Moi taas kaikille!
Ihan ekaksi tervetuloa kaikille uusille! Mahtavaa, kun hoidot tuottavat tulosta
. Kiva kuulla myös hyviä uutisia niin monelta muultakin
. Mari taitaa pian ehtiä ensimmäisenä vauvauutisia kertomaan, jos Ulpiksen pojat ovat nyt päättäneet vielä rauhoittua kaksioonsa.
Meikulle :hug: ja jaksamista vaikeassa tilanteessa. Toivotaan, että kaikki kuitenkin selviää parhain päin lopulta.
Oma(.)isesti tulin kertomaan kontrolliultrakuulumisia ja muuta. Meidänkin vauva päätti liittyä toissa viikolla poikittain kelluvien kerhoon muiden seuraksi. Siihen asti oli hienosti raivotarjonnassa, mutta kaipa sille sitten iski joku kolmenkympinkriisi
. Olin jo suunnittelemassa noiden Kuunkullan neuvomien luomukäännösvinkkien kokeilua. mutta mutta. eipä tuolla nyt sitten loppujen lopuksi olekaan enää väliksi. Istukan paikan takia siis jouduin/pääsin kontrolliultraan, ja samoin kuin maricallakin, siellähän se istukka jäkitti edelleen kohdunsuulla, ja nyt vieläpä 1.5cm kohduun suun yli. Pääsen vielä uuteen kontrolliin 3 viikon päähän, mutta lääkäri ei kyllä antanut mitään toivoa siitä, että se tuosta enää tarpeeksi siirtyisi, joten käytännössä tuolloin kontrollikäynnillä sitten vaan sovitaan sektioaika.
Muuten kaikki oli ok, vähän keskikäyrän alapuolella menee mitat edelleen, mutta nytkin oli painoa jo ~1.8kg. Vähän pöllähtänyt olo on vielä. Mieluummin olisin tietysti alatiesynnytykseen mennyt, mutta eipä tuo sektio nyt äkkiseltään kyllä aiheuta mitään suurempia pelkoreaktioita, ehkä sitten lähempänä enemmänkin. Se mikä tuli vähän yllätyksenä oli, että lääkäri ohjeisti, että pitää heti lähteä äitiyspolille kontrolliin jos tulee yksikin(!) kivulias supistus, ja verenvuodon takia tietysti myös. Meikä kun on vieläkin enemmän tai vähemmän pihalla siitä, että miltä oikeat supistukset tuntuu.
Kertynyt paino on mulla aika lailla samoissa lukemissa kuin Raitiksellakin, ja taidan olla viikoissa pari vielä jäljessäkin. Eikä tuota voi laittaa oikein turvotuksenkaan piikkiin, kun sitä on ollut vaan vähän sormissa ja jalkapohjissa. Rautakin on noussut Retafer-kuurin avulla takaisin raskauden alun lukemiin, mutta suklaanhimo ei ole silti kadonnut
Nimistä ja ristiäisistä. valmiiksi on mietitty nimet sekä tytölle että pojalle, kaksi nimeä kummassakin tapauksessa. Kummitkin on aika lailla sovittu, ei tosin olla vielä kysytty henkilöiltä itseltään, mutten kyllä usko että kieltäytyvätkään
. Kysellään sitten kun lapsi on saatu maailmaan. Ristiäiset on vielä ihan kokonaan auki. Ei edes vielä tiedetä vietetäänkö niitä täällä Oulussa vai mahdollisesti minun vanhempien luona, ja ehditäänkö/pystytäänkö järjestämään ne vielä ennen joulua, vai meneekö vasta joulun jälkeen. Aateltiin kuitenkin, että kerrotaan lapsen syntymästä käyttäen lapsen oikeaa etunimeä. Saavat sitten arvailla vaan sitä toista nimeä ristiäisiin asti. Tytön etunimi on ihan perussuomalainen, mutta toinen nimi löytyi kun avasin ruotsalaisen kalenterin ja aloin luettelemaan miehelle sieltä mun mielestä sopivia nimiä. tai no, en päässyt ensimmäistä pidemmälle kun mies jo hihkaisi, että "myyty!"
. Veikkaisin, että tuo nimi löytyy kyllä suomalaisen kalenterinkin puolelta, mulla kun oli silloin kädessä vaan sellainen taskukalenteri, johon on listattu aina vaan nimi tai kaksi joka päivän kohdalle. Ja jos sieltä nyt sitten kumminkin sattuu tulemaan poika, niin molemmat nimet on aika lailla perussuomalaisia, jälkimmäinen ehkä vähän harvinaisempi.
Vaippaostoksia on tehty vaan parin pienen paketin verran. Aateltiin kokeilla, että miten kestovaippailu toimis meillä. Pari tuttua pariskuntaa on sitä suositellut ja näyttänyt mallia, mutta lähdetään nyt siis ihan vain kokeilumielessä, ei mitenkään väkisten. Jos se toimii meillä, niin sitten jatketaan, mutta jos ei, niin vaihdetaan sitten kertiksiin osittain tai kokonaan. Noin muuten kaikki välttämättömät tarvikkeet taitaa olla vannaa lukuunottamatta aika lailla hankittu. Vaunuja vielä odotellaan, mutta nekin varmaan ensi viikon aikana jo tulevat.
Se on huomattu täälläkin, että juttua riittää kaikkien tuntemattomienkin kanssa, nyt kun musta jo selvästi näkee, että lapsi on tulossa. Viimeksi tänään työpaikan kahvilan kassa kysäisi, että "milloinkas pojalla on laskettua aika" (ilmeisesti sit vieläkin näyttää poikamahalta
). Mulla ois kyllä pokka pettänyt jo varmaan ekaan kysymykseen mitä Raitikselle esitettiin. Koska sä räjähdät?!
Mutta nyt pitää vielä palata työntekoon pariksi tunniksi ennen viimeistä perhevalmennusta. (Tj 12 työpäivää!)
Mukavaa ja rauhallista loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille