omaishoitajana ollut
Huoh..Et siis lukenut viestiäni vaan keksit itse. Kuvailun kuinka rankkaa meillä oli hoitaa syöpäsairasta lasta 24/7, eli tasan tarkkaan tiedän kuinka lapsen sairaus pahimmillaan voi olla ja myös sen omaishoitajuuden pahimmat puolet. Mitenkään en puhunut etteikö perheellä olisi raskasta. Puutuin heidän valitteluun nettotulonsiirroista, jotka ovat lähes keskituloisen nettopalkkaa, sekä valehteluun monista asioista ja vaikenemisiin monista eduista, joita he saavat. He tulivat lahjoituslistan kanssa julkisuuteen ahneina kerjäämään rahaa. Toimillaan vaan valitettavasti haittaavat oikeiden köyhien etujen ajamista ja muiden avuntarvisijoiden. Mikään elämän raskaus ei oikeuta valehteluun, ahneuteen, kiertämään veroja ja laiskuuteen.Olipa ikävä lukea edellä olevaa kirjoitusta, jossa ei ollut ymmärrystä perheen tilanteeseen. Itsekin olen ollut yhden lapsen omaishoitaja. Sen vuoksi ymmärrän hyvin, että k.o. perheellä on vaikeuksia. Yhdessäkin hankalahoitoisessa erityislapsessa on tekemistä, joten voin kuvitella miten rankaksi tilanne menee, jos perheessä on kolme erityislasta, joista ilmeisesti kaksi on luokiteltu vaikeimmin vammaisiin.
Viime vuosina vammaisperheiden tilanne on heikentynyt merkittävästi. Esimerkiksi Kelan matkakorvaukset ovat heikentyneet merkittävästi. Kun perheessä on useampi kuljetusta tarvitseva lapsi, niin omavastuista kertyy vuoden mittaan iso summa.