Mulla nyt sitten keitti yli, todella keitti. Mun esikoinen on 6v. Mä olen ollut hänen kanssaan elämänsä ekat 3 vuotta kotona, jonka jälkeen läksin töihin. Esikko on ollut aina "äitinpoika" ja kysellyt aina kauan menee, ootko kauan poissa jne...En ole kuitenkaan niin moksiskaan ollut, että olisin sen antanut vaikuttaa mitenkään.
Meille syntyi toinen lapsi pojan ollessa 4v. Se oli kova paikka esikoiselle, jonka käytös taantui aivan vauvan tasolle. Kerhossa hän kävi 2xvk saamassa seuraa, ohjattua toimintaa, leikkikavereita jne.
Muutoin oltiin pääasiassa kotona.
Palasin töihin äitiysloman loputtua ja tein todella vähän töitä. Pojat olivat hoidossa eripaikoissa kaksi-kolme kertaa viikossa.
Silloin alkoi jumalaton narina ja nirinä ja kysely milloin tulen, miksi meen töihin jne.
Eskari alkoi syksyllä, jolloin aamulähtöjä on 5xvk:ssa, niinkuin kaikilla muillakin eskarilaisilla. Osana päivistä mennään yhdeksään ja osana vien sitten aamuhoitoon . Hakuajat vaihtelevat 13-15 välillä.
Siitä se lysti sitten alkoi. Aamuisin poika valittaa, valittamisen riemusta, en jaksa herätä, herätä veikka ensin, mä jään yksin kotiin, monelta sä tuut hakemaan, miksi niin aikasin, miksi niin myöhään. Miksi mä en saa kävellä yksin sieltä kotiin jne. Jumalaton litania valitusta jo ennenkuin on edes ulkovaatteet päällä.
Hakemisen jälkeen ensimmäinen kysymys on onko sulla mitään iltamenoja, monelta sä huomenna tulet hakemaan, voidaanko tehdä sitä tätä tota...
Jos sattuukin niin, että isä on hakenut ja tulen töistä suoraan kotiin, niin en saa edes kenkiä pois jalasta, kun tulee vaan ilmoitusluontoisena asiana, että täällä olis nyt unokortit jaettu, TULE pelaamaan.
Isä saa käydä töissä rauhassa, poika ei kysele perään eikä edes huomaa onko isä paikalla vai ei.
Juniori on taas itse aurinko hoitoon mennessä ja hakiessa.
Nyt illalla kävin kaupassa SIIS KAUPASSA, ja vaihtoehtona oli, että poika voi lähteä mukaan, mutta halusi jäädä muiden kanssa ulos. Kotiin tulin kolmen ISON ruokakassin kanssa+vessapaperit ja vaipat. Ensimmäinen kysymys oli, mikä sulla kesti.
Sanoin, että kestää aikaa tehdä perheen ruokaostokset ja voit olla avuksi ja purkaa kassia.
En mä jaksa, niitä on ihan liikaa, ne on liian painavia...
Siis onko muilla tälläista?
Mua niin jurppii, että pelkän vessassa käynnin aikana poika on jo huudellut oven takaa sata miljoonaa asiaa ja pakko pitää ovi LUKITTUNA, muuten avaisi ovenkin joka kerta asiaa sanoessaan.
Meillä on tutut saman iltarutiinit, vietän aikaa, pelaan, hiihdetään yhdessä, käydään luistelemassa ja siltikään mikään ei riitä eikä kelpaa...
Mun tekis mieli olla töissä 24/7, koska kotona olo ahdistaa. Mun työtuntimäärät on kuitenkin pienet, jopa liian vähän teen töitä siihen nähden, minkä verran palkkaa tarvittaisiin minun osaltani talouden ylläpitoon.
Kiitos ja kumarrus. Ugh.
Meille syntyi toinen lapsi pojan ollessa 4v. Se oli kova paikka esikoiselle, jonka käytös taantui aivan vauvan tasolle. Kerhossa hän kävi 2xvk saamassa seuraa, ohjattua toimintaa, leikkikavereita jne.
Muutoin oltiin pääasiassa kotona.
Palasin töihin äitiysloman loputtua ja tein todella vähän töitä. Pojat olivat hoidossa eripaikoissa kaksi-kolme kertaa viikossa.
Silloin alkoi jumalaton narina ja nirinä ja kysely milloin tulen, miksi meen töihin jne.
Eskari alkoi syksyllä, jolloin aamulähtöjä on 5xvk:ssa, niinkuin kaikilla muillakin eskarilaisilla. Osana päivistä mennään yhdeksään ja osana vien sitten aamuhoitoon . Hakuajat vaihtelevat 13-15 välillä.
Siitä se lysti sitten alkoi. Aamuisin poika valittaa, valittamisen riemusta, en jaksa herätä, herätä veikka ensin, mä jään yksin kotiin, monelta sä tuut hakemaan, miksi niin aikasin, miksi niin myöhään. Miksi mä en saa kävellä yksin sieltä kotiin jne. Jumalaton litania valitusta jo ennenkuin on edes ulkovaatteet päällä.
Hakemisen jälkeen ensimmäinen kysymys on onko sulla mitään iltamenoja, monelta sä huomenna tulet hakemaan, voidaanko tehdä sitä tätä tota...
Jos sattuukin niin, että isä on hakenut ja tulen töistä suoraan kotiin, niin en saa edes kenkiä pois jalasta, kun tulee vaan ilmoitusluontoisena asiana, että täällä olis nyt unokortit jaettu, TULE pelaamaan.
Isä saa käydä töissä rauhassa, poika ei kysele perään eikä edes huomaa onko isä paikalla vai ei.
Juniori on taas itse aurinko hoitoon mennessä ja hakiessa.
Nyt illalla kävin kaupassa SIIS KAUPASSA, ja vaihtoehtona oli, että poika voi lähteä mukaan, mutta halusi jäädä muiden kanssa ulos. Kotiin tulin kolmen ISON ruokakassin kanssa+vessapaperit ja vaipat. Ensimmäinen kysymys oli, mikä sulla kesti.
Sanoin, että kestää aikaa tehdä perheen ruokaostokset ja voit olla avuksi ja purkaa kassia.
En mä jaksa, niitä on ihan liikaa, ne on liian painavia...
Siis onko muilla tälläista?
Mua niin jurppii, että pelkän vessassa käynnin aikana poika on jo huudellut oven takaa sata miljoonaa asiaa ja pakko pitää ovi LUKITTUNA, muuten avaisi ovenkin joka kerta asiaa sanoessaan.
Meillä on tutut saman iltarutiinit, vietän aikaa, pelaan, hiihdetään yhdessä, käydään luistelemassa ja siltikään mikään ei riitä eikä kelpaa...
Mun tekis mieli olla töissä 24/7, koska kotona olo ahdistaa. Mun työtuntimäärät on kuitenkin pienet, jopa liian vähän teen töitä siihen nähden, minkä verran palkkaa tarvittaisiin minun osaltani talouden ylläpitoon.
Kiitos ja kumarrus. Ugh.