Vuorohoito ja ongelmat!!!

Olen aivan kauhuissani kunnan uudesta hoitopäätöksestä Olemme molemmat nelivuorossa ja kolmeja puolivuotias tyttäremme on ollut vuoropäiväkodissa kaksi vuotta ja nyt kunta pamautti mielenkiintoisen pommin! Ensimmäisenä vuotena kun meillä oli iltavuoro 14-22 tyttömme jäi yöksi tarhaan (koska tarhasta ei missään nimessä saanut hakea lasta klo21 jälkeen koska silloin on hiljaisuus ja ovet lukitaan) ja haimme hänet aamupalan jälkeen pois. Pidin sitä hieman huonona järjestelynä, koska yleensä tyttömme oli ainoa lapsi hoidossa ne yöt.Ehdoitin kunnalle että käyttäisimme iltavuorojen aikaan MML:n hoitajaa. Ensin kunta ei suostunut mutta pian ehdoitti sitä minulle itse ja suostuin tietenkin. MML:n hoitaja haki tyttömme hoidosta n.20.30 ja toi hänet nukkumaan kotiin.Lähti pois n. 22.30 kun tulimme kotiin. Tosi hyvä ja toimiva systeemi. Vuosi eteen päin ja kunta yllätti ja otti erillisen hoitajan näitä iltoja varten ja minun ei tarvinnut maksaa hoitoa enää itse ja odotella sitten omia rahojani takaisin. Vieläkin parempi systeemi ja luulin että kaikki osapuolet olivat samaa mieltä!!! Nyt hoitopaikalle on tulossa kaksi uutta vuorohoitolasta ja vuorot eivät osu kohdalleen niin kunta tekee uusia päätöksiä!!! Nyt minulle on puoliväkisin myönnetty että tyttöni iltahoitoajat vaihtuvat ensi viikosta alkaen vaikka olen useampaan kertaan ilmaissu mielipiteeni asiasta että tämä tuleva järjestely on aivan mahdoton tyttäreni kannalta ja ihmettelen jos muut vanhemmat suostujat moiseen järjetelyyn... Meidän pitäisi hakea neiti iltahoidosta pois kello 22.30 ellei joku muu lapsi ole yöhoidossa silloin hän saisi jäädä sinne yöksi!!! Olemme muutaman kerran hakeneet hänet hoidosta pois klo 22.30 jos esim. hoitaja on sairastunut tai pitkä vapaa alkaa. Yleensä siinä on käynyt niin että kun pääsemme kotiin tytöllä on kova nälkä hän syö ja toteaa ettei väsytä yhtään ja koko homma menee pelleilyksi vaikka mitä tekisin hän valvoo n. 23.30-01.00. Musta se ei ole kovin hyvä juttu!
Miten voisin valittaa asiasta? Onko kenelläkään samanlaisia ongelmia vuorohoidon kanssa?
PS. Asumme eri paikka kunnalla kuin mummut ja papat joten heistä ei ole apua välimatkaa 200km...
TOIVOTTAVASTI JOKU OSAISI NEUVOA MINUA!!!
 
Hiluska
Ekaksi totean että taitaa olla pieni paikkakunta missä asutte, kun ei ole tuota enempää vuorohoitoa tarvitsevia lapsia. Meillä 3,5 v tyttö ja minä 2-vuorotyössä ja mies taksiyrittäjänä, joten tytön hoitoajat vaihtelevat paljonkin. Täällä on käytäntönä että ennen kello kuutta aamulla tulevat lapset menevät nukkumaan ja viimeistään klo 22.30 saa hakea lapsen pois yöksi. Jos menee sen yli lapset nukkuvat hoidossa yön, vaikka vaan olisikin ainoa lapsi! Meidän tyttö on ollut monestikin ainoa yöhoitoa tarvitseva, mutta kun on iso paikkakunta ja paljon lapsia jotka tulevat hoitoon jo ennen kuutta, hoito ei ole ongelmia aiheuttanut. Minä haen tytön viimeistään klo 22.00 hoidosta ja kotona ollaan klo 22.30 ja sitten vaan syödään hedelmää, puetaan yövaatteet, pestään hampaat ja nukkumaan. Muita vaihtoehtoja en ole missään vaiheessa antanut tytölle. Eli tietää mitä tapahtuu kun tulee niin myöhään kotiin. Nukahtaa sänkyynsä viidessä minuutissa. Mihin aikaan hoidossa nukkuu päiväunia, sekin kun vaikuttaa. minä kielsin että tyttö ei saa nukkua enää klo 17 jälkeen päikkäreitä, muuten kärsii yöunet. Koeta vielä neuvotella ja perustella hoitoaikoja ja malleja päivähoidosta vastaavalle. Kannattaa vaikka pistää asiat paperille ja lähteä sen pohjalta keskustelemaan ja etsimään vaihtoehtoja.Toivottavasti tästä oli edes jonkin verran apua :)
 
On tämä aika pieni kunta, mutta mainostavat kumminkin vuoropäivähoitolaa koska viereisessä kaupungissa on parikin tehdasta ja paljon työntekijöitä ja yrittävät houkutella lapsiperheitä asumaan tänne. Kaksi vuotta hoito on sujunut aika mutkattomasti mutta nyt yht äkkiä sukset vain meni ristiin... Monen lapsien vanhemmista toinen on päivätöissä tai mummut ja pappa auttavat iltavuorojen aikana lapsen hausta. Tyttömme on muutenkin aika vilkas ja vauhtivain kasvaa jos on väsynyt tai uni menee ohi! Tarhan hoitajat ovat kanssani samaamielta ettei tämä uusi systeemi sovi tytölle. Menee normaalisti nukkumaan n.21 tai vapaapäivinä n.22 , mutta nukkuu myös aamulla pidempää... Ajattelin tehdä valituksen. En ole ees saanut virallista tietoa mustaa valkoisella koko asiasta. Ajattelin että kysyn neuvolasta onko tytön kannalta kovin viisasta jos se haetaan hoidosta klo22.30 ja olemme kotona 22.45 ja nukahtaminen voi mennä pelleilyksi vaikka mitä tekisin nukahtaa vasta esim. 23.30-01.00 Ei kauheesti naurata kun rytmit menee ihan sekaisin ja neidin väsymystä voi kestää monta päivää. Neljän viikon työjaksossa meillä on kolmessa viikossakaksi iltavuoroa ja yhdessä ei ollenkaan...
 

Yhteistyössä