. Vaan ei alkanut tulosta kuulumaan ja ongelmaksi ilmeni joku häikkä ovulaatioon liittyen, sillä kiertoni on muutoin lähes kellontarkka,onneksi.

Kierron keskivaiheessa oli aina valtavat "oviskivut" vaan sitä ovishuippua ei kuitenkaan ikinä päässyt tapahtumaan. Lääkärissä käväisin ja paikat todettiin olevan kaikin puolin ok ja olisin saanut nyt lähetteen gynen polille juuri noiden kipujen vuoksi syyn selvitykseen. Sovitiin lääkärin kanssa että tämän kierron katson läpi ja sit lyödään lukkoon jatkot.

Varasin ajan vyöhyketerapiaan kierron alkupäivinä ja kerroin tilanteeni. Syynä tähän kaikkeen voi olla tiedostamaton stressi ym keskenmenon jälkeen. Vaikka kroppa olisikin palautunut, niin mieli ei välttämättä ole ja se taas vaikuttaa kokonaisuuteen.

Sain hoidosta ihanan olon ja sovittiin että tulen "rentoutumaan" toisenkin kerran.

Nyt tuon ekan hoitokerran jälkeen niitä sietämättömiä oviskipuja ei tullu lainkaan, vaan tunsin muutaman rajumman vihlaisun oikealla alavatsalla, tein digimittarilla testin ja siinä se ovishuippu oli.
Noiden vihlaisujen jälkeen samana iltana tuli limat ja olin aivan varma että nyt taas lähtee se kipuilu vauhtiin mutta vaan ei niin käynytkään! Ovis oli ja meni ja mä hypin riemusta (edelleenkin) että MUN KROPPA TOIMII!
Että tälläinen kokemus täällä ja tässä vaiheessa!
=)
 
Mullekin tuttu suositteli vyöhyketerapiaa. En oo vielä "uskaltautunu".. En ole koskaan moista kokeillu, niin jotenki jännittää, mut meinaan mennä kokeilemaan.
Sama tuttu vielä kerto naisesta joka ei millään tullu raskaaks (en tiedä syytä) mutta muutaman kerran vyöhyketerapia auttoi.
Että ei se mitään liirumlaarumia taida olla :D
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 23.08.2006 klo 17:40 visiteeraaja kirjoitti:
Heip!

Tästä aiheesta etsiskelinkin tietoa, kun omalla kohdalla tuli tuo vyöhyketerapia ajankohtaiseksi .

Taustalla minulla alkukeväinen spontaani keskenmeno rv11. Sen jälkeen "lupa" uuteen yritykseen saatiin heti ja tietysti nuoruuden innolla sitä aikamme jyystettiinkin. Vaan ei alkanut tulosta kuulumaan ja ongelmaksi ilmeni joku häikkä ovulaatioon liittyen, sillä kiertoni on muutoin lähes kellontarkka,onneksi.

Kierron keskivaiheessa oli aina valtavat "oviskivut" vaan sitä ovishuippua ei kuitenkaan ikinä päässyt tapahtumaan. Lääkärissä käväisin ja paikat todettiin olevan kaikin puolin ok ja olisin saanut nyt lähetteen gynen polille juuri noiden kipujen vuoksi syyn selvitykseen. Sovitiin lääkärin kanssa että tämän kierron katson läpi ja sit lyödään lukkoon jatkot.

Varasin ajan vyöhyketerapiaan kierron alkupäivinä ja kerroin tilanteeni. Syynä tähän kaikkeen voi olla tiedostamaton stressi ym keskenmenon jälkeen. Vaikka kroppa olisikin palautunut, niin mieli ei välttämättä ole ja se taas vaikuttaa kokonaisuuteen.

Sain hoidosta ihanan olon ja sovittiin että tulen "rentoutumaan" toisenkin kerran.

Nyt tuon ekan hoitokerran jälkeen niitä sietämättömiä oviskipuja ei tullu lainkaan, vaan tunsin muutaman rajumman vihlaisun oikealla alavatsalla, tein digimittarilla testin ja siinä se ovishuippu oli.
Noiden vihlaisujen jälkeen samana iltana tuli limat ja olin aivan varma että nyt taas lähtee se kipuilu vauhtiin mutta vaan ei niin käynytkään! Ovis oli ja meni ja mä hypin riemusta (edelleenkin) että MUN KROPPA TOIMII!
Että tälläinen kokemus täällä ja tässä vaiheessa!
=)

Anteeks, mut pakko on kysyä hieman aiheen sivusta, kun luin tuon kirjoituksesi. Millä tavalla selvisi, etti ovishuippua tapahtunut? Itse olen keskenmenon jälkeen tuntenut oviskivut todella kipeinä, aikaisemmin en tuntenut ollenkaan. Kun yritin tikuttaa ovista sain vain haamuja, en yhtä tummaa viivaa kuin kontrolliviiva. Läkärissä ottivat kyllä nuo hormoonitestit ja niiden mukaan ovuloin. Voiko olla kuitenkin, että ei niin tapahtuisikaan?
Viimekierrossa en kuitenkaan tuntenut ovulaatia. Olinkin lomalla ja matkoilla, enkä muistanut koko vauvatouhuja. Kuulosti vaan niin jotenkin tutulta, että voisikohan minullakin olla samankaltainen tilanne. Voisiko siis kaikki olla kiinni stressistä??

taidan myös kokeilla tuota vyöhyketerapiaa.
 
Mie olen harkinnut tuota vyöhyketerapiaa säännöllistämään kuukautisia ja helpottamaan kipuja, sekä munasolun irtoamishäiriöihin. Enpä ole vain vielä saanut aikaiseksi mennä :D

Paljonko tuo lysti muuten maksaa?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.08.2006 klo 14:13 mimoniandra kirjoitti:
Mie olen harkinnut tuota vyöhyketerapiaa säännöllistämään kuukautisia ja helpottamaan kipuja, sekä munasolun irtoamishäiriöihin. Enpä ole vain vielä saanut aikaiseksi mennä :D

Paljonko tuo lysti muuten maksaa?

Lysti maksaa käsittääkseni noin 20-30 euroa . Summasta en ole ihan varma, kun itse käyn aina sukulaisellani, joka veloittaa vain 10 euroa tunnista, mutta hän on mielestäni joskus sanonut ottavansa asiakkailtansa 30 euroa kerrasta :whistle:
 
Täällä etelä-suomessa päin vyöhis saattaa maksaa 55? kerta.... Eli tyyristä on, mutta esmes minun vyöhis-tätsykkäni ei juurikaan vilkuile kelloon eli välillä tunnin aika on venähtänyt kahdeksi tunniksi ja silti maksu on tunnin hoidon mukaan. Riippuen tietysti siitä, onko seuraava asiakas milloin tulossa. Yleensä hän ainakin jättää todella paljon väljää aikatauluihin, jotta voi hoitaa asiakkaansa "loppuun saakka". Minusta se on ihanaa! Tulee sellainen olo, että hän tekee työtään sydämellään ja todella haluaa auttaa. Ja joka käynnin päälle halaa ja kehottaa soittamaan heti, mikäli jokin asia jäi askarruttamaan tai menkat olivatkin älyttömän kivuliaat ja tahtois välitöntä apua asiaan tms.

Olen kuullut myös huonoista vyöhyketerapeuteista eli käytännössä varmaan tarkottaa sitä, että kemiat eivät ole kohdanneet ja hoito on tuntunut epämiellyttävältä. Ystäväni kohtasi myöskin töykeän terapeutin, joka vauvan koliikkia hoitaessaan tokaisi, jotta itseasiassa vauvan itkuisuus johtuu vain äidin hysteerisyydestä... Ei hirveästi auttanut väsynyttä ja muutenkin jo itseään syyttelevää äitiä...

Kannattaa kuulostella ihmisten mielipiteitä lähellä toimivista vyöhyketerapeuteista tai sitten mennä rohkeasti koettamaan. Itse menin ihan ummikkona ensimmäiselle käynnille ja olin aivan myyty välittömästi!
 

Yhteistyössä