Vuoden yrittäneet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ent. viittä vaille vuoden
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ent. viittä vaille vuoden

Vieras
Dodiin, eli täällä voitais jatkaa näiden masentavien uutisten kirjoittelua... Ei vaan. Jotain kivaakin pitää välillä kirjoitella.

Nyt vaan tuntuu, ettei mitään kivaa ole. Ne risteily ja bilehuumatkin on nyt menneet. Todella paska olo, äiti on tosi huonossa kunnossa henkisesti ja tuntuu pahalta kun ei voi tehdä asialle mitään. Isä jätti äidin 30 vuoden yhdessäolon jälkeen, ja kun äiti oli omistautunut lähes vain ja ainoastaan perheelle, nyt sillä ei ole mitään. Ja muutenkin kun sillä on ollut mielenterveysongelmia, niin eipä paljon naurata. Toivottavasti äitin olo paranisi. Surettaa vaan kun mä en osaa edes lohduttaa.

Ei yhtään kiinnosta mennä huomenna töihin. Mieskin lähti äsken töihin ja tulee vasta myöhään kotiin. Koko päivän yksin kotona pala kurkussa. Ei kiva. Mutta mielummin melkein täällä kuin töissä. Siellä on kamala yrittää palvella asiakkaita kun on paha olla. Mutta toisaalta se välillä myös auttaa jaksamaan, kun on muutakin ajalteltavaa.

Mä olen vähän miettinyt, että oliskohan tälläkin asialla taas tekemistä tähän lapsettomuuteen. Ensin oli oma stressi viime talvena ja lähestulkoon heti sen jälkeen alkoi tämä äidin ja isän tilanne, koko ajan suren äitiä. Miten tämmösen stressin ja paineen kanssa mitään lapsia saisikaan aikaiseksi... Varmaan elimistö ei jotenkin toimi kunnolla. Tai sitten meissä on jotain vikaa, eipä sekään ole poissuljettu vaihtoehto. No antaa ajan kulua ja heti sen ultran jälkeen kyllä tilaan ajan sinne lapsettomuustesteihin. Se on nyt nyt päätetty juttu. Tietty se lääkäri voi sana, että ei kirjoita lähetettä mutta se onkin sitten paskempi juttu. En jaksa vielä murehtia, katotaan sitten kuukauden päästä kun on ajankohtaista.

Jaksamista kaikille!


t. Piukki
 
Piukki, yritä jaksaa kaikesta murheesta huolimatta...

Tosiaan kaikilla on tainnut mennä se vuoden raja rikki. Itselläni se meni umpeen 23.8. Siitä vuosi sitten jätin pillerit pois. En jaksa enää murehtia asian suhteen. Tutkimuksiin hakeudun muutaman kuun päästä, jos tulosta ei tule. Nyt en enää jaksa miettiä koko asiaa. Olen muuten huomannut, että tuo koiran hankkiminen on vaikuttanut asiaan todella paljon. Se on meillä nyt vauvan asemassa ja välillä huomaan ajattelevani, että sehän riittää meille. Toisaalta kuitenkin kaipaan sitä omaa vauvaa. No, katsellaan mihin suuntaan asiat kehittyvät.

Omaa napaa... Kp 25/29-31 meneillään. Tänään otan viimeisen teron. Nännit on hirmuisen kipeät ja arat, muuten ei mitään vaikutusta. Eiköhän ne menkat sieltä ensi viikolla ala...
 
Hei Piukki! Hyvä että perustit uuden ketjun. Enää emme ole valitettavasti viittä vaille vuodessa, vaan vuosi meni rikki. Meillä siis myös elokuun lopussa kuten Hannamarilla.

Piukille jaksamista! Minulla on aikoinaan ollut äidin suhteen samanlaisia tilanteita. Äitini ja isäni erosivat, kun olin 9-vuotias, muistan jo silloin, että se otti koville. Sitten äitini löysi uuden, ihanan miehen, jonka kanssa hänen oli tarkoitus mennä naimisiinkin millenniumina, mutta mies kuoli syöpään noin vuotta aiemmin eli loppuvuodesta 1998. Sen jälkeen äitini ei juuri ole käynyt missään, hän istuu vain kotona. Se säälittää minua. Äitini ei koskaan ole ollut mikään halaaja-tyyppi, enemmänkin ""hyvää päivää kirvesvartta"" ja siksi en oikein ole saanut läheistä kontaktia häneen koskaan. Se surettaa minua. Usein ajattelen myös, että sekä äitini ja isäni ovat tulossa vanhoiksi. Molemmat jäivät muutamia vuosia sitten työkyvyttömyys-/työttömyyseläkkeelle. Sen jälkeen äidilläni ei ole ollut sitä työpaikkaakaan, minne mennä. Huoh.

Olen todella stressaavaa tyyppiä. Tämä lapsiasia stressaa jotenkin koko ajan. Ajattelen asiaa ehkä vähintään tunnin, parin välein. Aluksihan se oli ihanaa ja jännittävää, nyt tulee aina mieleen kysymys: miksi ei meille? Olemmeko tehneet elämässämme jotain pahaa, kun lasta ei tule? Onko meillä niin huonot geenit, että luonto karsii meidät pois? Hulluja kysymyksiä, tiedän, mutta minkäs ajatuksilleen voi!

Onneksi on tämä internet, täältä löytää vertaistukea ja tietoa paljon! Kiitos teille, ystävät!

Mutta omaa napaa välillä: Tänään sain ovistestiin vahvan plussan, joka tuli siis myöhään, kp 18. Tässä kierrossa otan siis lugesteronin käyttöön. Ja onneksi en aloittanut sitä eilen, vaikka lääkäri oli määrännyt (sillä liian aikaisinhan se toimii ehkäisykeinona) vaan aloitan ne nyt keskiviikkona/torstaina, pakkauksen mukaan 3 päivää ovulaation jälkeen. Tämä tuo taas hieman jännitystä elämään, jos vaikka nämä tepsisivät! Nyt vain lakanoita pöllyttelemään (vaikka sekin alkaa olla välillä NIIN puista hommaa, ehkä kuitenkin tänään jaksaa!)

Hannamarille onnea jännäilyyn! Tulehan kertomaan ensi viikolla, vieraileeko täti vai ei. Hus täti, hus!
 
Tulinpa taas käymään netissä kun kaikki masentaa. Mua pelottaa niin paljon, että eräs kaverini saa plussauutiset ennen meitä. Yrityksen aloittavat vuoden vaihteessa ja itse asiassa mä oon melkein varma, että plussaavat kumminkin melkein saman tien. Pelottaa vaan se, että miten mä pystyn suhtautumaan siihen asiaan. En varmaan pystykään. Toisaalta elättelen toiveita, että saataisiin lapset suht. samaan aikaan joka olis tietty ihan ideaali. Tottakai toivon niille tärppionnea, mutta kyllä jumankauta toivon, että itselläkin sitten tärppäis.

En mä tiedä otanko liian tosissaan tän jutun... Eihän se maailma siihen tosiaan kaadu jos ei tule lapsia. Mutta sitten se alkaa vasta tuntua pahalta, kun muut kaverit niitä alkaa samaan. Onneksi mulla on se tilanne, että ole ollut kaveripiirissäni ensimmäinen, jolla yritys päällä. Ei ole koko aikaa tarvinnut kuunnella niitä iloisia plussauutisia. Mutta nyt alkaa sitten sekin aika kai koittaa. Pelottaa jo valmiiksi...

Njooh, mutta kaipa sitä pitäis yrittää raahautua tonne uloskin.
 
Huometa ellit!

Kiitos uudesta ketjusta, nimi on hyvä! Meillä tämä kierto on se rajapyykki! Viime lokakuusta lähtien ollaan tahkottu!

Mä Piukki kanssa pelkään sitä tilannetta että koska esim mun sisko ilmoittaa että niille on tulossa pikkukakkonen...niillä on vaan semmoinen elämänvaihe menossa etten ihmettele vaikka siellä haikara käväisisi. Tietenkin mä toivon ja haluankin että niille sitä jälkikasvua kertyy ei tässä siitä ole kyse, pelkään vaan niin paljon omaa reaktiotani ja sitä ""tuskaa"" mikä siitä syntyy. Jos tajuatte mitä tarkoitan. Mutta mä luulen että tommoiseenkin tilanteeseen kasvaa mukaan ja jossain vaiheessa sitä sitten nautii mukana toisen raskaudessa vaikka ei itse sitä iloa olisi kokemassakaan samaanaikaan.

Toi vanhempien suru läheltä seurattuna on kyllä varmaan todella raskasta..voimia!

Omasta navastani sen verran ettei vieläkään ole tätsyä näkynyt kp 31/28-34..ei ole tuntemuksia suuntaan eikä toiseen. Ehkä vähän polttelee masussa. Aika pessimistisellä asenteella odottelen taas tätsyä ja uutta kiertoa.

Laihdutuksenikin on ottanut uutta tuulta purjeisiin olen lisännyt merkittävästi liikkumista elämääni ja viime viikolla lähti jopa 2 kg pois! Hyvä minä! Nyt on helpompi mennä sinne lääkäriinkin kun voi sanoa että painoa on tiputettu. Määrää sitten helpommin reseptiin muutakin kun osallistumisen painonvartioihin.

Mikäs tilanne Hannamarilla on, toivotaan että tätsy pysyy poissa!
 
Moikkelis!

Tää onkin hyvä juttu, tää uusi ketju!
Meilläkin tuli vuosi ilman ehkäisyä täyteen jo heinäkuussa 2005.

Piukille voimia kovasti! *halii*
Ihan omasta kokemuksesta voin sanoa, että tärkeintä on pitää oma pää kasassa tavalla tai toisella. Jos itse hajoaa, niin ei oikein voi toistakaan auttaa. Ihminen ei kestä loputtomiin paineen alla! Pidähän lippu korkealla ja muista hoitaa itseäsi :)

Nyt ei tämän enempää irtoa juttua, mutta niinhän sitä sanotaan, että lyhyestä virsi kaunis ;)

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille! Ja plussaonnea++++
 
saanko kysyä teiltä? Kirjoituksistanne paistoi läpi ja myös yli vuoden yrittänyt ystävä pariskuntani on hytvä esimerkki samasta ajattelutavasta. Miksi aina tutkitaan naisen ongelmat ja epäillään, että naisella olisi jotain ongelmia kun lasta ei kuulu. Tikutellaan ovista ja ihmetellään kun vauvaa ei oviksesta huolimatta kuulu. Eikö kukaan koskaan tutkitutta miehen vempaimia? Esim spermaa... koska eikös se ""vika"" saata löytä yhtä hyvin miehestä?
Ystäväni ainakin ovat ihan mahdottomia. Nainen juoksee kaiken maailman vyöhyketerapioissa ja lääkäreillä ja tutkimuksissa. Tikuttaa ovistikuilla ja mittaa aamulämpöä, mutta missään vaiheessa miestä ei ole tutkittu tai edes harkittu tutkittavan millään tapaa. Eikös tuommoinen ole vähän epäreilua? Mitä mieltä olette?
tällä kyseisellä miehellä on vielä paljon ongelmia elimistön kanssa. hän on saanut kohtauksia joiden syitä ei ole pystytty selvittämään, mutta kohtaukset ovat epilepsia tyylisiä. eikös jo tuo voisi olla tutkimisen aiheinen syy..että onko miehellä kaikki kunnossa myös sukupuolielimissä? Ihemettelen vaan..
 
Tuulia,

Tässä ketjussa kirjoittavilla on osalla tutkimukset vasta edessä (kuten itselläni ja miehelläni) ja osa jo käynyt tutkimuksissa, kun luet entistä ketjuamme ""Viittä vaille vuoden yrittäneet"", huomaat että myös ukot on suurimmalla osalla tutkittu.

Itse meinaan tutkittuttaa ensin itseni ja sen jälkeen on ukon simppanesteen tutkimusten aika. Mulla on lääkäri tehnyt endo epäilyn joten tästä syystä minä olen se joka menee tutkimuksiin ensin!

Ystävä pariskuntasi tílanteeseen en osaa kommentoida mitään, tämä on jokaiselle niin henkilökohtaista ja ehkä joku ystäväänne hoitanut lääkäri kohta ehdottaa heille myös siittiöiden tutkimista.

Ja vielä komentti tähän
""Nainen juoksee kaiken maailman vyöhyketerapioissa ja lääkäreillä ja tutkimuksissa. Tikuttaa ovistikuilla ja mittaa aamulämpöä""
Ystäväsi taitaa tehdä kaiken mahdollisen mitä kotikonstein pystyy tehdä..ikävä juttu kun rivien välistä luen niin että pidät naisia jotka näin tekevät jotenkin tärähtäneinä. Minä teen myös niin kuin ystäväsi ja lisäksi tutkin myös omat alapään limani !!!! enkä ole tärähtänyt, haluan lasta vain niin kovasti että teen kaiken mahdollisen sen eteen...
Viestisi herätti sinusta itsestäsi kysymyksiä eli kysynkin siis oletko itse joutunut yrittämään lasta, siis todella yrittämään?

Mariska

Ja ainiin vastaus sinun kysymykseesi: Kyllä minun mielestä molemmat pitää tutkia!

:)
 
Normaalistihan ei esim. Clomifen-hoitoa aloiteta, ennenkuin myös mies on tutkittu. Meidän kohdalla toimittiin kuitenkin toisin, musta kun löytyi niin ilmeinen syy siihen, etten ole raskaaksi tullut (PCO-tyyppiset munasarjat). Mutta lähetteen gyne kumminkin jo antoi miehelle simppatestiin ja sanoikin, että periaatteessa mies pitäisi tutkia ensin, ennenkuin alan hormoneja popsimaan.
 
Tuulialle,
niin näilä palstoillahan on joskus keskusteltu, onko sopivaa käyttää ilmaisua ""lapsia saadaan"" vaiko ""lapsia tehdään"" - meillä vuoden ja enemmänkin yrittäneillä on nimenomaan tunne, että sitä lasta yritetään TEHDÄ kaikin mahdollisin keinoin, poppas- ja vippaskonstein, ja useinhan vain naiselle nämä ovat mahdollisia - mies voisi tietysti omalta osaltaan parantaa omia geenejään, esim. lopettamalla tupakoinnin jos sitä harrastaa, jne. - voi mieskin olla mukana tässä ""tehtailussa"" omalla tavallaan, popsii vaikka vitamiineja ja huolehtii muutenkin omasta (mies)kunnostaan :)
Tietysti hyvä, jos tämä tuttavapariskunta välillä pysähtyisi ja juttelisi asiasta oikein perinpohjin, ja samalla tekisi päätöksiä siitä, mihin tutkimuksiin kannattaisi lähteä hakeutumaan - eritoten jos taustalla voisi olla vakavampiakin sairauksia.
Mutta suomalainen mies, sitähän ei hevillä saa lääkäriin ennen kuin on suurin piirtein pää kainalossa...
 
Voi itku. Tässä olis oviksen aika käsillä, peräti tänään - mutta ei oikein nappaa seksi nyt... Ukolla vähän sama fiilis, kun ""ei siitä kumminkaan ole mitään hyötyä"", siis tän lapsen teon kannalta... Aikas masentavaa, nyt sen oikein tajuaa. Siis tietenkin vois harrastaa seksiä muutenkin eikä vain tässä tarkoituksessa, mutta nyt se asia näköjään painaa kummankin mieltä niin ettei huvita yhtään.
Ens viikolla lekuri saa kertoa, mitä seuravaksi.
Alkoi tämä viikko kyllä kovin yskähdellen ja nykien, saa nähdä mitä vielä tulee vastaan.
Valoista mieltä meille kaikille, kaikesta huolimatta..
 
Pieni korjaus Rizzulle: Lugestron on keltarauhashormoni, joten ei todellakaan toimi ehkäisykeinona liian aikaisin otettuna. Se tulee ottaa silloin kuin lääkäri on määrännyt, yleensä sitä määrätään kp 15-24 (kuten Terolutitkin, jotka ovat synteettinen keltarauhashormoni).
 
Täti pysynyt poissa tähän saakka... Viime kierrossahan alkoi näihin aikoihin menkat, eli kp26. Vielä en viitsi elätellä toivoa, petyn kuitenkin taas. Rinnat on vaan pirun arat ja kipeät, varsinkin nännit. Oikein sattui kun mies ""törmäsi"" niihin ;). Onkohan tämä sitä PMS:ää... Toivottavasti ei.
 
vastaus kysymykseesi: kyllä olen kokenut kovia vauvaa yrittäessä. mm. hyvin epäsäännölliset ja pitkät kuukautiskierrot, pihtaava mies :) ja yksi keskenmeno :(

eli ei ole helppoa täälläkään ja missään nimessä en arvostellut kenenkään tapaa hankkia lapsia, siihen en sano juuta enkä jaata. (anteeksi jos niin ymmärsit) vaan ihmettelin sitä miksi tässä esimerkki tapauksessani nainen tekee kaikkensa tutkiakseen itsensä ja kaikkensa tullakseen raskaaksi mutta sitten unohdetaan täysin, että siinä vauvan yrittämisessä on mukana joku toinenkin. joka voi olla myös ratkaisevassa osassa ""lapsettomuuteen""
 
Hei,
innostuin lukemaan tätä ketjua, kun itsellämmekin kohtapuoleen lähestyy vuoden rajapyykki, mutta siihen mahtui yksi keskenmeno, joten sinänsä toivo uudestaankin raskautumisesta häämöttää, eikä tutkimuksiin ole vielä syytä.

Mutta kun ymmärrettävästi alkaa vuoden jälkeen epätoivo ja masennus iskeä ja se paistoi kirjoituksistakin lävitse, niin ajattelin nyt edes yhdellä esimerkillä piristää. Eli itselläni on hyvä ystävä, joka yritti ensimmäistään lähes 2 vuotta. Ei mitään syytä, mutta hän vain on ""vaikeasti raskaaksi tulevaa tyyppiä"". Nyt toinenkin on jo tuloillaan, mutta senkin kanssa meni aikaa yli vuosi. Osasivat tosin ajoissa aloittaakin yrittämisen sen kanssa.

Eli ei se vuosi vielä mitään lopullista välttämättä meinaa. Jokainen kuukausi on taas uusi mahdollisuus!

Kaikkea hyvää ja plussaonnea teille!
 
Kyllä meillä ainakin tutkitaa molemmat kun tutkimuksiin vaan päästään. Tottakai voi molemmissa olla vikaa. Ja vaikka mies ei oikein syty simppanäytteen antamiselle, niin pakkohan ne mällit on sinne purkkiin heittää ja selvittää mistä tää johtuu.
 
Niin siis tutkitaan molemmat JOS se meistä on kiinni. Se on eri asia, jos eivät suostu tutkimaan. Mutta nainenhan niissä yleensä tutkitaan aina ensin ja sen jälkeen aletaan katsoa miestä, jos naisessa kaikki kunnossa. Mutta kyllä mä haluaisin katsoa molemmat, vaikka mussakin jotain vikaa olisi.
 
Huomenta tytöt!

Paljon ikäviä kokemuksia ja tuntemuksia ollut viime aikoina, aika monellakin. Jopa muissakin ketjuissa mitä nyt vilkaisin pikapikaa, että ei taida olla pelkästään me vuoden yrittäneet jotka ollaan syysmasentuneita (tai jotain) ja joilla on ongelmia muullakin saralla kuin vauva""projektissa"". Voimia kaikille tasapuolisesti. Ja kiitos sivulliselle piristäjälle, tuollaista on todella mukava kuulla vaihteeksi. Antaa toivoa meillekin!

Itse olen tavallaan hyvillä mielin, toisaalta taas pikkasen huolestunut/jännittynyt. Kävin gynellä (kp9) ja nimen omaan siitä ja omasta osuudesta olen huojentunut! Ainakin toistaiseksi. Olisipa tullut käytyä aikaisemmin! Epätietoisuus sucks. Siitä on jonkin aikaa kun olen viimeksi käynyt, että nyt tehtiin sitten ihan normaali tutkimus+papa ja keskusteltiin tästä vauvahaaveesta ja miten kannattaisi edetä. Lisäksi otettiin verikoe ja ultrattiin ja katsottiin että kaikki näyttää hyvältä, ei näkynyt mitään epänormaalia, kohtu on kuulemma kauniin muotoinen ja oli monta munarakkulaa kehittymässä jne. Tuli melkein sellainen hassun ylpeä olo kuin jollain pikkulapsella joka saa kehuja, ""mullakin on niitä munarakkuloita siellä kypsymässä!"" *naurattaa*. Sitä on vaan lukenut muitten kokemuksista näillä palstoilla ja tyyliin alitajunnassa pelännyt että itsellä ei ole koko kohtuakaan tai jotain. Noin karrikoidusti sanottuna jos tiiätte mitä tarkoitan :) No, eihän tämä tarkoita, että kaikki loputkin asiat mulla toimisi kunnolla ja oikeaan aikaan (ovikset sun muut) että niitäkin tarvii nyt tutkia, katsella ja seurata. Oli tavallaan helpotus sekin vaan, että sai puhua ääneen jonkun ammatti-ihmisen kanssa. Olin kyllä melkein tippa linssissä siellä lääkärissä ja tosi herkkänä jotenkin. Seuraavaksi miehen pitää jossain vaiheessa tutkituttaa oman osuudensa. Hyvä mieli tuli siis gynekäynnin jälkeen mutta toisaalta odotan sitä papa vastausta, muita tuloksia, seuraavia menkkoja ja jatkoakin pikkasen jännittyneenä (toimiiko kaikki sittenkään)... Ja miehen puolesta pelkään ja jännitän ihan hirveesti mitä sen simppatuloksesta tulee. No, tämä ei ole ihan heti ajankohtaista. Meillä on nyt niin kiireinen syksy, että saa nähdä milloin keritään paneutumaan tähän ihan täysillä ja sopivalla aikataululla niin että kumpikin ollaan kotona eikä reissussa tms. Menee ehkä loka-marraskuuhun... Kuitenkin sellainen ajatus hiipi mieleen, että mitä jos miehen simppatulos onkin nolla, zero. Varsinkin kun täällä on just kuullut teiltä näistä asioista, niin alkaa pelkäämään omaa reaktiota jne. Ei kai pitäisi miettiä liikaa. Symppaan teitä jotka painiskelette nyt näitten vaikeuksien kanssa ihan hirmuisesti! Peukkuja pidän, että kaikki järjestyy tavalla tai toisella! Ja nyt en mieti liikaa enkä sano mitään liikaa, etten vaan loukkaa ketään tai aiheuta pahaa mieltä. Pelkkää hyvää tarkoitan, täällä kirjoitettuna kun äänensävyt ja painotukset on aina lukijan tulkittavana niin ei ehkä saa itseään ymmärretyksi juuri sillä tavalla kuin on tarkoitus.

No niin, nyt kun on saanut puhua omista asioista niin voi taas keskittyä muuhun! Eli galluppeja oli vaikka minkälaisia mihin minä en ole vastannut. Syysharrastuksista oli juttua, itselläni on aina syksyisin sellainen ""uuden alku"" fiilis, eli saan tsempattua itseni taas jumppiin, body pumpiin ja ulos reippaille kävelylenkeille - saas nähdä kauanko tämä innostus kestää. Tämä ei liity kuntoiluun (tai no, tavallaan, heh) mutta syksyisin tulee kans hirmuinen shoppailuvimma ja pakko ostella uusia työvaatteita ja jumppavaatteita ja aina tulee hankittua jotain uutta kotiinkin, jotain ihanaa ruskan-oranssia tyynynpäällistä tai muuta pientä piristävää. Juontaa varmaan juurensa johonkin lapsuuteen kanssa, kun syksyllä halusi aina uuden koululaukun ja uusia koulutarvikkeita uutta lukukautta varten, uudet farkut ja syystakin tms. Kuullostaako ollenkaan tutulta?? :)

Ei muuta kun hyvää työviikon jatkoa teille kaikille! Ps. en tiedä onko tällaista galluppia ollut täällä, mutta minkälaisissa töissä olette? Konttorihommia? Lasten parissa? Hoitoalalla?... Tai onko opiskelijoita? Itse olen tällainen konttorirotta ;)


 
KP 30/~34 menkkakipuja ollut jo monta päivää, muttei vielä sellaisia, joilla menkat tulisi. Mutta tällä viikolla TOIVOTTAVASTI. En jaksa jos kierto venyy...

Näinhän se on, että tarvii yrittää itsestä pitää huolta ettei itsekin romahda. Ei nyt onneksi ole sellaista tunnetta vielä tullut, vaikka välillä itkettääkin niin maan perusteellisesti kaikki asiat. Mutta se on tätä elämää.

Molly kyseli, millä alalla ollaan. Meikäläinen siis asiakaspalvelussa konttorissa...
 
Heips kaikille!

Täällähän on ollut vilkasta, hyvä hyvä! Ja näköjään myös uusia tuttavuuksia on uskaltautunut kirjoittamaan myös, tervetuloa vaan. Mollylle kiitos pitkästä tuntemus-viestistä, se oli liikuttavaa luettavaa. Samoin kiitos Sivulliselle piristäjälle :)

Mulla on hieman flunssainen olo tänään, nenä oli kovin tukossa aamulla ja päätä särkee. Särkylääkettä en haluaisi alkaa heti syödä, kun olen niitä syönyt niin paljon ties mihin vaivaan. Yritän siis vähentää, ettei heti jokaiseen pikkuvaivaa tule otettua. Hartiat on jumissa eilisen body pumpin jäljiltä, siellä kun punnerretaan niin maan p...leesti, eikä se ole minun heiniäni!

Kp on nyt 20, ja aloitan ne lugesteronit huomenna. Mies jaksoi vielä eilen ""höyläillä"", vaikka minä en olisi jaksanut. Ahkera hän on ;) Ovistestiin pamahti siis selkeä plussa sunnuntaina aamulla ja sunnuntaina illalla jomotti oikeanpuoleista alavatsaa noin tunnin ajan. Olisikohan se ollut ovis?

Sivulliselle, joka ajatteli täsemntää minun lugesteron-tietouttani, voin sanoa, että olen hyvin tarkkaan ottanut kyllä selville, mitä se on ja miten se vaikuttaa. Esim. Yhtyneitten Laboratorioiden sivuilla lukee seuraavasti: ""Progesteroni saa aikaan kohdun limakalvon sekreetion [=eritys]. Se tekee kohdun kaulakanavan liman siittiöitä läpäisemättömäksi ja aiheuttaa emättimessä ja munanjohtimissa limakalvomuutoksia. Luteaalivaiheen kohonnut seerumin progesteronipitoisuus on osoitus ovulaatiosta. Lisääntynyt progesteronin tuotanto nostaa ruumiin peruslämpöä +0.3-0.5 °C. Raskauden aikana progesteroni inhiboi [= estää] kohdun supistuksia ja osallistuu rintarauhasen kasvun säätelyyn.""

Näin siis väärään aikaan käytetty progesteronihormonilisä saattaa siis toimia ehkäisevästi. Ja nimenomaan progesteroniahan on myös ehkäisypillereissä! Keho luulee olevansa raskaana ja estää ovulaation, kun progesteroniarvo on koholla.

Mutta gallupiin: olen sekä opiskelija että konttorirotta. Olen ollut kokoaikatyössä nyt 1½ vuotta eikä gradu oikein ota valmistuakseen. Viikonloppuisin on graduntekoyrityksiä, mutta ne jäävät usein puolitiehen... Mutta teksti on aikasta valmis, sanon proffalle, että jo riitti, haluaisin jo valmistua!

Mukavaa viikkoa kaikille!
 
Moikka!
Mulla ei ole edelleenkään minkäänlaisia tuntemuksia puoleen jos toiseenkaan. Tänään 32/~28-34. Mitä pidemmälle kierto venyy niin aina jostain se toivo nostaa päätään, vaikka tiedän etten ovuloinut joko ollenkaan tai sitten todella myöhään tässä kierrossa...joten mahdollisuus on häviävän pieni...
En halua ruveta toivomaan liikoja koska mä niin pelkään sitä että kun teen testin niin sieltä tulee se yksi viiva taas!
AARGH!
Ammatteista kysyttiin, mä teen toimistotöitä!
 
Toivo elää täällä edelleen; kp 27/29-31 meneillään... Täti saakin pysyä kaukana minusta tässä kuussa (ja toivottavasti myös muutamana muuna kuuna sen jälkeen!) ;-).

Ammateista tehtiin galluppia. Minä olen keväällä 2005 valmistunut sairaanhoitaja/terveydenhoitaja.
 
moikka!
tulin vaan äkkiä moikkaan näin kahvitunnilla. tänään alkoi meillä yksityisellä tutkimukset ja onnekseni sain heti clomireseptin mukaan ilman tutkimuksia :)
nyt tosin menossa vasta kp 22 joten innolla ja positiivisella mielellä kohti ensikiertoa!

palailen taas paremmalla ajalla!
 
Vastailenpa minäkin ammatti-galluppiin :)
Elikkäs lähihoitaja olen ja teen vanhustyötä. Pätkätöitä takana yli neljä vuotta, vähän alkaa välillä tympiä tää jatkuva paikasta toiseen heittely, mutta pääasia kai kuitenkin on, että ylipäätänsä on töitä.
 

Yhteistyössä