Voittaako nuorempi nainen kaunedessa nelikymppisen, vaikka olisi kaunis nelikymppinen?

  • Viestiketjun aloittaja 38v
  • Ensimmäinen viesti
38v
Olen 38 vuotias. En nyt ihan nelikymppinen siis vielä. Olen aktiivinen liikkumaan. Hiihdän, käyn kuntosalilla, juoksen, fillaroin, kävelen yms. Hoidan kauneuttani käymällä melko usein kampaajalla, kosmetologilla, käytän laadukkaita ihohoitotuotteita yms. En näytä vanhemmalta, ihan ikäiseltäni. Ehkä ennemmin jopa nuoremmalta?
Osaan meikata mielestäni juuri itselle sopivalla tavalla, mulla on puolipitkät hiukset, olen fiksu, hyvässä työssä, tykkään kyllä hassutella, olen huumorintajuinen, pukeudun asiallisesti ja ihan trendikkäästi yms.

Olen monen miehen kanssa edennyt toisille ja kolmansille treffeille jne. Yleensä mies on ollut se aktiivisempi osapuoli. Miehet ovat flirttaileet, ihastuneet ja ihastus on välillä ollut molemmin puolista, syvääkin.

Silti, nyt oli jo neljäs kerta, kun mut dumpataan jonkun nuoremman naisen takia. Tämä siis parin vuoden sisällä. Mies on ollut oikeasti tosi ihastunut muhun, suunnitelmia on ollut yms ja sitten tulee kuin seinästä. Ei enää tapailla.

Näillä miehillä (miehet 37-45v) on aina syynä ollut joku nuorempi nainen. Jokainen on sitten bongannut käsipuoleensa jonkun 25-30 vuotiaan.

Tämä nykyinen, jonka kanssa meillä oli mielestäni jo ihan suhdekin, vaihtoi tuosta noin vaan minut. Facebookista löysin nopeasti syyn sille, miksi mun seura ei kelvannutkaan. Kaikkien ihanien hetkien jälkeen. Joku -1987 syntynyt naikkonen näytti olevan miehen uusi murunen.

Eikä nämä nuoret naiset ole todellakaan olleet mitään miss suomia. Tämä uusin tapaus. Nainen on pyörempi ja ns. isoluisempi kuin minä, on toki nuorempi, mutta ei mun mielestä mikään erityisen hemaiseva? Pyöreähkö, perusnätti, pitkätukkainen "naapurintyttö".

Onko se nyt kertakaikkiaan niin, että nuoremmat ovat aina kauniimpia ? Vai mikä hitto siinä on, että aina nuo 24-31v naiset vie mun miehet?
 
"Sari"
Samaa ihmettelen minä. Tunnen monta menestyvää, fiksua, komeaa, symppistä nelikymppistä miestä, joille olisi tarjolla noin ikäisiään laatunaisia pilvin pimein.
Silti valitaan se nuorempi. Mulle on myös käynyt näin.
Kai se vaan sitten on jännittävää ja itsetuntoa kohottavaa hengailla jonkun nuoremman kanssa?
 
vierasnro2
Mä olen joskus pohtinut samaa. Jos esim. kuppilassa tai yökerhossa juttelen ikäisilleni miehille (olen 39v) ja juttua on riittänyt. Sitten joku nuorempi nainen on tullut heilumaan siihen, niin jo on äkkiä miehen seura vaihtunut. En ymmärrä :(
 
"vieras"
[QUOTE="Sari";29022745]Samaa ihmettelen minä. Tunnen monta menestyvää, fiksua, komeaa, symppistä nelikymppistä miestä, joille olisi tarjolla noin ikäisiään laatunaisia pilvin pimein.
Silti valitaan se nuorempi. Mulle on myös käynyt näin.
Kai se vaan sitten on jännittävää ja itsetuntoa kohottavaa hengailla jonkun nuoremman kanssa?[/QUOTE]

Ehkä kyse ei vain ole iästä, vaan siitä että nämä tuntemasi miehet ovat halunneet itselleen ns. palvovan naisen. Harvempi maintsemistasi laatunaisista jaksaa miestä enää niin palvoa, kun tietävät hyvin myös oman arvonsa. :)
 
  • Tykkää
Reactions: musta kahvi
"vieras"
Mä olen joskus pohtinut samaa. Jos esim. kuppilassa tai yökerhossa juttelen ikäisilleni miehille (olen 39v) ja juttua on riittänyt. Sitten joku nuorempi nainen on tullut heilumaan siihen, niin jo on äkkiä miehen seura vaihtunut. En ymmärrä :(
Juttele 29 -vuotiaille miehille, tänä päivänä nuoret miehet taitavat arvostaa enemmän laadukkaita nelikymppisiä mitä oman ikäiset miehet.
 
Peyote
[QUOTE="vieras";29022775]Pääkriteeri taitaa olla, että on vähintään 10 vuotta nuorempi, eli silloin mies voi tuntea olevansa ylempi. Tuskinpa nimittäin 23 vuotiaan miehen mielestä nainen on suloinen 34 vuotiaaksi asti...[/QUOTE]

Mua jotenkin ihmetyttää tuo, että on olemassa jokin suloisuus tai jokin tekijä joka katoaa kun täyttää 34 vuotta. Kadotan tämän jonkun x-tekijän noin vuoden kuluttua. Sitten en olekaan enää suloinen tai mitä ikinä nuo miehet nyt sanovatkaan... Toivottavasti oma mies ei huomaa sitten sen jonkin puuttumista.
 
No kun ei sitä ole... :D

Oman miehesi silmissä pysyt suloisena, kunhan muistat aika ajoin olla aivan avuton (mutta ei siis liian avuton ;)) ja palvoa miestäsi maailmasi valtijaana. Näin siis mikäli miehelläsi on heikko miehinen itsetunto.

Ja toisaalta, vaikka itsetunto olisi kohdallaan, kaikkihan me kehumisesta pidämme. :)
 
"vieras"
Eihän nuorempaan vaihtaminen tarkoita automaattisesti kauniinpaan vaihtamista. Onkohan miehillä ollut lapsia entuudestaan, voihan olla, että miehillä on perheen perustamis vietti ja ehkä he olettavat sen saavan helpommin 25-30 vuotiaiden kanssa...
 
Keskiarvoistahan tässä on pakko puhua, koska kenenkään asianomaisen kuvaa ei nyt ole tässä arvioitavana. Eli keskimäärin nuorempi nainen voittaa tietysti vanhemman ulkonäössä, mutta ei muuten. Eihän se suhde pelkän ulkonäön varaan voi rakentua. Itseäni en näin 40+ ikäisenä pysty oikein kuvittelemaan alle kolmivitosen naisen kanssa. Mutta tiedän toki, että moni muu pystyy ja oikein hyvin vieläpä.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;29022836:

Tämän hetkinen ongelmasi taitaa olla se terve itsetunto. Mutta ehkäpä kunnon 50 -kympin kriisi horjuttaa sitä ja peittoat kaikki tuttusi porchella ja parikymppisellä siinä etupenkillä? :D
 
tasan40v
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;29022836:
Keskiarvoistahan tässä on pakko puhua, koska kenenkään asianomaisen kuvaa ei nyt ole tässä arvioitavana. Eli keskimäärin nuorempi nainen voittaa tietysti vanhemman ulkonäössä, mutta ei muuten. Eihän se suhde pelkän ulkonäön varaan voi rakentua. Itseäni en näin 40+ ikäisenä pysty oikein kuvittelemaan alle kolmivitosen naisen kanssa. Mutta tiedän toki, että moni muu pystyy ja oikein hyvin vieläpä.
Vaikka se nuorempi olisi esim. pulleampi? Ei nyt siis mistään sotanorsuista puhuta. Eli ihan sievä, hieman ylipainoinen vaikkapa nyt 26vee voittaa ulkonäössä ihan sievän timmin nelikymppisen?
 
"mies"
Vaikka se nuorempi olisi esim. pulleampi? Ei nyt siis mistään sotanorsuista puhuta. Eli ihan sievä, hieman ylipainoinen vaikkapa nyt 26vee voittaa ulkonäössä ihan sievän timmin nelikymppisen?
Huoh..

Kyllä. Kyllä näin voi olla. Kyllä voi olla myös niin, että ihan sievä pullea nelikymppinen voittaa ulkonäössä timmin ihan sievän kakskutosen kuus nolla. Katsos kun naisen ulkonäössä on paljon muutakin. Jos nyt siis pelkkään ulkonäköön tässä keskitytään.
 
muuan mies
Vaikka se nuorempi olisi esim. pulleampi? Ei nyt siis mistään sotanorsuista puhuta. Eli ihan sievä, hieman ylipainoinen vaikkapa nyt 26vee voittaa ulkonäössä ihan sievän timmin nelikymppisen?
Ikä ei juuri koskaan kompensoi lihavuutta. "Hieman ylipainoinen" on nykyään kovin venyvä käsite. Aika harvaa miestä muutama liikakilo haittaa, päinvastoin siitä voi olla jopa etua. Jos se 26v on oikeasti vain "hieman" ylipainoinen niin todennäköisesti voittaa sen timmin nelikymppisen useimpien miesten silmissä. Ei tietenkään kaikkien koska yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä ja kolmas sotanorsuista.
 
Vaikka se nuorempi olisi esim. pulleampi? Ei nyt siis mistään sotanorsuista puhuta. Eli ihan sievä, hieman ylipainoinen vaikkapa nyt 26vee voittaa ulkonäössä ihan sievän timmin nelikymppisen?
Kuten kirjoitin, niin keskimäärin nuorempi voittaa ulkonäössä vanhemman (sekä naisten että miesten kohdalla). Eli tämähän ei tietenkään tarkoita, että näin on joka ikisessä tapauksessa.
 
juulian totuudet
Hauskaa. Minulle sopivimmat miehet ovat aina löytyneet nuoremmista ja ei ole vaikeaa löytää nuorempia kiinnostuneita. En ole mikään kaunotar, suloinen sitten ehkä jossain määrin :D Ja 40. Jopa lapsettomat miehet jotka vielä lapsiakin ehkä haluaisivat, kiinnostuvat. Aika omituista, eikä siinä ole järjen kanssa mitään tekemistä.
 
"vieras"
Miksi naiset olettaa että taas on kyse ulkonäöstä eikä elämänasenteesta?
Oman "laadukkuuden" korostaminen ei herätä kenessäkään haluja lähempään olemiseen ja vaikka sitä ei ääneen sanoiskaan niin kyllä se näkyy olemuksessa
 
Yhteistyössä