Voisitko pettää?

Nykyistä miestäni en ole pettänyt enkä petä.
Aiempaa kumppaniani petin enkä ole koskaan kokenut siitä mitään omantunnontuskia. Mulkku jätkä ja se oli sille ihan oiken.

 

Petin exääni nykyiseni kanssa ja podin siitä todella paljon huonoa omatuntoa vaikka olin seurustellut exän kanssa vasta 2 viikkoa. Heti seuraava päivänä kerroin silloin exälleni että mitä olen tehnyt. Muistan vaan että itkin todella paljon ja oli todella paha olo henkisesti. Joten ei, en pettäisi nykyistä miestäni (yhdessä nyt 5 vuotta) en kestäisi sitä pahaa oloa mikä siitä pettämisestä tulee. Minun omatunto ei sitä kestänyt eikä kestä.

 

Olen, ja edelleen. Ensikerran jälkeen repi hieman sydäntä, mutta sitten tasaantui ja omatunto hävisi. Petän siis edelleen, jo kuudetta vuotta, ja saman miehen kanssa. Hän on minun "kakkosmies".

 

Petin ensimmäistä "poikaystävääni", jonka kanssa olin muutaman kuukauden mukavuudenhalusta ja siksi, että en saanut sitä, jonka olisin oikeasti halunnut. Siitäkin tuli jo niin paha mieli ja morkkis, että en voisi kuvitellakaan pettäväni aviomiestäni, jota oikeasti rakastan.

 

[QUOTE="vieras";28413659]Ai uskollisuus on hienoa vain koska se on vaikeata? Minusta uskollisuus on tavoittelemisen arvoista silloin kun se ilahduttaa puolisoa. Kaikki mikä tekee puolison iloiseksi on hienoa.[/QUOTE]

Puoliso ilahtuu uskollisuudesta koska se osoittaa miellyttämishalua ja tottelevasiuutta. Ei siksi että temppu olisi vaikea.

 

Eräässä suhteessa aikoinaan petin.
Parisuhteessa ei mennyt hyvin, ja suhde oli ollut pelkkää kulissinen pitoa jo kolmatta vuotta. Ei ollut läheisyyttä, eikä oikeastaan mitään yhteistä paitsi koti, emme tehneet lomilla mitään yhdessä, emmekä arkisinkaan muuta kuin katsoimme ehkä telkkaria. Olin silloiselle miehelleni jo pitkään puhunut etten ole suhteessa onnellinen,mutta emme mihinkään ratkaisuun päästy. Olin vaan liian munaton jättääkseni - Menin ja petin ja jäi paskamaku. Ei ollut sen arvoista edes huonossa ja kuolleessa parisuhteessa.
Kyseinen parisuhde päättyi noin vuosi pettämisen jälkeen kun rakastuin toiseen mieheen. Hyvä että päättyi, koska myös munaton exäni totesi eron jälkeen, ettei ollut pitkään aikaan ollut rakastunut eikä onnellinen kanssani. Hällä oli vaan "hyvä olla" ja oli joku jonka kanssa jakaa elämisen kulut.



Nykyinen aviomieheni on myös aikoinaan pettänyt avopuolisoaan, ja hänellä jäänyt samallalailla paska maku suuhun.

Ollaan puhuttu avoimesti mikä meidät aikoinaan on vieraisiin vienyt. Kumpikaan ei ole asiasta ylpeä eikä iloinen..
Ainoastaan se nähdään positiivisena molemmat että me ollaan petetty. Ollaan nähty mitä paskaa se on. Hetken huumaa ja sen jälkeen se tosiasia että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Kummallakaan ei ole tarvetta enää kokeilla vierasta.

 

En pettänyt exää, vaikka olisi kyllä pitänyt. Mahkuja olisi ollut, mutta olin niin hyveellinen (hahhah). Se sika sitä kyllä teki.

 

EN

 

Olen pettänyt. Edellinen pitkä parisuhteeni oli lopussa jo monta vuotta mutta lasten takia sinnittelin. Läheisyyden- ja hellyydenkaipuussani sitten petin ja sitä tietä kuljin pari vuotta. En kokenut tunnontuskia koska ex-miestä kohtaan en tuntenut mitään. Ero tuli lopulta. Ex olisi painanut villaisella kaikki nuo pettämisetkin vielä mutta minä pidin pääni ja halusin lähteä kuolleesta suhteesta ja epätoivoisesta tilanteesta.Nykyään seurustelen kolmannen ja viimeiseksi jääneen "petoskumppanini" kanssa. Hän tietää historiani.

 

Voisin.

 

Olen, ja edelleen. Ensikerran jälkeen repi hieman sydäntä, mutta sitten tasaantui ja omatunto hävisi. Petän siis edelleen, jo kuudetta vuotta, ja saman miehen kanssa. Hän on minun "kakkosmies".

Näin minäkin. Tosin neljäs vuosi menossa saman "rikoskumppanin". Kesällä varastan viikon lomastani ja perheeltäni, ja lähden hänen kanssaan Norjan vuonoristeilylle.

Lapset ymmärtävät ja tietävät, 19 ja 21 vuotiaat. Mies ei mitään, tai on viisaasti hiljaa.
Olen kuin nuori tyttö, 40-vuoias.

 

Vielä joitakin vuosia sitten olisin käsi sydämellä vannonut, että en ikinä petä, ei kuulu periaatteisiin, luonteeseeni ym. Edelleenkään en ole (vielä) pettänyt, mutta enää en ole niin naiivi. Meillä on vielä pienet lapset, mutta avioliitto on jo aikoja sitten väljähtänyt. Eikä puhumiset ja yrittämiset tuota tulosta. Kaipaan niin kovasti kumppania rinnalle, kainaloa ja läheisyyttä että erosta ollaan jo puhuttu ja haaveet kakkosmiehestä kasvaa. Lasten takia yritetään vielä jaksaa yrittää. Mutta en vain voi haaveilleni ja toiveilleni mitään