vuoden ikäinen vauva viikoksi hoitoon

  • Viestiketjun aloittaja Ap
  • Ensimmäinen viesti
Ap
Ystäväni lähtevät viikoksi etelän lämpöön lomailemaan hääpäivän kunniaksi,ja jättävät vuoden ikäisen vauvansa mummolaan siksi aikaa. itse en tätä voi ymmärtää ollenkaan,mielestäni vuoden ikäinen on ihan liian pieni jäämään noin pitkäksi aikaa hoitoon ilman todella painavaa syytä (sairaalareissu tms.)! Ääneenkin olen hitusen ihmetellyt,mutta hyvin kuulema pärjää viikon ajan tuttujen ihmisten luona...

Mitä mieltä olette? Etenkin kiinnostaisi kuulla mielipiteitä/perusteluja vanhemmilta jotka itse kykenisivät noin pitkäksi aikaa reissun lähtemään.
 
En jättäis tuota pian 2-vuotiastakaan.
Taas tää sama asia. Aikuiset sanoo että kyllä se pärjää. Mutta ihmeen moni ei tajua, että pieni lapsi on eri asia kuin aikuinen. Pieni lapsi ei ymmärrä "ok, äiti ja isi tulee 6 yön päästä takaisin".
 
ei
No mä en kyllä laittais. Ei se mummo kuitenkaan äitiä korvaa ja lapsi on varmasti hädissään ja hämillään kun äiti ja isä yhtäkkiä häviävät hänen läheltään. Lisäksi mulle tulis ihan kauhea ikävä, joten en voisi kuvitellakaan jättäväni lapsiani noin pitkäksi aikaa hoitoon. En, vaikka he ovat jo reilusti yli vuoden ikäisiä.
 
Just
No ihan hyvin voi vuoden ikiäinen olla mummulassa hoidossa viikon. Miksi ei, varsinkin jos mummu on läheinen. Ei ihme että nykylapsista kasvaa hieman vinksahtaineita ja ne ei kestä tosi elämää kun ne on kasvatettu pumpulissa. pilaatte lapsenne!
 
vieras
Mun kaveri lähti just viikon lomalle ja jätti 1v lapsensa äidilleen hoitoon. Minusta tämä äiti nyt tarvii tähän tilanteeseen irtioton, joten se hänelle suotakoon. Isoäiti on ollut vuosikkaan elämässä koko ajan tiiviisti mukana, joten tuttu ja turvallinen aikuinen hänestä huolehtii.
 
rurri
Laitoin aivan samasta syystä 13kk ikäisen vauvani mummolle hoitoon viikoksi tai mummo tuli meille hoitamaan. Mutta se oli virhe. Loma meni itkua tihrustaessa, niin kova ikävä oli pikkuista. Hyvin olivat pärjänneet mutta minulle se oli ainakin kamalaa ja luulen että vauvakin oli suruissaan ollut. En ikinä enää tekisi niin.
 
qwen
Alkuperäinen kirjoittaja No omapa on valintasi:
Alkuperäinen kirjoittaja km:
Mä en ikinä vois jättää. En jättäis viikoksi ees meidän 3v ja 6v lapsiakaan.
kun lapset ei pärjää tosielämässä! Hirveetä pumpulipaapomista!!!!
Samaa mieltä!!! Jos äiti joutuu viikoksi sairaalaan ja lapset mummolle, mutta se ei ole suotavaa että äiti pitää lomaa ikinä mistään syystä.
 
qwen
Alkuperäinen kirjoittaja qwen:
Alkuperäinen kirjoittaja No omapa on valintasi:
Alkuperäinen kirjoittaja km:
Mä en ikinä vois jättää. En jättäis viikoksi ees meidän 3v ja 6v lapsiakaan.
kun lapset ei pärjää tosielämässä! Hirveetä pumpulipaapomista!!!!
Muokkaan vähän. Samaa mieltä!!! Jos äiti joutuu viikoksi sairaalaan ja lapset mummolle se on suotavaa, mutta se ei ole suotavaa että äiti pitää lomaa ikinä mistään syystä.
 
km
Alkuperäinen kirjoittaja No omapa on valintasi:
Alkuperäinen kirjoittaja km:
Mä en ikinä vois jättää. En jättäis viikoksi ees meidän 3v ja 6v lapsiakaan.
kun lapset ei pärjää tosielämässä! Hirveetä pumpulipaapomista!!!!
En oo minäkään aikanani ollut koskaan viikkoa hoidossa missään, en koko lapsuusaikanani, ja hyvin oon pärjänny elämässä. Uskon, että omanikin pärjäävät. Ja mä uskon tässä asiassa enemmän lastenpsykologeja, jotka sanoo, että vuoden vanhalle on haitaksi olla noin pitkä aika vanhemmista erossa, kuin sua jonka ajatusmaailma on kyllä perin erikoinen.
 
jansku
mä jätin 8kk vanhan lapseni kotiin isänsä kanssa ja painelin ite ulkomaille, ja mulle tuli kyllä niin kauhea ikävä, että toiste en kyllä ehkä jättäis..lapsi meni jotenkin ihan sekaisin onnesta kun tulin takaisin, se kyllä herätti :(
 
qwen
Alkuperäinen kirjoittaja km:
Alkuperäinen kirjoittaja No omapa on valintasi:
Alkuperäinen kirjoittaja km:
Mä en ikinä vois jättää. En jättäis viikoksi ees meidän 3v ja 6v lapsiakaan.
kun lapset ei pärjää tosielämässä! Hirveetä pumpulipaapomista!!!!
En oo minäkään aikanani ollut koskaan viikkoa hoidossa missään, en koko lapsuusaikanani, ja hyvin oon pärjänny elämässä. Uskon, että omanikin pärjäävät. Ja mä uskon tässä asiassa enemmän lastenpsykologeja, jotka sanoo, että vuoden vanhalle on haitaksi olla noin pitkä aika vanhemmista erossa, kuin sua jonka ajatusmaailma on kyllä perin erikoinen.
Sä siis väität, että jos joudut viikoksi sairaalaan sun lapsista tulee köpöjä, koska sä et hoitanu niitä 24/7 siihen asti ku täyttivät 18v.. ?
 
No eihän niistä köpöjä tuu kun jos olisin viikon sairaalassa niin niiden isä hoitaisi niitä sen aikaa. On hieman eri asia kuin se, että kumpikin vanhempi on poissa kuvioista. Ei niiden tarvi olla äitinsä kanssa koko aikaa, isä on yhtä hyvä ja yhtä tärkeä hoitaja. Niin eikä niiden tarvi olla 24/7, meidänkin lapset päiväkodissa vaikka pienempi vasta 2v. en oikein ymmärtäny miten tuo sun kysymykses liittyy siihen, että vanhemmat lähtee yhdessä ulkomaille viikoksi eivätkä ota lasta mukaansa. Tilannehan on ihan eri.
 
ja
mä en ymmärrä ollenkaan miks niitä mukuloita pitää vääntää jos ne on jo ennen 3-vuoden ikää jätettävä päivätolkulla vieraan hoiviin. Ei siinä äidinvaisto paljon puhu....
 
Yhteistyössä