Voitteko luoda muhun uskoa (tukasta repiminen)

[Suru]

Olemme olleet 7 vuotta naimisissa, meillä on kolme lasta. Viimeinen vuosi on ollut kamalaa tappelua koko ajan ja olemme vieraantuneet toisistamme. Seksiä on enää 2 krt/kk, eikä puhuttavaa juuri lainkaan. Itse olen päivisin lastemme kanssa kotona, mies on töissä.

Eilen aloimme illalla riidellä, lasten ollessa naapurissa mummulassa hoidossayön yli. Ideana oli alunperin ollut, että teemme jotain ruokaa yhdessä ja keskitymme antamaan läheisyyttä jne. Tämä oli tietoisesti suunniteltua suhteen pelastamiseksi sovittua aikaa.

Tunnelma oli kylmä, en jaksanut jutella, minua nvain itketti (kuten aina nykyään). Jotenkin se ilta siinä meni ja mentiin nukkumaan. Mies käänsi selän ja totesi, että ei tässä mitään kannata yrittää tehdä, kun olet ollut taas niin jäätävä koko illan. Siitä riita sitten alkoi. Hirveää haukkumista, huutoa, itkua ja uhkailua, kunnes ajoin miehen työhuoneeseen nukkumaan. Menin kuitenkin (joo, tyhmyyttäni) hetken kuluttua perässä ja käskin miehen lähteä koko kämpästä. Hän ei suostunut ja minä otin hänen puhelimensa ja viskasin ulos (lapsellista, tiedän). Tämän jälkeen hän nousi, sanoi "saatanan ämmä" ja kiskaisi minua hiuksista.

Tilanne päättyi tähän. Ikinä aikaisemmin rajuissakaan riidoissa ei ole fyysistä väkivaltaa ollut. Päätin, että eroamme. Katson ympärilleni, en tiedä mistä aloittaa edes..Asunto myyntiin? (meillä ei ole kummallakaan varaa pitää sitä yksin) Vanhempani, sukulaiseni ja ystäväni asuvat 500 km päässä. Miten käytännössä muutto onnistuu (tänne en voi jäädä, olen todella yksinäinen ja minulla on lasten lisäksi vain mies täällä) Lapset jäävät minulle kuitenkin, koska isänsä on niin paljon työmatkoilla, ettei pystyisi heistä päävastuuta ottamaan.

Ahdistaa, pelottaa, itkettää. Kuinka aloitan ja miten selviän..?

 

[endie]

tosi ikävää, että aikuiset ihmiset käyttäytyy puolin jos toisin ku pahaset kakarat :/

 

[tuplaäippä08]

Mitäs jos otat nyt itsellesi aikalisän tilanteesta. Päätät että viikon olet niin ettei tapahdu mitään ja sitten arvioit tilanteen uudestaan. Nyt riidan jälkeen on hirmu helppo vetäää johtopäätös että ero on ainoa vaihtoehto.

En puolustele miehen tukasta repimistä, tollasta ei saisi tapahtua.

 

[vieras]

Yritä itse ensin käyttäytyä aikuismaisesti ja vähemmän jäätävästi, ennen kuin odotat mieheltä läheisyyttä ja suhteen hoitoa!

 

[vieras]

En minäkään vähättele miehesi tukasta repimistä, mutta onko se vain tekosyy erolle? Toki voit näyttää miehellesi, ettei semoinen peli käy laatuun, mutta sen jälkeen kannattaisi miettiä sitä olisikohan itsessäkin vikaa, että on niin "viileetä"?

Minustakin kirjoittamasi näytti siltä, että pata kattilaa soimaa...

 

[ap]

Joo, kyllä oli itsessä vikaa, ja myönnän olleeni provosoiva osapuoli joka lopuksi riitaa haastoi. Ja kuten sanoin, meillä on riidelty rajustikin näiden 7 avioliitto vuoden aikana, satutettu on sanallisesti jne. Fyysinen kiinnikäyminen ylitti itsessäni jonkun rajan. Vaikka oma agressiivisuuteni kohdistui kännykkään, on se mielestäni vielä täysin eri asia, kuin tukkaan kiinni käyminen. En voi sanoa sen edes sattuneen, kyse onkin rajan ylityksestä ja luottamuksesta. Seuraavaksi sitten vähän kovemmin kiinni, sitten avokämmenellä turpaan ja sitten puhuukin nyrkki? Eikös se näin mene. Uskomatonta, että kukaan täällä eikannusta minua lähtemään, vaan pikemminkin näyttää asettuvan sen väkivaltaisen puolelle.

Vai ihanko oikeasti on miehiä, jotka on ollut väkivaltaisia vain sen kerran? Entä mitä jos lapset olisivat olleet kotona?

 

[endie]

Joo, kyllä oli itsessä vikaa, ja myönnän olleeni provosoiva osapuoli joka lopuksi riitaa haastoi. Ja kuten sanoin, meillä on riidelty rajustikin näiden 7 avioliitto vuoden aikana, satutettu on sanallisesti jne. Fyysinen kiinnikäyminen ylitti itsessäni jonkun rajan. Vaikka oma agressiivisuuteni kohdistui kännykkään, on se mielestäni vielä täysin eri asia, kuin tukkaan kiinni käyminen. En voi sanoa sen edes sattuneen, kyse onkin rajan ylityksestä ja luottamuksesta. Seuraavaksi sitten vähän kovemmin kiinni, sitten avokämmenellä turpaan ja sitten puhuukin nyrkki? Eikös se näin mene. Uskomatonta, että kukaan täällä eikannusta minua lähtemään, vaan pikemminkin näyttää asettuvan sen väkivaltaisen puolelle.

Vai ihanko oikeasti on miehiä, jotka on ollut väkivaltaisia vain sen kerran? Entä mitä jos lapset olisivat olleet kotona?

toinen saa heitellä toisen henkilökojtaisia tavaroita ja piestä suutaan vaikka kuinka paljon , mutta toinen ei saa ottaa tukasta kiinni tilanteessa, vaikkei se edes satu toista- sillä se olisi voinut sattuakin pitää muistaa! ja nyt tarinan ehdoton pahempi pahis on se tukasta kiinniottaja. koska luottamus meni ja nyrkki puhuu seuraavalla kerralla toisen mielestä.
joku mättää.

mä en todellakaan puolustele väkivaltaa,mutta jotenkin tuntuu, että tässä on kyse nyt vähän jostain muusta.en osaa selittää.periaatemarttyyrius tai jotain.

 

[ap]

Joo, kyllä oli itsessä vikaa, ja myönnän olleeni provosoiva osapuoli joka lopuksi riitaa haastoi. Ja kuten sanoin, meillä on riidelty rajustikin näiden 7 avioliitto vuoden aikana, satutettu on sanallisesti jne. Fyysinen kiinnikäyminen ylitti itsessäni jonkun rajan. Vaikka oma agressiivisuuteni kohdistui kännykkään, on se mielestäni vielä täysin eri asia, kuin tukkaan kiinni käyminen. En voi sanoa sen edes sattuneen, kyse onkin rajan ylityksestä ja luottamuksesta. Seuraavaksi sitten vähän kovemmin kiinni, sitten avokämmenellä turpaan ja sitten puhuukin nyrkki? Eikös se näin mene. Uskomatonta, että kukaan täällä eikannusta minua lähtemään, vaan pikemminkin näyttää asettuvan sen väkivaltaisen puolelle.

Vai ihanko oikeasti on miehiä, jotka on ollut väkivaltaisia vain sen kerran? Entä mitä jos lapset olisivat olleet kotona?

toinen saa heitellä toisen henkilökojtaisia tavaroita ja piestä suutaan vaikka kuinka paljon , mutta toinen ei saa ottaa tukasta kiinni tilanteessa, vaikkei se edes satu toista- sillä se olisi voinut sattuakin pitää muistaa! ja nyt tarinan ehdoton pahempi pahis on se tukasta kiinniottaja. koska luottamus meni ja nyrkki puhuu seuraavalla kerralla toisen mielestä.
joku mättää.

mä en todellakaan puolustele väkivaltaa,mutta jotenkin tuntuu, että tässä on kyse nyt vähän jostain muusta.en osaa selittää.periaatemarttyyrius tai jotain.

No, estetääs kysymys hieman toisin. Kumpi on pahempi: jos raivostut lapselle, heität lapsen leikkiauton seinään vai heität lapsen seinään. Niimpä.

En puolustele itseäni, typerää käytöstä myös minulta, mutta se oli kuitenkin VAIN esine. Edelleen kaipaisin neuvoja, miten edetä.

 

[kokemusta valitettavasti]

Siinä olet oikeassa, että ikinä en ole kuullut väkivallan rajoittuneen vain kertaan. Itse lähdin vuosien hakkaamisen jälkeen ja terapiassa käyn vieläkin. Terapeuttini mukaan nainen ottaa turpaansa yleensä n. 40 kertaa, ennen kuin on kypsä lähtemään.

 

[PP]

Joo, kyllä oli itsessä vikaa, ja myönnän olleeni provosoiva osapuoli joka lopuksi riitaa haastoi. Ja kuten sanoin, meillä on riidelty rajustikin näiden 7 avioliitto vuoden aikana, satutettu on sanallisesti jne. Fyysinen kiinnikäyminen ylitti itsessäni jonkun rajan. Vaikka oma agressiivisuuteni kohdistui kännykkään, on se mielestäni vielä täysin eri asia, kuin tukkaan kiinni käyminen. En voi sanoa sen edes sattuneen, kyse onkin rajan ylityksestä ja luottamuksesta. Seuraavaksi sitten vähän kovemmin kiinni, sitten avokämmenellä turpaan ja sitten puhuukin nyrkki? Eikös se näin mene. Uskomatonta, että kukaan täällä eikannusta minua lähtemään, vaan pikemminkin näyttää asettuvan sen väkivaltaisen puolelle.

Vai ihanko oikeasti on miehiä, jotka on ollut väkivaltaisia vain sen kerran? Entä mitä jos lapset olisivat olleet kotona?

toinen saa heitellä toisen henkilökojtaisia tavaroita ja piestä suutaan vaikka kuinka paljon , mutta toinen ei saa ottaa tukasta kiinni tilanteessa, vaikkei se edes satu toista- sillä se olisi voinut sattuakin pitää muistaa! ja nyt tarinan ehdoton pahempi pahis on se tukasta kiinniottaja. koska luottamus meni ja nyrkki puhuu seuraavalla kerralla toisen mielestä.
joku mättää.

mä en todellakaan puolustele väkivaltaa,mutta jotenkin tuntuu, että tässä on kyse nyt vähän jostain muusta.en osaa selittää.periaatemarttyyrius tai jotain.

No, estetääs kysymys hieman toisin. Kumpi on pahempi: jos raivostut lapselle, heität lapsen leikkiauton seinään vai heität lapsen seinään. Niimpä.

En puolustele itseäni, typerää käytöstä myös minulta, mutta se oli kuitenkin VAIN esine. Edelleen kaipaisin neuvoja, miten edetä.

hetkinen, missä kohtaa teidän riidoissa on lapsi ollut mukana?!? pysyhän nyt kiskoilla.
peiliin katsomalla löytyy moneen asiaan syy ja sitä kautta ratkaisukin.

 

[Suzyanne]

No minä en näkisi tässä ongelmana vain mitään yhtä tukasta kiskomista tai kännykän viskomista. Ongelmat ovat minusta paljon syvemmällä. Kaksi ihmistä on ajautunut rakastavan ja harmonisen yhteiselon sijasta ahdistavaan umpikujaan, yhdessä ei ole enää hyvä olla. Jos ap:tä itkettää suunnilleen koko ajan kun mies läsnä, niin ongelma on todellakin olemassa.

En lähtisi syyllistämään kumpaakaan mistään erillisestä teosta, kuten ap:tä räkyttämisestä tai tavaroiden heittelystä, tai miestä tukasta kiskomisesta. Eihän ne oikein ole tietenkään,. mutta kun molemminpuolinen henkinen paine on jatkunut pidempään, ihminen ei sitä kestä henkisesti, ja nämä ovat mielestäni sen tilan lieve-ilmiöitä.

Aika vaikeaa on varmaan enää noin syvän parisuhdekuilun pohjalla ollessa alkaa itse sieltä kuilusta kiivetä, ja helposti ihan järjestetytkin yhteiset hetket menevät varmaan riitelyksi, kun kummallakin on koko ajan negatiivisia fiiliksiä toisesta, mihin ne häviäisivät, kun ovat kuin rinnettä pitkin vierivä lumipallo joka kasvaa ja kasvaa.

Jollain tavalla pitäisi se "lumipallo" nyt hajottaa, ja sen kasvaminen estää. Oletteko te olleet joskus onnellisia, ja tulleet ihan oikeasti toimeen keskenänne? Jos olette, niin siellä se rakkaus on vielä jossain, pinnan alla, eikä minusta ole mahdotonta sitä vielä elvyttää, tosin se vaatii molemmilta erittäin paljon, mm. anteeksiantoa.

Jos ette ole ihan kokonaan vielä luovuttaneet, voisikohan pariterapiasta olla hyötyä? Sekin kyllä vaatii paljon, monesti ero on "helpompi" vaihtoehto, kun tarpeeksi syvällä suossa ollaan.

Niin ja vaikka tässä nyt keittiöpsykologisoin, niin te vain ainoastaan tiedätte mikä on juuri teille paras ratkaisu, ja että kannattaako vielä yrittää, vai luovuttaa. Mutta minä en tosiaankaan pistäisi liian suurta painoa tuolle tukasta repimiselle. Väärin ilman muuta, mutta minusta yksinään se ei vielä ainakaan välttämättä ole merkki siitä että väkivalta tulee pahenemaan. Tietty jos joskus tulee siitä ihan selkeitä merkkejä, on kytkimen nosto ainut järkevä ratkaisu.

Paljon voimia sinulle !!! :hug:

 

[ap]

Joo, kyllä oli itsessä vikaa, ja myönnän olleeni provosoiva osapuoli joka lopuksi riitaa haastoi. Ja kuten sanoin, meillä on riidelty rajustikin näiden 7 avioliitto vuoden aikana, satutettu on sanallisesti jne. Fyysinen kiinnikäyminen ylitti itsessäni jonkun rajan. Vaikka oma agressiivisuuteni kohdistui kännykkään, on se mielestäni vielä täysin eri asia, kuin tukkaan kiinni käyminen. En voi sanoa sen edes sattuneen, kyse onkin rajan ylityksestä ja luottamuksesta. Seuraavaksi sitten vähän kovemmin kiinni, sitten avokämmenellä turpaan ja sitten puhuukin nyrkki? Eikös se näin mene. Uskomatonta, että kukaan täällä eikannusta minua lähtemään, vaan pikemminkin näyttää asettuvan sen väkivaltaisen puolelle.

Vai ihanko oikeasti on miehiä, jotka on ollut väkivaltaisia vain sen kerran? Entä mitä jos lapset olisivat olleet kotona?

toinen saa heitellä toisen henkilökojtaisia tavaroita ja piestä suutaan vaikka kuinka paljon , mutta toinen ei saa ottaa tukasta kiinni tilanteessa, vaikkei se edes satu toista- sillä se olisi voinut sattuakin pitää muistaa! ja nyt tarinan ehdoton pahempi pahis on se tukasta kiinniottaja. koska luottamus meni ja nyrkki puhuu seuraavalla kerralla toisen mielestä.
joku mättää.

mä en todellakaan puolustele väkivaltaa,mutta jotenkin tuntuu, että tässä on kyse nyt vähän jostain muusta.en osaa selittää.periaatemarttyyrius tai jotain.

No, estetääs kysymys hieman toisin. Kumpi on pahempi: jos raivostut lapselle, heität lapsen leikkiauton seinään vai heität lapsen seinään. Niimpä.

En puolustele itseäni, typerää käytöstä myös minulta, mutta se oli kuitenkin VAIN esine. Edelleen kaipaisin neuvoja, miten edetä.

hetkinen, missä kohtaa teidän riidoissa on lapsi ollut mukana?!? pysyhän nyt kiskoilla.
peiliin katsomalla löytyy moneen asiaan syy ja sitä kautta ratkaisukin.

Niin, no mikäli asia on vaikea ymmärtää, niin voihan asian esittää niinkin, että kumpi on pahempi, kännykän heittäminen vai hiuksista repiminen. Ihmeellistä, että täällä mammat suu vaahdossa on aina väkivaltaa tuomitsemassa, mutta kun sitten oikeasti joku pyytää neuvoa tai tsemppiä irtaantua suhteesta, alkaa syyttely. Nainen on kyllä naiselle susi ja yhteishenki puuttuu.

 

[ap]

No minä en näkisi tässä ongelmana vain mitään yhtä tukasta kiskomista tai kännykän viskomista. Ongelmat ovat minusta paljon syvemmällä. Kaksi ihmistä on ajautunut rakastavan ja harmonisen yhteiselon sijasta ahdistavaan umpikujaan, yhdessä ei ole enää hyvä olla. Jos ap:tä itkettää suunnilleen koko ajan kun mies läsnä, niin ongelma on todellakin olemassa.

En lähtisi syyllistämään kumpaakaan mistään erillisestä teosta, kuten ap:tä räkyttämisestä tai tavaroiden heittelystä, tai miestä tukasta kiskomisesta. Eihän ne oikein ole tietenkään,. mutta kun molemminpuolinen henkinen paine on jatkunut pidempään, ihminen ei sitä kestä henkisesti, ja nämä ovat mielestäni sen tilan lieve-ilmiöitä.

Aika vaikeaa on varmaan enää noin syvän parisuhdekuilun pohjalla ollessa alkaa itse sieltä kuilusta kiivetä, ja helposti ihan järjestetytkin yhteiset hetket menevät varmaan riitelyksi, kun kummallakin on koko ajan negatiivisia fiiliksiä toisesta, mihin ne häviäisivät, kun ovat kuin rinnettä pitkin vierivä lumipallo joka kasvaa ja kasvaa.

Jollain tavalla pitäisi se "lumipallo" nyt hajottaa, ja sen kasvaminen estää. Oletteko te olleet joskus onnellisia, ja tulleet ihan oikeasti toimeen keskenänne? Jos olette, niin siellä se rakkaus on vielä jossain, pinnan alla, eikä minusta ole mahdotonta sitä vielä elvyttää, tosin se vaatii molemmilta erittäin paljon, mm. anteeksiantoa.

Jos ette ole ihan kokonaan vielä luovuttaneet, voisikohan pariterapiasta olla hyötyä? Sekin kyllä vaatii paljon, monesti ero on "helpompi" vaihtoehto, kun tarpeeksi syvällä suossa ollaan.

Niin ja vaikka tässä nyt keittiöpsykologisoin, niin te vain ainoastaan tiedätte mikä on juuri teille paras ratkaisu, ja että kannattaako vielä yrittää, vai luovuttaa. Mutta minä en tosiaankaan pistäisi liian suurta painoa tuolle tukasta repimiselle. Väärin ilman muuta, mutta minusta yksinään se ei vielä ainakaan välttämättä ole merkki siitä että väkivalta tulee pahenemaan. Tietty jos joskus tulee siitä ihan selkeitä merkkejä, on kytkimen nosto ainut järkevä ratkaisu.

Paljon voimia sinulle !!! :hug:

Kiitos! :hug: Ei meillä aina ole huonosti mennyt, asiat on ajautunut näin pikkuhiljaa. Rahahuolet, esikoisen vakava sairaus, minun koti-ikävä...kaikki ovat kasautuneet ja poispääsyä ei tunnu olevan. Olemme temperamentiltamme molemmat sellaisia, että räjähdämme ja ilmaa puhdistetaan kunnolla. Viimeisien vuoden aikana on sovinnon sijaan käännetty nukkumaan mennessä selät. Kiitos sinulle vastauksesta.

 

[vieras]

Tuossa tilanteessa kuulostaa, että kummassakin on vikaa. Ajattele miltä itsestäs tuntuisi, jos toinen olis heittämässä sinua pellolle kylmään yöhön? Omasta kodistasi vielä. Menkää terapiaan, että pystytte ainakin kommunikoimaan. Miksi muuten et pystynyt ottamaan osaa tähän kokkaussysteemiin mikä teillä oli suunniteltu illaksi ja siitä tulikin mökötys sun puolelta? Jos kerran jo sovitte, että yritätte ottaa omaa aikaa ja parantaa välejä?

 

[ap]

Tuossa tilanteessa kuulostaa, että kummassakin on vikaa. Ajattele miltä itsestäs tuntuisi, jos toinen olis heittämässä sinua pellolle kylmään yöhön? Omasta kodistasi vielä. Menkää terapiaan, että pystytte ainakin kommunikoimaan. Miksi muuten et pystynyt ottamaan osaa tähän kokkaussysteemiin mikä teillä oli suunniteltu illaksi ja siitä tulikin mökötys sun puolelta? Jos kerran jo sovitte, että yritätte ottaa omaa aikaa ja parantaa välejä?

Hyvä kysymys miksi en jaksanut puhua/panostaa eiliseen iltaan. Itkettää koko ajan ja kaikki tällainen tuntuu niin teeskentelyltä. En tiedä, miten pystyisin selittämään omaa tunnettani, mutta tuntuu, että tukehdun hänen kanssaan samassa tilassa. Itse haluaisin etäisyyttä mieheen, väliaikainen asumusero tai jotain. Asia vaan on hankala järjestää, koska asunto pitäisi myydä, emme pysty rahallisesti makselemaan lainoja ja esim. vuokraamaan toista asuntoa. Vaikka meillä on kolme lasta ja vastuuta ja työtä riittää, tunnen että olisin onnellisempi lasten kanssa ilman miestä.

 

[.]

Joo, kyllä oli itsessä vikaa, ja myönnän olleeni provosoiva osapuoli joka lopuksi riitaa haastoi. Ja kuten sanoin, meillä on riidelty rajustikin näiden 7 avioliitto vuoden aikana, satutettu on sanallisesti jne. Fyysinen kiinnikäyminen ylitti itsessäni jonkun rajan. Vaikka oma agressiivisuuteni kohdistui kännykkään, on se mielestäni vielä täysin eri asia, kuin tukkaan kiinni käyminen. En voi sanoa sen edes sattuneen, kyse onkin rajan ylityksestä ja luottamuksesta. Seuraavaksi sitten vähän kovemmin kiinni, sitten avokämmenellä turpaan ja sitten puhuukin nyrkki? Eikös se näin mene. Uskomatonta, että kukaan täällä eikannusta minua lähtemään, vaan pikemminkin näyttää asettuvan sen väkivaltaisen puolelle.

Vai ihanko oikeasti on miehiä, jotka on ollut väkivaltaisia vain sen kerran? Entä mitä jos lapset olisivat olleet kotona?

toinen saa heitellä toisen henkilökojtaisia tavaroita ja piestä suutaan vaikka kuinka paljon , mutta toinen ei saa ottaa tukasta kiinni tilanteessa, vaikkei se edes satu toista- sillä se olisi voinut sattuakin pitää muistaa! ja nyt tarinan ehdoton pahempi pahis on se tukasta kiinniottaja. koska luottamus meni ja nyrkki puhuu seuraavalla kerralla toisen mielestä.
joku mättää.

mä en todellakaan puolustele väkivaltaa,mutta jotenkin tuntuu, että tässä on kyse nyt vähän jostain muusta.en osaa selittää.periaatemarttyyrius tai jotain.

No, estetääs kysymys hieman toisin. Kumpi on pahempi: jos raivostut lapselle, heität lapsen leikkiauton seinään vai heität lapsen seinään. Niimpä.

En puolustele itseäni, typerää käytöstä myös minulta, mutta se oli kuitenkin VAIN esine. Edelleen kaipaisin neuvoja, miten edetä.

hetkinen, missä kohtaa teidän riidoissa on lapsi ollut mukana?!? pysyhän nyt kiskoilla.
peiliin katsomalla löytyy moneen asiaan syy ja sitä kautta ratkaisukin.

Niin, no mikäli asia on vaikea ymmärtää, niin voihan asian esittää niinkin, että kumpi on pahempi, kännykän heittäminen vai hiuksista repiminen. Ihmeellistä, että täällä mammat suu vaahdossa on aina väkivaltaa tuomitsemassa, mutta kun sitten oikeasti joku pyytää neuvoa tai tsemppiä irtaantua suhteesta, alkaa syyttely. Nainen on kyllä naiselle susi ja yhteishenki puuttuu.

Kyllä täällä mammat on antaneet sinulle hyviä neuvoja ja kertoneet objektiivisesti missä/kenessä on vika, mutta eihän sinulle tunnu menevän perille! Vastausten pitäisi myötäillä sinun omaa mielipidettä: "vika on vain ja ainoastaan miehessä" "oikein teit" "JÄTÄ SE HETI" jne, jotta vastaukset olisivat oikeita ja sinä olisit tyytyväinen.

Tuntuu, että olet jo pitkään provosoinut miestäsi tekemään jotain tuollaista, että saisit muiden hyväksynnän erollesi "väkivaltaisesta" miehestä. Liekkö hän edes oikeasti vetänyt sinua kunnolla tukasta..

 

[vieras]

Tuossa tilanteessa kuulostaa, että kummassakin on vikaa. Ajattele miltä itsestäs tuntuisi, jos toinen olis heittämässä sinua pellolle kylmään yöhön? Omasta kodistasi vielä. Menkää terapiaan, että pystytte ainakin kommunikoimaan. Miksi muuten et pystynyt ottamaan osaa tähän kokkaussysteemiin mikä teillä oli suunniteltu illaksi ja siitä tulikin mökötys sun puolelta? Jos kerran jo sovitte, että yritätte ottaa omaa aikaa ja parantaa välejä?

Hyvä kysymys miksi en jaksanut puhua/panostaa eiliseen iltaan. Itkettää koko ajan ja kaikki tällainen tuntuu niin teeskentelyltä. En tiedä, miten pystyisin selittämään omaa tunnettani, mutta tuntuu, että tukehdun hänen kanssaan samassa tilassa. Itse haluaisin etäisyyttä mieheen, väliaikainen asumusero tai jotain. Asia vaan on hankala järjestää, koska asunto pitäisi myydä, emme pysty rahallisesti makselemaan lainoja ja esim. vuokraamaan toista asuntoa. Vaikka meillä on kolme lasta ja vastuuta ja työtä riittää, tunnen että olisin onnellisempi lasten kanssa ilman miestä.

Surullista, että tunnet olosi noin ahdistuneeksi. Minkäikäiset lapset teillä on, ja minkälaiset välit isäänsä? Voi olla, että sinä tuntisit olosi paremmaksi ilman miestäsi, mutta entä lapset? Itsekin eronneena vaan sen olen huomannut, että ei ole helppoa eronneenakaan. Sydän särkyy kun lapset itkee ikäväänsä ja kyselee miksi. Siksi jos teillä on mitään mahdollisuuksia terapiaan ja työstämään ongelmianne, niin anna sille mahdollisuus ainakin. Voimia!

 

[ap]

Tuossa tilanteessa kuulostaa, että kummassakin on vikaa. Ajattele miltä itsestäs tuntuisi, jos toinen olis heittämässä sinua pellolle kylmään yöhön? Omasta kodistasi vielä. Menkää terapiaan, että pystytte ainakin kommunikoimaan. Miksi muuten et pystynyt ottamaan osaa tähän kokkaussysteemiin mikä teillä oli suunniteltu illaksi ja siitä tulikin mökötys sun puolelta? Jos kerran jo sovitte, että yritätte ottaa omaa aikaa ja parantaa välejä?

Hyvä kysymys miksi en jaksanut puhua/panostaa eiliseen iltaan. Itkettää koko ajan ja kaikki tällainen tuntuu niin teeskentelyltä. En tiedä, miten pystyisin selittämään omaa tunnettani, mutta tuntuu, että tukehdun hänen kanssaan samassa tilassa. Itse haluaisin etäisyyttä mieheen, väliaikainen asumusero tai jotain. Asia vaan on hankala järjestää, koska asunto pitäisi myydä, emme pysty rahallisesti makselemaan lainoja ja esim. vuokraamaan toista asuntoa. Vaikka meillä on kolme lasta ja vastuuta ja työtä riittää, tunnen että olisin onnellisempi lasten kanssa ilman miestä.

Surullista, että tunnet olosi noin ahdistuneeksi. Minkäikäiset lapset teillä on, ja minkälaiset välit isäänsä? Voi olla, että sinä tuntisit olosi paremmaksi ilman miestäsi, mutta entä lapset? Itsekin eronneena vaan sen olen huomannut, että ei ole helppoa eronneenakaan. Sydän särkyy kun lapset itkee ikäväänsä ja kyselee miksi. Siksi jos teillä on mitään mahdollisuuksia terapiaan ja työstämään ongelmianne, niin anna sille mahdollisuus ainakin. Voimia!

Lapset ovat 6, 2,6 ja 3kk. Lapset ovat miehelle rakkaita, kuten isä lapsille. Käytännössä näkee lapsia silti vähän, kun on niin paljon töissä ja usein tulee kotiin, kun lapset yöpuvuissaan menossa nukkumaan. Minä kaipaan ystäviäni, sukulaisiani ja kunnon tukiverkostoa. Se tässä mietityttää, että miten näkemiset sitten sujuisivat, jos lähtisin ja muuttaisin 500 km päähän..

 

[vieras]

Tuossa tilanteessa kuulostaa, että kummassakin on vikaa. Ajattele miltä itsestäs tuntuisi, jos toinen olis heittämässä sinua pellolle kylmään yöhön? Omasta kodistasi vielä. Menkää terapiaan, että pystytte ainakin kommunikoimaan. Miksi muuten et pystynyt ottamaan osaa tähän kokkaussysteemiin mikä teillä oli suunniteltu illaksi ja siitä tulikin mökötys sun puolelta? Jos kerran jo sovitte, että yritätte ottaa omaa aikaa ja parantaa välejä?

Hyvä kysymys miksi en jaksanut puhua/panostaa eiliseen iltaan. Itkettää koko ajan ja kaikki tällainen tuntuu niin teeskentelyltä. En tiedä, miten pystyisin selittämään omaa tunnettani, mutta tuntuu, että tukehdun hänen kanssaan samassa tilassa. Itse haluaisin etäisyyttä mieheen, väliaikainen asumusero tai jotain. Asia vaan on hankala järjestää, koska asunto pitäisi myydä, emme pysty rahallisesti makselemaan lainoja ja esim. vuokraamaan toista asuntoa. Vaikka meillä on kolme lasta ja vastuuta ja työtä riittää, tunnen että olisin onnellisempi lasten kanssa ilman miestä.

Surullista, että tunnet olosi noin ahdistuneeksi. Minkäikäiset lapset teillä on, ja minkälaiset välit isäänsä? Voi olla, että sinä tuntisit olosi paremmaksi ilman miestäsi, mutta entä lapset? Itsekin eronneena vaan sen olen huomannut, että ei ole helppoa eronneenakaan. Sydän särkyy kun lapset itkee ikäväänsä ja kyselee miksi. Siksi jos teillä on mitään mahdollisuuksia terapiaan ja työstämään ongelmianne, niin anna sille mahdollisuus ainakin. Voimia!

Lapset ovat 6, 2,6 ja 3kk. Lapset ovat miehelle rakkaita, kuten isä lapsille. Käytännössä näkee lapsia silti vähän, kun on niin paljon töissä ja usein tulee kotiin, kun lapset yöpuvuissaan menossa nukkumaan. Minä kaipaan ystäviäni, sukulaisiani ja kunnon tukiverkostoa. Se tässä mietityttää, että miten näkemiset sitten sujuisivat, jos lähtisin ja muuttaisin 500 km päähän..

No ei ainakaan joka viikko. Vaikeita valintoja, tiedän. Teillä on tosi pieni vauvakin, väsymys, hormonit jne jne. Älä vielä hötkyile eroamaan, ap. Voi olla, että teet ison virheen. Ja kyllä kai sen miehen on tehtävä töitä noinkin ison perheen elättämiseksi.

 

[kokemus]

Meillä oltiin ajauduttu samaan tilanteeseen eli parisuhde oli kuollut ja vaikka yritin järjestää sitä yhteistä parisuhdeaikaa, niin aina kävi niin että jompaakumpaa tai kumpaakaan ei sitten loppujen lopuksi kiinnostanut kyhnyttää yhdessä. Kävimme seurakunnan parisuhdeneuvonnassa, mutta siitä ei ollut apua. Yhdessä vaiheessa kun sanat eivät enää riittäneet, tönäisi lasten isä minut maahan lasten edessä. Sain isot mustelmat, mies vähätteli eikä ikinä pyytänyt anteeksi tai muutenkaan katunut tekoaan. Se ei ollut syy eroon, mutta siinä vaiheessa huomasin, että mieheni arvostus minua kohtaan oli nolla ja eroprosessin käsitteleminen mielessäni lähti siitä.

Ja vaikka nyt on rankkaa olla lasten kanssa yksin, on arki silti paljon rauhallisempaa kun ei ole päivittäisiä riitoja. Kyllähän lapsetkin huomaavat kodin huonon ilmapiirin, vaikka itse riitoja eivät näkisikään.

Meillä ainakin oli tuossa vaiheessa "oikeat" tunteet jo niin kuolleet, että käsiksi käyminen oli lopun alkua...

 

[outoa]

Nää missä jollakin tilanne on syvältä ja se joku harkitsee lähtemistä menee aina näin et täällä tuomitaan. Mut sit ku joku kysyy mitä tehdä niin kaikki vaahtoo "jätä se paska"!

 

[tylyä]

Joo, kyllä oli itsessä vikaa, ja myönnän olleeni provosoiva osapuoli joka lopuksi riitaa haastoi. Ja kuten sanoin, meillä on riidelty rajustikin näiden 7 avioliitto vuoden aikana, satutettu on sanallisesti jne. Fyysinen kiinnikäyminen ylitti itsessäni jonkun rajan. Vaikka oma agressiivisuuteni kohdistui kännykkään, on se mielestäni vielä täysin eri asia, kuin tukkaan kiinni käyminen. En voi sanoa sen edes sattuneen, kyse onkin rajan ylityksestä ja luottamuksesta. Seuraavaksi sitten vähän kovemmin kiinni, sitten avokämmenellä turpaan ja sitten puhuukin nyrkki? Eikös se näin mene. Uskomatonta, että kukaan täällä eikannusta minua lähtemään, vaan pikemminkin näyttää asettuvan sen väkivaltaisen puolelle.

Vai ihanko oikeasti on miehiä, jotka on ollut väkivaltaisia vain sen kerran? Entä mitä jos lapset olisivat olleet kotona?

toinen saa heitellä toisen henkilökojtaisia tavaroita ja piestä suutaan vaikka kuinka paljon , mutta toinen ei saa ottaa tukasta kiinni tilanteessa, vaikkei se edes satu toista- sillä se olisi voinut sattuakin pitää muistaa! ja nyt tarinan ehdoton pahempi pahis on se tukasta kiinniottaja. koska luottamus meni ja nyrkki puhuu seuraavalla kerralla toisen mielestä.
joku mättää.

mä en todellakaan puolustele väkivaltaa,mutta jotenkin tuntuu, että tässä on kyse nyt vähän jostain muusta.en osaa selittää.periaatemarttyyrius tai jotain.

No, estetääs kysymys hieman toisin. Kumpi on pahempi: jos raivostut lapselle, heität lapsen leikkiauton seinään vai heität lapsen seinään. Niimpä.

En puolustele itseäni, typerää käytöstä myös minulta, mutta se oli kuitenkin VAIN esine. Edelleen kaipaisin neuvoja, miten edetä.

hetkinen, missä kohtaa teidän riidoissa on lapsi ollut mukana?!? pysyhän nyt kiskoilla.
peiliin katsomalla löytyy moneen asiaan syy ja sitä kautta ratkaisukin.

Niin, no mikäli asia on vaikea ymmärtää, niin voihan asian esittää niinkin, että kumpi on pahempi, kännykän heittäminen vai hiuksista repiminen. Ihmeellistä, että täällä mammat suu vaahdossa on aina väkivaltaa tuomitsemassa, mutta kun sitten oikeasti joku pyytää neuvoa tai tsemppiä irtaantua suhteesta, alkaa syyttely. Nainen on kyllä naiselle susi ja yhteishenki puuttuu.

Kyllä täällä mammat on antaneet sinulle hyviä neuvoja ja kertoneet objektiivisesti missä/kenessä on vika, mutta eihän sinulle tunnu menevän perille! Vastausten pitäisi myötäillä sinun omaa mielipidettä: "vika on vain ja ainoastaan miehessä" "oikein teit" "JÄTÄ SE HETI" jne, jotta vastaukset olisivat oikeita ja sinä olisit tyytyväinen.

Tuntuu, että olet jo pitkään provosoinut miestäsi tekemään jotain tuollaista, että saisit muiden hyväksynnän erollesi "väkivaltaisesta" miehestä. Liekkö hän edes oikeasti vetänyt sinua kunnolla tukasta..

Ihan varmasti ap tietää että hänessäkin on vikaa! Kyse on umpikujaan ajautuneesta parisuhteesta, tuskin ap kaipaa tuollaista syyllistämistä, olet todella empatiakyvytön ihminen!!!