Toggle sidebar

Vuosien helvetin jälkeen en tiedä vieläkään elänkö narsistin kanssa vai kuvittelenko vai olenko itse se narsisti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja revitty
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
R

revitty

Vieras
En enää tunne itseäni. Minusta on tullut hirviö sillä en enää siedä minkäänlaista kiusaamista tai alistamista, selittämätöntä ylimielisyyttä ja ivaa toisen kohdalta. Se on niin ristiriitaista etten ymmärrä itsekään mistä on kysymys. Tai oikeastaan en pysty uskomaan että toinen voisi olla niin kylmä ja julma ihan oikeasti. Minussa ja minun käyttäytymisessäni täytyy olla vika. Minullahan on paniikkihäiriö, ahdistus ja toistuva masennus. Minut on diagnosoitu, hän on normaali työssäkäyvä sympaattinen ihminen. Mutta silti, vaikka reagoinkin vääryyksiin väärin (en osaa muuta kuin raivostua ja lopulta masentua), tuntuu että näinkin on väärin. Ei voi olla oikein että kaikki ristiriidat lakaistaan maton alle tai ne kääntyvät minun syykseni, silloinkin kun toinen ihan selvästi tekee väärin.
Ylimielisyys ja oman egon pönkittäminen saavat minut sairaaksi. Ja silti olen koukussa josta en voi päästä irti, koska en selviä enkä jaksa alkaa taistelemaan.
Miten toinen voi olla niin empatiakyvytön tai oikeastaan tahalleen välinpitämätön. Aivan kuin se nauttisi siitä kun kärsin, vaikka kieltääkin sen. Ja minä uskon. Taas kerran. Sillä eihän se voi olla mahdollista että joku on niin häijy, oikeasti.
Olen toivonut muutosta. Odottanut ja yrittänyt ehdottaa parannuskeinoja arkemme kaoottisuuden selventämiseksi. Lopulta tuntuu aina, kaikkien hyvien yritysteni jälkeen, että tipun syvemmälle suohon. Ja kun turhaudun kaikkeen, ahdistun ja masennun, käyttäydyin kuin hirviö ja siitä saan kuulla. Koskaan ei kohdata ongelmien lähtökohtaa, mistä riita on saanut alkunsa. Lopulta minä pyytelen anteeksi, koska minähän se riitelen. Aina on joku syy paeta tilanteista. Ja kun olen heikoimmillani ja tarvitsisin tukea, toisella on oikeus oikkuihin ja jättää kaikki minun harteilleni ja häipyä. Vaikka tietää sillä tavoin järkyttävänsä minua vielä enemmän. Ja taas kokoan itseni palasia ja koitan syrjäyttää vatsaa kouraisevan kauhuntunteen sivummalle.
Ansassa, josta ei pääse pois.
Ja taas paistaa aurinko, hetken aikaa.

Yksi ainoa ihminen avasi suunsa ja rohkaisi minua ajattelemaan. Hänkin meni ensin lankaan, koska toinen osasi käyttäytyä niin sympaattisesti tarjoten auliisti apuaan kaikille. Minä olen se onneton, saamaton joka en tee mitään, hän tekee kaiken. Mitä sekin tarkoittaa? Enkö muka tee mitään? Alan jo uskoa siihen, kuten olenkin uskonut. Ehkä en jaksa tehdä niin paljon kuin muut, mutta kai minä nyt jotakin teen. Vai enkö tosiaankaan. Ja taas tunnen itseni täysin arvottomaksi josta ei koskaan voi tulla enää mitään. Jatkuva pelko siitä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Toisinaan ymmärrän järjelläni ja tunteillani, että tuo on manipulaatiota, sairaalloista. Mutta minussahan se vika on. Olen ihan sekaisin koska en tosiaankaan tiedä mitä uskoa. Enkä uskallakaan uskoa. Onko tälle koskaan mitään loppua? Jospa tämä muuttuisi kuitenkin paremmaksi. Vai voiko tämä koskaan muuttua?
 

Veit KAIKKI sanat suustani.
Tämä oli minun elämäni -ennen.Ei enää.Siihen tuli loppu.Luojalle kiitos.
Onneksi mies tajusi ja lähti itse.Jäin yksin lasteni kanssa.Ja nyt tiedän se oli se yksinjäämisen pelko.Nyt kun on kulunut yli puoli vuotta erosta,voin henkisesti paremmin kun koskaan.Ainoastaan raskasta kun on vielä pieniäkin lapsia.Mut minä selviydyn.
Minua auttaa ystäväni sanat-selvisit silloin lasten ja sen luonnehäiriöisen kanssa,miksi et selväisi nyt VAAN lasten kanssa.Yksi iso lapsi pois elämästä....
 
Eihän tuo välttämättä narsismia ole. Mutta jos miehesi on myös väsynyt? Masentunutkin? Ei jaksa sinua nostaa, turhautuu ja käy ehkä veemäiseksi. Mutta vaikkei narsismia oliiskaan, teille voisi silti olla parasta päästä toisistanne ainakin väliaikaisesti eroon.
 
Kirjoituksesi oli kun minun kirjoittamani..7 1/2 vuotta elin narsistin kanssa. Ja ihan oikeasta jossain vaiheessa aloin itsekin uskomaan siihen, että minä olin sen paha ja kaiken väärän tekijä. Narsistilla on uskomaton taito kääntää asiat toisen viaksi -siihen lankaan menee myös lähestulkoon kaikki ulkopuolisetkin. Ja tänä päivänäkään tämä ihminen ei ymmärrä, ei nää itsessään mitään vikaa. Minulla oli ja on edelleen sama tunne, miten ihminen voi olla niin paha, että satuttaa toista asioilla, joiden oikeasti tietää olevan kipeitä. Oma ex:äni käytti aseena minua vastaan "huonoa" lapsuuttani, äitini kuolemaa ym...Satoja tuhansia kertoja kuulin, ettei minusta ole mihinkään eikä koskaan tule olemaankaan, koska äitini oli sellainen yms.. Hän sai minut uskomaan siihen, että ilman häntä minusta ei ole mihinkään ja en uskaltanut erota, olin niin loppu. Tiedän niin hyvin tunteesi, kumpa voisin auttaa. Minä hain apua ulkopuoliselta taholta, erosin 1/2 vuotta sitten, enkä mistään ole niin onnellinen. Ex yrittää edelleen jatkaa ahdisteluaan, mutta päivä päivältä olen vahvempi. Minä lähdin lasten vuoksi ja osittain oman mielenterveyden. En olisi jaksanut enää siinä suhteessa. Voimia sinulle ja tosiaan sata tapaa tappaa sielu on kirja, joka kannattaa lukea. Hae apua itsellesi, että pääset pois. :hug:
 
Olet sairastunut läheisriippuvuuteen, joka on sairauden kaltainen tila, joka seuraa sellaisen ilmiuön läheisyydessä elämisestä, jota ei pysty käsittelemään. Tuo ilmiö voi olla narsismi, joku addikstio tai vaikka mielenterveysongelma, mitä tahasna perheen toimimattomuutta, mitä ei saa käsitellä ja mistä ei edes saa avoimesti puhua. Syntyy elämänvalhe, jossa koko perhe elää ja jossa mikään ei ole sitä, miltä näyttää ja lopulta kukaan ei enää tiedä mikä on totta. Normaali muuttuu epänormaaliksi ja epänormaali normaaliksi.
Kurjaa on, että noissa tilanteissa turhan usein hoidetaan nimenomaan oireita, sitä masennusta ja ahdistusta ja muita mielentervysongelmia, mutta syytä ei tunnisteta.
On tärkeää oppi tunnistamaan tunteensa, jotta voi asettaa ne rajansa, joiden yli toinen ei saa astua. Sitä toista ei voi muuttaa, mutta itseään voi. Voi alkaa miettiä, miten toimia, jos toinen toistuvasti rikkoo ne rajat. Jos ei koskaan toimi mitenkään, toinen vaan oppii, että hetken se tossa soittaa suutaan, mutta kaikki saa jatkua kuten ennenkin.
Wayne W. Dyerin kirja Hyväksy itsesi uskalla elää on mulle ollu se ensimmäinen tärkeä kosketus ajatukseen "ihmistä kohdellaan niin kuin hän antaa itseään kohdella/ansaitsee tulla kohdelluksi" Olin vihainen ja katkera luettuani ajatuksen ensikertaa, mutta lopulta oli hyväksyttävä, etä itseppä minä annan ylitseni kävellä. Irene Kristeri on kirjoittanut paljon aiheesta ja tällähetkellä mun ehdoton suosikki on aihetta sivuava Perhesalaisuudet, vaikenemisesta vapauteen. Myös Tommy Helsteen kirjoittaa aiheesta, vaikka josain syystä -varmaan siksi kun oon vastarannankiiski :D - en hänen kirjoistaan pidä yhtä paljon. Melody Betteyn Irti äheisriippuvuudesta kertoo karmivasti miten vakavasta tilasta on kyse; eräs nainen kuoli vähän yli 30 vuotiaana "luonnollisista syistä" eli vanhuuteen, kun eli toimimattomassa suhteessa.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa